Lähioitajan työssä ei ole kyse kuitenkaan ydinfysiikasta
Ärsyttää millasella paatoksella jotkut lähihoitajat suhtautuu työhönsä. Järkyttävää miten esim. sekin, että miten joku vaippa pitää taitella ennen kuin sen voi laittaa asiakkaalle on niin kamalan tärkeetä.
Ja se insuliinin pisto. Voi vittu, että voi olla vakavaa! Tietty sitä pitää osata pistää oikealle ihmiselle ja oikea määrä. Mutta voi herranjestas, kyse ei ole kuitenkaan mistään suoneen pistettävästä lääkkeestä.
Ja kaikilla on tietty ihan omat mieliepiteet kaikesta. Yhen mielestä yks on oikein ja toisen mielestä toinen.
Miten saatana ne saa ees potilaita hoidettua kun pitää pilkkua nussia koko ajan?
On tosiaan aika naisvaltanen ala ja se kyllä näkyy.
Kommentit (66)
Ja minuakin puistattaa miten kokit luulevat itsestään liikoja, hehän tekevät vaan ihmisille ruokaa. Siten muka luulevat tietävänsä jotain viineistä!
Välillä vituttaa kampaajat kun luulevät tietävänsä mikä väri ja leikkaus sopii minulle, yrittävät vaan päteä sekä siinä samalla tehdä minut mahdollisimman rumaksi!
Ihmetyttää suuresti siivoojat kun vouhottavat miksi aina kustaan pytyn laidoille, eikä heitetä paperia sinne roskakoriin asti. Typeriä hölmöjä, eikä sitäpaitsi siivoamiseen koulutusta tarvita!
Ihmetyttää työttömät kun eivät saa aikaiseksi edes hakea sitä työtä, marmattavat vaan kun rahaa ei koskaan ole. Ei jumalauta!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Hei AMMATTIYLPEYS se on oltava oli ala mikä ala. Lääkäri, sairaanhoitaja, lähihoitaja.
Ei vittu tätä porukkaa täällä.
onnettomat looserithan näitä väsyneitä "lähärit ei oo mitään" tekee, ehkei näihin kannattais edes ruutia tuhlata.
Ja minuakin puistattaa miten kokit luulevat itsestään liikoja, hehän tekevät vaan ihmisille ruokaa. Siten muka luulevat tietävänsä jotain viineistä!
Välillä vituttaa kampaajat kun luulevät tietävänsä mikä väri ja leikkaus sopii minulle, yrittävät vaan päteä sekä siinä samalla tehdä minut mahdollisimman rumaksi!
Ihmetyttää suuresti siivoojat kun vouhottavat miksi aina kustaan pytyn laidoille, eikä heitetä paperia sinne roskakoriin asti. Typeriä hölmöjä, eikä sitäpaitsi siivoamiseen koulutusta tarvita!
Ihmetyttää työttömät kun eivät saa aikaiseksi edes hakea sitä työtä, marmattavat vaan kun rahaa ei koskaan ole. Ei jumalauta!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Hei AMMATTIYLPEYS se on oltava oli ala mikä ala. Lääkäri, sairaanhoitaja, lähihoitaja.
Ei vittu tätä porukkaa täällä.
suutari pysköön lestissään.
Et ilmeisesti ymmärtänyt mitä tässä ketjussa puidaan? No, väännetään se rautalangasta
teidän lähihoitajien koulutus ei riitä siihen, mihin olette itseänne tunkemassa. Eli jos työnkuva on taitella vaippoja ja tarkistaa että ne tarrat ovat suorassa niin pysykää siinä.
Mutta kun ammattikuntanne on TEKEMÄSSÄ diagnooseja, se on lääkärien toimenkuvaa ei teidän. Jos sinullakin olisi tuota ammattiylpeyttä, et hosuisi asioiden parissa jotka eivät sinulle kuulu.
Mutta kivahan se on pikkulääkäriä leikkiä
vanhuksen sängyn vierellä olisi geriatri tekemässä diagnoosia.
Kyllä se on lähihoitajan huomattava että joku mummossa mättää kun ei ruoka maistu ja käsi nouse, eikä hän itse osaa valittaa, vaikka ei diagnoosia teekään niin oireet on tiedettävä että voi lääkärille kertoa.
Ja se vaipan taittelu, kyllä se on paras olla hyvin, säästyy aikaa ja rahaa kun koko mummo ei ole pississä ja ne teipit, ainakin meillä on tarroja ja aikas inhottavaa kun niillä raapii paljaan ihon eli paras laittaa ne juuri oikeaan asentoon ennenkuin laittaa vaipan mummolle.
Paska ja pissijutut taas on hauskoja kahvipöytä keskusteluja porukassa jossa on joku hienohelma joka tuskin omaa pyllyään pyyhkii.
