Miltä tuntuu avioero yli 20 vuoden suhteen jälkeen? Kuinka siitä selviää?

Sitten esikoisemme syntyi ja mies halusi pitää varpajaiset - noh, sanoin että takaisin ei ole sitten tulemista ja erosimme.

Mitä ihmettä?!?!????

Mikäköhän siinä on niin ihmeellistä jos mies haluaa juhlia ystäviensä kanssa vauvaa ja isäksi tulemista? Se on monelle miehelle tärkeä juttu kun tulee isäksi ja sinnä sankari sitten päätit tehdä sen kustannjuksella itsestäsi "onnellisemman?"

Isä todennäköisesti hyvin pettynyt kun ei voi lapsen kanssa elää (tämän perusteelle sinusta tuskin plaljon tarvitsee välittää) Sen lisäksi lapsenne joutuu jakamaan vahempansa lopun elämäänsä?

Naiset kyllä pitää babyshowereita ja muita vauvakutsuja mutta mies ei voi ilmeisesti julistaa uutta elämäntilannettaan?

Ei tainnut olla äitillä paljon rakkautta pelissä jos tuosta laittaa sitten liiton poikki? Vai oliko se vain tarkoituskin? tehdä lapsi ja heittää isä pois kuvioista, kerjätä elatusmaksuja seuraavat 18 vuotta ja käyttää nekin rahat omaan napaansa?

Varpajaiset vain surkeana tekosyynä?

Tähän todellakin kaipaisi jotain kommenttia, mutta enpä usko että kehtaa enää edes vastata.

-isä-

oletko kenties todella nuori? ensimmäisessä suhteessasi ainakin siis olet. Muuten en todellakaan voi ymmärtää tuollaista naiiviutta..

Ehkä jollain saattaa olla vaikeeta jos tyyliin 20vuotiaana olet alkanut seurustelemaan ja sitten eroaa yli 40vuotiaina.. Itse tapasin exavomieheni 16v:na, erottiin kun olin 26v. Ei mikään iso juttu, vaikka luulinkin mieheni olevan elämäni rakkaus. Aviomieheni tapasi siitä vajaa vuosi myöhemmin, olemme onnellisia ja meillä on ihana lapsi, loistava avioliitto jne, mutta en todellakaan ole niin typerä ja naiivi, että kuvittelisin etten voi elää ilman miestäni, herätys nyt tyttö, ryhdistäydy, hommaa oma elämä, omat puuhat ja harrastukset, ettei elämä lopu, jos mies sitten jättää tms.

ja ensimmäinen seurustelukumppani ja kyllä: tuntuu siltä että en voisi elää ilman häntä. Onko se väärin? Mielestäni se on rakkautta. Joskus silti mietin että mitä jos jonakin päivänä meidän suhde loppuukin...ja että en varmaan kestäisi sitä. Siksi tuntuu uskomattomalta että on pareja jotka on vuosikymmeniä toistensa kanssa ja sittenkin voi suhde loppua, kun meidän kolme vuotta tuntuu niin pitkältä ajalta etten osaa enää muistella mun elämää ilman miestäni. t. "naiivi" ap

ap,sä olet ihan uskomattoman laimea tapaus ja kuten edellinen sanoi, tajuttoman naiivi...

huoh, jättäydyn tästä kurasta vapaahetoisesti pois.

Sitten esikoisemme syntyi ja mies halusi pitää varpajaiset - noh, sanoin että takaisin ei ole sitten tulemista ja erosimme.

ap,sä olet ihan uskomattoman laimea tapaus ja kuten edellinen sanoi, tajuttoman naiivi...

huoh, jättäydyn tästä kurasta vapaahetoisesti pois.

uloskävelyä. Ap on mielestäni lapsellinen mutta neitseellisen viaton :D hienoa että joku vielä uskoo "rakkauteen" :D

Kyllä sä olet ap naivi ja tyhmä, uskoa nyt todelliseen, koko elämän läpi kestävään rakkauteen! Ei lol! :D



Kaikki nauraa sulle!



