Kuningatar Silvian isä oli saksalainen
Kommentit (51)
puolueen pyrkiessä valtaan sen edustajat tuskin selvittivät, että tällaisia hirmutekoja aiomme tehdä. Monelle puolueeseen kuuluneellekin tuli varmaan liian myöhään ilmi.
Ja antoivat hiljaisen hyväksyntänsä.
Saksalaiset on maailman röyhkein kansa. Se öykkäriporukkakin joka kävi täällä melomassa kuin omistaisi koko Suomen, tunkeutuivat ihmisten pihoihin sotkemaan paikkoja. Kreikkalaiset lapset kuolevat tänäänkin saksalaisten määrämien talouspakotteiden seurauksena. Kehitysapuun Saksa ei anna käytännösä mitään, vaikka on maailman rikkaimpia maita.
puolueen pyrkiessä valtaan sen edustajat tuskin selvittivät, että tällaisia hirmutekoja aiomme tehdä. Monelle puolueeseen kuuluneellekin tuli varmaan liian myöhään ilmi.
Ja Silvian isän tapauksessa pitää muistaa, että hän liittyi puolueeseen expattina Brasiliassa. Äijä oli sutki business-johtaja, joten natsi-Saksassa oli oikeastaan talon tapa olla puolueen jäsen, jos halusi kaupan käyvän. Varsinkin kun johdettava firma tekee asekauppaa valtion kanssa.
Kaikki tiesivät ja antoivat hyväksyntänsä? Millä lailla antoivat hyväksyntänsä? Sinulla ei ole aavistustakaan.
t. se saksalais-sukuinen
Ja antoivat hiljaisen hyväksyntänsä.
Saksalaiset on maailman röyhkein kansa. Se öykkäriporukkakin joka kävi täällä melomassa kuin omistaisi koko Suomen, tunkeutuivat ihmisten pihoihin sotkemaan paikkoja. Kreikkalaiset lapset kuolevat tänäänkin saksalaisten määrämien talouspakotteiden seurauksena. Kehitysapuun Saksa ei anna käytännösä mitään, vaikka on maailman rikkaimpia maita.
Suurin osa saksalaisista ei ollut natseja.
Maa, jossa rehottaa harmaa talous, korruptio jne. ja jossa on makseltu kuolleiden virkamiesten perheille jättieläkkeitä...miten ihmeessä tämäkin on saatu käännettyä saksalaisten syyksi? Eiköhän lainanantaja saa vähän ehtoja laittaa sille, että kuinka suostuu auttamaan? Kreikkalaiset itse kaivoivat kuoppansa ja nyt mesoavat ja kiukuttelevat kuin uhmaikäiset. Sitä saa, mitä tilaa.
Ps. Ruokkivaa kättä ei kannata purra- oliko natsiksi pukeutuminen ym. fiksu temppu Merkelin vierailun aikana?
Kaikki tiesivät ja antoivat hyväksyntänsä? Millä lailla antoivat hyväksyntänsä? Sinulla ei ole aavistustakaan.
t. se saksalais-sukuinenJa antoivat hiljaisen hyväksyntänsä.
Saksalaiset on maailman röyhkein kansa. Se öykkäriporukkakin joka kävi täällä melomassa kuin omistaisi koko Suomen, tunkeutuivat ihmisten pihoihin sotkemaan paikkoja. Kreikkalaiset lapset kuolevat tänäänkin saksalaisten määrämien talouspakotteiden seurauksena. Kehitysapuun Saksa ei anna käytännösä mitään, vaikka on maailman rikkaimpia maita.
Mene sinne missä sukusi, mitä täällä roikut.
Antoivat hyväksyntänsä sillä että antoivat vainojen tapahtua. Enemmistön hiljaisuus.
Saksa on maailman vaurain maa. Ei silti halua antaa kehitysapuun YK:n suosittelemaa 0,7% kansantuotteesta
http://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_06_04_kehitysapu.html
http://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_06_04_kehitysapu.html
Hitler kävi Mannerheimin synttäreilläkin. Suomalaiset ovat siis natseja.
Hitler kävi Mannerheimin synttäreilläkin. Suomalaiset ovat siis natseja.
