Mitä jos lapsi on syönyt mummolassa kourakaupalla pipareita ja saanut liikaa kumariinia
onko sen maksa pilalla peruuttamattomasti?
http://www.makuja.fi/artikkelit/ajankohtaista/joulun-suosikkiherkuissa-…
Kommentit (10)
höllää vähän, edes jouluna
mietin vain, että onko jäänyt pysyvää damagea.
ostat maksakokeet. Anopille kannattaa tietysti räyhätä joka tapauksessa ja vaatia että ostaa lapselle ainoastaan riisikakkuja.
Silloin kun edellisen kerran asiasta oli kohu, jossain todettiin, ettei kuitenkaan tiedetä ketään, joka olisi saanut kumariinimyrkytyksen. Ei periaatteessa voi aiheuttaa, mutta käytännössä ei ole niin tehnyt.
vaatien kiirreellistä maksansiirtoa!
ensin tulee riippuvuus ja sitten menee maksa. Sitä ennen on pilattu ihmissuhteet.
Hoidan ison sairaalan lasten maksajuttuja, enkä ole ikinä edes kuullut yhdestäkään lapsesta, joka olisi saanut piparimyrkytyksen. Melko teoreettinen riski, sanoisin.
vaatien kiirreellistä maksansiirtoa!
myös Saarioisten maksalaatikko, mieluiten ilman rusinoita.
"Kumariini on maksalle myrkyllinen aine (maksatoksinen). Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA on vuonna 2004 antanut sille siedettävän päiväsaannin rajaksi 0,1 mg ruumiin painokiloa kohden vuorokaudessa (eli 50 kiloisella ihmisellä 5 mg ? 1 tl). Vuonna 2008 EFSA päivitti arviotaan ja totesi, että turvallisuuden kannalta ei ole huolestuttavaa, vaikka kumariinin saanti olisi yhden tai kahden viikon ajan 0,3 mg ruumiin painokiloa kohden vuorokaudessa.
Kanelin säännöllinen käyttö ei ole suositeltavaa. Erityisesti pienten lasten ei pitäisi nauttia useita kanelia sisältäviä tuotteita päivittäin."
Pienellä kertolaskulla tuosta saa selville, että 15-kiloinen lapsi voi syödä teelusikallisen verran kanelia vuorokaudessa pari viikkoa ilman huolta.
nakeista, joita muksuille syötetään
lasten päivystykset pullistelee joulun aikaan näitä lapsiparkoja, jotka menevät muutamassa tunnissa maksakoomaan pipareita syötyään.