Haluaisin laittaa Artun vanhemmille suruadressin,

Että joku ne postit siellä koulussa käsittelee ja avaa ja kun kouluun tulee laatikkotolkulla postia, se on poissa postinkäsittelijän muista työtehtävistä sinä päivänä.



Ja sitä myötähäpeän määrää, kun koulusta täytyy soittaa suruperheen kotiin, että täällä olisi teille adresseja tuntemattomilta kansalaisilta. Voipi äkkiä perheen vastaus olla, että tuikatkaa hellanpesään...



Kun toinen vanhemmistani kuoli minun ollessani aikuinen, kutsuimme toki hänen sisaruksensa hautajaisiin. Yksi heistä sitten ilmoitti, että heiltä tulee 10, kaikki hänen lapsensa (tämä toki ok) ja heidän seurustelukumppaninsa, joita emme edes nimeltä tienneet saati että olisimme koskaan tavanneet puolin tai toisin. Eivät siis olleet edes avopuolisoita.



Ajattelivatko tulla syömään vai mikä ihme? Hautajaiset olivat hyvin pienimuotoiset ja tuo vieraslauma todella olisi näkynyt siellä.

Asia kosketti syvästi minua. Onko tungettelua vai lämmittävä osanotto? Olisiko kodinhoitoapu valmiiksi maksettuna aivan idioottimaista?

Todellakin on tungettelevaa, sitten vielä siihen vihjaus että "ootte varmaan köyhiä, no minä maksan teille siivoojan tms." ja odotat että sulle ollaan kovinkin kiitollisia? Pikemminkin taitaa olla sairaalloista tirkistelynhalua, haluat päästä jotenkin tämän itsellesi täysin vieraan perheen "iholle", haistelemaan että mitenköhän ne elää, millaista porukkaa, ja sitten voisit heidän asioistaan raportoida muille yhtä uteliaille jossain ompeluseurassas.

Pysy vaan ihan suosiolla erossa, he eivät varmaan kaipaa mitään ylimääräisiä uteliaita ämmiä elämäänsä, ovathan itsekin toivoneet että saisivat surra rauhassa.

joo ei ei, ei... antakaa surevien surra oikeiden omaisten ja läheistensä kanssa.



Tällaisissa traagisissa kuolemissa, jotka uutisoidaan ympäriinsä on ihan riittävästi kestämistä vanhemmilla ilman että kaikki tuntemattomat pyrkivät utelemaan ja esittämään osanottojaan. Ei tuntunut itsestäkään kivalta, kun vieraammatkin ihmiset kuultuaan lapseni kuolemasta halusivat esittää osanottoaan ihan silkasta uteliaisuudesta, jotta pääsisivät kysymään miten kaikki oikein tapahtui ja juoruilemaan eteenpäin...että ai että on se kyllä kauheeta....niitten lapsi kuoli niin ja näin... Tällaisille ihmisille ei riitä se, että esittää osanottonsa, vaan haluaa sairaalla tavalla päästä kauhistelemaan.

Minne ne kukat oikein menee jos koululle ne joku lähetti?

10, tyhmä viesti.

Pieni lapsi ajattelee asioista juuri noin kuin sinä aikoinasi - se on lapsen kypsymätön tapa ajatella. Aikuista ihmistä osanotto lämmittää ja siinä on vissi ero. Tiedän, sillä olen itse kohdannut perheenjäsenen menetyksen 9-vuotiaana sekä aikuisella iällä.

Tää on sun näkemyksesi, mä ainakin olisin äärimmäisen vaivautunut, ja lähestulkoon raivoissani jos joku naapuri / muu puolituttu änkeäisi väkisin "auttamaan ja osaaottamaan" tuollaisessa tilanteessa. Eiköhän aika moni muukin haluaisi ihan itsekseen tehdä sitä surutyötä ilman että uteliaat ramppaa siinä muka auttamassa.

Jos jotakin olis pakko tarjota, lähettäisin lahjakortin jonnekin paikkaan josta saa valmista ruokaa. Ei varmaan ole kiva kokkailla.

Sen voi sitte käyttää vaikka vuoden päästä, ei tartte nyt mennä ostamaan.

Laita vain. Ei se ainakaan lisää vanhempien tuskaa. Myös vaikka lahjakortti jonkun paikalliseen ravintolaan joka tekee kotiinkuljetuksia voi olla arvokas apu.

