Psykologiaa ymmärtävät! Miksi äitini on tälläinen? Surullinen tarina.. Ov.

myös sittenkin normaali vanhempi on vielä lapsestaan kiinnostunut kun tämä on aikuinen. Ja yrittää vaikeuksissa aina auttaa, jos ei muuten niin on ainakin henkisenä tukena.



Ehkäpä ap:n äiti on jonkin verran narsisti. Parasta ap:n kuitenkin puhua jollekin terapeutille, äiti tuskin tulee muuttumaan.



Minunkin äitini on aina ollut outo. Vaikea siitä surusta on irti päästä mutta minkäs sille voi.

Kuvailit kirjoituksessasi anoppini, hän on juuri tuollainen. Oman äitinsä kanssa lähes sairaalloisen symbioottisessa äiti-tytär-suhteessa, jossa vanhusikäinen äitinsä auttaa keski-ikäistä tytärtään taloudellisesti (ja muutenkin) jatkuvasti. Anoppi itse ei näe tarvetta jatkaa sukupolvien auttamisketjua, hän itse on saamis-puolella sekä sukupolvelta ennen että jälkeen häntä.



Anopillani on pahoja henkisiä ongelmia (ihan diagnosoitunakin), masennuskausia, hänellä on äärimmäisen huono itsetunto eikä oikeastaan persoonallista identiteettiä ollenkaan. Ei rohkeutta olla aidosti oma itsensä vajavaisuuksineen kaikkineen. Hän on syvästi alemmuudentuntoinen ja näkee muut ihmiset aina häntä itseään parempina, viisaampina, rikkaampina, kauniimpina, taitavampina jnejne. Siis tavalla tai toisella häntä parempina.



Anoppi onkin rakentanut itselleen kovan ulkokuoren, sellaisen täydellisen ihmisen illuusion, jolla ei ole mitään tekemistä hänen oikean (epätäydellisen reppanan) olemuksensa kanssa. Tämä näytelty besser-wisserin rooli näkyy töykeytenä, tunnekylmyytenä, arvostelemisena ja nenä pystyssä olemisena. Ainoastaan lastensa aikaan anoppi jaksaa olla keinotekoisen ystävällinen, jos jaksaa. Anyway, sosiaaliset tilanteet (äitiään ja miestään lukuunottamatta) ovat anopille kauhistus ja hän pyrkii välttämään niitä koko ajan enemmän ja enemmän. Sosiaalisissa tilanteissa ja esim. oman kotinsa ulkopuolella ("vieraalla maalla") anopin näytelty rooli saattaisi murtua ja alta paljastua se rikkinäinen aito ihminen, jota anoppi haluaa huonon itsetuntonsa vuoksi niin kovasti peitellä. Siksi anoppi ei halua käydä koskaan missään tai oleilla muiden (itseään parempien) ihmisten seurassa.



Olen oikeastaan vasta viimevuosina päässyt jyvälle tästä anopin käytöksestä. Olen tajunnut miksi hän on niin kauhean tyly ja töykeä jääpuikko, joka ei tunnu tulevan oikein kenenkään kanssa toimeen tai olevan edes tekemisissä kenenkään kanssa. Meilläkään hän ei käy kuin sen pakollisen & nopean velvollisuuskäynnin max. kerran vuodessa. Mutta tämä ei johdu meistä vaan anopista itsestään. Hän on niin pahasti rikkinäinen ihminen, jonka outoudet johtuvat omista ongelmistaan.

Oletan kertomasi perusteella että olet psyykkisesti terve, pärjäävä ja vieläpä tunteisiin ja ihmissuhteisiin kykenevä ajattelutaitoinen ihminen. Että tähän on tultu, olet paljon saanutkin lapsena. Onko äitisi ollut se tärkein aikuinen vai kuitenkin joku muu? Jos äitisi, niin ilmeisesti hän on ollut riittävän hyvä. Helpottaisiko sinua jos miettisit mitä hän on tehnyt oikein? Mainitsemasi puutteet, ei kahdenkeskisiä shoppailuja tms ovat aika ulkokohtaisia ja pieniä seikkoja, kuulosyaa tavalliselta suomalaiselämältä. Toki nykyinen tilanne että äiti ei pidä yhteyttä kuulostaa todella oudolta. Piilottelisiko hän vaikka alkoholiongelmaa?

surustaan ja täällä katkerat kanssasisaret vähättelevät ja lyttäävät. Oletteko ap;n vähättelijät tulleet ajatelleeksi että saatatte itse olla samanlaisia tunnevammaisia kuin tuo ap:n äiti? ja Omat lapsenne joutuvat kokemaan saman kuin ap? Mä tunnistan ap;n surussa paljon omakohtaista, vaikka nykyään välit ovat vanhempiini paremmat. On varsin paha teko toista kohtaan vähätellä tämän tunteita. Sairasta sakkia.

