Lue keskustelun säännöt.
Alle 25 vuotiailta pitäisi kieltää naimisiin meno ja lapsien tekeminen.
07.01.2013 |
Perustelu yksinkertaisesti se, että aivot kehittyvät 25 ikävuoteen saakka.
Kommentit (56)
terv. 20v naimisiin mennyt ja 24v esikoisen saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niiltä, jotka eivät ole kouluttautuneet ja valmistuneet johonkin ammattiin. Jos menee peruskoulun jälkeen ammattikouluun ja sieltä työelämään ja makselee asuntolainaa vakisuhteessa jo parikymppisenä ja kykenee lapsensakin elättämään, niin mikäs siinä. Toista se on, jos on yli 25-vuotias ikuisuusopiskelija, joka maleksii yliopiston käytävillä vuodesta toiseen vaihtaen välillä pääainetta ja opintotuen loputtua tekee hanttihomaa rappusiivoojana. Sellaiselle ei pitäisi mitään lastenteko-oikeutta antaa, yhteiskunnan elätiksi se lapsi kuitenkin tulisi.
itse kohta 25v naimisissa ollu 6kk esikoinen syntyy kesällä ja saman ukkelin kanssa oltu jo 8,5v.
Asuntolainaa maksellaan ja vakityössä ollaan eikä huonommin mene muutenkaan niin että en tajuu ehkä ihan tuota aloittajan syvintä ajatusta tässä, mutta eihän mun oikeestaan vissiin tarvikkaan kun ei vielä ole ihan loppuun saakka kehittyny aivot.
Sinulla kyllä oli vähän omituinen kysymys. Mikä tuohon johtaa?
Onko jotenkin erikoista, että pariskunnalla on neljä lasta, vai minun ikänikö se on syynä ihmettelylle? :)Eihän 19-vuotias ole ehtinyt elää minkäänlaista itsenäistä elämää. Siis vaikka olisi muuttanut ennen täysi-ikäisyyttä kotoa, muutama vuosi on hyvin lyhyt aika. Haaveilitko aina pikkulapsi-arjesta? Eikö sinulla ollut tarvetta elää millään tapaa vapaammin ennen sitä, enkä nyt tarkoita mitään baareissa juoksemista, vaan kokea maailmaa, nähdä paikkoja? Onko oma perhe ollut aina ykköstavoitteesi? Kauanko olit miehesi kanssa ennen lasten syntymää?
Työskentely ulkomailla ei ole koskaan kiehtonut.
Ja kyllähän sitä sitten tulikin lomailtua euroopan maissa vanhempieni kanssa ja ilman heitä :)
En tosiaan ehtinyt kovin kauaa elää yksin.
Muutin pois kotoan opiskelujen takia 16-vuotiaana. Aluksi koulun vuokra-asuntoon. Siitä sitten kunnan.
En varsinaisesti haaveillut tekeväni lapsia nuorena. Etusijalla oli työpaikan hommaaminen yms.
Tapasin mieheni 17-vuotiaana. 2,5v meni, että esikoinen syntyi ja muutimme yhteen. Jep, vasta lähempänä laskettua aikaa. Esikoisemme ei ollut tarkoituksella tehty. Päätimme vain sitten antaa tulla kun kerran noin kovasti halusi.
Sen jälkeen sitten puhuimme tarkemmin lasten lukumäärästä ja haluistamme. Sitä ennen oli vain aika epämääräisiä puheita ollut. Ja teimme tämän päätöksen. Katunut en ole, vaikka pikavauhtia lapset sitten maailmaan tulikin. :)
Menimme naimisiin ollessani 24-vuotias, jo kolmen lapsen äiti. Ei tullut pukeuduttua valkoiseen :)
Tähän vain päädyttiin ilman mitään erikoisia haaveita suuresta perheestä :)
Luojan kiitos ei tullut tehtyä mitään peruuttamatonta, vaikka välillä kävikin mielessä häät ja jopa se, että jos ehkäisy pettää, niin mikäs siinä.
