Olenko vähän raaka, kun en mene 2-lk:n joulujuhlaan, kun kävi urputtaa mulle?

ei voi aikuinen tuollaisesta vetää hernettä noin nenään, että uhkaa lasta kodista ulos heitolla. Ei mene montaa vuotta kun tuo poika on niin isokokoinen, että sä et sitä niskasta enää takaisin sisälle vedä, ja sitten on poika sulta hukassa.



Yksi ihan peruskasvatusneuvo: älä uhkaa millään, mitä et voi pitää.



Ja käytökseen, se on 8v ei aikuinen.

seitsenvuotiaana.



Lisäksi kuulostaa aika huolestuttavasti siltä, että SINÄ et osaa suhtautua lapseesi aivan oikealla tavalla. On kohtuutonta rangaista häntä henkisellä heitteillejätöllä eli jättää menemättä lapselle tärkeään tilaisuuteen, jota hän tuosta kynttiläepisodista päätellen jännittää aika lailla.



Näin netitse ei voi antaa tarkempia ohjeita, mutta mieti sitä, millaisia rangaistuksia annat ja mistä syistä. Se, että lapsi valittaa ja on sinusta "ikävä" ei ole syy rangaista lasta, varsinkaan henkisillä hylkäämiskokemuksilla. Kieltojen uhmaaminen ja suunsoitto jo ovatkin rangaistuksen aiheita, mutta mieti niissäkin sitä, kannattaako heti lätkäistä kovaa rangaistusta, vai ainoastaan sanallisesti moittia.



Perheneuvolasta saa myös apua, ei kannata sitä kaihtaa.



Tsemppiä sinulle ja jukuripäällesi ;-)

Olet ihan paska äiti ja sinulla on normaali lapsi, joka oirehtii sitää, että olet paska äiti. Jos olet raivonnut ja heitellyt tavaroilla, mitä muuta kuvittelet.



Juhlaan menet ainakin.



nimim. perheneuvolan asiakas

ei ole merkki pahasta masennuksesta tms. Tuossa iässä lapsilla on tapa miettiä myös kuolemaa, ja kenties poikasi on dramaattisena persoonana hokannut, että tuollaisella puheella saa sinut järkyttymään.



TÄLLÄ en kuitenkaan yritä vähätellä asiaa. Mieti lapsesi muuta tunnemaailmaa. Iloitseeko asioista, onko sosiaalinen? Vai tuntuuko siltä, että asiat, joista ennen piti ja ilahtui, eivät nappaa enää ollenkaan ja aika menee lähinnä yksin tietokoneella?



Pienilläkin lapsilla VOI olla masennusta, ja jos menet perheneuvolaan (kuten suosittelisin), kannattaa tuokin ottaa esille. Ei kannata pelätä, aika monillakin lapsilla on tuollaisia uhkauksia, eikä se ole huostaanoton aihe - sinähän huolehtivana äitinä haet nimenomaan apua lapsellesi ja itsellesi, ja se on aivan oikein.



-20-

No on sulla ainakin käsittämättömän lyhyt pinna, kun jaksoit tuohon ensimmäiseen viestiisikin peräti seitsemän minuuttia odottaa vastauksia, ennen kuin tulit ihmettelemään...

Meillä nykyään tosi usein, päivittäin, palaa käpy meidän 2-luokkalaiseen, joka väittää vastaan, osoittaa mieltään, ei usko, kertoo haluavansa pois meidän perheestä ja haluvansa kuolla jne... Tänään ostin hänen toiveestaan joulujuhlaan paristokäyttöisen kynttilän. Ostinpa sitten kuulemma vääränlaisen! Ei kelpaa kulkuekynttilä... Voi saatana, mulla niin menee hermo täällä! Ja sitten lauon hermostuksissani, kun poika meuhkaa haluavansa pois, että tuossa on ovi...Ja jätkä lähtee menee ovelle. Sitten niskasta tartun ja kuljetan omaan huoneeseensa. Mun on jo pitänyt monen päivän ajan soittaa kuraattorille, mutta en ole saanut aikaiseksi. Kynnys on korkea, en tiedä mitä sanoa. Miksi ihmeessä lapsi puhuu tollasia ja käyttäytyy noin? Ihan kuin saisi tyydytystä raivosta ja meidän raivostuttamisesta.

Ota iisisti, ei siinä muksussa tai sinussa mitään vikaa ole! Kunhan piruilee, se kuuluu ikään, mikäli ei ihan TAHDOTON TAHVO ole.