Normaalia av-mamma meininkiä... AP lytätään lähes aina, oli aihe tai tarina mikä tahansa.

Mun äiti oli samanlainen. Ei välittänyt juurikaan lapsistaan.

Nyt jo edesmennyt, mutta joskus surettaa vieläkin.

ja on edelleen naimisissa isäni kanssa.



En keksi mitään, minkä vuoksi pidät äitiäsi kummallisena. Enemmän minua kummastuttaa se, että sinä aikuinen (?) tytär et ole kyennyt olemaan itsenäinen vaan roikut äidissäsi.

jonka äiti ei ole suostunut menemään siihen muottiin, jonka ap on luonut. Siitä on syntynyt kriisi eli ap on kokenut, että ei voi hallita maailmaansa, koska edes äiti ei tottele, vaikka miten siltä vaatii.



Miten äitisi voi olla kateellinen sinulle omista valinnoistaan? Ei mitenkään! Sen sijaan sinä yrität syyllistää äitiä asioista, jotka eivät ole hänen vastuullaan lainkaan. Jos kotonasi oli sinusta sotkuista, niin olisit voinut siivota - kas vain, et jostain syystä viitsinyt.



Melkein tiedän, että omat lapsesi tulevat aikanaan kirjoittamaan sinusta, että olet nenäsi joka paikkaan pistävä hirmuvaltainen despootti, joka ei anna lastensa lainkaan elää omaa elämää.

musta tuntuu että jotkut vanhemmat vaan suhtautuu lapsiinsa vähän niin kuin semmoinen ihminen lasten lemmikkiin, joka ei pahemmin eläimistä välitä- hoitaa kyllä kun pitäähän sitä hoitaa, mutta ei haittaisi, vaikkei sitä olisi ollenkaan otettukaan. Tästä johtuu ainakin minun kokemani "outous" äidin kohdalla- ei se ole minua hakannut tms, olen ollut aina vaatetettu, mutta siinä se. En ole ikinä kokenut olevani kenellekään tärkeä. Ehkä se on liikaa vaadittu.

"Välit omaan äitiin läheisemmät kuin minuun, tyttäreen." Näen mielessäni teidän tilanteenne toistuneen aikaisemmassa polvessa: oliko äitisi äiti samanlainen etäinen, tavoiteltava jääkuningatar? Kenties äitisi ei ikinä saanut rakkaudenjanoaan tyydytettyä ja siksi oli luonnottomasti kiinni aikuisenakin äidissään, joka vanhoilla päivillään alkoi jakaa armoaan ja huomiotaan tyttärelleen.



Sinäkin pohdit äitiäsi joka päivä ja kaipaat hänen rakkauttaan. Ole hyvin varovainen, kun saat lapsia, että irtaudut silloin henkisesti vanhasta rakkaussuhteesta ja annat lapsillesi kaiken.



Minullakin on huono äiti. Asia on vain hyväksyttävä. Välit poikki vain. Helpottaa, kun ei taistele tuulimyllyjä vastaan.

Ei mitään tuollaisia ole ikinä ollut, mutta. Aina, ihan aina olen tiennyt että olen äidilleni tärkeä, ja että hän rakastaa ja välittää (vaikkei näitä ole koskaan sanonut) ja hyväksyy minut täysin sellaisena kuin olen. Tämä taitaakin olla asian ydin, eivät nuo käytännön jutut. Lapselle on euorastaan elintärkeää saada tuntea olevansa rakastettu. Jos tätä tunnetta vaille jää, kyllä se jonkinlainen trauma on, ja vaikuttaa suuresti koko loppuelämään.

Erityisesti mietin tuota äiti-tytär-juttuja, että onko muilla näin, että ette ole koskaan käyneet ostoksilla tai syömässä äitinne kanssa? Ei matkoja, vanhojentansseja tai mitään perinteitä?

Äitisi ei tule ikinä muuttumaan. Valitettavasti. Anna olla, äläkä haaskaa energiaasi moiseen turhuuteen eli suremiseen siitä minkälainen äitisi on tai minkälaiseksi hänen toivoisit muuttuvan. Hän ei tule muuttumaan. Keskity kaikkeen hyvään mitä sinulla elämässäsi on ja iloitse siitä. Älä odota mitään äidiltäsi, niin et tule pettymään. Päästä irti.

