Kerro lapsellesi JEESUKSESTA nyt kun vielä voit.
Joulu on JEESUKSEN syntymäjuhla. Piste. Ei mikään valon juhla tai maailman kulttuurien juhla. Kerro hyvä ihminen lapsellesi Jeesuksen syntymästä häpeilemättä.
Pian se ei ehkä ole mahdollista. Lasten uskonnollista kasvattamista yritetään estää koko ajan. Kristillisen kasvatuksen viholliset vaativat, että lasten kanssa ei saa laulaa virsiä eikä viedä heitä kirkkoihin.
Monikulttuurius, suvaitsevaisuus, sekularismi ja liberalismi ovat vallitsevan yhteiskunnan arvoja. Niiden ei tarvitse olla sinun perheesi arvoja. SINÄ päätät, mitä lapsillesi puhut.
Kommentit (25)
Me kyllä käydään lapsen kanssa kirkossa, luetaan iltarukous ja luetaan lasten raamattua. Kun lapsi kasvaa niin aion varmasti puhua hänelle Jeesuksesta, se on iloinen ja maailman paras asia jonka lapselleen voi tehdä.
Aion laittaa lapseni (jos vaan mahdollista) aikanaan kristilliseen päiväkotiin ja kouluun, pyhäkouluun sekä seurakunnan lasten- ja nuortenkerhoihin.
jonka nimikin tulee kyseisen juhlan muinaisgermaanisesta nimestä. Piste. Se, että krisnut ovat jostain syystä omineet juhlan omiin nimiinsä, ei sitä muuksi muuta. Kertokaa hyvät ihmiset se lapsillenne.
Entäs jos se teidän jeesuksenne tuli jo, ei pitänyt näkemästään, lähti ja jätti teidät tänne? Sitä mahdollisuutta kannattaisi pohtia.
Kristillisen kasvatuksen viholliset vaativat, että lasten kanssa ei saa laulaa virsiä eikä viedä heitä kirkkoihin.
Heh, vai niinkö tekee? Eivät päästä sinua lapsinesi kirkkoon ja kieltävät ja puhuvatko ne myös sinulle? Näetkö näitä paholaisharjoja useinkin?
että tämmöinen Jeesus-niminen mies on ehkä joskus elänyt ja että hän oli aikansa kapinallinen. Juuri sellainen, jonka nykyajan kristityt ristiinnaulitsisivat.
Jeesus oli Jumalan poika, kuten me kaikki olemme Jumalan poikia ja tyttäriä. Eli me olemme Jeesuksen sisaria ja veljiä, niinkuin me kaikki olemme keskenämme sisaruksia.
Meillä on samat kyvyt kuin Jeesuksella oli, sama viisaus ja valo asuu meissä, kunhan uskallamme tulla omaksi itseksemme. Me olemme kaikki osasia Jumalasta.
Mutta Jeesus oli kuitenkin vain yksi meistä, vaikkakin harvinaisen viisas. Hänenkaltaisiaan on kuitenkin paljon muitakin ja juuri nyt enemmän kuin koskaan ennen.
En vihaa kristillistä kasvatusta, vaikkakin se johtaa harhaan. Jokainen kokee heräämisen sitten kun on siihen valmis, olipa hänen uskonnollinen kasvatuksensa millainen tahansa. Jokainen perhe päättäköön omien lastensa uskonnon harjoittamisesta tai harjoittamattomuudesta. Sen sijaan esim. päivähoitoon tai kouluun minkään uskonnon harjoittaminen ei sovi. Uskontotieto aineena olisi kyllä hyvä.

Jos Jeesus tulisi nyt, kirkolliset piirit olisivat ensimmäisinä vaatimassa häntä ristille viherpipertäjäterroristina, ääriliberaalina hymistelijänä ja kommarina, joka vain vaatii köyhille lisää rahaa.
En voi auttaa sinua, mutta pyydän että et levittäisi harhaisia käsityksiäsi ikään kuin ne olisivat totta. Ei Suomessa kristillistä kasvatusta mikään vainolainen uhkaa.
Joulu on alunperin ollut Keskitalven juhla ja Valon juhla, Yule. Piste.
Kannattaisi ehkä kertoa nämä jutut kun kohta se ei ehkä ole enää mahdollista, voihan olla että Ragnarök kohta alkaa!
tehneet ja siksi lapsistamme ei ole ollut muuta kuin iloa.
poika on 20 v ja tytär 17 v ja koskaan ei ole ollut mitään murrosiän ongelmia tai mitään muitakaan teini-iän vaikeuksia.
Perheessämme on aina ilo.
JEESUS ON HERRA.
Kyllä meillä lapset ovat aina olleet kilttejä eikä mitään ongelmia ole koskaan ollut vaikka meistä ei kukaan kuulu kirkkoon.
Itse käyttäydyin lapsena paljon huonommin ja minä sentään sain kristillisen kasvatuksen.

Maailma syntyi sotkan munasta!
Joulu on JEESUKSEN syntymäjuhla. Piste. Ei mikään valon juhla tai maailman kulttuurien juhla. Kerro hyvä ihminen lapsellesi Jeesuksen syntymästä häpeilemättä.
