Lue keskustelun säännöt.
Inhosin koululiikuntaa kolmesta syystä
14.01.2013 |
- en pidä joukkuelajeista ja siitä tavasta, miten joukkueet muodostetaan (eli huonot jää aina viimeiseksi jaossa)
- varusteiden kanssa sählääminen (suksien, luistinten yms kantaminen kotoa kolmen kilometrin päästä, kun ei silloin curlattu ja viety lapsia kouluun autolla)
- kamala kiire ja hässäkkä siirtyä muualla sijaitsevan liikuntapaikan ja koulun väliä (käy siinä sitten suihkussa ja vaihda vaatteet ja yritä ehtiä seuraavalle tunnille 15 minuutissa)
Nykyään harrastan vain yksilölajeja ja nautin siitä, kun saan harrastaa kaikessa rauhassa.
Kommentit (28)
- moniin lajeihin olisi tarvinnut laadukkaat tai edes jonkinlaiset välineet. Omat vanhempani kun tahtoivat säästää kaikessa lapsiin liittyvässä, jouduin esimerkiksi tyytymään mummovainaan vanhoihin, itselleni aivan ylimittaisiin suksiin, kun muut luokkatoverini hiihtivät uusilla, heidän mitoilleen sopivissa nykyaikaisissa välineissä. Kyllä hävetti. Joka kerta. Mikä voi enää olla selvempi osoitus lasten eriarvoisuudesta ja stigmatisoida ryhmätilanteissa pahemmin? :(
- Liikunnassa "parhaimmat" olivat aina niitä opettajien suosikkeja, joiden urheilusuorituksia hehkutettiin. Huonoimmille oppilaille taas naureskeltiin, sekä opettajien että muiden oppilaiden toimesta. Todella pedagogisesti sopivaa...? Tuo "hyväntahtoinen" vitsailu on varmaan jättänyt arvet monen ei-urheilullisen lapsen sydämeen.
Ei ollut kunnon välineitä, kun säästää piti. Huonoilla välineillä ei oppinut, tekeminen oli täyttä tuskaa ja hävetti. Hiihtänyt en ole sitten ala-aste vuosien, enkä muuten hiihdä. Laskettelen kuitenkin, tykkään, ja sen on voinnut hyvien kavereiden ja kärsivällisen miehen avulla oppia lasten teon jälkeenkin.
Mikä pakko on osallistua kaikkeen ikävään, jossa huonoja mollataan? Lukiossa onneksi saatiin käydä kokeilemassa eri lajeja, ja mieleen jäi mm. squash ja sulkapallo, jotka olivat kivoja. Mutta että jalkapallo?! En tajua tänä päivänäkään sääntöjä, enkä sitä, että 20 likkaa laitetaan päättömänä juoksemaan pallonperässä ja ehkä kaksi näistä osuu koko tunnin aikana siihen palloon.
Ja sisäliikunta tunnit? Jotain kiertoharjoittelua kerrasta toiseen ja ala-asteella toki ainoastaan telinevoimistelua. Miksei vaikka tanssia, jumppapalloilua jne. ottakaa koulut mallia liikuntakeskusten tarjonnasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ainakin minulta tapettiin liikkumisen ilo. Just noi joukkuelajit, pallopelit oli se pahin kammotus. Olin niissä huono ja arka, joukkueiden jaossa viimeisten joukossa aina ja opet kannusti aina niitä parhaita. Ja toinen asia, se kilpailu yksilölajeissa. Aina piti laittaa paremmuusjärjestykseen että huonot näkee miten huonoja he oikeasti ovat. Onneksi pärjäsin yksilölajeissa vähän paremmin ja liikuntanumero oli edes 7.
Olen sitä mieltä ettei koulussa pitäisi edes antaa numeroita liikunnasta, täysin turhaa. Liikunta sinällään ei ole turhaa!
Mun mielestä se kilpailu oli liikuntatuntien suola.