On saatava tuntea raivoa ja vihaa siitä että äiti ei välittänyt. Ja on saatava surra pohjia myöten että on jäänyt ilman sellaista äitiä jonka olisi ansainnut ja tarvinnut. Vasta sitten voi oikeasti päästää irti. Ja nimenomaan ap itse on täm'n suremisen arvoinen. Ja sen arvoinen että ehkä joskus voi antaa äidilleen anteeksi ja päästää irti. Se ei ole mikään tahdon asia vaan pitkä sisäinen prosessi. Ihminen ei toimi noin pinnallisesti mitä ehdotat. Olisi kätevää muttei toimi. Terveisin sen tien kulkenut

jonka äiti ei ole suostunut menemään siihen muottiin, jonka ap on luonut. Siitä on syntynyt kriisi eli ap on kokenut, että ei voi hallita maailmaansa, koska edes äiti ei tottele, vaikka miten siltä vaatii.

Miten äitisi voi olla kateellinen sinulle omista valinnoistaan? Ei mitenkään! Sen sijaan sinä yrität syyllistää äitiä asioista, jotka eivät ole hänen vastuullaan lainkaan. Jos kotonasi oli sinusta sotkuista, niin olisit voinut siivota - kas vain, et jostain syystä viitsinyt.

Melkein tiedän, että omat lapsesi tulevat aikanaan kirjoittamaan sinusta, että olet nenäsi joka paikkaan pistävä hirmuvaltainen despootti, joka ei anna lastensa lainkaan elää omaa elämää.

historiastasi ja sisimmästäsi? Harvinaisen kylmää tekstiä, taitaisit sinäkin (ja varsinkin lapsesi) hyötyä itsetutkiskelusta. Sinulta puuttuu myötätunto, ja näet oman hirmuvaltaisuutesi ap;ssa jossa sitä ei ainakaan kirjoitustensa perusteella ole.Sitä kutsutaan torjunnaksi; näkee toisessa sen mitä itse on. Eivät taida omat asiasi olla ihan niin hyvin kuin haluat uskoa.

"Välit omaan äitiin läheisemmät kuin minuun, tyttäreen." Näen mielessäni teidän tilanteenne toistuneen aikaisemmassa polvessa: oliko äitisi äiti samanlainen etäinen, tavoiteltava jääkuningatar? Kenties äitisi ei ikinä saanut rakkaudenjanoaan tyydytettyä ja siksi oli luonnottomasti kiinni aikuisenakin äidissään, joka vanhoilla päivillään alkoi jakaa armoaan ja huomiotaan tyttärelleen.

Sinäkin pohdit äitiäsi joka päivä ja kaipaat hänen rakkauttaan. Ole hyvin varovainen, kun saat lapsia, että irtaudut silloin henkisesti vanhasta rakkaussuhteesta ja annat lapsillesi kaiken.

Minullakin on huono äiti. Asia on vain hyväksyttävä. Välit poikki vain. Helpottaa, kun ei taistele tuulimyllyjä vastaan.

kyllä käsittelemällä asiat ihan itse tykönään, eikä oikeasti katkaisemalla välejä. Ei se ketju mihinkään katkea jos vain välit pannaan poikki. Se ketju jatkuu sisimmässäsi, se on sitä mitä itse olet jos et pysty antamaan anteeksi ja purkamaan vihaa sisimmästäsi. Jos ongelmaa vain pakenee, ketju jatkaa siirtymistään päivästä toiseen. No joskus tietysti lopulta on luovutettava ja laitettava välitkin poikki, mutta oman sisimmän käsittely on se ketjun katkaisu.

Olet kokenut sellaisen lapsuuden mikä kuulostaa todella surulliselta. Itselläni maailman ihanin äiti mutta isä piti huolen perhehelvetistä. Ilman äitiä olisi minun ja siskoni tulevaisuus ollut varmasti hyvin erilainen. Vaikka olen ollut tähän asti sitä mieltä että kallonkutistajia ei tarvitse kun voi itse miettiä vaan jutut rauhassa puhki niin olen omien työkokemusteni kautta tullut siihen tulokseen että kyllä niistä asioista kannattaa puhua ja vaikka vain kokeilla jotain psykologia koska ne asiat yleensä aukeaa solmu kerrallaan kun niistä puhuu tai kirjoittaa riittävästi. Minä en usko että äitisi tahallaan yrittää olla tunneköyhä sinua tai perhettäsi kohtaan, hänellä ei varmastikaan vain ole ollut itsellään mallia rakastavasta äidistä joten ei tiedä miten toimia. Todella paljon voimia sinulle ja ihanaa kuulla ettäå pystyt kuitenkin itse toimimaan kuten toivoisit että sinua olisi kohdeltu. Kaikkea hyvää sinulle!