Muuttakaa tyyliä, eli. Väärä kynttilä OK. Otetaan se nyt varuiks mukaan Juhliin, jos muillakin olis samanlaisia, rupee kelpaamaan.. Toteat tyynesti, että voi varmaan olla ilman kynttilääkin.

Mene sinne juhliin. Poika ei ilmeisesti niihin niin haluaisi, joten kiukkuilee huvikseen ja meinaa, että ei sit tarvitse mennä.

Pojan kanssa kannattaa jutella "OIKEALLA" hetkellä, kun inostuu asioista kertomaan muuten..

Jutelkaa mikä pojan mielestä on kotona vikana ja kyselkää mitä, hän kuvittelee vaihtoehdoiksi. Kertokaa lasten kodeista ja niiden säänöistä ym.

Kysele kiusaako joku koulussa ym. kannattas kysellä, vaikka opettajiltakin kiusaako joku ym.

Keksikää joku kiva yhteinen "homma" mitä vaan mistä poika tykkää ja teette, sitä välillä. Katotte yhdessä leffaa, luette Akkareita ym. rauhotatte vähän tilannetta.

Kiittelet avusta ja kannustat ym. pyydä apua eri pikku hommissa ja teette yhdessä ym.

Mikäli ei hakkaa kavereitaan puolikuoliaaksi ym. järkkyä, niin suosittelisin noita em. juttuja aluksi. Kokeilkaa vähän aikaa...mikäli ei tilanne yhtään helpotu, nin ota yhteyttä vaikka koulupsykologiin älä kuraattoriin. Kuraattori tekee lastensuojeluun ilmoituksen ym. jolloin teitä syyllistetään entistä enemmän ja sen avun saanti on niin ja näin.

Muistathan, että lapseen koskemisessa on 0-linja.

Ota vaikka pleikkarit pois viikoks tai jotain vastaavaa ja sovitte, että mikäli hän oppii käyttäytymään asiallisesti saa sen takaisin. Ensin on kuitenkin viikon koeaika.

Eikö kellekään auennut mun teksti? Yhtään? En jaksa kirjoittaa monin sanakääntein, paljon jäi kertomatta, mutta miksi ihmeessä lapsi ajaa tieten tahtoen vanhempansa raivon valtaan? Ja en siis ole menossa sinne tämän iltaisiin joulujuhliin moisen käyttäytymisen vuoksi. Ja poika on jo valmiiksi tämän viikon arestissa viime viikonloppuisen käyttäytymisen vuoksi... ap

Mitä se sun poikas sit oikein viimeviikolla teki???

Persoonallisuuden ja tunne-elämän kehitys



Lapsi nauttii yhteisestä toiminnasta muiden lasten ja aikuisten kanssa sekä siitä, että hän saa asioita aikaan ja valmiiksi. Lapsen vastuulle on viimeistään nyt hyvä antaa joitain sopivan vaativia kotitehtäviä. Lapsen on tärkeää tuntea, että hän on tarpeellinen ja luottamuksen arvoinen. Velvollisuuksien hoitaminen ei silti läheskään aina ole mieluista, muistuttamista tarvitaan.

Lapsi muuttuu kriittisemmäksi



8–10-vuotiaan käytöstä voi leimata vaihtelevan pitkä kehitysvaihe, jota kutsutaan 9-vuotistaitteeksi (mm. Dunderfelt 1999). Vaihe liittyy yksilöllisyyden vahvistumiseen: lapsi kokee itsensä entistä vahvemmin erilliseksi yksilöksi, joka haluaa ilmaista mielipiteensä ja oikeutensa. Aiemmin opettajiin ja vanhempiinsa lähes kritiikittömästi suhtautunut lapsi voi olla nyt hyvinkin kriittinen. Moitittavaa löytyy ehkä opettajasta, oppiaineista, vanhemmista ja itsestäkin. Yhteistyöhalu vaihtuu tiuskinnaksi ja ovien paiskomiseksi.



Tyypillistä kehitysvaiheelle on, että lapsi käpertyy ja on tyytymätön itseensä: ”Miksi olen näin tyhmä ja ruma?” Tavallisia ovat myös vieraantuneisuuden tunteet. Lapsi voi esim. kokea, että hänet on adoptoitu perheeseensä tai että hän on yksin ja erilainen kuin muut. Lasta kiinnostaa maailmankaikkeuteen, elämän tarkoitukseen ja kohtaloon liittyvät filosofiset kysymykset: ”Mistä olen tullut? Mitä minulle tapahtuu, kun kuolen?”



