Miltä tuntuu avioero yli 20 vuoden suhteen jälkeen? Kuinka siitä selviää?

Sitten esikoisemme syntyi ja mies halusi pitää varpajaiset - noh, sanoin että takaisin ei ole sitten tulemista ja erosimme.

mikä varpajaisissa oli paha asia että halusit erota???

Minä en rakasta miestäni, olisin vain tyytyväinen jos saisin otettua eron jostain miehestäni riippuvasta syystä. Itse en halua olla "syyllinen" perheen hajoamiseen.

Katkeran ja vailla romantiikkaa elävä nainenko? Siltä ainakin kuulostaa. Tai sitten ei olekaan kokenut todellista rakkautta.

jalat maassa on hyvä olla, mutta joskus on ihanaa heittäytyä tunteen valtaan ja sanoa, "mä rakastan miestäni niin paljon, että ajatuskin ilman häntä tuntuu pahalta". Tai jopa avata ovi ja huutaa koko maailmalle.

Ja mistä ihmeestä päättelit että mies tekee kaiken ja minä en mitään?? :D :D Kyllä on erikoiset päätelmät sulla.

Näin yhteisen 19 vuoden jälkeen en voisi kuvitella eläväni ilman miestäni. Miksi pitäisikään? Aviomieheni on upea tyyppi, kerrassaan rakastettava murmeli mussukka.

Jos elämä joskus toisin päättää, niin otan senkin vastaan silloin. Ei sitä tarvii nyt miettiäkään. :)

ihanalta aviomieheltäni saan sekä "oikeaa"romantiikkaa (kuten upeita sviittejä, hemmottelua, koruja lahjoja, rakkautta ja mitä kuvitella saattaa), sekä arkipäivän romantiikkaa (mm. mies osti hääpäivälahjaksi uuden auton, jota pesee, huoltaa, täyttä nesteet, vie yöksi talliin, ettei mun tartte lähtee kylmällä autolla jne, hieroo, huomioi, pitää kuin kukkaa kämmenellä, on ainakin tietääkseni, [eikä ole syytä epäillä]uskollinen, ei ryyppää, ei juokse baareissa/harrastuksissa, antaa aikansa perheelle, on hyvä isä, kunnollinen puoliso) Rakastan ja minua rakastetaan, mutta en silti voi käsittää ap:n kaltaista typerää naiiviutta..

Tämä sinun "oikea" romantiikka on pelkkää roskaa. Noilla ei ole mitään merkitystä. Vain tunteilla ja ihmisillä on merkitystä.

Eli miehesi tekee kaiken ja sinä et mitään. Toi ei ole avioliittoa nähnytkään

Ensinnäkin onnea sinulle ja toivon ihanaa avioliittoa. Älä välitä näistä katkeruutta pursuavista kommenteista. Kyllä se parisuhde voi kestääkin.



20 vuodessa lähes kaikki osaset parisuhteessa ovat muuttuneet. Ne ihmisetkin ovat muuttuneet.



Olen naimisissa ihmisen kanssa jota en väitä rakastavani ja jonka kanssa ei ole koskaan ollut edes tulista rakastumista. Lapsille hän on kuitenkin hyvä äiti. Arki parisuhteessa sujuu niin että ulkopuoliset olettavat parisuhteemme olevan varsin ihana.



Ei se parisuhde muuten mihinkään hajoa sivusuhteiden vuoksi. Ei se sivusuhde ole ollenkaan niin karmea juttu, mitä katkerat akat tilittävät tälläkin palstalla. Niistä on kokemusta ja ainakin omista ihastumisista, panoista ja muista jutuista voi keskustella jolloin toisellakin on mahdollisuus samaan.



Kun on 20v kerännyt omaisuutta ja vaurautta, on eroaminen vaikeaa jo sen takia että pitää luopua niin paljosta.

Ensinnäkin onnea sinulle ja toivon ihanaa avioliittoa. Älä välitä näistä katkeruutta pursuavista kommenteista. Kyllä se parisuhde voi kestääkin.

20 vuodessa lähes kaikki osaset parisuhteessa ovat muuttuneet. Ne ihmisetkin ovat muuttuneet.

Olen naimisissa ihmisen kanssa jota en väitä rakastavani ja jonka kanssa ei ole koskaan ollut edes tulista rakastumista. Lapsille hän on kuitenkin hyvä äiti. Arki parisuhteessa sujuu niin että ulkopuoliset olettavat parisuhteemme olevan varsin ihana.

Ei se parisuhde muuten mihinkään hajoa sivusuhteiden vuoksi. Ei se sivusuhde ole ollenkaan niin karmea juttu, mitä katkerat akat tilittävät tälläkin palstalla. Niistä on kokemusta ja ainakin omista ihastumisista, panoista ja muista jutuista voi keskustella jolloin toisellakin on mahdollisuus samaan.

