Painajainen alkoi kun menneisyyteni selvisi miehelleni

Auttakaa av-mammat. Piinaani on jatkunut jo melkein kuukauden, enkä tiedä kauanko jaksan tällaista mykkäkouluelämää. 1.12. miehelleni selvisi bileiden ja seksintäyteinen menneisyyteni, jota en siis ollut oma-alotteisesti kertonut hänelle. Olin opiskeluaikoinani kuin joku toinen ihminen ja minusta ei nykyään uskoisi, että olen ollut sellainen villikko - ei ulkoisesti eikä sisäisesti. Joulukuun alussa olin leipomassa keittiössä ja mieheni olohuoneessa. Kun tietokone piippasi sähköpostin merkiksi kehotin miestäni katsomaan, keneltä viesti tuli. Ja tuota noin... hävettää ihan sanoakin. Mutta se oli siis yhdeltä vanhalta seksikumppaniltani, joka oli tk:ssa nähnyt nimeni (olen lääkäri) ja päättänyt ottaa vuosien jälkeen yhteyttä ja ehdottaa tapaamista entiseen malliin. Häntä en tietenkään voi asiasta syyttää. Mitenpä hän olisi voinut tietää, että olen eri ihminen nykyään. Hän oli vielä liittänyt viestiin aikoinaan ottamansa alastonkuvan minusta. Hienoa...mieheni ehti avata senkin.



No, tästä lähti liikkeelle tapahtumasarja, joka on nyt lähtenyt aivan käsistä. Mieheni vaatimalla vaati kertomaan kaiken hurjasteluistani ja minä ajattelin, että hän oikeasti tarkoitti sitä ja yritin olla reilu. Kerroin sitten kaikki ryhmäseksiseikkailut, luentosalisähinät yms. Hän järkyttyi syvästi kuulemastaan. Se oli yksinkertaisesti liikaa hänelle. Hän on itse ollut aina kunnollinen, harrastanut seksiä vain seurustelukumppaninsa kanssa jne.



Kuultuaan minkälainen bilenymfo olin aiemmassa elämässäni, hän on alkanut suhtautua minuun aivan eri tavalla kuin ennen. Aluksi ajattelin, että se on ihan normaalia, kun on syvästi järkyttynyt. Mutta nyt sitä on jatkunut jo melkein kuukauden. Hän osoittaa pahaa oloaan pienillä merkeillä: ei puhu kuin kysyttäessä, ei antanut joululahjaa, minkä on aina ennen tehnyt, ei ehdota mitään yhteistä, tekee vain omia juttujaan, ei halua lähteä yhdessä sukulaisille ja ystäville jne. Seksiä ei ole ollut, mikä lienee sanomattakin selvää. Luulen, että hän näkee minut jotenkin likaisena. Tietysti olen huolehtinut aikoinaan sukupuolitautitestit ja muut kuntoon, että en välitä mitään hänelle. Mutta mieheni on nyt ymmärtääkseni sitä mieltä, että minun olisi pitänyt kertoa minkälainen villikko olen ollut, että hän olisi voinut valita haluaako alkaa seurustella kanssani. Nyt olemme siis jo naimisissa ja yritämme lasta. Tai yritimme.



Mieheni on siis sulkenut minut pois elämästään. Hän varmaan tietyllä tapaa häpeääkin minua, kun kyseli kaikkea, että ketkä ystävistämme tietävät menneisyydestämme, entä jos yhteydenottoja tai kohtaamisia tulee kaupungilla jne. Toki olen itsekin joutunut käymään nämä asiat läpi ja miettimään ihan sellaistakin, että saatan kohdata menneisyyteni miehiä esimerkiksi vastaanotolla. Mutta itse olen pystynyt asian jotenkin käsittelemään ja hyväksymään. En kuitenkaan ole koskaan ollut paha tai ilkeä kenellekään, pettänyt tai muuta. Olen vain hurjastellut. Ja sitähän ehti opiskeluvuosien aikana kertyä aika paljon.



Kauanko tällainen mielensä osoittaminen on mielestänne normaalia? Itse olen samaan aikaan surullinen aiheuttamastani mielipahasta ja hämmentynyt mieheni reaktion voimakkuudesta. Sellainenkin ajatus on viime päivinä hiipinyt mieleeni, että kauanko haluan jatkaa tällaista yhdessäoloa. Olen yrittänyt ehdottaa, että keskustelisimme ja hän voisi kysellä minulta mieltään vaivaavia asioita, mutta alkurysäyksen jälkeen hän ei ole halunnut sanallakaan viitata tapahtumiin.



Joulu meni ihan pilalle tunnelmaltaan tämän takia. Mies katsoi telkkaria ja pelasi tietokoneella minun poltellessa kynttilöitä ja kuunnellessa joululauluja eri puolella taloa. Ajattelin, että yrittäisin viikonloppuna vielä kerran keskustella asiasta ja vedota siihen, että olisi kiva aloittaa uusi vuosi paremmissa merkeissä. Meillä on keskustassa kerrostalohuoneisto, harkitsen myös, että ehdottaisinko, että muutan sinne siksi aikaa, että hän saa tarvitsemansa ajan käydä asioita läpi. Tämä siis jos hän ei viikonloppunakaan suostu keskustelemaan, mitä vahvasti luulen. En halua elää hamuna omassa kodissani, kun mielestäni en ole tehnyt mitään väärää. Ymmärrän silti myös mieheni näkökulman, että olisi pitänyt kertoa heti alussa.