Tunneilla mua ärsytti ne, jotka eivät olleet kunnolla mukana, pelkäsivät hikoilua ja asenne oli evvk.
ihmetyttänyt:
"Eniten ärsytti tytöt jotka eivät edes yrittäneet parhaansa, vaan pelkäsivät hikoilua ja mielummin juorusivat nurkassa kuin osallistuivat. Olisin paljon mielummin osallistunut poikien koululiikuntaan jossa asioita tehtiin tositeholla."Minua ei ole koskaan ärsyttänyt se, että joku muu ei tee asioita samalla teholla kuin minä. Mitä ihmettä sun napaa kaivaa, jos joku ei halua samaa kuin sinä? Jos se ei haittaa sinun suoritustasi?
Sehän nimenomaan vaikuttaa koko porukan ja tunnin henkeen, laskee sitä kun jotkut laiskimukset ovat "löntystely-assenteella" liikkeellä. Tähän pätee sanonta: "yrittänyttä ei laiteta"
kakkoskohta ei minua niin haitannut, vaikka siis jouduin myös kantamaan varusteet.
Ykköskohta kylläkin, paitsi että viimeiseksi eivät jääneet huonoimmat, vaan ne joista ei luokan ns. suositut tytöt tykänneet. Meillä ope antoi aina samojen tyttöjen olla joukkueen valitsijoina, ja he valitsivat vain kavereitaan, ei mitään väliä osasiko kaveri lentopalloa/kaukalopalloa/pesistä/tms.
Itse olin aika hyvä muutamassa lajissa, mutta aina minut valittiin viimeisenä, koska minusta ei pidetty.
Kolmoskohta alkoi häiritä vasta ylästeella, siellä ope ei koskaan jättänyt tarpeeksi aikaa seuraavalle tunnille ehtimiseen, ala-asteella sentään annettiin hyvin aikaa ja etäisyydet oli pienempiä.
Sehän nimenomaan vaikuttaa koko porukan ja tunnin henkeen, laskee sitä kun jotkut laiskimukset ovat "löntystely-assenteella" liikkeellä. Tähän pätee sanonta: "yrittänyttä ei laiteta"
Kun ei kerrota kunnolla sääntöjä, tekniikoita yms, on vaikea innostua.
Kyllä, inhosin liikuntatunteja sydämeni pohjasta! Nykyään liikun 4-5 kertaa viikossa, kun saan itse päättää miten liikun. Samoja lajeja olisi voinut koulussakin harrastaa, mutta opettaja halusi vain sählyä, yleisurheilua ja telinevoimistelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä se kilpailu oli liikuntatuntien suola.
Jos tietää olevansa hyvä mainitussa lajissa, on kilpailu "ihan jees". Jos kuitenkin satuit harrastamaan vaikkapa kamppailulajia ja koulussa pelattiin koripalloa, olit aina se viimeinen ja luokkatovereiden pilkan kohde.
Isoin syy ehdottomasti se, että jouduin usein kiusatuksi ja koska en ollut mikään ihmeellinen urheilija, olin aina vikojen joukossa kun joukkueita muodostettiin. Opettaja ei puuttunut tähän mitenkään, asia jota on vaikea käsittää tänäkään päivänä.
Toinen syy oli tietynlainen painotus liikunnassa: pojat pelasivat jääkiekkoa, tytöt ringetteä. Pojat tekivät esteratoja ym., tytöt telinevoimistelivat. Miksi samoja lajeja ei olisi voitu harrastaa sukupuoleen katsomatta? Yläasteella meillä oli asiansa osaava opettaja ja hän pisti monesti sekä tytöt että pojat sekaisin toistensa lajeihin, esim. pojat aerobicciin. Parikin poikaa muisteli tuntia hymy naamallaan!
Olisin toivonut myös tietynlaista tuntisuunnitteluun osallistumista. Nyt lajit tulivat opettajan sanelemana (joojoo opetussuunnitelma ym.) ja useampi laji, jota olisin halunnut kokeilla, jäi kokonaan välistä. Vieläkään en ymmärrä myöskään pituusrajoja koripallossa; opettaja sanoi suoraan että taitojeni puolesta olisin päässyt joukkueeseen mutta surkea pituuteni eväsi sen täysin. Muistan vieläkin parimetrisen hujoppitytön ilmeen, kun nappasin tältä pallon kriittisellä hetkellä kerta toisensa perään...:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihmetyttänyt:
"Eniten ärsytti tytöt jotka eivät edes yrittäneet parhaansa, vaan pelkäsivät hikoilua ja mielummin juorusivat nurkassa kuin osallistuivat. Olisin paljon mielummin osallistunut poikien koululiikuntaan jossa asioita tehtiin tositeholla."Minua ei ole koskaan ärsyttänyt se, että joku muu ei tee asioita samalla teholla kuin minä. Mitä ihmettä sun napaa kaivaa, jos joku ei halua samaa kuin sinä? Jos se ei haittaa sinun suoritustasi?