Olet kokenut sellaisen lapsuuden mikä kuulostaa todella surulliselta. Itselläni maailman ihanin äiti mutta isä piti huolen perhehelvetistä. Ilman äitiä olisi minun ja siskoni tulevaisuus ollut varmasti hyvin erilainen. Vaikka olen ollut tähän asti sitä mieltä että kallonkutistajia ei tarvitse kun voi itse miettiä vaan jutut rauhassa puhki niin olen omien työkokemusteni kautta tullut siihen tulokseen että kyllä niistä asioista kannattaa puhua ja vaikka vain kokeilla jotain psykologia koska ne asiat yleensä aukeaa solmu kerrallaan kun niistä puhuu tai kirjoittaa riittävästi. Minä en usko että äitisi tahallaan yrittää olla tunneköyhä sinua tai perhettäsi kohtaan, hänellä ei varmastikaan vain ole ollut itsellään mallia rakastavasta äidistä joten ei tiedä miten toimia. Todella paljon voimia sinulle ja ihanaa kuulla ettäå pystyt kuitenkin itse toimimaan kuten toivoisit että sinua olisi kohdeltu. Kaikkea hyvää sinulle!

ihminen tarvitsee toista ihmistä; lapsena on sen toisen armoilla ja siksi niitä asioita käsitellessä tarvitsee toisen ihmisen läheisyyttä, huomiota, hyväksyntää, luottamusta. ja siksi sitä teraputtia tarvitaan. Lisäksi pelkkä ymmärtäminen on vain ajatustoimintaa eikä kovinkaan paljon auta siihen tunteiden tuskaan. Jos on jäänyt vaikke hyväksyntää, tarvitsee ensin ihan oikeasti nyväksyntää toiselta ihmiseltä, koska ei sitä tiedä mitä se hyväksytyksi tuleminen pohjiaan myöten on kun ei sitä ole kokenut. Niin ei sitä silloin voi myöskään itse itselleen vain "ajatella"

jonka äiti ei ole suostunut menemään siihen muottiin, jonka ap on luonut. Siitä on syntynyt kriisi eli ap on kokenut, että ei voi hallita maailmaansa, koska edes äiti ei tottele, vaikka miten siltä vaatii. Miten äitisi voi olla kateellinen sinulle omista valinnoistaan? Ei mitenkään! Sen sijaan sinä yrität syyllistää äitiä asioista, jotka eivät ole hänen vastuullaan lainkaan. Jos kotonasi oli sinusta sotkuista, niin olisit voinut siivota - kas vain, et jostain syystä viitsinyt. Melkein tiedän, että omat lapsesi tulevat aikanaan kirjoittamaan sinusta, että olet nenäsi joka paikkaan pistävä hirmuvaltainen despootti, joka ei anna lastensa lainkaan elää omaa elämää.

historiastasi ja sisimmästäsi? Harvinaisen kylmää tekstiä, taitaisit sinäkin (ja varsinkin lapsesi) hyötyä itsetutkiskelusta. Sinulta puuttuu myötätunto, ja näet oman hirmuvaltaisuutesi ap;ssa jossa sitä ei ainakaan kirjoitustensa perusteella ole.Sitä kutsutaan torjunnaksi; näkee toisessa sen mitä itse on. Eivät taida omat asiasi olla ihan niin hyvin kuin haluat uskoa.

hän kertoo itsestään? Ap näkee äidissään sen, mitä itse on! Juuri tätä tarkoitin: ap:n äiti on todennäköisesti ihan tavallinen ihminen, mutta ap on projisoinut häneen omaan itseensä kohdistuvat negatiiviset tunteet.

Mun äiti on päinvastainen, joten ihan kauheaa aatella, että jollain on tollanen äiti. Pienet yksityiskohdat (esim. rahanpuute, sotkuisuus) eivät ratkaise asiaa, mutta kokonaiskuvaksi tulee se, että äitisi ei osaa rakastaa. Ei tosiaankaan tee sitä tahallaan.