Maailma voi tuntua välillä pelottavalta. Aikuinen voi elämänkokemuksellaan tuoda siihen turvaa. Kehitysvaihe menee ajallaan ohitse. Myrskyvaihetta seuraa seesteisempi kausi. Lapsi suuntautuu taas enemmän ulospäin ja jatkaa kasvuaan ja kehitystään astetta vahvempana ja kypsempänä.



Kriittisestä asenteestaan huolimatta lapsi kaipaa lähelleen turvallisia ja ymmärtäviä vanhempia, jotka edelleen asettavat turvalliset ja perustellut rajat sekä pitävät niistä kiinni protesteista huolimatta. Näissä rajoissa lapsen on tärkeää saada tehdä sopivan kokoisia valintoja ja itsenäisiä päätöksiä. Lapsi haluaa tulla kuulluksi, vaikka aina hänen tahtonsa mukaan ei voida toimia.



Aito kuunteleminen hyväksyy lapsen vaikeatkin tunteet: ”Ymmärsinkö oikein, että sinusta tuntuu, että olet tyhmempi kuin ystäväsi? Haluaisitko kertoa siitä tarkemmin?”

Esimurrosikä joillakin ajankohtainen



Joidenkin lasten käytöksessä näkyy jo piirteitä esimurrosiästä, mutta kaikilla ne eivät ole ajankohtaisia. Lapset tulevat esimurrosikään ja varsinaiseen murrosikään eri-ikäisinä. Tytöillä esimurrosikä alkaa keskimäärin 9–12-vuotiaana, pojilla pari vuotta myöhemmin. Vaihe myös kestää eri lapsilla vaihtelevan ajan ja näkyy vaihtelevan voimakkaana.



Esimurros- ja murrosiässä lapsen on vähitellen kypsyttävä itsenäisyyteen ja etsittävä uudenlainen suhde itseensä ja vanhempiinsa. Käytös voi olla hämmentävää. Välillä elämä kulkee enemmän lapsen, välillä nuoren kengissä. Voi vaikuttaa kuin kehitys taantuisi, ottaisi aikalisän ennen uusia kehityshaasteita. Lapsi voi olla kömpelö, uhmakas, kovaääninen, huolimaton, rauhaton, kiihkeä, ärtyisä ja herkkä. Tavallista on myöhästely ja vitkastelu. Omasta puhtaudesta huolehtiminen ei välttämättä tunnu tärkeältä. Olo voi olla epävarma: Olenko riittävän hyvä ja osaava? Hyväksytäänkö minut omana itsenäni? Voinko luottaa elämään ja itseeni?



Arjen iloa

”Lapsi iloitsee niin pienistä asioista, joita itse ei enää osaa noteeratakaan. Lapsen kanssa on yhdessä mukava mennä eri paikkoihin: elokuviin, balettiin, teatteriin jne.”

”Lasten hyväntuulisuus, toiminnallisuus, oivallukset, kehityksen seuraaminen.”

”Yhteinen tekeminen, yhteiset kulttuuririennot, lasten esitykset kotona, tanssi, ruokailut, pojan kanssa saunaturinointi.”

on sellainen vanha sanonta että "rakasta minua silloin, kun sitä vähiten ansaitsen" ja se taitaa päteä tässä tilanteessa. Lapsiparka on aivan hukassa ja taitaa ajatella, että on paha (ja pahathan käyttäytyy pahasti) ja sinä käytökselläsi vahvistat tuota ajatusta. Ja kierre jatkuu.

joka veisi poikaansa teatteriin tai balettiin, turinoisi leppoisasti saunassa tai iloitsisi poikansa esityksistä - kuten vaikkapa joulujuhlaesityksestä. Kurja juttu.

sulla on muitakin rangaistuskeinoja kuin lapsellinen kiukuttelu. Nyt teitä on kaksi teiniksiä.



Esimurrosikäisen mieli on täynnä ristiriitaisia tunteita kiinnostavasta mutta pelottavasta aikuisuudesta. Jos tunteiden käsittelyyn ei ole välineitä, lapsen kanssa keskustelu juuttuu helposti pelkäksi riidaksi, johon otetaan avuksi alkeelliset keinot: huutaminen, nimittely ja ovien paiskominen.

Ois tullut niin mahdoton morkkis jos en olisi mennyt.



ap