Oletko koskaan ollut palavasti rakastunut mieheesi (puolisoosi)? Vai "päädyittekö" vain yhteen?

varsinaista alkuhuumaa ei ollut koskaan. Suhteen alkaessa molemmilla oli takanaan vaikeat erot ja haluttiin edetä rauhallisesti. Nyt 10 vuoden jälkeen olemme silti edelleen syvästi rakastuneita. En halua tai en edes voi kuvitella olevani kenenkään toisen kanssa. Jotain siinä vain oli mikä kolahti heti alussa ja tuntuu vieläkin.

Alussa olin ihastunut, mutta mies halusi heti vakavan suhteen, itse halusin ehkä edetä rauhallisemmin. Olin 5-vuotiaan tytön yh ja en kaivannut mitään kovin vakavaa.

Sitten kohtalo puuttui peliin (kuinka dramaattista :D ) ja tulin raskaaksi, josta tietysti olimme onnessamme. Päädyttiin sitten muuttamaan yhteen.

Välillä olen totaalisen rakastunut mieheeni, välillä tuntuu etten siedä häntä silmissäni. (Tosin hormonit voi vaikuttaa, vauva syntyy pian).

Paitsi että itse olin 3-vuotiaan pojan totaaliyh. Puolen vuoden tapailun jälkeen tulin raskaaksi ja muutettiin yhteen hieman ennen kuin vauva syntyi (mies alkoi rempata asuntoaan, joten muutto hieman viivästyi).

Eli vähän järkisyistä päädyttiin yhteen. Toki pidän miehestä tosi paljon mutta rakastanko häntä ja vieläpä palavasti...en tiedä. Hyvin kuitenkin viihdytään yhdessä =)

Mies on ollut aina ihan täysillä mukana suhteessa. Myönsi, että oli ollut minuun rakastunut jo kaksi vuotta ennen kuin uskalsi tehdä aloitteen. ja minä kun aina luulin, että hän ei voi sietää minua kun pakeni pois aina minun tullessani paikalle :D

Mutta koska olen melko tasainen ihminen, niin en suhtaudu oikein mihinkään palavasti... Eli palavasti rakastunut en ole koskaan ollut, enkä usko että sen palavaa pitäisi ollakaan.



Mutta joo, ensitapaamisesta asti ihastuin kovasti ja kun tajusin että mieskin on, niin annoin itselleni luvan rakastua, sitä ennen en uskaltanut, kun olin monen miehen kanssa joutunut pettymään ennen sitä.

Eka vuosi oli sellaista huumaa, aah..... mieskin oli niin "sekaisin" että kirjoitti jopa pari hassua runoa minusta. Olin aivan otettu. Ollaan edelleen rakastuneita, mutta onhan tämä erilaista nyt 7v myöhemmin, tasasita ja arkista kahden pienen lapsen kanssa.

Tosin kumpikin myös hyvin syvästi kaipasi jotakuta, jota rakastaa ja joka rakastaa takaisin.



Rakastamme yhä toisiamme ehdoitta, vaikkei suhteemme palavan kiihkeä olekaan.

Olin 15 kun tavattiin ja mies 20, vanhemmat oli vihasia mutta voi sitä rakastumista! Nyt ollaan naimisissa ja yks lapsi meillä, rakastan kovasti miestäni :)

jälkeenpäin ajateltuna tuntuu rakastumisen tuhlauksena, kun tunnetta ei voinut jakaa.. Silti yhdessä, mutta juurettomana, kun ei ole ns. yhteistä pohjaa.

tosi palavasti rakastunut nykyiseen mieheeni. Tuntui, ettei pysty ollenkaan olemaan erossa ja toinen oli mielessä koko ajan. Nyt oltu 5 vuotta yhdessä ja yhä ollaan rakastuneita, mutta tottakai arki tasoittaa tunteita. Saa silti vieläkin mulle rytmihäiriöitä aikaan, kun katsoo silmiin, joihin ensin rakastuinkin:)

Joskus toisinaan tulee vieläkin ihmeellisiä hellyyden puuskia, jolloin rakkaus suorastaan pakahduttaa minut ja kyyneleet tulevat silmiini siitä tunteesta.

En olisi mennyt naimisiin ilman tuollaista tunnetta.

en enää naimisiin mennessäni. Silloin kyllä rakastin, mutten enää suoranaisesti palavasti. Enää en rakasta, en vihaakaan. Olemme vielä naimisissa.

http://saunalahti.fi/tiedote/tiedote.php?index=4681

väärään keskusteluun tuli tiedote.

me ajauduttiin teineinä yhteen ja yhdessä on pysytty lähemmäs kolmekubäsiksi nyt ainakin.



rakkautta on, mutta ei mitään palavaa. En usko, että sellaista ihminen mihinkään tarviikaan. :)



ei olla naimisissa, ei lapsia. eli kyllä me taidetaan tosissaan ihan vaan kahdestaan viihtyä oikein hyvin. :)

siis rakastuin tai siis ainakin ihastuin nopeasti mieheeni. Ekat vuodet menivät tosi nopeasti ja 5 vuotta oli sellaista kuherruskautta. Arki astui kunnolla suhteeseemme vasta noin parisen vuotta sitten. Nyt on yhdeksäs vuosi takana ja mietin, jatkuukohan suhteemme vielä pitkään. Jos meillä ei olisi lasta, epäilen, että miettisin vakavissani eroa. Olemme kumppaneita, ystäviä, mutta tietynlainen henkinen yhteys puuttuu. Haluaisin rakastua mieheeni uudelleen. En kaipaa mitään palavaa huumaa, mitä suhteen alussa, mutta jonkilaista kipinää kyllä. Luovuttanut en ole vielä vaan halukas tekemään töitä suhteen eteen. Koen, että,olen aika pitkälle itse vastuussa siitä, että suhteemme on mennyt huonompaan suuntaan ja siksi aion yrittää kaikkeni, että tilanne vielä korjaantuisi.