Pian se ei ehkä ole mahdollista. Lasten uskonnollista kasvattamista yritetään estää koko ajan. Kristillisen kasvatuksen viholliset vaativat, että lasten kanssa ei saa laulaa virsiä eikä viedä heitä kirkkoihin.
Monikulttuurius, suvaitsevaisuus, sekularismi ja liberalismi ovat vallitsevan yhteiskunnan arvoja. Niiden ei tarvitse olla sinun perheesi arvoja. SINÄ päätät, mitä lapsillesi puhut.
on edelleen perinteinen keskitalven juhla jonka kristinusko on ominut itselleen.
Ei totuus muuksi muutu vaikka te hihhulit sitä kuinka toistatte.
Me emme kuulu kirkkoon ja lapset ovat tyytyväisiä siitä -usko tai älä.
tehneet ja siksi lapsistamme ei ole ollut muuta kuin iloa.
poika on 20 v ja tytär 17 v ja koskaan ei ole ollut mitään murrosiän ongelmia tai mitään muitakaan teini-iän vaikeuksia.
Perheessämme on aina ilo.
JEESUS ON HERRA.
Kyllä meillä lapset ovat aina olleet kilttejä eikä mitään ongelmia ole koskaan ollut vaikka meistä ei kukaan kuulu kirkkoon.
Itse käyttäydyin lapsena paljon huonommin ja minä sentään sain kristillisen kasvatuksen.
puolestasi ettei teillä käytetä alkoholia ja sen takia ei ole ongelmiakaan.
hieno juttu ettei lapsenne ole joutuneet kärsimään, kun teillä ei juoda.
että tämmöinen Jeesus-niminen mies on ehkä joskus elänyt ja että hän oli aikansa kapinallinen. Juuri sellainen, jonka nykyajan kristityt ristiinnaulitsisivat.
Jeesus oli Jumalan poika, kuten me kaikki olemme Jumalan poikia ja tyttäriä. Eli me olemme Jeesuksen sisaria ja veljiä, niinkuin me kaikki olemme keskenämme sisaruksia.
Meillä on samat kyvyt kuin Jeesuksella oli, sama viisaus ja valo asuu meissä, kunhan uskallamme tulla omaksi itseksemme. Me olemme kaikki osasia Jumalasta.
Mutta Jeesus oli kuitenkin vain yksi meistä, vaikkakin harvinaisen viisas. Hänenkaltaisiaan on kuitenkin paljon muitakin ja juuri nyt enemmän kuin koskaan ennen.
En vihaa kristillistä kasvatusta, vaikkakin se johtaa harhaan. Jokainen kokee heräämisen sitten kun on siihen valmis, olipa hänen uskonnollinen kasvatuksensa millainen tahansa. Jokainen perhe päättäköön omien lastensa uskonnon harjoittamisesta tai harjoittamattomuudesta. Sen sijaan esim. päivähoitoon tai kouluun minkään uskonnon harjoittaminen ei sovi. Uskontotieto aineena olisi kyllä hyvä.
Että hän oli tavallinen mies joka eli noin 2000v sitten joi ja söi ja oli vaimo ja lapsia vaimon nimi maria jussin -äidin magdl isä oli puuseppä
ja sen aikuisia uskomuksia kun lukutaito oli vai oppineilla ei talonpojilla
Pitää kertoa ennen kuin kielletään...
Totuus mikä löytyy ihan historian kirjoista on että joulu on alkujaan roomalaisten juhla. Kristityilla ja kirkoilla oli vaikeuksia saada kansaa oman uskoon sillä roomalaliet tykkäsivät viettää babylonsita opittuja juhlia.
Kirkko keksi ottaa tämän osaksi kirkollisjuhlia. VUonna 274 25 joulukuuta Aurelianus julisti auringonjumalan imperiumin tärkeimmäksi suojelijaksi.
Roomassa vietettiin keisari Aureliuksen toimesta silloin aurinkojumalan syntymäjuhlaa.
Kristillinen krikko ei ryhtynyt silloin taistelemaan tämän juhlan suosiota vastaan vaan omaksui sen itselleen ja siirsi sille oman kristillisen sisällön.
Katekismus ja tietolipas teos myöntää(SUomen evankelis-luterialainen ) " Vuonna 354 ---Rooman paavi Liberius määräsi joulukuun 25.päivän Jeesusken syntymäpäiväjuhlaksi. SItä päivää on aiemmin vietetty pakanallisena "voittamattoman auringon jumalan päivänä"
Katso myös
New Catholic Encyclopedia (1967. III osa, s.656)
Otavan suuri ensyklopedia (1977 , 3 osa, s.2404)
Spectrum (1981, 13osa, s. 411)
Jos oikeasti kiinnostaa.
että se vihaisi näitä tekopyhiä muka suvaitsevaisia uskovaisia nykyaikana. Hävetkää, saatanan paskat.
on oikea henkilö, jonka olemassaolosta on löytynyt jopa todisteita... Että se siitä satuolennosta.
Nykymammat haluavat vaan olla rikkaita, Jeesus ja rakkaus vieraita asioita.
Ja se aito agape-rakkaus= PYYTEETÖN RAKKAUS!
Taitaa olla aika vieras ajatus siinä salarakkaitten ja uraputkien keskellä?