Yritän päästä salarakkaasta eroon, ei vaan onnistu.
Olen itse vapaa. Kun tapasimme ja suhde alkoi, olin vielä varattu itsekin, mutta sittemmin olen eronnut ja nykyään siis sinkku.
Mies ei ole eronnut, vaikka puhuu erosta koko ajan. Mitään ei kuitenkaan tapahdu, eikä mua kiinnosta enää odotella. Olen laittanut välit jo sata kertaa poikki, mutta aina tuo vaan onnistuu luikertelemaan takaisin, kun olen heikoimmillani. Pommittaa ja pommittaa, kunnes taas repsahdan. Ongelma on se, että koska olen jo monta kertaa antanut periksi, hän on pommittamisessaan aina vaan sinnikkäämpi, kun tietää, että annan kuitenkin taas periksi.
Mulla on vahvoja tunteita häntä kohtaan, sen takia olen heikko hänen edessään. Pitääkö mun soittaa sen vaimolle ennen kuin se jättää mut rauhaan?
Kommentit (16)
Sillä pääset vanhasta viimeistään eroon. Vaimoa en tuohon sekottaisi mukaan, koska itsehän sinä annat sen miehen luikerrella.
Oon vaan niin väsynyt nyt kaikkeen, etten millään jaksaisi aloittaa mitään suhdetta jonkun uuden kanssa, tai edes tutustua kehenkään. Laitoin jo ilmoituksen treffipalstalle, jotta löytäisin jonkun laastariksi, ja oon saanut kiinnostavia vastauksia, mutta en millään jaksa alkaa säätämään niiden kanssa. Kun ei oo pienintäkään kiinnostusta.
kysyppä mieheltä suoraan, että mitäs jos soitat sen vaimolle... itse olen samassa tilanteessa, mutta mies muutti kirjansa jo mun luokse eikä ole vaimoaan nähnyt pitkään aikaan... eivät siis asu samassa osoitteessa...
Nää on taas näitä. Ei oikein nyt sympatiaa heru.
Miksi mies lähtisi vaimonsa luota jonkun tuttavuuden perään? Mietipä nyt vaakakupissa: kumpi painaa enemmän??
kysyppä mieheltä suoraan, että mitäs jos soitat sen vaimolle... itse olen samassa tilanteessa, mutta mies muutti kirjansa jo mun luokse eikä ole vaimoaan nähnyt pitkään aikaan... eivät siis asu samassa osoitteessa...
Oikeasti en viitsisi olla niin lapsellinen, että soittaisin, mutta jotenkin tää kuvio on nyt saatava poikki. Ei jaksa enää.
Nää on taas näitä. Ei oikein nyt sympatiaa heru. Miksi mies lähtisi vaimonsa luota jonkun tuttavuuden perään? Mietipä nyt vaakakupissa: kumpi painaa enemmän??
Haluan vaan päästä siitä eroon.
Tuo juttu on vain sun pääkopastasi ja päättäväisyydestäsi kiinni. Miksi vierität ongelmaa jollekulle toiselle?
Tuo juttu on vain sun pääkopastasi ja päättäväisyydestäsi kiinni. Miksi vierität ongelmaa jollekulle toiselle?
Tää mies on tuntenut minut jo pari vuotta ja tietää kaikki asiani niin hyvin, että löytää aina sen heikon kolon, josta saa luikerreltua sisään. Mulla on lapset ja vanha talo, ja aina hän esimerkiksi sillä verukkeella onnistuu, että tulee korjaamaan mulle jotain tai auttamaan jossain asiassa. Seksiin en ole enää pitkään aikaan suostunut, mutta tuossa tuo vaan pyörii. Haluan potkaista sen helvettiin elämästäni.

nytkin selität, että tietää sinut niin hyvin ja luikertelee..eli sinun oma syysi. Et osaa sanoa ei.

Mutta kun haluan, että mies kunnioittaa sitä, kun sanon, että toivon hänen poistuvan mun elämästäni, eikä enää ottavan yhteyttä. Mitä mä voin tehdä, jotta hän uskoo?
Eli haluaisitko hänet kuitenkin omaksesi?
En ottaisi enää omakseni, mutta mulla on tunteita häntä kohtaan ja siksi tämä on niin tuskallista.
Sanot miehelle ettet halua enää olla missään tekemisissä etkä halua mitään yhteydenottoa häneltä. Et vastaa enää puheluihin ja häneltä tulleet viestit poistat suoraan lukematta. Niin helppoa se on! Jos hän uskaltaa ilmaantua ovellesi, et avaa ovea. Yksinkertaista. Jotenkin ei sympatiaa heru kyllä tuollaisessa ongelmassa... Minkäikäisiä lapsesi ovat? Ymmärtävätkö he että äiti säätää jonkun toisen naisen aviomiehen kanssa?

He ovat vain nähneet, että äidin kaveri käy meillä pikaisesti esim. kiinnittämässä hyllyjä seiniin. Eivät tiedä, että meillä olisi suhde tai että mies olisi naimisissa.
Päättäväisyyttä tarvitsen nyt lisää, se on totta.
SANOT että sulla on uusi mies (vaikka ei olisikaan) ja ostat R:ltä muutaman euron prepaid-liittymän josta lähetät kuumia viestejä omaan numeroosi ja vastaavasi omasta numerostasi vastaat tuolle "uudelle miehelle" ja kun mies seuraavan kerran tulee käymään, "unohdat" kännykkäsi näkösälle jokin kuvitellun miehen viesteistä auki.
Voit tietenkin kokeilla samaa sähköpostilla eli avaat uuden tilin vaikka jonkun ertun tai Matin tai kenen tahansa nimellä ja lähetät siitä sähköpostia itsellesi tyyliin "oli mahtava yö, koska otetaan uusiksi?" ja jätät viestin auki kun tuo salarakas tulee seuraavan kerran käymään.
Näin sulla on "todiste" siitä että sulla on tosiaan joku uusi.
Ihan turha tuohon mieheen on jäädä roikkumaan, hän pitää sua vaan ylimääräisenä vapaa-ajan huvina. Luuseri.
Sillä pääset vanhasta viimeistään eroon.
Vaimoa en tuohon sekottaisi mukaan, koska itsehän sinä annat sen miehen luikerrella.