Miksi monille pitkään seurustelleille tulee kamala hoppu naimisiin kun
joku vähemmän aikaa yhdessä ollut tuttavapari ilmoittaa häistään?
Olen viimeisen 6v aikana ollut kolmissa sellaisissa häissä, joista morsiuspari ilmoitti hyvissä ajoin, jo vuotta aiemmin. Siis perinteiset kesähäät, vieraita muutama kymmenen tai reilu sata.
Nämä parit ovat seurustelleet jotain 2-3v.
JOKAISELLA näistä pareista on ollut tuttavapiirissä pariskunta, jolle on tullut aivan kamala hoppu ilmoittaa omista häistään heti kun nämä vähemmän seurustelleet ovat ilmoittaneet omista häistään.
Siis:
Irma ja Heikki, yhdessä 3v, ilmoittavat elokuussa menevänsä vuoden päästä elokuussa naimisiin.
Heidän tuttavansa Paula ja Hannes, yhdessä 5, ilmoittavat syyskuussa, että menevät tammikuussa naimisiin.
Kuinka kätevää, ovat sitten aviopari niissä kesähäissä.
En usko, että kyseessä on sattuma.
Mun mielestä paras esimerkki on kaverini, joka oli serustellut miehensä kanssa 8vuotta, kun kuuli että olen menossa naimisiin.
Hupaisinta oli se, että onnitteli meitä kihloista vasta kun oli saanut oman hääpäivänsä sovittua. Meidän häissämme kovaan ääneen kailotti, kuinka oli ollut yhdessä miehensä kanssa niin ja niin monta vuotta ja avioliitostakin jo on kokemusta (2kk...).
Siis miksi aikuisten ihmisten pitää matkia toisia ja ehtiä alttarille ennen vähemmän aikaa seurustellutta tuttavapariskunta? Olisko noloa olla siellä häissä avoparina, vai mistä moinen hoppu?
Kommentit (2)
ja epäilen että on sattumaa ja ap:n ylitulkintaa.
Minä ja miehenikin mentiin naimisiin hyvin nopeasti, mutta ei siihen mitkään toisten naimisiinmenot vaikuttaneet. Mutta varmaan joku olisi voinut tulkita että "matkittiin" muita, kun sattui olemaan siinä lyhyenä avoliittoaikanamme parit suvun häät.
omassa tuttavapiirissäni.