Sarkasmi sikseen, ihme *****säkkejä olette kyllä. Ei pahalla.

Kolmen ensimmäisen

Katkeran ja vailla romantiikkaa elävä nainenko? Siltä ainakin kuulostaa. Tai sitten ei olekaan kokenut todellista rakkautta.



jalat maassa on hyvä olla, mutta joskus on ihanaa heittäytyä tunteen valtaan ja sanoa, "mä rakastan miestäni niin paljon, että ajatuskin ilman häntä tuntuu pahalta". Tai jopa avata ovi ja huutaa koko maailmalle.



Näin yhteisen 19 vuoden jälkeen en voisi kuvitella eläväni ilman miestäni. Miksi pitäisikään? Aviomieheni on upea tyyppi, kerrassaan rakastettava murmeli mussukka.



Jos elämä joskus toisin päättää, niin otan senkin vastaan silloin. Ei sitä tarvii nyt miettiäkään. :)

Katkeran ja vailla romantiikkaa elävä nainenko? Siltä ainakin kuulostaa. Tai sitten ei olekaan kokenut todellista rakkautta.

jalat maassa on hyvä olla, mutta joskus on ihanaa heittäytyä tunteen valtaan ja sanoa, "mä rakastan miestäni niin paljon, että ajatuskin ilman häntä tuntuu pahalta". Tai jopa avata ovi ja huutaa koko maailmalle.

Näin yhteisen 19 vuoden jälkeen en voisi kuvitella eläväni ilman miestäni. Miksi pitäisikään? Aviomieheni on upea tyyppi, kerrassaan rakastettava murmeli mussukka.

Jos elämä joskus toisin päättää, niin otan senkin vastaan silloin. Ei sitä tarvii nyt miettiäkään. :)

on pysyttävä vuosikaudet lasten takia liitossa joka on pelkkää vääntöä kahden vahvatahtoisen ihmisen välillä. Sellainen voi olla helvettiä. Rakkaudesta sekin on silti voinut alkaa. Aluksi voi toinen tuntua täydelliseltä kun luonteenpiirteet on molemmilla samanlaiset, mutta yhteenmenon lopputulos voi olla katastrofi. Mut ehkä ap:n kaltaisen höpsön romantikon suhde onnistuu.

Katkeran ja vailla romantiikkaa elävä nainenko? Siltä ainakin kuulostaa. Tai sitten ei olekaan kokenut todellista rakkautta.

jalat maassa on hyvä olla, mutta joskus on ihanaa heittäytyä tunteen valtaan ja sanoa, "mä rakastan miestäni niin paljon, että ajatuskin ilman häntä tuntuu pahalta". Tai jopa avata ovi ja huutaa koko maailmalle.

Näin yhteisen 19 vuoden jälkeen en voisi kuvitella eläväni ilman miestäni. Miksi pitäisikään? Aviomieheni on upea tyyppi, kerrassaan rakastettava murmeli mussukka.

Jos elämä joskus toisin päättää, niin otan senkin vastaan silloin. Ei sitä tarvii nyt miettiäkään. :)

ihanalta aviomieheltäni saan sekä "oikeaa"romantiikkaa (kuten upeita sviittejä, hemmottelua, koruja lahjoja, rakkautta ja mitä kuvitella saattaa), sekä arkipäivän romantiikkaa (mm. mies osti hääpäivälahjaksi uuden auton, jota pesee, huoltaa, täyttä nesteet, vie yöksi talliin, ettei mun tartte lähtee kylmällä autolla jne, hieroo, huomioi, pitää kuin kukkaa kämmenellä, on ainakin tietääkseni, [eikä ole syytä epäillä]uskollinen, ei ryyppää, ei juokse baareissa/harrastuksissa, antaa aikansa perheelle, on hyvä isä, kunnollinen puoliso) Rakastan ja minua rakastetaan, mutta en silti voi käsittää ap:n kaltaista typerää naiiviutta..

