Olisiko aika erota?
Päädyin viimein kertomaan tarinani tänne, josko joku kertoisi oman mielipiteensä.
Tapasin nykyisen mieheni vuonna 1996. Muutimme yhteen kaksi vuotta myöhemmin ja samana vuonna sain ensimmäisen kerran nyrkistä, kun hän oli humalassa. Mies lupasi ja vannoi, ettei koskaan enää tee moista. Lupaus ei - yllättäen - pitänyt, vaan väkivaltatilanteita oli vuosien varrella jonkin verran. Ei hirveän usein, ehkä kerran, kahdesti vuodessa - mutta nekin kerrat olivat liikaa. Perusluottamus häntä kohtaan mureni aika tehokkaasti.
Vuonna 2000 meille syntyi vauva, ja vajaan kahden vuoden kuluttua toinen lapsi. Lapsemme ovat siis nyt 3 ja 5. Mieheni heitteli minua kerran pihamaalla silloinkin, kun odotin kuopustamme.
Puolitoista vuotta sitten tilanne kärjistyi niin pahoin, että mieheni oli ajaa humalassa yhden sivullisen päälle autolla ja jouduin soittamaan poliisit apuun, koska pelkäsin henkeni puolesta. Hänet vietiin putkaan selviämään ja käräjillä tuli myöhemmin tuomio rattijuopumuksesta. Ensimmäiset kuukaudet tapahtuneen jälkeen menivät kuin sumussa. Mieheni katui suunnattomasti ja lupasi lopettaa kokonaan juomisen. Niin kävikin, kunnes muutaman kuukauden kuluttua alkoi mennä vähän viiniä ruoan kanssa, sitten kaljaa iltaisin ihan muuten vain jne... Puoli vuotta tapahtuneen jälkeen minulla todettiin keskivaikea masennus, jonka vuoksi syön mielialalääkkeitä ja olen ollut ajoittain todella väsynyt ja itsetuhoinen. Pahinta oli huomata, että lapset reagoivat äitinsä pahaan oloon mm. taantumalla.
Päätimme viimein ottaa hieman etäisyyttä toisiimme, koska asiat eivät tuntuneet selviävän. Hän on ollut työnsä vuoksi aina paljon poissa kotoa, ja minä muutin lasten kanssa muutama kuukausi sitten omaan asuntoon. Nyt on kuitenkin niin, että hän on luonamme lähes aina, kun mahdollista. Minusta tuntuu, etten saanutkaan kaipaamaani etäisyyttä eikä hän toisaalta jaksa ymmärtää, miksei hän saisi olla luonamme.
Toki hän on edelleenkin työnsä vuoksi paljon poissa kotoa, eli jatkuvasti hän ei luonamme ole. Mutta kaipaan koko ajan enemmän vapautta ja mahdollisuutta olla oma itseni. Kun hän on paikalla, olen ahdistunut ja väsynyt.
" Yksin" asumiseni aikana minulla on ollut joitakin muita miehiä. Yhden illan juttuja, joista mieheni ei tiedä, vaikka epäilee - niin kuin on epäillyt ennenkin. Yhden yön jutut ovat olleet minulle jonkinlaisia keinoja löytää arvostusta miehiltä ja tuntea, että olen haluttu. Toinen asia on se, että haluni omaa miestäni kohtaan ovat kadonneet kokonaan. En todellakaan halua seksiä hänen kanssaan, vaan pikemminkin ajatuskin inhottaa. Nykyään haluttomuuteni on viikottainen riidanaihe. Muutenkin tuntuu, että tunteeni ovat kuolleet häntä kohtaan. En kaipaa enkä odota häntä kotiin, vaan mieluummin odotan, että hän lähtee ja saan jäädä lasteni kanssa yksin.
Mies ei halua erota. Minä taidan haluta, mutta minua pelottaa. Miten pärjään yksin lasten kanssa esim. taloudellisesti? Entä jos löydän kadoksissa olleet tunteeni ja kadun eroa myöhemmin?
Toisaalta tilanne on aika kestämätön meidän molempien kannalta. Hän pelkää eroa, ja minun ajatukseni erosta muuttuvat päivittäin. Vaikka ero pyöriikin mielessäni koko ajan, tuntuu silti vaikealta luopua siitä yhteisen tulevaisuuden unelmasta, joka minulla on aina ollut. Ja kaiken keskellä mietin, elänkö nyt jotain kriisivaihetta, olenko liian itsekäs haluamalla vapautta? Vai onko nyt seinä todella vastassa, olisiko aika erota?
Kommentit (10)
mutta väkivaltaa ei tarvitse sietää.