Varmaankin fiksuinta mitä olen elämässäni tehnyt, on ollut tunnollinen ehkäisystä huolehtiminen. Muuten olenkin sitten ollut kuin ellun kana :)
Eihän 19-vuotias ole ehtinyt elää minkäänlaista itsenäistä elämää. Siis vaikka olisi muuttanut ennen täysi-ikäisyyttä kotoa, muutama vuosi on hyvin lyhyt aika. Haaveilitko aina pikkulapsi-arjesta? Eikö sinulla ollut tarvetta elää millään tapaa vapaammin ennen sitä, enkä nyt tarkoita mitään baareissa juoksemista, vaan kokea maailmaa, nähdä paikkoja? Onko oma perhe ollut aina ykköstavoitteesi? Kauanko olit miehesi kanssa ennen lasten syntymää?
että pitäisi asua yksin ennen avioliittoa ja lapsia? Monesssa muussa paikassa sellaista tapaa ei ole. Itse menin naimisiin ja muutin miehen luo suoraan lapsuudenkodistani. Minulle se oli hyvä, luonnollinen ratkaisu, jota en ole koskaan katunut, nyt 13 vuotta naimisissa. En ole ikinä kaivannut mitään nuoruuden menovuosia, kun olen aina ollut rauhallinen, introvertti ihminen. Siinä 15 vuoden iässä aloin haaveilla omasta kodista ja lapsista. 19 vuotiaana menin naimisiin ja samassa iässä sain ensimmäisen lapseni.
Ihmettelen tuota myös että miten niin tarve elää vapaammin, esim. matkustella. Voihan sitä matkustella miehen ja perheen kanssa, me olemme ainakin sitä tehneet hyvinkin runsaasti. Yksin matkustelu olisi minusta tuntunut muutenkin tylsältä ajatukselta, en varmaan nuorena olisi yksin matkoille lähtenyt kumminkaan. Mikään kaverien kanssa viihtyjä en ole koskaan ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuinka se näkyy ihmisen toiminnassa? Ihmiset kehittyvät eri tahtiin niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Uskon, että yli 20-vuotiaat kykenevät hyvään vanhemmuuteen hyvinkin, monet alle 20-vuotiaatkin.
Ja miten tuota riittävää aivotoimintaa (vanhemmuuden kannalta) oikein voitaisiin mitata? Ihan minkään ikäisiltä?
Perustelu yksinkertaisesti se, että aivot kehittyvät 25 ikävuoteen saakka.
että eiköhän kielletä saman tien tuon maagisen ikärajan jälkeenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän 19-vuotias ole ehtinyt elää minkäänlaista itsenäistä elämää. Siis vaikka olisi muuttanut ennen täysi-ikäisyyttä kotoa, muutama vuosi on hyvin lyhyt aika. Haaveilitko aina pikkulapsi-arjesta? Eikö sinulla ollut tarvetta elää millään tapaa vapaammin ennen sitä, enkä nyt tarkoita mitään baareissa juoksemista, vaan kokea maailmaa, nähdä paikkoja? Onko oma perhe ollut aina ykköstavoitteesi? Kauanko olit miehesi kanssa ennen lasten syntymää?että pitäisi asua yksin ennen avioliittoa ja lapsia? Monesssa muussa paikassa sellaista tapaa ei ole. Itse menin naimisiin ja muutin miehen luo suoraan lapsuudenkodistani. Minulle se oli hyvä, luonnollinen ratkaisu, jota en ole koskaan katunut, nyt 13 vuotta naimisissa. En ole ikinä kaivannut mitään nuoruuden menovuosia, kun olen aina ollut rauhallinen, introvertti ihminen. Siinä 15 vuoden iässä aloin haaveilla omasta kodista ja lapsista. 19 vuotiaana menin naimisiin ja samassa iässä sain ensimmäisen lapseni.
Ihmettelen tuota myös että miten niin tarve elää vapaammin, esim. matkustella. Voihan sitä matkustella miehen ja perheen kanssa, me olemme ainakin sitä tehneet hyvinkin runsaasti. Yksin matkustelu olisi minusta tuntunut muutenkin tylsältä ajatukselta, en varmaan nuorena olisi yksin matkoille lähtenyt kumminkaan. Mikään kaverien kanssa viihtyjä en ole koskaan ollut.
