Miten eroon toivottomasta ihastuksesta?

Älä vaan aloita suhdetta, niissä käy sitten huonosti. Olen nähnyt mitä siitä seuraa, perhe hajoaa, suhde ei kestä ja sitten menee vielä työ, joten älä lähde leikkimään, sen jälkeen sulla vasta tuskaa on.

No en tiedä voisko auttaa sen tiedostaminen, että todennäköisesti hän pyörii mielessäsi koska mitään ei tapahtunut ja hän on koko tämän ajan säilynyt mielessäsi ideaalina fantasiana. Ihannekuvaan on niin helppo olla ihastunut, se on sellaista pakoa arjesta ja todellisuudesta.

Itse tosin en ole kärsinyt noin kauaa, mut jostain syystä mulla on ihan suunnattomia vaikeuksia päästä yli kuukauden takaisesta yhdenyönjutusta. Meillä siis oli yksi ihana yö. Sen jälkeen totesimme olevamme senverran erilaisia, että pidemmälle suhteelle ei olisi oikein mahdollisuuksia ja mies ei halunnut pilata hyviä muistoja tapaamalla enää sen jälkeen.



Tiedän idealisoivani häntä, ja tiedän että luultavasti emme olisikaan sopineet yhtään yhteen, mutta se ei silti estä minua ajattelemasta häntä koko ajan ja vähän väliä itkeskelemästä miksei tuosta tullut mitään ja yhyy, en näe häntä enää ikinä. :(



Harmi, kun oikeasti kiinnostavia miehiä kohtaa niin äärimmäisen harvoin.

Niin ja jos joku kysyy, miksi tällainen herkkis lähtee hajottamaan itseään yhdenyönjuttuihin, niin tämmöinen ei ole minulle todellakaan tyypillistä!

Se että tiedostaa sen idealisoinnin ja elää omaa elämäänsä eikä tietoisesti ruoki sitä ihastumistaan. Ei kai se niin vakavaa ole vaikka vähän kaipaakin, kunhan pitää kuitenkin järjen päässä ja ottaa ne tunteet vain tunteina eikä minään "kohtalon merkkeinä".

niin et näe häntä säännöllisesti ja unohdat. Tai ota hänet siipaksi. Saat itsellesi toivottaman ihastuksen, eikä tämän jälkeen tarvitse miettiä mielessä työkaveria.

Kun nyt ei "varsinaisesti" ole mitään tapahtunut.

Ei tuota tilannetta voi vielä sanoa "toivottomaksi". Itse ihastuin nelisen vuotta sitten erääseen mieheen. Sillä tiellä olen edelleenkin. Ajan myötä ihastuminnen syveni salaiseksi rakkaudeksi.

Viime kesänä uskaltauduin kysymään hänen tunteistaan: "On yks toinen". Se murskasi hauraat haaveeni, mutta rakkaus jäi. Mies on kuin ei tuntisi.

Sitä on toivoton ihastuminen.

Mutta aina kannattaa yrittää, luovuttaminen ei ainakaan auta ketään. Parempaa neuvoa en osaa antaa tuntematta sinua. Ole vain oma itsesi.

Tai joskus ehkä painuu taka-alalle ja sit taas haikeana hetkenä pompsahtaa mieleen uudelleen. Se oikea kadotettu ikuisiksi ajoiksi.

Tavallinen tarina...

Olen viimeiset seitsemän kuukautta odottanut, että unohtaisin miehen, joka ei ilmeisesti ollut kiinnostunut.

Sitä päivää vaan ei ole vielä tullut.

ja se että miehen kiinnostus on hyvin epävarmaa tekee monille siitä ihastumisesta entistä koukuttavampaa, koska ihastumisen kohdetta alkaa katsoa ylöspäin ja siksi haave hänen saamisestaan tuntuu entistäkin hienommalta ja huumaavammalta.



