Lue keskustelun säännöt.
Pelkäätkö olevasi syypää lapsesi syömishäiriöön/-ongelmiin?
07.01.2013 |
palstaillessa on pistänyt silmään tämä mammojen suoranainen läskivaino. Mietinkin välillä, että kuinkahan tällaisessa perheessä pärjää herkkä lapsi, joka ei niin liikunnasta välitä ja jolle herkut maittaa.
Minun äitini aina valitteli omia läskejään ja oli aina eri kuureilla, ja siltä kai minäkin tämän opin. Itsetunto ei ole ollut terve koskaan, ei edes siloin kun olin vielä hoikka. Nykyään syön salaa
Uskotko että sinun huono itsetuntosi tai terveysfanaattisuutesi on johtanut (tai saattaa johtaa) lapsesi ongelmiin ruoan ja syömisen kanssa?
Kommentit (6)
eikä minulla ole enää huono itsetuntokaan, mutta itsellä on syömishäiriöhistoriaa, ja siksi olen vähän varpaillani varsinkin tyttären suhteen. En siis tietoisesti tuputa mitään omia käsityksiäni, ja lähinnä yritän huolehtia pöytään terveellistä syömistä, mutta samalla olla tekemättä syömisestä turhan isoa numeroa.
En silti pelkää olevani syypää, mutta oman historiani takia pelkään sitä, että tyttärelle syystä tai toisesta puhkeaa syömishäiriö. Jos niin käy, minusta syyllisyys on yhdentekevää, tärkeintä on saada se poikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyttärelläni on syömishäiriötyyppistä ajattelua, ei vielä onneksi diagnosoitua sairautta. Mutta vaikka on hoikka, usein puhuu olevansa inhottava läski ja että haluaisi olla laiha. Ja helposti sanoo ruokapöydässä ettei syö sitä ja tätä kun siinä on rasvaa tai sokeria tai liikaa kaloreita. Ikää 13 v vasta.
Ja tunnen syyllisyyttä, sillä oma suhtautumiseni painooni ja syömiseen on ollut ajoittain epäterve, enkä ole sitä onnistunut piilottamaan lapsilta. Esim. olen ollut vuosia elävän ravinnon vegaani ja pari vuotta raw foodisti. Olen puhunut muille tavallisesta ruoasta kuin se olisi myrkkyä joka saastuttaa kehon ja kauhistellut joskus omaa painoani kun se tosiasiassa on ihannepainoalueen alapäässä. Tehnyt mehupaaston tai vaahterasiirappipaaston jos paino on ylittänyt 50 kg. Vasta 35 ikävuoden jälkeen olen löytänyt rennomman ja terveemmän suhtautumisen syömiseen, mutta lapset on valitettavasti joutuneet näkemään sen toisenlaisenkin vaiheen.
ihailtavan rehellisiä vastauksia, kiitos!
2, ainakin pystyt taustasi ansiosta huomaamaan helpommin mahdolliset oireet ja katkaisemaan kierteen heti alkuunsa.
3, toivottavasti tyttösi oireilu on vain tuota kuohuisimman teini-iän oireilua ja menee ohi. Kannattaa pitää kaveripiiriä silmällä myös, sielläkin voin pesiä tällaista ajattelua.
Voi meitä naisia, jos meitä ei inhota tarpeeksi, inhoamme itse itseämme :/ Ja jos meitä inhotaan, inhoamme itsemme senkin takia...
ja uskon kyllä että oman äitini huomauttelu sairautta edeltäneenstä lievästä ylipainostani oli laukaiseva tekijä.
Äitini mm. kommentoi herkuttelujani paheksuvaan sävyyn, halusi säännöllisesti punnita minut ja vertaili minun ja ystävieni ruummiinrakennetta, mikä itsestään epävarmalle teinille oli turhan raakaa kritiikkiä. Omista läskeistään äitini ei puhunut.
Lopulta aloin laihduttaa ja homma riistäytyi ihan käsistä, koin kelpaavani vain laihana ja mitä laihempi sen parempi. Alimmillaan painoin vain 35 kg. Onneksi koulun th puuttui asiaan ja pääsin hoitoon, muuten olisin varmaan laihduttanut itseni hengiltä.
minulla on kolme tyttöä, joista nuorimmat on todella hoikkia, BMI-laskurin mukaan merkittävä alipaino. Sen sijaan esikoinen on normaalipainoinen, paino tasan 0-käyrällä. Minun silmiini näyttää siltä, että nuoremmat on normaaleita ja esikoinen lihva. Tiedän että kyse on oman ajatteluni vääristymästä ja koitan kaikin tavoi olla ilmaisematta sitä. pelkään kuitenkin että esikoinen vaistoaa nurinkurisen ajatteluni ja sairastuu.
Itse olen aina ollut laiha/alipainoinen, en kuitenkaan anorektinen. Lähisuvussa sen sijaan on anoreksiaa sairastavia/sairastaneita.
Kolme lasta, keskimmäisellä bulimia, joka ei ole vielä vaatinut sairaalahoitoa. Terapiassa käy.
Tukiryhmissä on sanottu, että itseään ei saa syyllistää, enkä pidä itseäni "syypäänä". Kaikki kolme lasta ovat saaneet saman kasvatuksen ja perheessä on terveet elämäntavat. Tämä yksi oli lapsesta asti todella perso ruualle ja herkuille, koko ajan mentiin plussakäyrällä. Kyllä siinä sai tosi tarkkana olla tytön syömisten kanssa ja vahtia, ettei viikkorahat mee heti herkkuihin. Ihan erilainen ku sisaruksensa tässä asiassa.
Nyt on normaalipainoinen, ei ole onneksi tuo ahmiminen vielä niin pahaksi päässyt, että olisi paljon ylipainoa. Oksentelee vielä välillä, mutta sekin vähenemässä.