Strippari miehen syntymäpäivillä
Tässä istun valveilla kun mies kuorsaa ja on loukkaantunut. Selvisi, että miehen kaverit olivat järjestäneet hänelle yllätysjuhlat työpaikalle 40-vuotispäivänä. Kohokohta oli, kun paikalle ilmestyi hänelle varta vasten strippaamaan tilattu tyttö. Siinä vaiheessa juhlia vain miehen miespuoliset duunikaverit olivat enää paikalla.
Mies suuttui, kun sanoin, että mielestäni ei ollut ihan kiva juttu. Kuulema strippareiden tilaaminen on ihan jees-juttu ja ihan tavallista eikä siitä kukaan vaimoista tai tyttöystävistä nosta meteliä.
Kommentit (43)
Mitä miehesi tykkäisi, jos sinun juhliisi olisi tilattu sinua varten mies strippari?
Lempiyhtyeen keikkaan naisetkin tulisivat mukaan. Eikös vaan.
Hullua muuten kutsua stripparia huoraksi tai siis selittää, että strippari ei ole yhtä kuin huora.
Miesten tekemisestähän tässä on kyse.
Minusta tuo stripparin tilaaminen miesporukalle osoittaa tasan tarkkaan sen, millä tavalla nämä miehet suhtautuvat naiseen, elikä esineellistävät naisen.
no en katsoisi hyvällä. Tosin ei miehesi sitä tilannut, joten häntä ei voi syyttää, mutta en ymmärrä miksi hän suuttui, kun kerroit mielipiteesi asiasta? Ehkä hänellä on kuitenkin huono omatunto asiasta ja siksi käyttäytyy noin.
Mitä miehesi tykkäisi, jos sinun juhliisi olisi tilattu sinua varten mies strippari?
Varsinkin, kun miehen mielestä strippari synttäreillä on ihan jees. Selviäisi miehen todellinen mielipide.
Mutta en ihan tykkää ajatuksesta "kostaa". Siltä se sitten tuntuisi.
Mitä miehesi tykkäisi, jos sinun juhliisi olisi tilattu sinua varten mies strippari?
Varsinkin, kun miehen mielestä strippari synttäreillä on ihan jees. Selviäisi miehen todellinen mielipide.
Mulle on aivan se ja sama, jos vaimo haluaa miesstripparin bileisiinsä. Mitä pahaa siinä katsomisessa on? Stripparit ovat hieman eri asia kuin huorat. Meillä oli yksissä polttareissa strippari ja hänellä oli erittäin tiukat säännöt esim. koskettelusta. Ja juhlakalukin oli käsiraudoilla tuolissa kiinni.
Ilmeisesti naisille tällaiset asiat ovat paljon arkaluontoisempia. Miesstripparit ovat toki salilla asuvia lihaskimppuja, mutta ei siitä voi syyttää kuin itseään jos ei omista samanlaista kroppaa. Eli ei siis häiritse meikäläistä mikäli vaimo haluaa katsella tuollaista miestä. Minun kanssa vaimo kuitenkin sänkyyn tulee ;)
Periaatteessahan stripparin katselu on sama asia kuin pornon katselu netistä.
Tuo vastauksesi oli ainakin minulle täydellinen.
Ihan totta: miksi oikeastaan tässä eestaas kirjoitellaan eipäs-juupas, kun yhtälö on oikeesti noin helppo:
minussa voi olla "vikaa", kun en kestä strippausta/pornoa. ei silti, moni muu ei kestä sellaista mitä minä taas kestäisin. Joten: ei minun todellakaan täydy yrittää muuttaa miestä, vaan joko tuumaan, saanko oman suhtautumiseni muuttumaan ja jos en (tai siis kun, koska tiedän jo nyt, etten kykene), niin mies menee vaihtoon ja vaimo menee vaihtoon.
sen tiedän ainakin, että seuraavan suhteen alkutaipaleella nämäkin asiat on syytä puhua läpi. Saadaanpa itse kukin itsellemme sopivampi kumppani.
Kiitos vielä kerran, Epätäydellinen.
mutta ei sitä silti tarvitse sietää.
