Lue keskustelun säännöt.
Olenko ainoa, jonka mielestä ainoa todella reilu
10.01.2013 |
rahanjakosysteemi perheessä (vakituinen parisuhde, ehkä lapsiakin, naimisissa tai muuten vastaavasti sitoutuneita) on se, että kaikki tulot ovat yhteisiä ja molemmilla parisuhteen osapuolilla on yhtä paljon rahaa "omiin harrastusmenoihin ja tarpeisiin"?
Esim. tuossa toisessa rahaketjussa jonkun mielestä oli reilua, että molemmilla on 30% omista tuloistaan "omina rahoina", huolimatta siitä että nainen jää hoitamaan yhteisiä lapsia kotiin ja mies saa edelleen nauttia parempaa palkkaansa? En vaan voi käsittää.
Ymmärrän että on poikkeuksia, joissa puolisoiden on pidettävä rahat erillään, esim. jos toisella on vakava peliriippuvuus tai muu ongelma mihin perheen yhteiset rahat tuhlaisi.
Meillä on alusta asti ollut yhteiset rahat ja vuosien varrella tulosuhteet muuttuneet moneen kertaan. En voi kuvitella tilannetta että omat rahankäyttömahdollisuuteni romahtaisivat aina jos sairastuisin, joutuisin työttömäksi, kotiin hoitamaan lapsia tai muuten vain tienaisin pienempää palkkaa kuin mies. En myöskään päinvastoin. Molemmat käyttävät yhdessä perheen ylimääräiset rahat omiin juttuihinsa niin että molemmat saavat sitä myös tasapuolisesti.
Toki meidän perheessä raha-asioista ja ostoksista keskustellaan ja päätetään yhdessä, isommista menoista siis. Toisaalta olenkin alunperin valinnut puolisoni niin, että kovin isoa näkemyseroa rahankäytöstä meillä ei ole.
Kommentit (29)
Koskaan emme ole riidelleet rahasta, emme yhden ensimmäistä kertaa.
En ole loinen, vaikka olen tällä hetkellä tuloton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on molemmilla oma palkka, oma tili, oma luottokortti. Rahamme eivät siis kohtaa. Molemmat tekevät ostoksia sekä itselleen että koko perheelle. Laskut on aikoinaan jaettu niin, että sulle sähköt, mulle vakuutukset jne. Toimii oikein hyvin.
Meillä sama systeemi perheessä. Molemmat tienaa mitä tienaa, mutta rahat ovat yhteisiä. Yhdessä maksetaan laskut, matkat, sisustukset ja lasten kulut. Ei helvetti, en ikinä jaksaisi jotakin ihme taulukkoa, jonne laitetaan mitä kukin on milloinkin kustantanut.
Mies samaa mieltä. Yhdessä tässä eletään, myös taloudellisesti. Kaikki on yhteistä, ja jos ero tulee, niin puoliksi menee, paitsi ne mitä molemmilla on ollut ennen avioliittoa.
Mies arvostaa minun kotiäiti vuosia (yhteensä n. 4 vuotta kahdesta lapsesta) ja silloin minä hoidin kaiken kodinhoidon, siivouksen ja ruuanlaiton jne. Joskus mies edelleenkin haikailee, miten helpolla itse pääsi kun olin kotona hoitamassa lapsia... Joten ei ne kotiäiti vuodet todellakaan ollut pois mieheltä.
Nyt kun molemmat on töissä, myös molemmat siivoavat ja laittavat ruokaa yhtälailla. Aina lapset on hoidettu yhdessä.
meistä tällä hetkellä tienaa enemmän. En myöskään katso loiseksi aviovaimoa/-miestä joka nyt sattumalta sillä hetkellä tienaa vähemmän kuin puolisonsa :D
etkä edes ynmärrä hävetä.
ja ihmisten luonteista kiinni. Ei kai yhtä ainoaa oikeaa tapaa ole.
Meillä tilanne on tällainen: mies tienaa paljon enemmän kuin minä. Oli aika, jolloin tilanne oli toisin päin, eli minä tienasin paljon enemmän kuin hän. Silloinkin, kuten nyt, kaikki rahat olivat yhteisiä. Kumpikaan ei koskaan "omi" rahoja itsekkäästi, vaan ne käytetään yhdessä ja sovussa.
