Lue keskustelun säännöt.
Olenko ainoa, jonka mielestä ainoa todella reilu
10.01.2013 |
rahanjakosysteemi perheessä (vakituinen parisuhde, ehkä lapsiakin, naimisissa tai muuten vastaavasti sitoutuneita) on se, että kaikki tulot ovat yhteisiä ja molemmilla parisuhteen osapuolilla on yhtä paljon rahaa "omiin harrastusmenoihin ja tarpeisiin"?
Esim. tuossa toisessa rahaketjussa jonkun mielestä oli reilua, että molemmilla on 30% omista tuloistaan "omina rahoina", huolimatta siitä että nainen jää hoitamaan yhteisiä lapsia kotiin ja mies saa edelleen nauttia parempaa palkkaansa? En vaan voi käsittää.
Ymmärrän että on poikkeuksia, joissa puolisoiden on pidettävä rahat erillään, esim. jos toisella on vakava peliriippuvuus tai muu ongelma mihin perheen yhteiset rahat tuhlaisi.
Meillä on alusta asti ollut yhteiset rahat ja vuosien varrella tulosuhteet muuttuneet moneen kertaan. En voi kuvitella tilannetta että omat rahankäyttömahdollisuuteni romahtaisivat aina jos sairastuisin, joutuisin työttömäksi, kotiin hoitamaan lapsia tai muuten vain tienaisin pienempää palkkaa kuin mies. En myöskään päinvastoin. Molemmat käyttävät yhdessä perheen ylimääräiset rahat omiin juttuihinsa niin että molemmat saavat sitä myös tasapuolisesti.
Toki meidän perheessä raha-asioista ja ostoksista keskustellaan ja päätetään yhdessä, isommista menoista siis. Toisaalta olenkin alunperin valinnut puolisoni niin, että kovin isoa näkemyseroa rahankäytöstä meillä ei ole.
Kommentit (29)
Olisi kamalaa, jos pitäisi miehen kanssa keskustella, voinko ostaa auton tai mies pyytäisi lupaa ostaa pesukone. Se ostaa, joka haluaa ostaa. Lasten kulut on helppo puolittaa, ikinä ei ole niistä tullut sanomista.
Ei minunkaan tarvitse sanoa, senkus kävelen kauppaan ja ostan - niillä yhteisillä rahoilla. Oli kyse sitten lastenvaatteista tai pesukoneista. Yhdessä olemme vastuussa siitä, että rahamme riittävät kaikkeen tarpeelliseen - ja myös tarpeettomaan.
Eikä todellakaan ole huoraamista, että jakaa aviovuoteen lisäksi rahat.
Ei omaa elintasoaan voi suoraan valita. Voi tulla työttömyyttä ja sairautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin että mies hoiti asumisen kulut, minä juoksevat. Eikä tarvinnut riidellä, molemmilla riitti rahaa myös omaan käyttöön.
Aina pystyttiin puhumaan. Avoliitossa asuttiin.
Sitten tuli ero. Arvaa vaan, saanko kymmenen vuotta syötyä ruokaa mukaani? En. Mutta miehelle jäi asunto.
Että kyllä tästä pitää pystyä puhumaan! Kenenkään ei pidä elättää toista, ellei näin ole erikseen sovittu. Ja elämäntilanteet muuttuvat, asiat voi aina välillä päivittää.
Ai että naimisissa oleva, perheellinen nainen, joka tienaa vähemmän kuin miehensä, on huora, jos taloudessa on yhteiset rahat? Anna mun kaikki kestää... :-D Jos voimasuhteet olisi toisin päin, niin olisiko se mies sitten rattopoika vai mikä?
Vastaus tuli ap:n viestissä 9. Jos rahaa ei ole eikä sitä jää säästöön, niin ei liene väliä kumpi maksaa. Mullakin oli ex:n kanssa yhteiset rahat. Kun kaksi tyhjätaskua menee yhteen, on yhteinen päämäärä saada vuokra maksettua. Ja kiva jos sattuu jäämään extraa.