Ja jos on ollut ihastunut niin se on ihan normaalia että toinen pyörii mielessä jos ei ketään muutakaan ihastusta ole. Ihmisellä on usein tarve haaveilla/olla ihastunut johonkuhun. Se ei kuitenkaan tarkoita, että vaikeus jättää ihastuneisuus taakse olisi merkki jostain kohtalosta tai siitä että mies on "se oikea". Juuri nuo idealisoivat "se oikea" -fantasiat saavat roikkumaan siinä ihastumisen tunteessa.

sä idealisoit nyt häntä, pidät häntä jotenkin täydellisenä, mutta kun mietin omalla kohdallani niin en minä idealisoi enkä pidä. Ja just sehän voi lisätä tunnetta vielä entisestään. Jos ihastun oikeasti tai tunnen vielä enemmänkin, niin tietenkin henkilö on aivan täysin erityinen minun mielestäni, miksi nyt muuten edes ihastuisinkaan, muttei se koskaan ole ollut sitä että kuvittelisin sen ihmisen olevan mitenkään (liian) täydellinen tai että vaatisin missään määrin sellaista tai jos lähtee kuvittelemaan enempiäkin, niin että elämä olisi helppoa ja vailla asioita mitä elämässä muuten on. Ei. Kuka edes tekee niin? Ja sitten mitä tulee siihen että odotukset on korkeat ja sitä kuvittelee miten ihanaa vaikka, no, kaikenlainen lähempi kanssakäyminen olisi, niin niinhän se onkin. Jos ikinä on ollut ihan fiiliksissä ja sekaisin jostakusta eli jos se on molemminpuolista, niin sehän on aivan järjettömän ihanaa. Mitä sitä kieltämään.



Mutta ai niin, tässä ketjussa taidettiin kysyä miten päästä eroon. :) Ehkä siihen sitten joillain riittää nuo valheet että ei se kuitenkaan ole niin kummoista, arki tappaa kaiken heti alkuunsa, sä vaan suurentelet asiaa, oot idealisoinut...

sä idealisoit nyt häntä, pidät häntä jotenkin täydellisenä, mutta kun mietin omalla kohdallani niin en minä idealisoi enkä pidä. Ja just sehän voi lisätä tunnetta vielä entisestään. Jos ihastun oikeasti tai tunnen vielä enemmänkin, niin tietenkin henkilö on aivan täysin erityinen minun mielestäni, miksi nyt muuten edes ihastuisinkaan, muttei se koskaan ole ollut sitä että kuvittelisin sen ihmisen olevan mitenkään (liian) täydellinen tai että vaatisin missään määrin sellaista tai jos lähtee kuvittelemaan enempiäkin, niin että elämä olisi helppoa ja vailla asioita mitä elämässä muuten on. Ei. Kuka edes tekee niin? Ja sitten mitä tulee siihen että odotukset on korkeat ja sitä kuvittelee miten ihanaa vaikka, no, kaikenlainen lähempi kanssakäyminen olisi, niin niinhän se onkin. Jos ikinä on ollut ihan fiiliksissä ja sekaisin jostakusta eli jos se on molemminpuolista, niin sehän on aivan järjettömän ihanaa. Mitä sitä kieltämään.

Mutta ai niin, tässä ketjussa taidettiin kysyä miten päästä eroon. :) Ehkä siihen sitten joillain riittää nuo valheet että ei se kuitenkaan ole niin kummoista, arki tappaa kaiken heti alkuunsa, sä vaan suurentelet asiaa, oot idealisoinut...

Puhuin oman kokemukseni pohjalta siitä idealisoinnista. Mä ainakin oon ollut niin maan perkeleen ihastunut ja toinen on ollut just se oikea eikä kukaan muu kelpaa, mutta ihastumisen rauhoituttua olen tajunnut että emme olisi edes sopineet yhtään yhteen. Se on se ihastumisen aivokemia joka sai kuvittelemaan kaikenlaista.

Mä en oikein jaa samanlaista maailmankuvaa tässä näiden niin maanläheisten kanssa, jotka selittävät kaiken pieniksi palasiksi ja pois. Mutten toisaalta ole myöskään koskaan väittänyt että ainoastaan järki ohjaisi minua. Ei onneksi täysin ohjaa. Ja siitä aivokemiasta kiitos vaikka luojalle.

Kertokaa vinkkejä. Tämä on tyhmää. Työkaveri pyörii yhä mielessä, kahden vuoden jälkeen siitä kun jotain säpinää oli. Onko kellekään muulle jääny joku tyyppi päähän? Mitään ei varsinaisesti tapahtunut.

Oliskohan ihastus kääntymässä rakkaudeksi.