Olen ollut ihastunut toiseen mieheen jo melkein 2 vuotta...
Että semmosta.. Tänään juuri kauhistelin, että tosiaan KAKSI VUOTTA.
Joskus on aikoja ettei olla yhteyksissä, mutta ajattelen häntä kuitenkin silloinkin. Kun taas ollaan yhteydessä niin olen, kun joku pikku teini joka on rakastunut. Hymyilyttää, jännittää ja olen hyvin innoissani!
Olen yrittänyt, etten ota itse yhteyttä, jos asia jäisi sikseen, mutta eipä ole jäänyt. En vaan voi olla vastaamatta hänelle tai kysymästä kuulumisia ynm.
Muutaman yön olemme viettäneet yhdessä ja kumpikin haluaisi viettää enemmän aikaa yhdessä, mutta omatunto kolkuttaa, koska minulla on mies.
Kellään vastaavaa tilannetta ollut?
Kommentit (4)
Jossain vaiheessa se alkoi vain tuntua tyhmältä. Vietin hyvin paljon aikaa ko. miehen kanssa (en siis kahdestaan), ja mitä enemmän aikaa kului, sitä vähemmän hän enää tuntui mitenkään ihmeelliseltä. Se minkä olin aina tiennyt periaatteen tasolla alkoi tunkea myös tunnepuolelle: en tosiaan halunnut jättää miestäni, eikä se mies olisi halunnut jättää vaimoaan, eikä ollut mitään järkeä siinä että me kuitenkin päässämme teimme siitä jotenkin monimutkaista. Kun kumpikaan ei kuitenkaan muutosta oikeasti halunnut, lopetettiin.
Ei mitään traumoja tai jäljelle jääneitä tunteita kenelläkään.
Olen parisuhteessa oleva mies ja toinen nainen on vienyt sydämeni. Tapailemme ja soittelemme monta kertaa viikossa. Jos tunteet menevät rakastumisen puolelle, on rankkaa elää, mutta muuten ei tuossa ole mitään ongelmaa. Se toinen ihminen on ajatuksissa usein.
on kova...vaikka en ole edes miestäni pettänyt..
Eikä meillä todellakaan ole yhteisiä öitä tai mitään muutakaan sopimatonta.
Märkiä päiväunia vain.