Siitä Suomi on hieno maa asua: sä voit ap ihan itse määrittää, mitä siedät. Jos et siedä sitä, että miehes tekee tuota, sä voit jättää sen miehen. Jos sun mies ei siedä sitä että sä et siedä strippareita niin se voi jättää sut.
Mä voin ihan suoraan sanoa että mun itsetunto ei kestäis strippareiden kyyläämistä, eikä edes pornonkatselua. Mä nähkääs olen yksilö, jolla on historia, ja nämä tällaiset asiat johtavat jostakin, mun tapauksessa tietyistä tapahtumista mun varhaislapsuudessa ja osittain aikuisuudessakin. Se on mun luonteessa ja kuuluu pakettiin, vaikka sitä on terapiassa ja lääkkeillä yritetty muuttaa. Mä olen TÄLLAINEN. Mut voi joko huolia tällaisena tai olla huolimatta ja ottaa sitten jonkun muun. Samoin mä voin ottaa sellaisen miehen joka kunnioittaa mua yksilönä tai olla ottamatta ja kestää pahaa mieltä.
Täällä kun saa valita vapaasti, ja erilaisia ihmisiä on pilvin pimein.
Ja muuten, mulle olis helevetisti kysyntää tästä "viasta" huolimatta. Otin vaan parhaan päältä. Kaikki miehet kun ei tunne tarvetta muiden kuin sen oman naisensa kyyläämiseen ainakaan alasti / vähissä vaatteissa, uskotte tai ette. Tai ainakin ne osaa olla niin hienotunteisia, että tällaiset säälittävät naisenpuolikkaat voi elää siinä illuusiossa.
Terveisin epätäydellinen, mutta erinomainen.
No just. Sovitaankos, että pornoa netistä katselevat sitten julkistavat asian heti seurustelun alkuvaiheessa. Minusta todellakin voi verrata strippausta pornon katselemiseen - kummassakin tapauksessa mies esineellistää naisen. Sellaista miestä minä en ainakaan halua. Pitäköön nettinsä, jos siitä saa kalunsa nousemaan. Periaatteessahan stripparin katselu on sama asia kuin pornon katselu netistä.
Ne sun rakkausromaanit ja naistenoppaat tekee sun mielestä kieron.
Porno on paljon lähempänä todellisuutta kuin naisten harlekiini kirjat tai me naiset lehdet sun muut tyhjänpäiväiset oppaat. 99 % netissä olevista parisuhdetta käsittelevistä sivustoista on päin persettä. Niissä vaan toistetaan samaa propagandaa ja urbaanilegendoja mitä naisten suusta kuulee. Mitä jos oikeasti olisisit tekemisissä miesten kanssa äläkä elä missään pilvilinnoissa.
Strippareissa ja pornossa ei ole mitään pahaa. Jos niistä et pidä niin et pidä suurimmasta oasta miehiä
Nainen on naiselle susi. Tai sitten isäsi, veljesi ja miesystäväsi on saanut sinut aivopestyä kuvitteleman, että on ihan normaalia, että kundit porukalla kuolaa yksittäisen itseään riisuvan naisen elehtimisiä katsellessa. Sovitaanko niin, että esineellistämisestä puhuminen loppuu tasaan silloin, kun strippari kelpaa isälle tyttäreksi ja veljelle sisareksi, miehelle vaimoksi ja pojalle äidiksi. Ja älä tule väittämään, että joo, kyllä strippari kelpaa yhtä lailla esitellä vaimon ammatiksi tai ex-ammatiksi, sattuu nyt vaan olemaan niin, että vaimo on kaupan kassa tai lähihoitaja tai merkonomi tai ihan mikä vaan.
Minulle taas ei kelpaa että tyttäreni olisi joku kaupankassa. Sitä alentavampaa työtä saa hakea.
Minä kunnioitan naisten omaa tahtoa. Jos haluaa myydä itseään tai stripata niin siinähän tekee. Mutta sinä vastustat naisten omaa päätöstä. Mikä on käsittämätöntä.