Ensinnäkin niille kyynisille, jotka kuittailette ap:tä naiviksi, hävetkää, antakaa nyt hyvänen aika nuoren ihmisen uskoa rakkauteen! Sehän on elämän kantava voima! Kyynisyytenne on katkerantuoksuista ja kuvottavaa! Ja toiseksi, mulla on nyt 25 vuotinen yhteinen taival mieheni kanssa, olisi kova paikka jos ero tulisi. En pysty kuvittelemaankaan miten siitä selviytyisi, vaikka uskonkin että kyllä siitä ajan kanssa varmasti selviytyy. Itse olen tähän suhteeseen lähtenyt siltä pohjalta että yhdessä niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä, mutta eihän toista ihmistä voi koskaan täysin omistaa...rakkaus on ennen kaikkea tekoja, ei vaan suurta tunnetta, rakkaus on epäitsekkyyttä ja sitoutumista sekä arjen ja vastoinkäymisten yhdessä kestämistä! Ap, älä kyynisty vaan uskalla heittäytyä ja uskoa!

Se oli parasta mitä minulle on tapahtunut. Joskus aikoinaan oli naimisiin meno parasta mitä minulle on tapahtunut. Uusi suhteeni on rakkautta täys ja nyt mietin miten voisin elää ilman häntä ja hänen rakkautta.

Se mikä ei tapa, vahvistaa. Uskon edelleen rakkauteen. Nyt olen vielä löytänyt miehen joka puhuu ja näyttää tunteensa. Mun oma romanttinen hömppä.



Elä ap nyt rakkaudessa ja ihanassa huumassa. Ei se ole huono juttu. Nauti miehestäsi ja ole onnellinen.

Eikä ap ole nuori vaan vanha ämmä, luulisi jo elämän vähän suakin koulineen, mutta ei.



Bimbo ku bimbo.

Meillä yhteisiä vuosia juurikin 20 enkä osaa kuvitellakaan miten selviäisin jos tulisi ero.

Pitkä historia takana, on nähty ja koettu niin paljon yhdessä ja yhtäkkiä ei olisikaan ketään kenen kanssa jakaa sitä historiaa. Yhteiset lapset, yhteisiä ystäviä ja perhetuttuja, siteet toisen sukuun jne. Lisäksi elämme tiivistä arkea perheenä.

Eron jälkeen koko elämä pitäisi rakentaa uusiksi.



Vaikka molemmilla on oma työ, omia ystäviä ja vapaa-ajan viettoa niin kyllä sitä jäisi aika yksin ilman sitä toista puoliskoa.

Naiivia ehkä, mutta kun edelleen rakastaa toista ja haluaa pysyä yhdessä niin vaikeaa tulisi olemaan.

Mä ymmärrän sua. Ei tuossa ajatusmallissa ole mitään väärää. Päin vastoin se antaa sinusta kuvan tuntevana ja empaattisena ihmisenä :)



Täällä vaan nämä katkerat, petetyt ja elämänsä pieniin ympyröihin kyllästyneet av-mammat jaksavat päivästä toiseen aukoa kateellisia päitään heti kun jollain menee onnellisesti.

Älä välitä heistä!!



Tee sinä yhdessä rakastamasi miehen kanssa teidän avioliitostanne toisenlainen - kaikkea hyvää teidän kahden tulevaisuuteen! :)

Eikä ap ole nuori vaan vanha ämmä, luulisi jo elämän vähän suakin koulineen, mutta ei.

Bimbo ku bimbo.

et ämmittelisi naisia etkä haukkuisi alle kolmekymppistä sanalla "vanha", sillä todella harva kuusikymppisistäkään nykypäivänä kokee omakseen tai edes ansaitsee tuon tittelin. Kommenttisi oli ala-arvoinen ja tökerö.

Sitten esikoisemme syntyi ja mies halusi pitää varpajaiset - noh, sanoin että takaisin ei ole sitten tulemista ja erosimme.