Miehellä on melko paljon rahaa vievä harrastus, josta tiesin ennen parisuhteeseen ryhtymistä. Ei tulisi mieleenkään rajoittaa tätä hänen intohimoaan, vaikka yhä edelleen vuosien jälkeen hän kysyy aina, saako käyttää rahaa taas siihen. Joka kerta saa, tietysti.
Samalla tavalla minäkin saan käyttää rahoja omiin juttuihini, omiin harrastuksiini (jotka ovat reilusti halvempia mutta joita on paljon enemmän).
Shoppailut hoidetaan yhdessä yhteisestä halusta, joten sellaista tilannetta ei tule, että esimerkiksi minä olisin käynyt 400 eurolla ostamassa kenkiä kysymättä häneltä (ei tulisi mieleenkään).
Kumpikin on siis perillä siitä, mihin raha menee, minkä verran sitä on, jne. IKINÄ emme ole riidelleet rahankäytöstä, silloinkaan, kun olemme olleet todella tiukilla taloudellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pitäisi jotenkin tasata niitä rahoja ja laskea, onko saatu tasapuolisesti yhtä paljon? En minä vaan jaksa. Rahat ovat yhteiset, saan ostaa sen mitä tarvitsen ja mies käyttäköön loput. Tiedän kyllä, että hän käyttää enemmän rahaa kuin minä, eikä se ole minulta pois. Yhdessä neuvottelemme isommat ostokset, eikä mies koskaan valita jos joskus käytän meistä enemmän rahaa johonkin.
että rahoja jotenkin laskettaisiin ja vahdittaisiin ettei kumpikaan käytä toista enempää. Pointtina oli lähinnä se, että tuo "ylimääräisten menojen" potti on yhteinen, eli se summa mikä jää pakollisten menojen ja säästöön laiton jälkeen vielä tilille. Siitä sitten saa kumpikin käyttää oman harkintansa mukaan omiin juttuihin, niin että molemmille jää tarpeeksi.
Tällä hetkellä yhteiset tulot eivät ole niin suuret, että kumpikaan voisi kovin paljon käyttää eli molempien pitää tinkiä jostain "omastaan". Sen takia käytin tuota sanamuotoa "yhtä paljon", eri tilanne voisi olla jos meillä joskus tulevaisuudessa olisi käyttörahaa ylimääräisenäkin paljon enemmän, sitten voisi helpommin käydä niin että ainakin ajoittain toinen käyttäisi paljonkin enemmän kuin toinen.
Niin ei kuitenkaan ilman toisen suostumusta voi meidän perheessä tehdä joten siinä mielessä rahat tosiaan ovat yhteiset :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
etkä edes ynmärrä hävetä.
Aloittajan tilanne kuvaa ihan tasapainoista parisuhdetta/perhettä, jossa on löytynyt heidän oma tapansa elää ja jakaa vastuita. Sä voit mennä vaikka vessaan itkemään ja nielemään räkää, kun sua niin harmittaa muiden ihmisten asiat.
Meilläkään ei koskaan tapella rahasta, en muista että oltaisiin ikinä tapeltu. Aina ollaan raha-asiamme hoidettu mallikkaasti ja syy tähän lienee vahva tiimihenki ja samankaltainen maltillinen ajatusmaailma rahankäytön suhteen. Raha on välttämätön asia tietyssä määrin muttei missään määrin elämämme oleellisin asia.
eli rahamme eivät koskaan kohtaa. Ei ole yhteistä tiliä, ei tarvitse yhdessä sopia hankinnoista jne. Kumpikin kantaa vastuun omista valinnoistaan eikä oleta, että toinen toimii pankkina parisuhteessa. En ymmärrä, miksi miehen pitäisi maksaa minun henkilökohtaiset, ihan itse päättämäni kulut vain siksi, että hän jakaa kanssani vuoteen eli en hyväksy tätä huoraamissysteemiä, johon niin kovin monen naisen perhe-elämä tuntuu perustuvan.