Tuli mieleen, että eikö tollanen ole vähän vasrallistakin! Mennä miesten eteen strippaamaan jonkun yksityiskotiin. Siinähän voi juopuneiden ukkojen kanssa käydä vaikka mitä...
No voihan siinä joutua sanomaan jollekin juopuneelle lääppijälle, että pitää näppinsä irti. Harvemmin siellä nyt varmaan kuitenkaan kukaan juuri sen pahempia ylilyöntejä tekee.
Kaikki miehet katsovat netistä pornoa. (paitsi tietysti sinun mies) LOL
T. M39
No just. Sovitaankos, että pornoa netistä katselevat sitten julkistavat asian heti seurustelun alkuvaiheessa. Minusta todellakin voi verrata strippausta pornon katselemiseen - kummassakin tapauksessa mies esineellistää naisen. Sellaista miestä minä en ainakaan halua. Pitäköön nettinsä, jos siitä saa kalunsa nousemaan.
Periaatteessahan stripparin katselu on sama asia kuin pornon katselu netistä.
Ei tasan ole mikään NORMAALI ja jokapäivänen asia.
Ala, hei, ap strippariksi omalla työpaikallas, strippaile siellä ja vähän muuallakin. Mitäs miehes siitä tykkäis???
Ei tasan ole mikään NORMAALI ja jokapäivänen asia. Ala, hei, ap strippariksi omalla työpaikallas, strippaile siellä ja vähän muuallakin. Mitäs miehes siitä tykkäis???
Mutta toinen osa meistä naisista ei vähempää vois innostua urheilijoiden vähäpukeiset kuvat.
Ja hei - minä en ole kuivapillu. Mutta en halua alentaa miestä enkä halua että miehet alentaa naisen. Mitä helevetin kiimaista voi olla siinä, että kymmenet muijat kuolaavat yhdessä ja yhtä aikaa jotain perseensä pyörittäjää? sama kysymys miehille: luulenpa, että kummankin porukan kohdalla on merkittävä puute kokea normaalissa parisuhteessa tyydytystä.
Surullisia yksilöitä.
Housut pois ja Chippendalesit? Eikö kiinnosta urheilijoiden vähäpukeiset kuvat yhtään?
Olenko minä muka ainoa av:lla, joka kiinnostuu miesten olemuksesta?
En usko, että yksikään puhuu totta, jos ei silmät "tartu", kun näkyy paljasta pintaa. Miten se eroaa, vai oikeastiko tekomoraalisesti peitätte silmiänne vielä 2000 luvulla? Jos pitää peittää silmiä, niin kyllähän se kiinnostaa. Jos ette peitä, väitättekö tosissanne, ettette katso?
Mehet siellä porukalla kiihottuneena katselivat stripparin showta, heh, mikä tapa "juhlia" syntymäpäiviä. Siis kelle tommonen tulee edes mieleen järkätä? Jos stripparin tarkoitus on aiheuttaa kiihottumista katselijoilleen, niin mitä ihmeen tekemistä sillä on syntymäpäivien kanssa??? Tällä logiikallahan voitaisiin juhlia mitä vaan...rippijuhlia, ylioppilasjuhlia... Jos juhlamielen tuo erektio ja kostuneet pikkuhousut, niin aikamoista. En mielestäni ole mitenkään estynyt ihminen, mutta jotenkin nuo seksiesitykset kertovat kyllä aika köyhästä elämänsisällöstä.
No just. Sovitaankos, että pornoa netistä katselevat sitten julkistavat asian heti seurustelun alkuvaiheessa. Minusta todellakin voi verrata strippausta pornon katselemiseen - kummassakin tapauksessa mies esineellistää naisen. Sellaista miestä minä en ainakaan halua. Pitäköön nettinsä, jos siitä saa kalunsa nousemaan.
Periaatteessahan stripparin katselu on sama asia kuin pornon katselu netistä.
[/quote]
wanna-be roskasakkia. Hyvin menee.
Sellaiseen porukkaanko tahdot kuulua?
Eipä ollut tullutkaan mieleen, että joku saa kicksejä suosikkiyhtyeensä konsertista. Siellä sitten tanat pystyssäkö?