Miten kestää, kun tytöltä irtoavat hiukset?

Jos se ei häntä häiritse, niin älä nyt ainakaan tartuta omaa ahdistustasi häneen.

Keskityt tukemaan lapsen itsetuntoa ja pidä huolta, ettei hän _koskaan_ _ikinä_ _missään_ koe olevansa silmissäsi huonompi tai rumempi ilman hiuksia. Se on hänen itsetuntonsa ja minäkuvansa kehittymisen kannalta ensiarvoisen tärkeää.



Oletko nähnyt tämän:

http://areena.yle.fi/tv/1626400



Kannattaa katsoa. Minusta tuo avoimesti kalju nainen on oikein hyvä esimerkki siitä, ettei moisen "pikku asian" kuin tukan tarvitse häiritä elämää.

Jos helpottaa, niin minun lapseni elämä on lääkityksen varassa. Jokainen päivä voi olla se viimeinen.

johon ei kuole. mutta aikuisena siihen sairastuneena voin sanoa että sen kanssa elämiseen tarvitaan joka päivä voimia.

ota yhteyttä alopecialiittoon, ja ehkä saat minut tukihenkilöksesi. olen listoilla ja voimme jutella vaikka puhelimessa.

olen itse sairastanut 10+ vuotta

Lapsi ei itse vielä tajua asiaa. Olen nähnyt tuon ohjelman, ja tiedän miten vahvaksi voi joku kasvaa. Silti surettaa. Ensin hiusten irrotessa ajattelin, että asia on äärettömän surullinen. Sitten aloin pelätä juuri vakavampia sairauksia, ja olin helpottunut tietenkin kun niitä ei löydetty.



Mutta on hiuksettomuus kuitenkin iso asia elämään, erityisesti tytölle. Oma tyttöni on prinsessavaiheessa ja tosi kiinnostunut kaikesta sellaisesta, haluaa kasvattaa pitkät iukset jne. Surettaa kovasti hänen puolestaan.



Yritän ajatella -ja ajattelenkin- miten paljon suurempia asioita

Voisi elämään vaikeuksiksi tulla. Että jos pitäisi valita, niin kai tämä olisi sellainen. Mutta silti, kyllä kalju vielä on jonkinlainen "statement" naisella.



Ap

jostain kohtalotovereita? Vertaistuki, ja aika, auttavat.



Vaikka kyseessä on vain ulkonäköä haittaava sairaus saa sitä silti surra.

Esikoiseni on vaikeasti kehitysvammainen. Kun kuopus sai onnettomuuden seurauksena ikuiset arvet kasvoihin surin/suren asiaa silti. Ei se, että jollakulla on vielä huonommin poista surua oman lapsen vaikeuksista. Ulkonäkö on melkoisen tärkeää ihmisille.



Ei siis ole kokemusta kyseisestä sairaudesta, mutta itseä kuopuksenkin kohdalla helpotti puhuminen samankaltaisen tilanteen kokeneiden kanssa ja aika. Lapsi itse ei ole vielä kärsinyt arvistaan. Oli niin pieni ne saadessaan, että on kasvanut niiden kanssa.

tai pyri fb-ryhmään nimeltä alopeciaklubi

juttelen monesti juuri äitien kanssa, joiden lapsilla on todettu alopecia

Ne ovat korvaamattomat. :) tuntuu vain, että jauhamisen tarpeeni ylittää muiden korvakynnyksen. :) niin tuore ja ahdistava tämä asia on, eikä minulla oikein ole ketään kenen kanssa puhua. Mies erityisesti torppaa kaikki aloitukset, koska hän ei halua ajatella asiaa. Ymmärrän sen, mutta itse tarvitsen puhumista.



Ap

Lapsi pystyy suhtautua asiaan kevyesti, uskon, vaikka jossakin vaiheessa varmaan harmittaa. Hänellä voisi olla vakavakin sairaus. Tässä tyttö jolla ei ole hiuksia syöpähoitojen takia