Suomi ei yrittänyt valloittaa Venäjää. Hitler halusi että suomi valloittaisi Pietarin, mutta Suomi ei tee Pitarilla mitään. Saksalaiset hullut yritti vallata koko maailman. Aivan hullua porukkaa. Oliko ne muka natseja kaikki jotka oli Saksan armeijassa menossa Moskovaan??
Jatkosodassa Suomi hyökkäsi Neuvostoliittoon eikä ainoastaan vallannut takaisin menetettyjä alueita, vaan myös eteni pitkälle Neuvostoliiton alueille.
Suomen miehittämillä alueilla venäläiset joutuivat vankileireille. Ajatuksena oli tehdä Suomesta Suur-Suomi. Suomi oli Saksan aseveli. Voi kysyä, kuka oli suuruudenhullu, Saksa, Suomi vai molemmat?

Suomi ei aloittanut sotaa. Saksa ja NL aloitti. Tottakai puolustautua saa miten parhaaksi näkee. Suur-Suomi sana on kommunistien keskintoa. Suomi eteni alueille jotka Venäjä oli aikanaan valloittanut, mutta ei edemmäs. Strateginen liike. Jos olisi jääty rajalle, olisi jouduttu perääntymään vastahyökkäyksessä omalle maaperälle.
Tarviiko tosiaan kysyä kuka oli hullu? Saksalaiset oli hulluja, ne ihan tavalliset saksalaiset, nehän siellä kirmasivat pää kolmantena jalkana pitkin Venäjän aroja, ja Balkanilla, Afrikassa ja ties missä. Ja joku vielä sanoo ettei ne tavalliset saksalaiset mitään pahaa tehny.
Onhan totta, että enemmistön hiljainen hyväksyntä, eli yleensä pelko siitä että itselle tulee seurauksia, mahdollistaa sen, että hirmutekoja tapahtuu. Eikä suomessa ole sen kummempaa porukkaa. Kärjistäen voisi sanoa, että aina kun koulussa joku kiusaa ja opettajat ja luokan muut oppilaat eivät mene auttamaan, tässä on se lauma joka mahdollisti natsien toiminnan. Tai kun et aktiivisesti työpaikallasi puutu siihen, että jotakuta kiusataan, olet taas esittänyt käytösmallia joka mahdollisti natsismin. Menitkö väliin pahoinpitelyyn? Puolustitko kaupan kassaa kun edellinen asiakas huusi naama punaisena ja haukkui huoraksi?
No, jos nyt näitä ketjuja lukemalla on jotain oppinut, niin luultavasti täällä kaikki ovat juuri niitä sankareita jotka tulevat aina pelastamaan päivän. Se on sitten se 90% muita jotka antavat vain olla. Mutta hyvin yleistä käytöstä siis ihmiseltä, ihan kansalaisuudesta riippumatta.
Suomi hyökkäsi jatkosodassa. Kannattaa ihan oikeasti lukea se peruskoulun historia. Suomi eteni pidemmälle kuin vanhoille rajoille eli valloitti siis Neuvostoliiton alueita. On käsittämätöntä, jos peruskoulusta on päästy tietämättä tätä.
Tavalliset suomalaiset siis kirmasivat pitkin Neuvostoliittoa ja perustivat keskitysleirejä venäläisille siviileille.
Kukaan meistä ei voi valita vanhempiaan.
Hienoa, että Silvia lopulta myönsi isänsä olleen natsi tai ainkin natsimyönteinen. Ajat olivat toisenlaiset ja karmeat.
Uusi, parempi sukupolvi on onneksi Saksassakin. Esi-isiemme virheille emme voi mitään, mutta itse voimme vaikuttaa omaan ja lapsiemme tulevaisuuteen!
Persutko siellä liikkeellä? Toisaalta teillähän on vähän sama ideologia kun Aatulla.
Silvialle pojot, vanhempiaaan ei tosiaan voi valita.
Persutko siellä liikkeellä? Toisaalta teillähän on vähän sama ideologia kun Aatulla.
Silvialle pojot, vanhempiaaan ei tosiaan voi valita.
Oskar Schindler oli hänkin natsipuolueen jäsen.