Minä ainakin jatkan ylpeänä lähihoitajuudestani, tiedän tekeväni tärkeää työtä, kiitosta kyllä saan, niiltä jotka oikeasti tietävät kuinka vaikeaa tai helppoa on työni.

Oksettavaa se on. Lisäksi kannattaa vähän miettiä vaitiolovelvollisuutta...
suutari pysköön lestissään.Et ilmeisesti ymmärtänyt mitä tässä ketjussa puidaan? No, väännetään se rautalangasta
teidän lähihoitajien koulutus ei riitä siihen, mihin olette itseänne tunkemassa. Eli jos työnkuva on taitella vaippoja ja tarkistaa että ne tarrat ovat suorassa niin pysykää siinä.
Mutta kun ammattikuntanne on TEKEMÄSSÄ diagnooseja, se on lääkärien toimenkuvaa ei teidän. Jos sinullakin olisi tuota ammattiylpeyttä, et hosuisi asioiden parissa jotka eivät sinulle kuulu.
Mutta kivahan se on pikkulääkäriä leikkiä
Lue uudestaan torvi, tajuat ehkä.
Ja btw, tuskinpa lähärit itseään tunkevat sairaanhoitajien paikoille, kato sitä syytä ihan muualta. Torvi.
jos vanhainkodin 18 asukkaasta 17 paskoo housuihinsa, niin saatko jutusta selville kuka heistä sitä myös söi, tunnetko edes yhtään vanhainkodin asukasta?
Miten kuvittelet että potilaita yleensä opitaan hoidetaan jos ei voi kertoa tapauksista nimettömänä?

toisten lähäreitten kesken. Ei ehkä tarvitse kertoa meille tavallisille tallaajille.
AP on itse katkera sairaanhoitaja jonka paikan lähihoitaja on vienyt! :D
Niin karkeaa yleistämistä ettei ap:stä taitaisi olla minkään sortin työhön.
sun asenne ihmisiä kohtaan on ikävä ja halveksuva. Häpeäisit.
Mulla on vuosien varrella ollut usea lähihoitaja ystävä ja kaikki ihan samanlaisia itseään toistuvasti jalustalle nostavia.
Etenkin nämä vanhusten kanssa työskentelevät..
Kyllä mä arvostan heidän duuniaan ja panostaan, koska itse musta ei ole kys hommaan. Siinä pitää olla vähän höveli, höntti ja höpökäs.
Sitten jos jollain on tuttavapiirissä vähän flunssaa, niin pohtivat porukalla, että mitähän virusperää mahtaa olla ja miten sitä hoitaa. FLUNSSAA!
Pojalla murtui polvilumpio, jo sain neljä ortopedistä eriävää diagnoosia!!! ja mulla kun todettiin diabetes, niin olihan kolonna tulossa piikittämään ja mittaamaan verenpaineita. Ei kiitos, mä osaan ihan itekin.
Ihan paskantärkeetä porukkaa ja jatkuvasti tekemässä diagnoosia, haukkumassa lääkäreitä, kun eivät osaa hommiaan jne.
esim. ei sairaanhoitajat ole noin päällekäyviä "lääkäreitä" kuin lähihoitajat ovat.
Mutta he itse eivät saisi arvostaa työtään:DSama jttu se on kuule vaikka tietokone alalla, kun joku juttu ei toimi saan monia ohjeita mitä kokeilla ja loppujen lopuksi vika ei ole mikään niistä.
Kyllä saa olla päästään vajaa jos miettii ja ahdistuu toisten työjutuista ja ottaa noin koville jos toinen kokee oman työnsä tärkeäksi.
sitäkö se omanalansa arvostaminen on, että jatkuvasti puuttuu toisten ihmisten elämään, pyrkivät kumoamaan lääkäreiden diagnooseja? Sitäkö se omanalansa arvostaminen on, että ylipäätään puhuu toisille ihmisille paskavaipan vaihdosta ja vaipan sisällöstä ja vanhusten seisokeista, kun vanha herra haluaa juuri häntä?
Lähihoitaja ei ole koulutettu tarpeeksi tekemään diagnooseja yhtään mistään. Toivottavasti te lähihoitajat sen joskus vielä tajuatte. Ja myös sen, ettei kaikkia kiinnosta puhua paskasta kahvipyödässä. :)
Niin ja voisivat nuo tietty pitää suunsa muutenkin kiinni. JOS olisin tarpeeksi ilkeä ihminen, niin kukaan noista ammattiylpeistä lähäreistä ei tekisi enää työtään.
Kaikki nimittäin ovat puhuneet asiakkaistaan nimillä ja jopa osoitteitakin on kerrottu.