Olisi kamalaa, jos pitäisi miehen kanssa keskustella, voinko ostaa auton tai mies pyytäisi lupaa ostaa pesukone. Se ostaa, joka haluaa ostaa. Lasten kulut on helppo puolittaa, ikinä ei ole niistä tullut sanomista.
Suomalaisella naisella on ollut vähän yli 100 vuoden ajan oikeus omaan omaisuuteen. En todellakaan aio palata 1800-luvun lopun systeemiin, jossa aviomiehellä oli vastuu vaimonsa rahoista!
Omassa lapsuudenkodissani oli tämä systeemi ja samoin miehellä. Koskaan ei ole edes keskusteltu siitä, että rahat pitää yhdistää,jotta olisimme oikea perhe. Tämä parisuhde ei perustu siihen, että elintasoni on riippunainen miehen tuloista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"minun tapani on ainoa oikea, kaikki muut ovat automaattisesti vääriä, ja niitä väriä tapoja tukevat ovat väistämättä minua huonompia". Surkuhupaisaa :D
eli rahamme eivät koskaan kohtaa. Ei ole yhteistä tiliä, ei tarvitse yhdessä sopia hankinnoista jne. Kumpikin kantaa vastuun omista valinnoistaan eikä oleta, että toinen toimii pankkina parisuhteessa. En ymmärrä, miksi miehen pitäisi maksaa minun henkilökohtaiset, ihan itse päättämäni kulut vain siksi, että hän jakaa kanssani vuoteen eli en hyväksy tätä huoraamissysteemiä, johon niin kovin monen naisen perhe-elämä tuntuu perustuvan.
Olisi kamalaa, jos pitäisi miehen kanssa keskustella, voinko ostaa auton tai mies pyytäisi lupaa ostaa pesukone. Se ostaa, joka haluaa ostaa. Lasten kulut on helppo puolittaa, ikinä ei ole niistä tullut sanomista.
Suomalaisella naisella on ollut vähän yli 100 vuoden ajan oikeus omaan omaisuuteen. En todellakaan aio palata 1800-luvun lopun systeemiin, jossa aviomiehellä oli vastuu vaimonsa rahoista!
Omassa lapsuudenkodissani oli tämä systeemi ja samoin miehellä. Koskaan ei ole edes keskusteltu siitä, että rahat pitää yhdistää,jotta olisimme oikea perhe. Tämä parisuhde ei perustu siihen, että elintasoni on riippunainen miehen tuloista.
ollut alusta asti yhteiset rahat. Mä en tajua, mihin tarvitsisin "omia" rahoja, tai mihin mies niitä tarvitsisi. Hankinnat tehdään perheen tulotason mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
paljon muutakin kuin vuoteen, mm. elämän, perheen, lapset, joten totta kai kaikki rahat on yhteiset.
Mä en halua pistää kaikkea yhteiseen koriin. Mulla pitää aikuisena ihmisenä (kuten miehelläkin) olla ihan oma autonominen tili / tilit, joilla teen mitä haluan. Meillä on yhteinen tili, ja sinne kummallakin kortit. Laitetaan tulojemme mukaan sinne kerran kuussa rahaa. Loput rahat saa kumpikin käyttää tai säästää halujensa mukaan. Me ei avioliiton myötä ollan sulauduttu yhdeksi henkilöksi, joten miksi pitäisi luopua omista rahoista? Jos mulla on omalla tililläni rahaa, voin käyttää niitä ihan mihin haluan enkä todellakaan kysy mieheltä lupia ostoksiini (herranjestas).Yhteisistä rahoista tehtävät hankinnat tietysti suunnitellaan yhdessä. Meillä on kyllä hyvin samanlainen kohtuullinen elämäntapa, joten ei ole tullut riitoja rahankäytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...puolison valinnasta.
Rahanjako ei ole ongelma muuta kuin idiootin puolison kanssa. Valitkaa paremmin ja jättäkää ahneet narsistit sekä holtittomat tuhlarit ilman parisuhdetta.
Meillä on omat rahat, mutta yhteisiä menoja ja yhdessä sovitut pelisäännöt.
on yhteiset rahat, mutta erilliset tilit. Yhteinen tili on ainoastaan asuntolainatili, mutta sitä ei käytetä muuhun kuin lainan lyhentämiseen.