Jos mies aiheuttaa sulle pahan olon joka näkyy lapsissa ni miksi sietää miestä? Mun mielestä velvollisuus on suojella lapsia ja jos lapset oireilee, on tehtävä jotain.
Koska ootte jo vähän kaikkea kokeillu ni ehkä se ero tosiaan olis paras.
Tää on siis vaan mun mielipide.
Jäi eilen kertomatta, että mies ei ole käyttäytynyt minua kohtaan väkivaltaisesti sitten sen viimeisen kerran, joka oli siis puolitoista vuotta sitten. Monen mielestä en sen vuoksi saisi jättää häntä, kun " hän kerran yrittää niin kovasti" . Ongelma on kuitenkin siinä, että minä pelkään häntä. Koko ajan joudun tavallaan elämään sen asian kanssa, että jossakin vaiheessa saattaa taas rysähtää kunnolla. Ja jos tästä on yritetty päästä eteenpäin puolitoista vuotta, voiko tämä enää tämän paremmaksi muuttua?
Onneksi paras ja läheisin ystäväni tietää tasan tarkkaan mistä puhun. Hän on käynyt samankaltaisia vaiheita lävitse, ja on hiljattain eronnut.
Mutta siis todellakin, kiitos paljon teille vastauksista. Toivottavasti joku jaksaa vielä ottaa kantaa.
Ja se pelko estää sua olemasta oma itsesi. Eli olet toisen vallassa. Ero ei ole koskaan helppo ratkaisu ja varsinkin kun on lapsia niin se on joka kantilta ajateltuna se viimeisin ratkaisu mutta joskus se parempi.
taitaa olla tilanne se että se lopullinen ero on välttämätön... ja miehen ollessa väkivaltainen se on ehkä parempi tehdä etukäteen suunniteltuna ja harkittuna.. ota yhteys sosiaalitoimistoon ja puhu aikeistasi, kysyt itsellesi ammattiapua esim perheneuvolan ym kautta tai kenen puheilla olet ollut jo aikaisemminkin masennuksesi kautta (harva terveyskeskus/yleislääkäri pystyy oikeesti auttaan vaikka masennuslääkkeitä osaisikin antaa), mutta kuitenkin että siis oikean ammatti-ihmisen kanssa, he pystyvät auttamaan sinua ihan käytännön asioissa ja peloissa, saat tukea omille päätöksillesi ja purkaa omat pelkosi ja pahan olon tunteesi..
miehelle kertomista kannattaa juuri tuon tapahtuneen takia harkita, koska ensireaktio voi olla erittäin todennäköisesti pinnan palaminen ja suuttuminen ja kehenkä se kohdistuisi muuhunkaan kuin suhun, omasta mielestäni olisi kaikkein järkevintä ihan henkilökohtaisella kirjeellä jota pystyt miettimään ja muokkaamaan etukäteen kuinka sen kerro, kertomaan mitä tunnet, kaikkia ei tietenkään tartte eikä kannatakkaan kertoa, sanamuodoilla pystyt edes hieman hallitsemaan niitä pettymyksen tunteita ja vihan tunteita mitä todennäköisesti tulee, ja myös olet silloin pois sen vihanpurkauksen ulottumattomista... enemmän mies suuttuu jos postiluukusta kolahtaa joku virallinen ilmoitusluontoinen paperi ihan ensimmäisenä...
kun saat eron tehtyä hallitusti niin saattaa miehellekkin olla helpompi ja sitä kautta sullekkin kun ei välttämättä yritä joka asiassa hanttiin laittaa saatikka sitä kun ei koskaan tiedä kenen koppa sekoo noissa tilanteissa
ja toinen asia on että tee ero ENNEN kuin käy niin että löydät sen toisen miehen tai jäät kiinni miehellesi näistä yhden illan jutuista, se on asia joka iskee nykyiseen puukon lailla ja saattaa aiheuttaa vaikka mitä reaktioita, niin väkivaltaisia kuin muitakin... myös tällöin kun tiedän kahden välissä ei ole kolmatta osapuolta miehesikin tajuaa paremmin sen että ne syyt jotka ovat tilanteeseen johtaneet ovat ihan teidän kahden välissä.. se että sinulla on jo ollut yhdenillan suhteita kannattaa jättää sinne valkoisien valheiden joukkoon eli kertomatta.. se niiden tietoisuus ei vaikuta muuta kuin vain vaikeuttaa teidän eroa, ja todellisuudessahan niillä ei ole mitään tekemistä teidän eron ja sen syiden kanssa, mutta sille " petetylle" ne voivat olla se se kohde johon kaiken vihansa kohdistaa ja millä kaiken selittää sekä ärsyke ties millaisiin odottamattomiin/harkitsemattomiin tekoihin...