Lähinnä säälittää ihmiset, joiden elämä koostuu vain duunista, eikä muita puheenaiheta ole. Ehkä se on sitten se luterilainen kasvatus, joka ajaa ihmiset siihen. :)
Kuinka lähäri pohtii flunssan virusperää et mitään paskavaippajuttuja!!! Ja tietokonejutulla oli tarkoitus mainita polvilumpio juttuusi!!!
En tiedä mistä sä revit tähän keskusteluun yhtäkkiä paskavaipat ja vaitiolovelvollisuuden rikkomisen. Kai niitä mitä tahansa juttuja löytyy mistä tahansa ammatista kun koko ajan tulee uusia:D
Ja kaikenhuipuksi AINA kun joku puolustaa lähäriä te leimaatte hänet lähäriksi:D juu en ole. Ja kuten aikaisemlin jo sanoin ihminen arvostelee aina toisen työtä vaikka ei siitä mitään tietäisi. Lääkäri joka ahdistuu lähihoitajan kritiikistä ei ole pätevä lääkäri.
Itse olen toimistohommissa kyllä minunkin alaiset joskus ehdottaa projektiin toista näkökulmaa enkä mä siitä herneitä nenään vedä:)
Ei ehkä tarvitse kertoa meille tavallisille tallaajille.
:)
saa lääkelaskutenttejä virheettömästi läpi. Eihän lähihoitajan työ ole ydinfysiikkaa, mutta ei ole sairaanhoitajan työkään. Sairaanhoitajaksi opiskeleva tai sairaanhoitajana toimiva ei tarvitse älliä yhtään sen enempää kuin lähihoitajakaan. Koittaa nyt katkera sh vaan sopeutua siihen. että koulutuksesi ei olekaan mikään hirmuisen hohdokas ja ylistetty. Tarpeellisia ja tärkeitä ovat kaikki hoitajat, mutta tuollainen omituinen nälviminen toisia kohtaa on outo hoitoalalle kuuluva ilmiö. Ja korostan nyt vielä sitä, että itse arvostan suunnaattomasti sekä sairaanhoitajia että lähihoitajia, mutta en korota ketään toistaan ylemmäksi.
Niin kuka heidän hommiaan hoitaisi vanhaintaloissa, osastoilla, päiväkodeissa, kotihoidossa, hammaslääkärissä yms? En ymmärrä tätä lähihoitajien jatkuvaa haukkumista. Itse en ole tavannut ketään ylimielistä ja itseään jalustalle nostanutta lähihoitajaa. He hoitavat ja huolehtivat paljon ihmisiä joiden läheisiä ei voisi vähempää kiinnostaa! Joka hommaan maailmassa tarvitaan työntekijöitä ja kaikki ovat tarpeellisia! Itseä en laita ihmisiä ammattien mukaan kategorioihin ja arvosta heitä heidän ammattinsa vuoksi.
aloittaa tällaisia haukkumisketjuja? Eiköhän se oo niin että joka alalla löytyy myös niitä ärsyttäviä besserwissereitä. Niin lähihoitajissa kuin kaikissa muissakin.
Ja toisaalta, kun miettii miten paljon lähihoitajia, heidän työtään ja koulutustaan mollataan, en yhtään toisaalta ihmettele, vaikka joillekin tulisikin korostunut tarve tuoda esiin omaa osaamistaan.
Kyllä mä ainakin arvostan lähihoitajia. Rankkaa työtä, varsinkin vanhustenhoito. Mutta yritän kyllä kaikkia rehellisiä työssäkäyviä veronmaksajia arvostaa tasapuolisesti. Paitsi ehkä ap:n kaltaisia huutelijoita..
puitavaksi AV:lla, paskantärkeät lähihoitajat. Kylläpä on mukavaa!
Joka työpaikalla on joku besserwisser-lähäri, joka ylittää oikeutensa, vaikka työkokemusta olisi vasta pari vuotta.
Mut se se vasta on hienoa kun lähärit alkaa puoskaroida, kyseenalaistaa sairaanhoitajien osaamisen, säätää ja lopettaa lääkärin määräämiä lääkityksiä ja tekee diagnooseja. Se on pelottavaa.
Et taida tietää ydinfysiikasta kovin paljoa. HAHAHAHAH
AP on itse katkera sairaanhoitaja jonka paikan lähihoitaja on vienyt! :D
Niin karkeaa yleistämistä ettei ap:stä taitaisi olla minkään sortin työhön.
Tuntemani ydinfyysikko sanoo, että kellään ei oo niin turha ja tylsä työ kuin hänellä. Onkin vaihtamassa alaa.
Tietynlaista fiksuuttahan se vaatii, mutta ei anna paljoakaan ellei oo tutkimusorientoitunut. Mut kieltämättä aika kaukana lähärien työstä.