Kyllä hän se haittaa koko liikuntatuntia jos kaikki eivät osallistu kunnolla. Miten minä siinä nautin että juoksen kenttää pitkin yksin sählymailan kanssa jos ei kukaan puolusta tai ei ole ketään kelle syöttää? Oletko koskaan kuullut yhteistyöstä?
Vedätkö työelämässä myös läskiksi työkavereittesi edessä kun ei vaan huvita osallistua?
Itse minä inhosin puutöitä, taidetta ja käsitöitä koulussa koska en ollut hyvä niissä mutta kyllä minä yritin tehdä parhaani enkä tehnyt siitä sen suurempaa numeroa.
huonot muistot jäivät minullekin, erityisesti nämä:
- joukkueiden jako, olin niin huono että edes parhaat kaverini eivät halunneet minua joukkueeseensa
- mitään ei opetettu, mutta tulokset silti mitattiin kaikkien katsellessa vierestä.
- Mitään tasotusta ei annettu, vaikka kehityserot oli valtavia. Itse olin 3-luokalla 120 cm ja 18 kg, luokkakaverit 150 cm ja 40 kg. Kyllä tuollainen kokoero vaikuttaa jo monessa lajissa.
-kaikki oli kilpailua, mitään ei tehty vain liikkumisen ilosta. Myös huonoimpien tulokset julkaistiin kaikkien naurettavaksi. Tämä oli selkeä ero muihin kouluaineisiin, joissa voitiin kyllä parhaita kehua, mutta koskaan esim matikan tunnilla ei yhdessä kauhisteltu luokan huonoimpien surkeita tuloksia.
Muutaman vuoden jälkeen huomasin, että en voi onnistua vaikka yrittäisin täysillä. Lopetin sitten yrittämisen ja siirryin lusmuilijoiden joukkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- mitään ei opetettu, mutta tulokset silti mitattiin kaikkien katsellessa vierestä.
Muistan tuskaiset cooperin testit! Koskaan ei opetettu yhtään mitään juoksutekniikka tms asiaan liittyvää, mutta joka vuosi vaan piti juosta cooper! Mitä järkeä!
Mullakin on kolme syytä miksi inhosin koululiikuntaa.
Tamburiini Tamburiini ja Tamburiini. Eikä se et tyttöjen piti käyttää ihonmyötäistä jumppapukua ollut myöskään kivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihmetyttänyt:
"Eniten ärsytti tytöt jotka eivät edes yrittäneet parhaansa, vaan pelkäsivät hikoilua ja mielummin juorusivat nurkassa kuin osallistuivat. Olisin paljon mielummin osallistunut poikien koululiikuntaan jossa asioita tehtiin tositeholla."Minua ei ole koskaan ärsyttänyt se, että joku muu ei tee asioita samalla teholla kuin minä. Mitä ihmettä sun napaa kaivaa, jos joku ei halua samaa kuin sinä? Jos se ei haittaa sinun suoritustasi?
Kyllä hän se haittaa koko liikuntatuntia jos kaikki eivät osallistu kunnolla. Miten minä siinä nautin että juoksen kenttää pitkin yksin sählymailan kanssa jos ei kukaan puolusta tai ei ole ketään kelle syöttää? Oletko koskaan kuullut yhteistyöstä?
Vedätkö työelämässä myös läskiksi työkavereittesi edessä kun ei vaan huvita osallistua?Itse minä inhosin puutöitä, taidetta ja käsitöitä koulussa koska en ollut hyvä niissä mutta kyllä minä yritin tehdä parhaani enkä tehnyt siitä sen suurempaa numeroa.
