Lue keskustelun säännöt.
Oletko koskaan ollut palavasti rakastunut mieheesi (puolisoosi)? Vai "päädyittekö" vain yhteen?
09.01.2013 |
En ollut palavasti rakastunut seurustellesa enkä naimisiin mennessä. Tapailtiin, sitten vähän useammin tapailtiin, oli ihan kiva yhdessä, muutettiin yhteen, asuttiin pitkään yhdessä ja mentiin lopulta naimisiin, kun kaikki muutkin meni. Mutta ei mitään rakastumista ensi silmäyksellä eikä palavia tunteita missään vaiheessa muutenkaan. Olemme hyviä ystäviä.
Muita?
Kommentit (38)
Toinenkin vuosi oli vielä ihan huuman aallolla ratsastamista! Sen jälkeen on ollut seesteisempää, mutta olemme edelleen umpirakastuneita toisiimme. Noi kaksi ekaa vuotta oli seukkaamista, nyt ollaan naimisissa, eli 24/7 vähän rajottaa sitä totaalihuumaa... ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
onnesta sekaisin ensimmäisen vuoden. Tunsin, että olen maailman ainut ihminen joka kokee jotain näin ihanaa...
Vähän sama kun odottaa esikoista/saa esikoisen, ja tuntee olevansa maailman ensimmäinen ja ainut äiti (vaikka tietääkin, että miljardit muut kokee samaa)
Raastuimme jo teineinä, mutta kumoikaan ei uskaltanut tunnustaa asiaa.
Aikuisina tapasimme ja sama tunne roihahti uudelleen, mutta mies oli naimisissa. Juttu jäi taas jäihin.
Nyt olemme olleet yhdessä kohta 10 vuotta ja rakastun häneen yhä uudestaan. Välillä on kaverillisempia hetkiä, kun toinen tuntuu enemmänkin parhaalta ystävältä, mutta sitten tulinen tunne tulee taas jostakin uudelleenm ja uudelleen.
Tulin raskaaksi ensitapaamisellamme ja sitten kun asiasta ilmoitin miehelle, niin päädyttiin siihen että mennään yhteen, annetaan lapselle kokonainen perhe jossa isä ja äiti.
En ollut mieheen mitenkään ihastunut kun tavattiin, lähinnä halusin testata viehätysvoimaani ja flirttailla vähän hänelle, ja se testaus päätyi sitten mun ensikokemukseen seksistä, ja raskauteen ensi yrityksestä. Eli en tuntenut miestä ollenkaan kun päätin muuttaa miehen luo (asuimme eri maissa joten mikään rennompi tapailu alkuun ei onnistunut).
Ollaan tosi erilaisia ihmisiä ja jossain vaiheessa suhteessa se aiheutti kitkaa, erityisesti miehen vanhanaikaiset ajatukset naisista. Ei esimerkiksi halunnut millään hyväksyä sitä että lähtisin opiskelemaan vaan vähätteli sitä miten ämmät ei sillä alalla pärjää ja puhui tyyliin että olet kyllä kaunis ja hyvä äiti mutta järkeä sulla ei juuri ole. Ja toivoi että olisin loppuikäni hänen kotipalvelijansa pelkästään, ja oli jotenkin jopa järkyttynyt etten itse sitä halunnut. Mutta ne ristiriidat on ratkottu ja rakkaus on kasvanut syvemmäksi vuosi vuodelta. Nykyisin se erilaisuus, joka aikanaan ärsytti, on rikkaus. Ei tässä mihinkään ole rakastumisia tarvittu, vain tahtoa olla yhdessä 'kunnes kuolema erottaa', vaikka välillä olisi vaikeaakin.
sen jälkeen on mennyt vähän matalammalla profiililla kun tuli yllättäen kaksi lasta. Mutta luulen että kyllä se tästä vielä nousee uudestaan kun saadaan lapset isommiksi että on taas aikaa toisilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta nyt 25 vuoden jälkeen alkaa olla jo vähän viileämpää...