Ja vanhemma tietty haluavat olla rauhassa, joka mielestäni tarkoittaa etteivät halua ovensa taakse ihmisiä, ylimääräisiä puheluita tms. Tuollaiset hiljeiset muistamiset on varmasti heillekin ok.

Mitä pölvästejä!

Aivan kuten itsekin kirjoitat, vanhemmat haluavat olla rauhassa, siis RAUHASSA, eivätkä varmasti kaipaa ainakaan jotain ravintolan lahjakortteja. Siis ei jeesus mitä porukkaa täällä on.

Laita vain. Ei se ainakaan lisää vanhempien tuskaa. Myös vaikka lahjakortti jonkun paikalliseen ravintolaan joka tekee kotiinkuljetuksia voi olla arvokas apu.

Ja vanhemma tietty haluavat olla rauhassa, joka mielestäni tarkoittaa etteivät halua ovensa taakse ihmisiä, ylimääräisiä puheluita tms. Tuollaiset hiljeiset muistamiset on varmasti heillekin ok.

Mitä pölvästejä!

Aivan kuten itsekin kirjoitat, vanhemmat haluavat olla rauhassa, siis RAUHASSA, eivätkä varmasti kaipaa ainakaan jotain ravintolan lahjakortteja. Siis ei jeesus mitä porukkaa täällä on.

He nimenomaan sanovat että eivät halua adresseja kotiin. Kunnioittakaa nyt edes sitä, senkin hullut toisten surulla mässäilevät kotkat!!!

SINUA on asia koskettanut ja haluat häiritä perhettä suuressa surussa? Tähän ketjuun on muutenkin pesiytynyt ihan outoa sakkia; annatte isänsä ja veljensä menettäneelle ohjeita, miten hänen kuuluu surra?

Oletteko koskaan ajatellut, että "terveellä itsetunnolla ja järjellä" varustettu ihminenkin sekoaa ihan täysin lapsensa yhtäkkisen poismenon vuoksi? Siihen ei todellakaan mitään tuntemattomien mukasympatioita tarvita. Oikeasti ap vaan haluaa tehdä itsensä tärkeäksi, kun HÄNTÄ on niin koskettanut asia.

Yöks mitä porukkaa! Ei mitään kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan!

Luin kuitenkin myös tarkasti tuon uutisen, jossa perhe toivoo ettei heidän KOTIINSA enää läheteltäisi adresseja, minä en ole heidän kotiinsa lähettänyt mitään, vaan sinne koululle.

Lahjoitan myös TAYSille, kuten Artun isä esitti toiveen.

ap

pojan löytymisen jälkeen poliisi toivoi että perhe jätettäisiin rauhaan. Eiköhän se perhe sen toiveen poliisille esittänyt. Ei se kuule muuta asiaa että laitat adressin koululle, koululta ne sen kuitenkin antaa niille omaisille. Mutta kun joidenkin on niin vaikea ymmärtää lukemaansa. Ja kun se oma suru on niin kovin tärkeä ja on pakko tuoda esiin. Häpeäisit kun et anna perheen surra rauhassa vaikke he sitä haluavat. Seuraavan kerran nuku yön yli enenkuin alat adresseja lähetellä tuntemattomille.

Vanhemmilla on joku yhteys sinne - olisiko Arttua hoidettu joskus siellä hyvin.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012122416486689_uu.shtml

Osan pakastin, kun sitä tuli niin paljon, mutta otin ilolla vastaan. Kukkapuskia tuli kanssa, ne oli kauniita, mutta se kamala kukista tuleva haju alkoi etoa, jotkut "surukukat" tuoksuivat todella voimakkalle, ihan kuin kalmalle. Ne laitoin ulos, oli syksy ja siellä ne sitten loistivat kauniisti.



Lähimmät ystävät olivat tervetulleita juttusille, itkemään kanssani, ei siinä paljon juttu luistanut, kunhan halattiin ja itkettiin.

Joku soitti, kunhan otti yhteyttä, se riitti.

Vanhemmilla on joku yhteys sinne - olisiko Arttua hoidettu joskus siellä hyvin.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012122316486034_uu.shtml



että perhe jätetään rauhaan. Surullista kun ei ymmärretä mitä selkeästi sanotaan.

Omasta kokemuksesta voin kertoa, että kyllä jää joulun vietto kakkoseksi.

En minäkään kaipaisi mitään. En kukka- enkä addressilähetyksiä. Ne vaan lisäävät ahdistusta ja surua. Kuka silloin kukkia kaipaa.