no mitä tulee näihin yhdenillan juttuihin ehkä juuri sitä läheisyyttä ja hyväksyntää haet tällä hetkellä sitä kautta. mutta ihan itsesi ja tulevaisuuden takia anna itsellesi aikaa toipua edellisestä erosta, helposti käy niin että rakastaa vain sitä rakastettuna olemisen tunnetta ja rakastamisen tunneta, takertuu ensimmäiseen vastaan tulevaan läheisyyden kaipuussaan jonka vain sitten toteaa olleen aivan väärä ihminen.. myös voi sanoa että se kun oppii elämään ihan itsekseenkin ja oppii huomaamaan sen että on ihan täys ihminen ilman sitä toista osapuolta on kuitenkin tulevassa/tulevissa suhteessa iso voimavara ettei heti roiku jossain mahdottomassa yhtälössä turhaan ja hyvässäkin parisuhteessa osaa olla terveellä tavalla itsenäinen...
mutta mitä pahaa niissä yhdenillan suhteissa terveessä määrin on jos niihin ei jää kiinni, eikä etsi mitään vääristynyttä rakkautta sieltä, etsii vain pienen hetken läheisyyttä ja seksiä... mutta ei sillä kannata yrittää parisuhdetta korvata jos sellaista haluaa..
tuli vielä mieleen kun tässä joku mainitsi että onneksi on mielialalääkkeet masennukseen¿ pitäisi kaikkien muistaa että ne mielialalääkkeet ei ole se ratkaisu ongelmiin.. ne kyllä auttaa oloon ja helpottaa elämään masennuksen kanssa mutta masennuksen syitä ne ei poista, ne toimii vain jos samalla ammattiauttajan ym. kanssa ratkoo niitä syitä jotka on siihen masennukseen johtaneet ja poistaa ne syyt joista masennus on seurannut, näinhän moni epäpätevä terveyskeskus-lääkäri kuvittelee kun antaa masennusdiagnoosin ja lääkityksen niin ongelma on poissa¿ se masennus tulee varmasti uudestaan ennemmin tai myöhemmin jos sen aiheuttaneet tekijät ovat edelleen olemassa¿
mutta palatakseni itse aiheeseen siis jos kuten sanoit sulla ei enää ole juuri tunteita miestäsi kohtaan niin parempihan se ero on.. tilanne vain pahenee ajan myötä¿ pahennat omaa oloosi ja miehesi oloa roikkumalla sellaisessa josta on se liekki sammutettu jo aikaa sitten. onko sitten tällä hetkellä yhdessä olemisen syyt enempi sääliä häntä kohtaan kun miehesi on kuitenkin yrittänyt.. mutta mene pohtimaan jonkun ammatti-ihmisen luokse jos itse ratkaisu tuntuu vaikealta, vastaustahan ne ei anna mutta antaa sulle lisää tukea ja neuvoja omaan päätökseen, ja jos siltä tuntuu niin voithan sit vielä viimeisenä vaihtoehtona harkita yhteistä parisuhdeterapiaa¿ mutta ei parisuhdeterapiassakaan kuolleita tunteita herätetä henkiin mutta hiipuvan liekin voivat auttaa pelastamaan.. mutta väärin se on miestäsikin ja perhettäsi kohtaan olla vain siinä jos ei enää ole mitään tunteita, siirtää vain vääjäämätöntä eteenpäin. ja voihan sitä eronkin jälkeen yhteen palata jos siltä tuntuu
elisabet@vaavi ja Albertto.
Masennuksestani sen verran, että kävin viime kevään noin kerran viikossa tai kahdessa psykologin puheilla. Tänä syksynä olen käynyt kahdesti viikossa psykoterapiassa, jossa on puitu parisuhdettani varsin paljon. Hämmästyttävää mielestäni on se, miten sitkeästi terapeuttini on yhdessä pysymisen kannalla. Viimeksi hän sanoi, että kyllähän useat naiset säätelevät käyttäytymistään parisuhteessa siten, etteivät ärsytä miestä. Ensinnäkään mieheni väkivaltaiseen käyttäytymiseen ei ole ollut koskaan selkeää syytä. Toiseksi olen sitä mieltä, että omassa kodissani minulla on oikeus elää kuten haluan, tietenkin toisia kunnioittaen.
Parisuhdeterapiaa yritimme vuosi sitten, mutta mieheni mielestä se oli sekä ajan- että rahanhukkaa. Eli se siitä sitten.
Olen todella iloinen siitä, miten harkittuja ja hyviä vastauksia olen saanut. Tunnen jotenkin nyt niin, että eropäätös on tehty - jossakin vaiheessa se tapahtuu.