Enkä todellakaan puhu nyt mistään menovuosista. Viihdyn hyvin paljon yksikseni, mutta ajatus sellaisesta sitovasta vastuusta kuin lapset on suoraan sanottuna aivan kamala vielä tässäkin vaiheessa, ja olen sentään 26 ja parisuhteessa. Se, että elämäni olisi olisi ollut ns. valmis parikymppisenä on minulle masentava ajatus. Ehkä olen vaan niin haaveilija, että haluan pitää yllä illuusiota rajattomista mahdollisuuksista niin kauan kuin mahdollista. Ehkä siinä on ero. Siis kukin tavallaan, ihan mielenkiinnosta yritin avartaa ajatusmaailmaani.
Mitä matkusteluun tulee, niin pienten lasten kanssa onnistuu ehkä joku rantalomailu tai asuntoautoilu, mutta omatoimisempi kulttuurimatkailu on hieman haastavaa uskoisin. Itse kun en rantalomista piittaa, ajan ja rahan tuhlausta mielestäni.
Eihän 19-vuotias ole ehtinyt elää minkäänlaista itsenäistä elämää. Siis vaikka olisi muuttanut ennen täysi-ikäisyyttä kotoa, muutama vuosi on hyvin lyhyt aika. Haaveilitko aina pikkulapsi-arjesta? Eikö sinulla ollut tarvetta elää millään tapaa vapaammin ennen sitä, enkä nyt tarkoita mitään baareissa juoksemista, vaan kokea maailmaa, nähdä paikkoja? Onko oma perhe ollut aina ykköstavoitteesi? Kauanko olit miehesi kanssa ennen lasten syntymää?että pitäisi asua yksin ennen avioliittoa ja lapsia? Monesssa muussa paikassa sellaista tapaa ei ole. Itse menin naimisiin ja muutin miehen luo suoraan lapsuudenkodistani. Minulle se oli hyvä, luonnollinen ratkaisu, jota en ole koskaan katunut, nyt 13 vuotta naimisissa. En ole ikinä kaivannut mitään nuoruuden menovuosia, kun olen aina ollut rauhallinen, introvertti ihminen. Siinä 15 vuoden iässä aloin haaveilla omasta kodista ja lapsista. 19 vuotiaana menin naimisiin ja samassa iässä sain ensimmäisen lapseni.
Ihmettelen tuota myös että miten niin tarve elää vapaammin, esim. matkustella. Voihan sitä matkustella miehen ja perheen kanssa, me olemme ainakin sitä tehneet hyvinkin runsaasti. Yksin matkustelu olisi minusta tuntunut muutenkin tylsältä ajatukselta, en varmaan nuorena olisi yksin matkoille lähtenyt kumminkaan. Mikään kaverien kanssa viihtyjä en ole koskaan ollut.
Enkä todellakaan puhu nyt mistään menovuosista. Viihdyn hyvin paljon yksikseni, mutta ajatus sellaisesta sitovasta vastuusta kuin lapset on suoraan sanottuna aivan kamala vielä tässäkin vaiheessa, ja olen sentään 26 ja parisuhteessa. Se, että elämäni olisi olisi ollut ns. valmis parikymppisenä on minulle masentava ajatus. Ehkä olen vaan niin haaveilija, että haluan pitää yllä illuusiota rajattomista mahdollisuuksista niin kauan kuin mahdollista. Ehkä siinä on ero. Siis kukin tavallaan, ihan mielenkiinnosta yritin avartaa ajatusmaailmaani.Mitä matkusteluun tulee, niin pienten lasten kanssa onnistuu ehkä joku rantalomailu tai asuntoautoilu, mutta omatoimisempi kulttuurimatkailu on hieman haastavaa uskoisin. Itse kun en rantalomista piittaa, ajan ja rahan tuhlausta mielestäni.
että parisuhde ja lapset eivät mitenkään estä rajattomia mahdollisuuksiani :) Eikä ne ole estäneet. Olen lasten hankkimisen jälkeen hankkinut akateemisen koulutuksen. On matkusteltu myös kulttuurikohteissa, itse asiassa asuntoautoilu tai jotkut rantalomat all-inclusiveissä ei kiinnosta meitä yhtään. Toki jos olisi kova into "vaarallisiin" kohteisiin niin sellaisissa reissaaminen ei toki oikein lasten kanssa käy, mutta itselläni ei ole ikinä ollut hinkua sellaiseen.