Millainen äitisi lapsuus oli? Millainen isäsi oli? Olitko toivottu lapsi vai kenties vahinko (anteeksi, mutta pakko sanoa). Tiedän työkaverin, joka kertoi lapsensa syntyneen raiskauksen vuoksi. Ja toinen lapsi oli syntynyt miehelle, joka raskaudesta kuultuaan kertoi olleensa naimisissa. Äidilläsi on voinut olla huonot lähtökohdat äitiyteen, hän ei ole pystynyt olla rakastava äiti. Hän tuskin itse on elänyt normaalin rakastavan lapsuuden?



Koita kysellä sukulaisilta ja äidiltä hänen elämästään. Mene kylään ja pyydä katsella vanhoja valokuvia. Sano, että haluat käydä isovanhempien haudalla. Mitä äiti siihen vastaa, ajatteleeko positiivisesti? Luulen, että sitä kautta ymmärrät äitisi valintoja ja käytöstä. Pelkkä ulkopuolinen terapeutti ei auta kaikessa. Esim.

Meillä oli kotona 6 lasta eikä ole käynyt edes mielessä, että äidin kanssa kahdestaan pitäisi matkustaa, shoppailla ja vähän väliä soitella. Minulla on omat ystäväni sitä varten, jos haluan kahvitella lauantaina keskustassa jne. eli en todellakaan oleta, että äiti olisi seuraneitinäni.



Suon äidille ihan omanlaisensa elämän enkä oleta, että hän elää vain lapsilleen. Aikuisen lapsen täytyy osata päästää irti ja lopettaa vaatiminen. Kun lapsia on enemmän kuin 1 prinsessa, pääsee äiditkin helpommalla.

jonka äiti ei ole suostunut menemään siihen muottiin, jonka ap on luonut. Siitä on syntynyt kriisi eli ap on kokenut, että ei voi hallita maailmaansa, koska edes äiti ei tottele, vaikka miten siltä vaatii. Miten äitisi voi olla kateellinen sinulle omista valinnoistaan? Ei mitenkään! Sen sijaan sinä yrität syyllistää äitiä asioista, jotka eivät ole hänen vastuullaan lainkaan. Jos kotonasi oli sinusta sotkuista, niin olisit voinut siivota - kas vain, et jostain syystä viitsinyt. Melkein tiedän, että omat lapsesi tulevat aikanaan kirjoittamaan sinusta, että olet nenäsi joka paikkaan pistävä hirmuvaltainen despootti, joka ei anna lastensa lainkaan elää omaa elämää.

historiastasi ja sisimmästäsi? Harvinaisen kylmää tekstiä, taitaisit sinäkin (ja varsinkin lapsesi) hyötyä itsetutkiskelusta. Sinulta puuttuu myötätunto, ja näet oman hirmuvaltaisuutesi ap;ssa jossa sitä ei ainakaan kirjoitustensa perusteella ole.Sitä kutsutaan torjunnaksi; näkee toisessa sen mitä itse on. Eivät taida omat asiasi olla ihan niin hyvin kuin haluat uskoa.

hän kertoo itsestään? Ap näkee äidissään sen, mitä itse on! Juuri tätä tarkoitin: ap:n äiti on todennäköisesti ihan tavallinen ihminen, mutta ap on projisoinut häneen omaan itseensä kohdistuvat negatiiviset tunteet.

peiliäsi. Sinusta ei varmasti ole ap;lle kuin haittaa. Jos toisella on hätä hän tarvitsee ymmärrystä ja mielellään joltain sellaiselta joka tietää mistä on kyse ja osaa auttaa. Tuollaisesta näsäviisaasta jankuttajasta ei ap:lle ole varmasti mitään iloa. Kannattaisi purkaa aggressionsa johonkin muuhun kuin toisten niskaan.

Hei ap,



Oma äitini muistuttaa hieman tuota mutta vain jossain määrin, ei ole tunnekylmä vaan päinvastoin rypee omissa tunteissaan eikä selvästi osaa kovin hyvin ajatella muiden tilannetta. Joistain asioista olen puhunut hänen kanssaan, joistain ei. Fakta on se, että ei ihminen 50-60-vuotiaana muutu, eli sinä voit helpottaa oloasi vain muuttamalla omaa asennettasi: välittämällä vähemmän äidistäsi tai jotenkin oppimalla ymmärtämään häntä. Toisaalta sekin on sanottava, että harva äiti-tytär-suhde on täydellinen, ei pidä idealisoida myöskään niitä äitejä joita ei tunne kovin hyvin. Tsemppiä!