Itse ajattelisin tilanteessasi, että en voisi varastaa tämän miehen elämää, koska voisi löytää itselleen häntä täysin rakastavan naisen, jos minua ei tässä olisi.



Pitäisin tuota pahimpana kusetuksena minkä partnerilleen voi tehdä. Pitäisin sitä koko elämän varastamisena. Sinulla kun on hänen lapsensakin.



Olisin sitä mieltä, että en voisi antaa hänelle rakkauttani 100 %:sti, joten minun tulisi haihtua näyttämöltä välittömästi.



Juuri näitä miehiä on elämässäni ollut, jotka eivät kuitenkaan ole olleet ykkösroolissa. Olen iloinen, että nuo kaikki miehet ovat menneet jonnekin muualle. Kauan ajattelin, että halusivat jotain tasokkaampaa kuin minä, mutta kun olen nähnyt heidän avovaimonsa (kukaan ei ole naimisissa), niin olen ymmärtänyt, että ei ole mistään paremmuudesta kysymys, vaan enemmänkin siitä, että löytää itselleen sopivimman enkä pidä itseäni mitenkään huonompana.



Kun tätä kirjoitan, niin tuntuu ristiriitaiselta. Jotenkin onkin. Se johtuu sitten varmaan siitä, että noita miehiä tapaillessani minulla on ollut päässä ykkösmies, josta en ollut pystynyt irtautumaan. Eli oli itsestään selvää, että kuka tahansa, joka ilmestyi näyttämölle tulisi olemaan vain joku kakkosmies.



Jokainen lopetettu suhde täytyy saada kunnolla päätökseen ennen kuin aloittaa mitään uutta suhdetta, se on saletti.

Kuin elämä lipuisi ohi. Ajattelin pitkään että suurin osa kait menee enempi tai vähempi järjestelykysymksistä naimisiin, ei tulenpalavasta rakkaudesta. Mutta vastauksista päätellen oikeasti rakastuneet ovat kyllä enemmistössä.



Ja itselläkin on se olo että mieskin ansaitsisi saada naisen joka häntä rakastaa "aidosti" eikä vain ystävänä. Miehen tunteista en tiedä, kuinka tulenpalavasti on aikoinaan ollut rakastunut mutta tiedän että hänen tunteensa ovat minua kohtaan selvästi syvemmät kuin minun häntä kohtaan.

Emme "päätyneet" yhteen yhteisten tavoitteiden ja elämänsuunnitelmien takia, kuten monet, vaan lähinnä kaikkien odotusten vastaisesti hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. Tunne vaan oli niin voimakas, että suhde pyörähti käyntiin vaikka emme sitä suunnitelleet/tavoitelleet (ja ei, kyse ei ollut mistään kolmiodraamasta).



Hyvä suhde siitä tulikin. Nyt yhteisiä vuosia takana 9, ja kyllä edelleen löytyy suhteesta romantiikkaa, erotiikkaa ja paljon hellyyttä. Ikävöin miestäni, kun hän on poissa, päivän paras hetki on päästä hänen viereensä ja olen hänestä yhä edelleen myös hieman mustasukkainen. Arvostamme ja olemme kiinnostuneita toisistamme kaikin puolin. En osaa sanoa, onko tämä enää sitä "rakastumista" (siis sitä ihastumisen tunnetta), mutta rakkautta tämä ainakin on, eikä suinkaan mitään latteaa ja toverillista sellaista!

ja mieheni kanssa naimisissa n 15 vuotta. Lapsiakin kaksi. Seurusteltiin, opiskeltiin, mentiin naimisiin, saatiin lapsia, rakennettiin talo jne. Asiat ovat vain menneet eteenpäin näin.



Joskus olen miettinyt vaikeina aikoina eroa, mutta ei se mies vaihtamalla kai parane. Toiseksi ei se yksin eläminen ole herkkua eli pelkään katuvani eroa ja lapsetkin siitä kärsisi. Näinkin ajattelen, että moni nainen varmaan tulisi paikalleni riemumielin, mies ei lyö eikä pahemmin juopottele, tienaa ok eikä ole mikään aivoton ääliö.



Kauhulla välillä odotan koska se "oikea" mies tulee vastaan ja vie jalat alta. Välillä ajattelen että se mulle tarkoitettu "Oikea" on kuollut eikä siksi olla koskaan kohdattu.



Ei kai sitä ennen vanhaa olla rakkaudesta naimisiin menty ja silti ovat taapertaneet eloa yhdessä puolivuosisataa.

Mies oli tavatessamma ihastunut minuun,ja minä taas aloin sietää häntä pikkuhiljaa,ei tosiaan ollut rakkautta ensisilmäyksellä,mutta kuulemma juurikin hiljalleen syttynyt rakkaus on sitä kun kestää :)