Minusta perheen hankkiminen rajoittaa elämää hyvin vähän. Lähinnä vain sitä että kumppania ei sitten enää vaihdella eikä mikään bile-elämäkään oikein sovi kuvioon. Mutta jos sellaisia ei kaipaa, niin kyllä minusta aika lailla voi tehdä perheellisenäkin mitä vaan, eikä ole pakko sitten jatkaa status quo tilanteessa elämää sellaisena kuin se oli kun meni naimisiin ja lapset sai. Ei minun elämäni ole ainakaan vieläkään "valmis", vaikka olen 32 ja minulla on 11- ja 13-vuotiaat lapset ja koulutus ja työ. Ulkomaille muuttoa tässä seuraavaksi ollaan miettimässä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivot kehittyy valmiiksi vasta kun kasvattaa lasta.
Lasten tekeminen pitäisi kieltää yli 25 vuotiailta... Ainakin ensimmäisen lapsen tekeminen.
..tai katsoen tapauskohtaisesti.. itse olen 25 ja nyt ajatellessani sen ikäisiä, kasvaisivat ensin ja nauttisivat elämästä. Ja mielestäni myös joku "vauvakoulutus" pitäisi järjestää, missä pariskunnan on näytettävä osaaminen ja tieto että kykenevät vanhemmiksi+psykologinen testi takaamassa, ettei narsistit ja muut sekopäät saa lapsia ja kasvata heistä seuraavia murhaajia tai itse tee omille lapsille pahaa. Myöskin huumeiden käyttäjät ja alkoholistit eivät ansaitse pentuja joista he eivät välitä ja jotka lopulta päätyvät huostaanotetuksi.
T. tyttö josta isä ei välitä. tosin ite en onneksi päätynyt lastenkotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että elämäni olisi olisi ollut ns. valmis parikymppisenä on minulle masentava ajatus. Ehkä olen vaan niin haaveilija, että haluan pitää yllä illuusiota rajattomista mahdollisuuksista niin kauan kuin mahdollista. Ehkä siinä on ero. Siis kukin tavallaan, ihan mielenkiinnosta yritin avartaa ajatusmaailmaani.
Mitä matkusteluun tulee, niin pienten lasten kanssa onnistuu ehkä joku rantalomailu tai asuntoautoilu, mutta omatoimisempi kulttuurimatkailu on hieman haastavaa uskoisin. Itse kun en rantalomista piittaa, ajan ja rahan tuhlausta mielestäni.
Millä tavalla elämä olisi valmis parikymppisenä? Juuri silloin perheen kanssa pääsee yhdessä työstämään niitä elämän suurimpia haasteita ja kehittämään haaveita. Opinnot, työelämään, sitten yrittäminen, kodin perustaminen, mökki, veneily, harrastukset ja niiden vetäminen. Yhteiskunnallinen toimintakin on kasvanut vasta kaikesta tuosta. Paljon ollaan tehty yhdessä, enkä voisi kuvitella, että olisimme saaneet kaikkea tehtyä yksin omilla tahoillamme. Kun on avioiduttu nuorena, on ehtinyt saada paljon enemmän aikaan. Ja meilläkin muuten neljä lasta, nyt yritetään viidettä. Elämä on vielä vasta lähtökuopissa.
oli kiirus mennä naimisiin ja tehdä lapset ennen kuin olin 25vee. Muuten en olisi pystynyt 27-vuotiaana olemaan työssä jossa päätän kuka on kelvollinen pitämään huolta lapsista ja kuka ei.