Käy se näinkin!
#13
etkä edes ynmärrä hävetä.
Mikä loinen? Molemmilla suurinpiirtein sama palkka, minulla vähän parempi. Mies oli töissä kun olin hoitovapaalla, minä olin töissä kun mies oli hoitovapaalla. Nyt molemmat töissä ja yhteiset rahat edelleen. Miten saat tästä alisteisuutta esiin?
eli rahamme eivät koskaan kohtaa. Ei ole yhteistä tiliä, ei tarvitse yhdessä sopia hankinnoista jne. Kumpikin kantaa vastuun omista valinnoistaan eikä oleta, että toinen toimii pankkina parisuhteessa. En ymmärrä, miksi miehen pitäisi maksaa minun henkilökohtaiset, ihan itse päättämäni kulut vain siksi, että hän jakaa kanssani vuoteen eli en hyväksy tätä huoraamissysteemiä, johon niin kovin monen naisen perhe-elämä tuntuu perustuvan. Olisi kamalaa, jos pitäisi miehen kanssa keskustella, voinko ostaa auton tai mies pyytäisi lupaa ostaa pesukone. Se ostaa, joka haluaa ostaa. Lasten kulut on helppo puolittaa, ikinä ei ole niistä tullut sanomista. Suomalaisella naisella on ollut vähän yli 100 vuoden ajan oikeus omaan omaisuuteen. En todellakaan aio palata 1800-luvun lopun systeemiin, jossa aviomiehellä oli vastuu vaimonsa rahoista! Omassa lapsuudenkodissani oli tämä systeemi ja samoin miehellä. Koskaan ei ole edes keskusteltu siitä, että rahat pitää yhdistää,jotta olisimme oikea perhe. Tämä parisuhde ei perustu siihen, että elintasoni on riippunainen miehen tuloista.
Tienaan enemmän kuin mieheni mutta jos tarvitaan ylimääräistä, mies on se joka voi tehdä ylitöitä. Hyvin toimii eikä tarvitse riidellä. Miten te jaatte ruokakulut? taskulaskin kädessä kuitin ääressä? Entäs jos sinulla on oksennustauti etkä syö mitään? satko hyvitystä?
rahanjakosysteemi perheessä (vakituinen parisuhde, ehkä lapsiakin, naimisissa tai muuten vastaavasti sitoutuneita) on se, että kaikki tulot ovat yhteisiä ja molemmilla parisuhteen osapuolilla on yhtä paljon rahaa "omiin harrastusmenoihin ja tarpeisiin"?
Esim. tuossa toisessa rahaketjussa jonkun mielestä oli reilua, että molemmilla on 30% omista tuloistaan "omina rahoina", huolimatta siitä että nainen jää hoitamaan yhteisiä lapsia kotiin ja mies saa edelleen nauttia parempaa palkkaansa? En vaan voi käsittää.
Kirjoitin tästä siihen toiseenkin ketjuun.
Mieheni tienaa todella paljon enemmän kuin minä. En ole mikään kotirouva vaan kotityöt jaetaan meillä puoliksi. Mieheni tekee ikävää, raskasta työtä ja minä puolestani olen itse halunnut lähteä kutsumusalalle, josta en tienaa juuri mitään. Joten on todellakin mielestäni reilua, että miehelleni jää omaa rahaa tulojemme suhteessa, eli huomattavasti enemmän kuin minulle.
Jos puolestaan on sovittu, että toinen hoitaa palkatta kotia ja lapsia, jotta toinen voi keskittyä palkkatyöhönsä, rahojen tulee ilman muuta mielestäni olla yhteisiä.
ja ihmisten luonteista kiinni. Ei kai yhtä ainoaa oikeaa tapaa ole.
Meillä tilanne on tällainen: mies tienaa paljon enemmän kuin minä. Oli aika, jolloin tilanne oli toisin päin, eli minä tienasin paljon enemmän kuin hän. Silloinkin, kuten nyt, kaikki rahat olivat yhteisiä. Kumpikaan ei koskaan "omi" rahoja itsekkäästi, vaan ne käytetään yhdessä ja sovussa.
