voi ahdistus, äitiysloma loppuu

Menen koululle keskustelemaan opintosuunnitelmasta ja sitten mietitään mitä tehdään, jos sitten vielä pidän taukoa opinnoista, jos ei sopivaa räätälöityä opiskeluohjelmaa saada tehtyä. Nyt kun osaan nauttia kotona olosta lapsen kanssa, tuntuisi aivn kamalalta viedä lapsi nyt hoitoon! Toisaalta taas haluaisin opinnot pois alta, jotta ei tarvitsis enää niitä miettiä. Varsinkin, kun haaveena olisi toinen lapsi lähiaikoina (ei ihan vielä, mutta kuitenkin niin että jos nyt siirrän opintoja vuodella, ja sitten vasta antaa toisen tulla, niin menee aika pitkälle). Ärsyttää kun läheiset ihmiset puhuvat, että kyllä nyt käyt sen koulun loppuun jne.. Tuntuu painostukselta ja väkisin ajattelen niin että kai se täytyy käydä, kun muutkin ovat sitä mieltä. Ehkä mä tosiaan teen niin, että suoritan kurssin tai pari kerrallaan ja etenen hitaasti, jotta lapsen ei tarvitse mennä hoitoon ja minä saan olla kotona. Aikaahan mulla on opiskella vaikka loppuelämä.. :)



Ap

eli opiskelisin, lapsi hoitoon ja sitten opintojen jälkeen yrittäisin uutta vauvaa, mikäli luottaisin siihen, ettei uusi masennus iskisi...

Ainoa että koulut on käyty ja töihin pitäisi mennä. Olen akateeminen pätkätyöläinen enkä ehtinyt olla kauaa ennen esikoista töissä (ja sekin siis määräaikaisuus), joten tuntuu että on "pakko" tehdä pätkä töitä ennen kuin jää uudestaan äitiyslomalle. Muuten olisin työelämästä poissa melkein 5 vuotta ja sen jälkeen kaikki valmistuneet menisi ohi oikealta ja vasemmalta. Millään en olisi halunnut lasta hoitoon viedä, mutta nyt kun on hoitopaikassa käyty tutustumassa, olo helpotti. Hoitajat ovat mukavia ja osaavat asiansa. Ei lapsi siitä kärsi, ainakin jos päivät saa pidettyä kohtuumittaisena - niin kuin varmaan opiskelijana saisit. Äidille se hoitoonvienti on tiukempi paikka!

Jos opinnot venyvät loputtomasti, koululla alkaa kärsivällisyys loppua ja sun on entistä vaikeampi palata kahden pienen lapsen kanssa koulun penkille. Eli joko lykkäisin toisen lapsen hankintaa tai sitten kävisin koulun kunnialla loppuun ennen kuin toista alettaisiin edes yrittää.



Äitiyspäivärahakin olisi parempi, jos ehtisit olla edes puoli vuotta töissä ennen toista lasta.

Minua suututti tuossa aloituksessa se, että tuoretta äitiä yritetään painostaa tekemään toista ratkaisua kuin mikä hänestä itsestään tuntuu oikealta. Jokaista äitiä, nuorta ja vanhaa, pitää ensisijaisesti rohkaista luottamaan omiin tunteisiinsa ja siihen, että osaa itse tehdä oikeat päätökset. On täysin normaalia ja luonnollista, ettei halua pistää hoitoon lasta, joka ei puhu, ei kävele, ja joka on ikävaiheessa jossa äiti on kaikkein tärkein maailmassa. Nämä on niitä aikoja, jolloin äiti vaan on äärimmäisen tärkeä lapselleen.



Minä en myöskään ymmärrä, miten ihmeessä toisen lapsen tekeminen kuuluu sukualisille, tai miksi siitä juuri nyt edes keskustellaan. Eikä tämä olemassa oleva lapsi ole nyt tärkein?



Mieti ap sitäkin, että mitä arki tulee oikeasti olemaan jos lapsi menee hoitoon ja sinä kouluun. Alku tulee olemaan itkuista, myös öisin. Lapsi tulee olemaan paljon sairaana (ja siis PALJON) ja sinä todennäköisesti myös. Useimmat meistä äideistä ovat sairastaneet ekan lapsen hoitoonmenon jälkeen itsekin kaikki lastentaudit. Voi olla, että kaikki menee loistavasti, mutta voi myös olla että olet itse todella väsynyt, jatkuvasti sairaana ja hyvin ahdistunut. Opinnot ja työ voivat joustaa ja odottaa, pieni lapsi on pieni tässä ja nyt.

Ei ne taudit aikuisiin tartu (tai sitten olen joku poikkeus) mutta lapsiin kyllä!



Minä olen sitä mieltä, että opiskelut loppuun. Paljon stresittömämpää on sitten, kun toinen lapsi syntyy eikä tarvitse enää miettiä kouluasioita.



Itsekin pähkäilin vähän samanlaisia asioita kun esikoinen oli pieni. Opiskelut olin jo opiskellut, mutta tiesin, että mun on pakko olla vähän aikaa työelämässä ennen toista lasta, että saadaan talous edes jotenkin balanssiin. Näin sitten teinkin, olin 1 v 4 kk töissä ennen kuin toinen lapsi syntyi, ja on ollut aivan ihanaa olla nyt hoitovapaalla, kun talous ei ole joka sentistä kiinni ja voin olla hoitovapaalla siihen saakka, kun nuorimmainen 2,5-vuotias.



Toki teet niin kuin teet. Mutta mun mielestä ne opinnotkin pitäis jollain aikataululla suorittaa.

Virheitä pukkaa kun puhelin syöttää sanat itsellään..



Ap

sinun jutella tuosta jollekin? Aina löytyy ratkaisuja. Kyllä minusta äiti saa olla lapsen kanssa kotona niiin kauan kuin on tarpeen, ettei tule sitten myöhemmin mitään romahduksia. Pystyisitkö edes keskittyä opintoihin kun miettisit kokoajan miten lapsesi voi? Onnistuisiko joku sinulle räätälöity ohjelma miten saisit koulut käyty ilman että joutuisit joka päivä siellä olemaan?

Kuulostaa kyllä siltä että et ole valmis tuohon nyt kun sinua ahdistaa noin paljon ja vielä masennus takana.



Tsemppiä! Kaikki järjestyy :)

niin sitten et tee. So simple.

Sama se mitä muut sanoo siitä mikä on järkevää. Jos sinulla on takana masennus, niin nyt teet niin kuin oma sydän sanoo.



Usko vanhempaa naista :)

Jos nyt jätät opintosi, niin mitä luulet, olisiko paluu toisen lapsen jälkeen sinne yhtään helpompaa? Veikkaanpa, että ei...