Miehesi käytös on aiheuttanut sen ettet voi luottaa häneen. Lyönnit ovat varmasti joka kerran vähentäneet rakkauttasi häneen. Kuulostaa ettei hän todellakaan ole ihminen jonka kanssa haluat viettää loppuelämän uskoen ja luottaen häneen. Ihmiset elävät yhdessä ja eroavat, se on elämää. Toivotan sinulle rohkeutta ajatella lastesi ja ennen kaikkea omaa parastasi. Vaikka mies ei enää löisikään et häntä kuitenkaan rakasta. Miksi jatkaa sellaisessa suhteessa?
sinulla on hyvä syy erota miehestäsi MUTTA vaikka ei olisikaan, voisit silti erota. Syyksi riittää että SINÄ HALUAT! Muista se.
Älä mieti tuossa tilanteessa rahaa. Kyseessä on tärkeämpiäkin asioita, kuten oma mielenterveytesi ja henkinen hyvinvointisi, ja ennen kaikkea lastesi hyvinvointi. Lapset kun eivät tiedä muusta kuin siitä mitä näkevät ja kuulevat siellä omassa kotona. Näin pikkuiset muodostavat maailmankuvaansa. Saat itsestäsi enemmän energiaa lapsillesi, kun se energia ei kulu hukkaan miehesi ja sinun tuhoutuneen suhteen pohtimisessa.
Helppoa ei tälläisten päätösten tekeminen ole, mutta jälkeenpäin varmasti sen arvoista.
Niin koska kukaan ei saa toista elämää vaan meillä on täällä yksi elämä. Uskon että jollain muualla on parempaa annettavaa sinulle kuin tällä nykyisellä tapauksella. Kenenkään ei tarvitse elää elämää peläten.
Älä pelkää sitä taloudellista puolta, aina sitä jotenkin selviää.
Mun kaveri on 3 lapsen yksin huoltaja ja selviää aina jotenkin taloudellisesti ei ole jäänyt pulaan.
Kellään ei ole oikeutta lyödä toista ei ole sellaista syytä olemassakaan. Lapset vaistovat tilanteen ja rekisteröivät kaiken, myöhemmin se saattaa sitten purkautua tavalla tai toisella. Niin ne lupaa en koskaan lyö sua enään,
mutta kuinkas ollakkaan. Valitettavasti kerran kun se on tehty se toistuu ja toistuu. Ja aina sama selitys ja katumus " kun mä olin kännissä" Hah, sanon minä, ainahan sitä voi selittää, ja sit voi lopettaa juomisen jos " aivot jää silloin narikkaan"
Yksikin lyönti on liikaa ja se voi olla se viimeinen. Ajattele kun se lyö päähän ja kaadut iskun seurauksena ja lyöt pääsi lattialle tai johonkin. Seuraukset voivat olla joko halvaantuminen, aivovaurio tai pahimmassa tapauksessa jopa kuolema. Ja sitten lapset jäävät ilman äitiä. Yksi kaveri menetti kuulonsa toisesta korvasta sen yhden lyönnin seurauksena ja joutui kivuliaaseen korva leikkaukseen, no onneksi kuulo ei mennyt.
Toivottavasti pääset kyseisestä henkilöstä eroon, ja saat tilalle jotain paljon parempaa ihan vain itsesi ja lastesi tähden.
Sairastan itsekin masennusta ja tiedän miten vaikeaa se on ilman lääkitystä, joten onneksi sulla on lääkkeet. Ne auttavat vaikka kuka sanos jotain muuta.
Elämisenne ei ole sen arvoista, mitä ihminen saa elämältään toivoa.
Saatte sosiaalihuollosta apua. Ei siellä lapsia pois viedä, mutta auttavat teitä eteenpäin ja jos mies ei ymmärrä pysyä pois, niin saa kai sitä jonkunlaista lähestymiskieltoa.
Vaikeaa on yksin tehdä alotteita. Onko sinulla ketään ystävää tai omia vanhempia jotka voisivat auttaa?
Ja nyt jätä kaikki yhden illan jutut. Lapset ja sinä kärsitte niistä. Minulla ei ollut muuta kun yhdenillan juttuja ennenkuin tapasin avomieheni. Etsin siten miestä, mutta ne etsivätkin vain sitä mitä on isovarpaitten välissä..
Anna aikaa lapsillesi. He kaipaavat sitä kaikkeen eniten. Kyllä sinä joskus löydät sen puolison joka teitä arvostaa. Se kävelee joku päivä vaan vastaan. Ei se ettimällä löydy. Näin mullekin kerrottiin enkä uskonut, mutta totta oli..
VOIMIA SULLE JA LAPSILLE!!!