Miehellä on melko paljon rahaa vievä harrastus, josta tiesin ennen parisuhteeseen ryhtymistä. Ei tulisi mieleenkään rajoittaa tätä hänen intohimoaan, vaikka yhä edelleen vuosien jälkeen hän kysyy aina, saako käyttää rahaa taas siihen. Joka kerta saa, tietysti.
Samalla tavalla minäkin saan käyttää rahoja omiin juttuihini, omiin harrastuksiini (jotka ovat reilusti halvempia mutta joita on paljon enemmän).
Shoppailut hoidetaan yhdessä yhteisestä halusta, joten sellaista tilannetta ei tule, että esimerkiksi minä olisin käynyt 400 eurolla ostamassa kenkiä kysymättä häneltä (ei tulisi mieleenkään).
Kumpikin on siis perillä siitä, mihin raha menee, minkä verran sitä on, jne. IKINÄ emme ole riidelleet rahankäytöstä, silloinkaan, kun olemme olleet todella tiukilla taloudellisesti.
Täällä jotkut ovat takertuneet siihen, etteivät tajua, miksi aikuisten ihmisten pitäisi kysyä toisilta aikuisilta ihmisiltä lupa rahankäyttöön. Jos viittasitte tähän minun viestiini, sallikaa minun selventää:
Mieheni pyytää lupaa, vaikkei hänen tarvitsisi. Olen sanonut siitä hänelle joka ainoalla kerralla, kun hän on lupaa pyytänyt, siis että hänen ei todellakaan tarvitse pyytää minulta lupaa siihen. Mies on selittänyt halunsa kysyä (tai ainakin ilmoittaa) harrastukseensa menevästä rahasta siksi, että pysyisin kärryillä rahankulusta. Ihan reilua ja kohtuullista minusta.
Samoin teen minä. Koska meillä on yhteiset rahat, mies saattaa olla ajatuksissaan budjetoinut rahojamme johonkin asiaan, josta en vielä tiedä. Siis siksi esimerkiksi shoppaillessa ollessani heräteostosta aikoessani soitan ja ilmoitan, että aion ostaa tällaista ja tällaista, sopiiko? Viimeistään siinä vaiheessa tulee ilmi, mikäli rahatilanne on tiukilla tai rahat on budjetoitu johonkin tärkeämpään (esimerkiksi auton korjaukseen, kodinkoneisiin, jne.) Koskaan ei ole tullut vastaan tilannetta, jossa toinen alkaisi nurista toisen rahankäytöstä. Olemme säästäväisiä, emmekä tuhlaa rahojamme turhuuksiin muuta kuin harvoin.
Haluan vielä selventää, että meillä ei ole raha-asioista koskaan kiistaa, kinaa, erimielisyyttä eikä riitaa. Olemme luonteeltamme hyvin kilttejä, ajattelevaisia ja huomaavaisia, ja luonteeseemme kuuluu se, ettei hankintoja tehdä omin päin kertomatta siitä suhteen toiselle osapuolelle, niin typerältä kuin se varmasti joistakuista tuntuukin. Se toimii meillä. Kumpikaan ei koe tarpeelliseksi pitää "omia rahoja", koska niistä yhteisistä rahoista tehdään myös ne "omat hankinnat", esimerkiksi juuri harrastuksiin menevät ja arjen pienet luksusjutut. Käytännössä emme ajattele rahaa juuri ollenkaan, emmekä pidä lukua menoista. Saamme jonkin verran rahaa säästöön ja elämme kuitenkin mukavasti omalla säästäväisellä tavallamme, ja mikä parasta: kumpikin kokee, että raha-asiat menevät reilusti näin ja kumpikin on tilanteeseen tyytyväinen.
Kuten jo ensimmäisen viestin alussa totesinkin, koen, että tällaiset asiat ovat ihmisten luonteista kiinni. Ja myös kasvatuksesta ja/tai siitä, mihin on tottunut. Tämä toimii meillä, mutten usko, että se toimisi kaikilla. Tämä on meille paras tapa, siinä missä jokin muu tapa on muille paras.
etkä edes ynmärrä hävetä.