Kun on 20v kerännyt omaisuutta ja vaurautta, on eroaminen vaikeaa jo sen takia että pitää luopua niin paljosta.

En ap:na murehtisi etukäteen, muten erosta voi selvitä. Ihminen nimittäin selviää pakon edessä sellaisistakin asioista, joista ei etukäteen olisi voinut uskoa.



Olin suunnilleen ap:n ikäinen, kun menin yhteen ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Suhde oli tasainen ja turvallinen ja suhteen kestettyä kolme vuotta en minäkään olisi tiennyt, miten erosta selvityisin. Haavelin naimisiinmenosta ja perheen perustamisesta hänen kanssaan.



Kävi kuitenkin niin, että parin vuoden päästä mies ajautui pahoihin henkilökohtaisiin ongelmiin. Hänen persoonansa ja suhteemme luonne muuttui täysin. Tilanne oli minulle pelottava ja äärimmäisen raskas - jouduin keskittämään kaiken energiani mieheni asioihin arjen pyörityksen ohella. Kaikki mahdollinen apu haettiin, mutta sillä ei ollut juuri vaikutusta. Tilanne oli sydäntä särkevä, sillä rakastin miestäni kaikesta huolimatta edelleen.



Lopulta mies ilmaisi halunsa päättää suhteemme. Olin hyvin surullinen, mutta tietyllä tapaa helpottunutkin. Joidenkin kuukausien kuluttua, kun eron käsittely oli minulla edelleen kesken, sain yhteisten ystävien kautta kuulla miehen kuolleen.



Kohtasin ensimmäisessä parisuhteessani asioita, joiden en olisi ikinä uskonut osuvan omalle kohdalle. Saati sitten, että niistä voisi selvitä. Aikaa, kyyneliä ja ajatusten kelaamista uudelleen ja uudelleen se kyllä vaati, mutta kyllä siitä selvisi. Opin myös itsestäni ja parisuhteessa elämisestä paljon ja tiedän, mitä virheitä en halua toistaa. Tällä elämänkokemuksella en myöskään aio käyttää energiaa mahdollisen eron murehtimiseen, sillä olen osoittanut itselleni selviytyvni vaikka mistä.

Mä en vois edes elää ilman mun miestä, niin miten ne selviää jotka on eläneet vuosikymmenet aviossa ja sitten äkkiä eroaa, esimerkiksi miehen sivusuhteen vuoksi. Ois mielenkiintosta tietää miten sellasesta voi selvitä.

Olen ollut oman mieheni kanssa yhdessä 12 vuotta, naimisissa niistä yli viisi. Edelleen huomaan pohtivani, miten ikinä selviäisin ilman häntä. Jos avioliittomme päättyisi eroon, joutuisin rakentamaan koko elämäni täysin uudestaan.

Kuten joku tässä ketjussa jo totesi, toista ei kuitenkaan voi omistaa, eikä elämää voi hallita. Vaikka rakastamme toisiamme hyvin paljon ja liittomme on onnellinen, saattaa jonain päivänä vuosien päästä tuntua toiselta. Uskon, että jos ero jonain päivänä tuntuu oikealta ratkaisulta, selviän siitäkin. Täytyyhän minun olla valmis vastaanottamaan myös läheisen kuolema luhistumatta lopuksi elämää, halusin tai en.

Onnea ap:lle naimisiinmenon johdosta - häät ja niiden jälkeinen aika (erityisesti häämatka) ovat omassa liitossani asioita, joita vaalin ihanina muistoina ja voimavarana suhteen arjessakin. Vaikka häitä edelsikin jopa kriiseilyä ja pohdintaa siitä, onko tämä tosiaan sitä, mitä haluan. Kyllä se on - ja uskon edelleen rakkauteen. Kyynisyys olisi kamalampi kohtalo kuin pettymys rakkaudessa.

Hain kaikki avut ja käänsin joka kiven. Sillä lailla siitä selviää: tiedostamalla omat riippuvuutensa, tunnelukkonsa ja virheensä. Avioero oli erinomainen kasvun paikka. Tietenkään akuutissa vaiheessa sitä ei tajunnut.

kova paikka se ero olikin. Mutta jälkikäteen voi todeta, että hurjan paljon ero kasvatti ihmisenä, ihan eri ihminen olen tänään kuin aikanaan. Vähintään yhtä onnellinen, väittäisinpä että jopa onnellisempi.



Elämäähän se vain on, niin parisuhde kuin erokin. Ikinä ei tiedä mitä elämässä vastaan tulee, mutta jotenkin niistä ojistakin vaan yli pitää kömpiä.