Jätit miehen koska hän halusi pitää varmajaiset? Voi hemmetti sun kanssa....

Katkeran ja vailla romantiikkaa elävä nainenko? Siltä ainakin kuulostaa. Tai sitten ei olekaan kokenut todellista rakkautta.

jalat maassa on hyvä olla, mutta joskus on ihanaa heittäytyä tunteen valtaan ja sanoa, "mä rakastan miestäni niin paljon, että ajatuskin ilman häntä tuntuu pahalta". Tai jopa avata ovi ja huutaa koko maailmalle.

Näin yhteisen 19 vuoden jälkeen en voisi kuvitella eläväni ilman miestäni. Miksi pitäisikään? Aviomieheni on upea tyyppi, kerrassaan rakastettava murmeli mussukka.

Jos elämä joskus toisin päättää, niin otan senkin vastaan silloin. Ei sitä tarvii nyt miettiäkään. :)

ihanalta aviomieheltäni saan sekä "oikeaa"romantiikkaa (kuten upeita sviittejä, hemmottelua, koruja lahjoja, rakkautta ja mitä kuvitella saattaa), sekä arkipäivän romantiikkaa (mm. mies osti hääpäivälahjaksi uuden auton, jota pesee, huoltaa, täyttä nesteet, vie yöksi talliin, ettei mun tartte lähtee kylmällä autolla jne, hieroo, huomioi, pitää kuin kukkaa kämmenellä, on ainakin tietääkseni, [eikä ole syytä epäillä]uskollinen, ei ryyppää, ei juokse baareissa/harrastuksissa, antaa aikansa perheelle, on hyvä isä, kunnollinen puoliso) Rakastan ja minua rakastetaan, mutta en silti voi käsittää ap:n kaltaista typerää naiiviutta..

Tämä sinun "oikea" romantiikka on pelkkää roskaa. Noilla ei ole mitään merkitystä. Vain tunteilla ja ihmisillä on merkitystä.

Eli miehesi tekee kaiken ja sinä et mitään. Toi ei ole avioliittoa nähnytkään

Katkeran ja vailla romantiikkaa elävä nainenko? Siltä ainakin kuulostaa. Tai sitten ei olekaan kokenut todellista rakkautta.

jalat maassa on hyvä olla, mutta joskus on ihanaa heittäytyä tunteen valtaan ja sanoa, "mä rakastan miestäni niin paljon, että ajatuskin ilman häntä tuntuu pahalta". Tai jopa avata ovi ja huutaa koko maailmalle.

Näin yhteisen 19 vuoden jälkeen en voisi kuvitella eläväni ilman miestäni. Miksi pitäisikään? Aviomieheni on upea tyyppi, kerrassaan rakastettava murmeli mussukka.

Jos elämä joskus toisin päättää, niin otan senkin vastaan silloin. Ei sitä tarvii nyt miettiäkään. :)

on pysyttävä vuosikaudet lasten takia liitossa joka on pelkkää vääntöä kahden vahvatahtoisen ihmisen välillä. Sellainen voi olla helvettiä. Rakkaudesta sekin on silti voinut alkaa. Aluksi voi toinen tuntua täydelliseltä kun luonteenpiirteet on molemmilla samanlaiset, mutta yhteenmenon lopputulos voi olla katastrofi. Mut ehkä ap:n kaltaisen höpsön romantikon suhde onnistuu.

Ihminen ei juurikaan muutu. Selitys siitä että ei tiennyt miten yhteiselämä sujuu on roskaa. Kyllä sen näkee heti miten se sujuisi, mutta sitä ei haluta nähdä.

Miksi olet niin voimakastahtoinen? Tosin jos olisit voimakastahtoinen niin et eroaisi. Sun tekstistä näkee että haluat hallita miestäsi. Se ei toimi.

Olet itse syyllinen liitosi ongelmiin. Tekstistä päätelleen enemmän kuin miehesi