Laitettiinko sinut käsityötunnilla esim virkkaamaan luokan eteen muiden katsellessa arvostelevasti samalla kun opettaja toteaa vinosti hymyilleen , että suorituksesi on niin ala-arvoinen, ettei se mahdu edes mitta-asteikolle? Jos näin olisi toimittu, niin olisiko se saattanut vaikuttaa motivaatioosi? Vastaavaa tapahtui minulle lähes jokaisella liikuntatunnilla. Siinä syy, miksi en jaksanut muutaman vuoden kulutta enää niin kovasti yrittää ja olla mukana.
ainakin minulta tapettiin liikkumisen ilo. Just noi joukkuelajit, pallopelit oli se pahin kammotus. Olin niissä huono ja arka, joukkueiden jaossa viimeisten joukossa aina ja opet kannusti aina niitä parhaita. Ja toinen asia, se kilpailu yksilölajeissa. Aina piti laittaa paremmuusjärjestykseen että huonot näkee miten huonoja he oikeasti ovat. Onneksi pärjäsin yksilölajeissa vähän paremmin ja liikuntanumero oli edes 7.
Olen sitä mieltä ettei koulussa pitäisi edes antaa numeroita liikunnasta, täysin turhaa. Liikunta sinällään ei ole turhaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
90% ihmisistä on kanssasi samaa mieltä.
- Minäkin inhoan joukkuelajeja, niissä aina joku "hyvä" urheilija sitten pääsi loistamaan ja lyttäsi muut
- Olen liikunnallisesti melko kömpelö ja esim. telinevoimistelu oli yhtä helvettiä, lisäksi pelkäsin tehdä niitä temppuja
- Kaikki jonossa peräkkäin tekeminen oli tuskaa, siis että yksi kerrallaan mennään ja kaikki muut näkevät sen
enkä tajua vieläkään, kuinka vaikeaa se nyt on sen opettajan jakaa ne joukkueet? Porukka riviin ja jako kahteen(tai kolmeen tai neljään tai alkuvuonna/ loppuvuonna syntyneet tai aakkosissa tms) mahdollisuudet on rajattomia.
ja näyttää olevan vieläkin käytössä?! Meillä poika päätti ihan itse, kun opettaja ilmoitti että ensi tunnilla on jääkiekkoa ja luokasta kaksi poikaa (oma mukaan lukien) harrastaa tosissaan, että he menevät suosiolla maaliin kumpikin, niin muut saavat pelata samantasoisesti. Ope ei ollut tätä keksinyt...
eli esim. juuri ruoan jälkeen (maha täynnä) tai juuri ennen ruokaa (nälkä).
Parasta oli, kun oli kaks vikaa tuntia liikuntaa.
- Minäkin inhoan joukkuelajeja, niissä aina joku "hyvä" urheilija sitten pääsi loistamaan ja lyttäsi muut
- Olen liikunnallisesti melko kömpelö ja esim. telinevoimistelu oli yhtä helvettiä, lisäksi pelkäsin tehdä niitä temppuja
- Kaikki jonossa peräkkäin tekeminen oli tuskaa, siis että yksi kerrallaan mennään ja kaikki muut näkevät sen
Yksilölajeissahan sitä yksilö vasta loistaakin. Kun mitä tahansa teettekin niin se tehdään yhdessä koska tunnit on yhteisiä. Mitä jos siellä olisi pidetty vaikka juoksukisat? Etkö silloin olisi joutunut huonoon valoon? Kun ainoa jonka suorituksella on väliä olet sinä?
ihmetyttänyt:
"Eniten ärsytti tytöt jotka eivät edes yrittäneet parhaansa, vaan pelkäsivät hikoilua ja mielummin juorusivat nurkassa kuin osallistuivat. Olisin paljon mielummin osallistunut poikien koululiikuntaan jossa asioita tehtiin tositeholla."
Minua ei ole koskaan ärsyttänyt se, että joku muu ei tee asioita samalla teholla kuin minä. Mitä ihmettä sun napaa kaivaa, jos joku ei halua samaa kuin sinä? Jos se ei haittaa sinun suoritustasi?