Olen koko ikäni tuntenut hänet. SItten 22-vuotiaana yhtäkkiä tunne jysähti valtavalla voimalla. Pystyn aina muistamaan sen hetken (sikäli, että en muistiani menetä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen koko ikäni tuntenut hänet. SItten 22-vuotiaana yhtäkkiä tunne jysähti valtavalla voimalla. Pystyn aina muistamaan sen hetken (sikäli, että en muistiani menetä)
myöhemminkin.
ja olen edelleen. 15 vuotta yhdessä, eikä intohimoinen rakkaus ole kadonnut mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole enää. Nyt jos pystyisin valitsemaan toisin, valitsisin ennemmin tuollaisen ystävämiehen. Valitettavasti tajusin vähän myöhään, mitä elämältä haluan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta rakastunut kuitenkin. Hän ei vienyt jalkoja alta, vaan suhde antoi syvän sisäisen rauhan ja varmuuden. Tiesin miehen tavattuani, että tässä se on.
Olin 17v ja mies 18v kun tapasimme, se oli rakkautta ensisilmäyksellä molemmilla. Joskus on laimeampaa, mutta nyt on taas sellainen rakastunut-vaihe menossa. Yhdessä olemme olleet 24 vuotta. Just suunnitellaan mitä kaikkea kivaa tehdään kun lapset menee viikonlopuksi mummolaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alussa olin ihastunut, mutta mies halusi heti vakavan suhteen, itse halusin ehkä edetä rauhallisemmin. Olin 5-vuotiaan tytön yh ja en kaivannut mitään kovin vakavaa.
Sitten kohtalo puuttui peliin (kuinka dramaattista :D ) ja tulin raskaaksi, josta tietysti olimme onnessamme. Päädyttiin sitten muuttamaan yhteen.
Välillä olen totaalisen rakastunut mieheeni, välillä tuntuu etten siedä häntä silmissäni. (Tosin hormonit voi vaikuttaa, vauva syntyy pian).
alkuhuuma on kaikonnut jo ajat sitten, eikä meitä enää voi hyvällä tahdollakaan kuvailla vastarakastuneiksi, mutta rakastuneiksi kyllä :) Ja toisiimme siis, ei muihin ;)
yhdessä 14 v.
"päädyttiin" yhteen. Mies oli jostain syystä heti alusta lähtien superihastunut, mitä aluksi aika paljon kummastelinkin (motiivejaan jne...). Itse olin liikkeellä sellaisella katotaan mitä tästä tulee -meiningillä, eli tapailin häntä kun ei varsinaisesti ollut syytäkään olla tapailematta, paremman puutteessa siis. Mutta vaikka päädyttiin yhteen, niin se palava rakkaus syttyi vähitellen ja nyt olen palavasti rakastunut :)
Ilmeisesti olen niin hitaasti lämpiävää tyyppiä, että ottaa aikansa ennen kuin rakastun. Joskus olen rakastunut myös ensi silmäyksellä, mutta ne suhteet eivät ole kestäneet kovinkaan kauan, koska olen ehkä kuitenkin silloin rakastunut omaan haavekuvaani siitä ihmisestä, en oikeasti siihen ihmiseen.
"päädyttiin" yhteen. Mies oli jostain syystä heti alusta lähtien superihastunut, mitä aluksi aika paljon kummastelinkin (motiivejaan jne...). Itse olin liikkeellä sellaisella katotaan mitä tästä tulee -meiningillä, eli tapailin häntä kun ei varsinaisesti ollut syytäkään olla tapailematta, paremman puutteessa siis. Mutta vaikka päädyttiin yhteen, niin se palava rakkaus syttyi vähitellen ja nyt olen palavasti rakastunut :) Ilmeisesti olen niin hitaasti lämpiävää tyyppiä, että ottaa aikansa ennen kuin rakastun. Joskus olen rakastunut myös ensi silmäyksellä, mutta ne suhteet eivät ole kestäneet kovinkaan kauan, koska olen ehkä kuitenkin silloin rakastunut omaan haavekuvaani siitä ihmisestä, en oikeasti siihen ihmiseen.
Todellakin olimme palavasti rakastuneita ja olemme edelleenkin! Olin 30v, mies 40v kun elämä meni uusiksi.
Olin 17 kun tavattiin ja asuttiin eri paikkakunnilla, ja menin niin sekaisin siitä huumasta, että en saanut viikkoon ruokaa alas! Oikeesti, se oli ihan käsittämätöntä! Se olikin sellasta teinirakkautta oikein. :) Nyt ollaan päälle kolmekymppisiä, naimisissa ja perheessä kaksi (pientä) lasta, mitään sellasta vastaavaa huumaa ei ole ollut pitkään aikaan, mutta erittäin syvä rakkaus ja luottamus ja kyky jakaa kaikki asiat. Ja kuitenkin oltiin 10 vuotta yhdessä ennen kuin mentiin naimisiin ja saatiin lapset.