Kun se tuli valtaan vuonna 1933, natsipuolueen oli yli 2 miljoonaa jäsentä. . Kun puolue oli vallassa, siihen kuului paljon enemmän jäseniä, ja puolueen kaatuessa jäsenmäärä oli 8,5 miljoonaa jäsentä. Monet näistä olivat nimellisesti jäseniä, mutta puolueessä oli aktiivisia jäseniä vähintään miljoona. (Lähde Wikipedia)
Väestön määrä Suur Saksassa (1941) oli hieman yli 70 miljoonaa.Joten natsipuolueeseen kuului noin 12% väestöstä (Lähde Wikipedia)
Joten eivät ihan kaikki Saksalaiset kuuluneet puolueeseen ennekuin kaikki muut puolueet lakkautettiin ja demokratia kaatui. sitten ei paljoa ollut mahdollisuutta kuin mielistellä Natseja tai vankila kutsui.
Suomi hyökkäsi jatkosodassa. Kannattaa ihan oikeasti lukea se peruskoulun historia. Suomi eteni pidemmälle kuin vanhoille rajoille eli valloitti siis Neuvostoliiton alueita. On käsittämätöntä, jos peruskoulusta on päästy tietämättä tätä.
Tavalliset suomalaiset siis kirmasivat pitkin Neuvostoliittoa ja perustivat keskitysleirejä venäläisille siviileille.
Tottakai eteni mihin eteni. Etkö ymmärrä mitään sotastrategiasta. Katso hyvä ihminen maastoa. http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Finnish_advance_in_Karelia_durin…
Suomi oli siellä puolustamassa Suomea ja oli tärkeää etsiä maastosta paikat johon keskittää puolustus. Vallatut alueet olivat tärkeitä myös mahdollisissa rauhanneuvotteluissa. Et ymmärrä mitään sodankäynnistä etkä kokonaisuudesta.
Kuten sanottua Suomi olisi voinut helposti vallata Pietarin, mutta ei halunnut. Saksalaiset halusivat kovasti. Hilter jopa painosti Suomea hyökkäämään Pietrariin.
tutustumista historiaan, ennen kuin syyttää sen tuntemuksen puutteista toisia.
Tiivistelmä Wikipediasta:
"Nousu valtaan
Aluksi kansallissosialistien poliittinen menestys oli heikkoa, mutta vuoden 1930 vaaleissa kansansuosio kääntyi nousuun. NSDAP toimi eräänlaisena protestipuolueena, joka keräsi ääniä taloudellisen laman ja Weimarin tasavallan poliittisen kyvyttömyyden vuoksi. Apuna vallantavoittelussa toimi myös puolueen yksityinen armeija, SA. Vuoden 1932 vaaleissa kansallissosialisteista tuli suurin puolue valtiopäivillä (saks. Reichstag), ja presidentti Paul von Hindenburg nimitti Hitlerin valta kunnan kansleriksi 30. tammikuuta vuonna 1933.
Tämän jälkeen valtiopäivät hajotettiin ja järjestettiin uudet, epädemokraattiset valtio päivä vaalit, joissa kansallissosialistit saivat noin 44 % kannatuksen. Vasemmisto oli suurelta osin suljettu vaalien ulkopuolelle. Uudet valtiopäivät säätivät hallitukselle neljäksi vuodeksi 1933–1937 valtalain, jonka mukaan hallitus pystyi säätämään lakeja ilman valtiopäiviä. Laki uusittiin 1937 ja 1941. Lopulta 26. huhtikuuta 1942 säädettiin laki, jonka mukaan kaikki valta kuuluu Saksan johtajalle Adolf Hitlerille. Vuoden 1933 vaalien jälkeen ensin kiellettiin Saksan kommunistinen puolue, sitten sosiaalidemokraatit, ja tämän jälkeen myös muut puolueet hajosivat. Kesällä 1933 hyväksyttiin laki, jonka mukaan NSDAP oli Saksan ainoa puolue."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Saksan_kansallissosialistinen_työväenpuolu…
Natsipuolue siis lakkautti Saksasta demokratian.
Ps. Se, että äänestää puoluetta, ei tarkoita sitä, että on sen jäsen.