Sun on pakko provosoida, kukaan ei voi olla noin lapsellisen ja järjettömän typerä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 26v ja mulla on tyttö 1v5kk sekä poika 5v7kk. Kaiken tärkeän olen heidän myötä oppinut. Siinä samassa kun vanhempi kasvattaa lapsiaan, kasvattaa lapset aikuista. Voi käydä kouluja 20v ja olla pirun fiksu yleistiedossa, mutta itse elämästä ja sen arvoista ei tiedetä tuon taivaallista. Esimerkkinä itseeni verraten kaverini joka samanikäinen mutta lapseton, ei osaa laittaa ruokaa, eikä hoitaa arkipäiväisiä asioita ilman äitinsä apua. Kouluja on käynyt ja kirjoja lukenut ja tietoa löytyy mutta normaali elämässä täysin kädetön.
En yleistä tätä miltään osin, sitä täytyy painottaa:)
Kyky huolehtia ja kasvattaa lasta ei ole iästä kiinni, sitä yritän sanoa. Moni yli 30v äiti laiminlyö lastaan ja vielä pahempaa ja siinä sivussa 20v antaa kaikkensa omalleen ja kasvattaa kunnolla.
Ikä ei merkitse missään yhteydessä mitään, kaikki lähtee ihmisen sisimmästä ja siitä millainen ihminen on.
Joten olkaa fiksuja älkääkä puolestelko typeriä tekojanne "olin silloin nuori"-kliseellä:)
En tunne henk. koht. yhtään ihmistä joku haluaisi lapsia nuorena, jos koskaan, saati sitten neljää, joten oikeasti kiinnostaa mikä tuohon johtaa.
se todistaa mitään jos sinä et tunne?
Mun ei tarvitse ainakaan todistella naimisiinmenolla kellekään rakkauttani.. Olemme olleet yhdessä 7v ja kaksi lasta saaneet. Hyvin Jumala heidät meille siunasi vaikkemme aamenta rakkaudellemme sanoneet. Avioliitto voi päättyä siinä missä parisuhteetkin, vanhempi olet ikuisesti.
Niinpä tosiaan:) Miksi haluta elämänkumppani rinnalle ja lapsia, kun voi elää tarkoituksetonta ja päämäärätöntä elämää ilman vastuuta ja mennä mihin haluaa koska haluaa tekemään mitä haluaa. Sit vasta myöhemmin sit kiireellä vaan etsimään joku joka huolii ja jonka kanssa muksut pyöräyttää jos niitä enää saa. Hyvä suunnitelma, onnea:)
Olin 22v 3 lapsen äiti ja 26v syntyi neljäs lapsi. Iltatähti syntyi ollessani 34. Yhteisiä vuosia mieheni kanssa takana 25 vuotta.
Aivot kehittyy valmiiksi vasta kun kasvattaa lasta.
Lasten tekeminen pitäisi kieltää yli 25 vuotiailta... Ainakin ensimmäisen lapsen tekeminen.
Jotkut haluavat kouluttautua, matkustella, nauttia elämästä yksin tai puolison kanssa yhdessä ja käydä töissä tienaamassa ettei sossunluukulla tarvi ruinata rahaa kun lapset synnyttää.. ja voi olla ettei vielä ole löytänyt sopivaa miestäkään vielä silloin.. sinä taidat olla joku 20 vee joka puolustaa tai yrittää selitellä lapsien hankintaa ettei tulis katumapäälle ko 25 ja yli vuotiaat sillä aikaa iloitsee ja kasvattaa elämän kokemusta. :D mielummin olen viisas ja hyvässä lapsenteko iässä, elämää nähnyt kuin teiniäiti joka luulee lasten kasvatuksen olevan lasten leikkiä! Toki poikkeuksia on joka asiassa.
niiltä, jotka eivät ole kouluttautuneet ja valmistuneet johonkin ammattiin. Jos menee peruskoulun jälkeen ammattikouluun ja sieltä työelämään ja makselee asuntolainaa vakisuhteessa jo parikymppisenä ja kykenee lapsensakin elättämään, niin mikäs siinä. Toista se on, jos on yli 25-vuotias ikuisuusopiskelija, joka maleksii yliopiston käytävillä vuodesta toiseen vaihtaen välillä pääainetta ja opintotuen loputtua tekee hanttihomaa rappusiivoojana. Sellaiselle ei pitäisi mitään lastenteko-oikeutta antaa, yhteiskunnan elätiksi se lapsi kuitenkin tulisi.