Mutta kun on aikuisena hoitanut lainojaan monta vuotta ja tienaa kunnon palkkaa, on selvää että kumpikin hoitaa omat raha-asiansa itse. Siksi meillä on nykyisen miehen kanssa omat tilit ja omat menot. Ei tarvii kysyä lupaa uuteen puhelimeen.
Sitten tuli ero. Arvaa vaan, saanko kymmenen vuotta syötyä ruokaa mukaani? En. Mutta miehelle jäi asunto.
Avioliitossa noin ei käy.
Mä en todellakaan alkaisi elää kymmentä vuotta avoliitossa. Ikävä juttu, että sulle kävi noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaus tuli ap:n viestissä 9. Jos rahaa ei ole eikä sitä jää säästöön, niin ei liene väliä kumpi maksaa. Mullakin oli ex:n kanssa yhteiset rahat. Kun kaksi tyhjätaskua menee yhteen, on yhteinen päämäärä saada vuokra maksettua. Ja kiva jos sattuu jäämään extraa.
Mutta kun on aikuisena hoitanut lainojaan monta vuotta ja tienaa kunnon palkkaa, on selvää että kumpikin hoitaa omat raha-asiansa itse. Siksi meillä on nykyisen miehen kanssa omat tilit ja omat menot. Ei tarvii kysyä lupaa uuteen puhelimeen.
ajatus tulee ihmiselle, jolla on hyvin erilliset elämät puolison kanssa tai jotain, perhe on vain kokoelma erillisiä entiteettejä ja ainoa yhteinen asia on seksi? En mä tuota muuten pysty ymmärtämään. Meillä on koko elämä yhteinen, musta kuulostaa oudolta, että avioliitosta puhutaan "vuoteen jakamisena".
Ja ihan hyvä tapahan tuo on. Itse en vaan tuollaisia yhteisiä rahoja haluaisi. Ja nimenomaan silloin, jos tulot ovat todella epätasapainossa. Enkä tarkoita tällä nyt sitä, että toinen voi pröystäillä ja matkustella, ja toinen joutuu kituuttamaan. Tarkoitan sitä, että haluan, että omat varani on vain ja ainoastaan itseni takana. Tuloni ovat niin paljon isommat kuin puolisoni, että en suostuisi mihinkään yhteisiin tileihin.
Meillä asia on ratkaistu niin, että minä käytännössä maksan kaikki yhteiset menot. Mies maksaa mulle asumisesta kuukaudessa yhdessä sopimamme summan. Talo on minun. Minä hoidan kaikki yhteiset menot. Miehelle jää siis oma palkkansa säästöön ja omiin menoihin. Kokonaan.
Mielestäni hyvinkin reilua. Mies osti juuri säästöillään sijoitusasunnon, joten ei voida sanoa, että hän jää jotenkin vähemmälle.
Molemmat olemme tilanteeseen erittäin tyytyväisiä, emmekä ole ikinä riidelleet rahasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mahdolliset rahankäyttömallit, mutta parhaiten meillä toimii se, että yhteiset menot pistetään puoliksi. Minä maksan kuun aikana kaiken, kuun lopussa teen kirjanpidon (ei ole iso homma) ja veloitan mieheltä puolet. Kumpikin huolehtii omista menoistaan.
Minulle on hyvin tärkeää, että minulla on omaa rahaa, jonka käytöstä minun ei tarvitse keskustella kenenkään kanssa. Voin ja teenkin, mutta ei ole pakko. Mun oma isä oli hirveä despootti, meillä ei mihinkään saanut käyttää rahaa ilman isän lupaa. Varmaan arvaattekin, että kaikki oli isän mielestä turhuutta.
sovitaan, ei pyydetä lupaa. Molemmat tietää tulotason ja tietää, mitä hankintoja voi ja on järkevä tehdä. Samoin hankintojen ajankohdat mietitään yhdessä. Ei tarvitse riidellä eikä pyydellä lupia.