Miten päästä yli miniäkokelaan hirveästä menneisyydestä?

Kun tutustuu paremmin perheeseen kuin perheeseen, niin AINA sieltä paljastuu luurankoja kaapista. Näin myös teidän kunnollisessa perheessänne, jos olisit kerrankin valmis raottamaan sitä rautaverhoa sydämeesi ja valmis myöntämään tiettyjä asioita itsellesi. Eikö totta? On ihan hölmö käsite edes tuo kunnon perhe, sillä elämää ei voi elää niin, että jatkuvasti menestyisi eikä tekisi virheitä. Jos joku väittää elävänsä kunnon elämää, niin hän valehtelee, sillä elämässä tulee tehtyä virheitä. Jokaisella on omat häpeäpilkkunsa. Minusta huumeita pahempi miniä olisi sellainen, joka on kiusannut työpaikalla tai on muuten kovin arvosteleva, ylemmuudentuntoinen...

tai sitten joudutaan menemään jonnekin 1900-luvun alkupuolelle, jolloin joku isotädin poikaystävä paljastui punikiksi.

Omassa perheessä ei ole mitään sellaista, mitä ei voisi jopa kohtalaisen ylpeänä kertoa eteenpäin. Elämässä tehdyt virheetkään eivät ole sitä luokkaa, että niitä joutuisi katumaan tyyliin rattijuoppous, abortti ja huumeet.

Vain oman elämänsä tahallaan mokannut kuvittelee, että kaikki muut ovat samanlaisia.

HAISTA VITTU!!!!!!!!!!!!

Yleisellä tasolla: Pitäisikö siitä sitten yli päästä?

näin narsun uhrina, voin sanoa, että oma elämäni pilattiin jo tosi varhaisessa vaiheessa. isäni on täysi luonnevikainen hirviö.

Miksi naisilla on täällä tarve puolustella tuollaista miniää? Oletteko kenties itse samanlaisia vätyksiä?

No mulla on korkeakoulutus ja olen "hyvästä perheestä" kotoisin, mutta ymmärrän, että mulla on ollut aika mielettömän hyvät lähtökohdat, ehjä perhe yms. En tuomitsisi ihmistä menneisyyden perusteella, ehkä joku hurja rikoshistoria vois olla vaikeampi sulattaa, mutta ap:n kertoma helpommin. Siis nykyhetkellähän se varsinainen merkitys on! Jos tytöllä on nyt asiat kunnossa tai selkeästi parempaan päin, niin hyvä juttu.

Kun tutustuu paremmin perheeseen kuin perheeseen, niin AINA sieltä paljastuu luurankoja kaapista. Näin myös teidän kunnollisessa perheessänne, jos olisit kerrankin valmis raottamaan sitä rautaverhoa sydämeesi ja valmis myöntämään tiettyjä asioita itsellesi. Eikö totta? On ihan hölmö käsite edes tuo kunnon perhe, sillä elämää ei voi elää niin, että jatkuvasti menestyisi eikä tekisi virheitä. Jos joku väittää elävänsä kunnon elämää, niin hän valehtelee, sillä elämässä tulee tehtyä virheitä. Jokaisella on omat häpeäpilkkunsa. Minusta huumeita pahempi miniä olisi sellainen, joka on kiusannut työpaikalla tai on muuten kovin arvosteleva, ylemmuudentuntoinen...

Suurin osa perheitä on kyllä ihan ilman luurankoja!

tai sitten joudutaan menemään jonnekin 1900-luvun alkupuolelle, jolloin joku isotädin poikaystävä paljastui punikiksi.

Omassa perheessä ei ole mitään sellaista, mitä ei voisi jopa kohtalaisen ylpeänä kertoa eteenpäin. Elämässä tehdyt virheetkään eivät ole sitä luokkaa, että niitä joutuisi katumaan tyyliin rattijuoppous, abortti ja huumeet.

Vain oman elämänsä tahallaan mokannut kuvittelee, että kaikki muut ovat samanlaisia.

Oon mielestäni ihan kunnollisesta, normikeskiluokkaisesta suomalaisperheestä. Samoin mieheni. Silti tiedän ihan penkomattakin vanhemmistamme ja vanhempiemme sisaruksista ja serkuista ainakin alkoholisteja, väkivaltaisia vanhempia joko henkisesti tai fyysisesti, abortteja, aviottomia "salaisia" lapsia, lapsia jotka on olleet teineinä hunningolla ja sekaantuneet huumeporukoihin, niin joo ja on joltain korttikin joskus otettu kuivumaan, mutta olikohan se ylinopeuksien takia vai promillejen, enpä muista. Jos ei rattiin ole menty kännissä, niin kuitenkin harvalla on ihan ongelmaton suhde alkoholiin. Avioerot nyt on aika pientä tässä, huostaanotettuja lapsia ei tosin taida olla. Eikä ihan kaikki näistä ole sillä tavalla "kunnollisia", että olisivat vanhemmalla iällä esim. ansiotöissä vaan lähinnä sairauseläkkeellä. Silti hekin asiallisista perheistä.

Että ihmettelen kyllä aika paljon, jos suurimmalle osalle suomalaisista suvuista on ihan vierasta maailmaa tällaiset. Ei sillä, silmänsä jos ummistaa niin toki meidänkin suvussa on pelkästään korkeasti koulutettua ja sivistynyttä kokoomuksen äänestäjää.

ja tosiaan ei tarvii pitkälle penkoa. Joidenkin kulissit ulottuu heidän omaan mieleensäkin.



Esim. alkoholismi mieheni lapsuuden perheessä.

Sitä ei ole koska siitä ei puhuta. Myöskään mieheni ei tuota "näe" vaikka ei itse edes juo. Ihan oikeasti hänen vanhemmat vain "ovat tuollaisia"...okei siis itkee ilman syytä,sammuu kuola valuen ja paskantaa housuun. Hihih onpas joulu taas tulossa

Kun tutustuu paremmin perheeseen kuin perheeseen, niin AINA sieltä paljastuu luurankoja kaapista. Näin myös teidän kunnollisessa perheessänne, jos olisit kerrankin valmis raottamaan sitä rautaverhoa sydämeesi ja valmis myöntämään tiettyjä asioita itsellesi. Eikö totta? On ihan hölmö käsite edes tuo kunnon perhe, sillä elämää ei voi elää niin, että jatkuvasti menestyisi eikä tekisi virheitä. Jos joku väittää elävänsä kunnon elämää, niin hän valehtelee, sillä elämässä tulee tehtyä virheitä. Jokaisella on omat häpeäpilkkunsa. Minusta huumeita pahempi miniä olisi sellainen, joka on kiusannut työpaikalla tai on muuten kovin arvosteleva, ylemmuudentuntoinen...

tai sitten joudutaan menemään jonnekin 1900-luvun alkupuolelle, jolloin joku isotädin poikaystävä paljastui punikiksi. Omassa perheessä ei ole mitään sellaista, mitä ei voisi jopa kohtalaisen ylpeänä kertoa eteenpäin. Elämässä tehdyt virheetkään eivät ole sitä luokkaa, että niitä joutuisi katumaan tyyliin rattijuoppous, abortti ja huumeet. Vain oman elämänsä tahallaan mokannut kuvittelee, että kaikki muut ovat samanlaisia.

Minäpä listaan tähän oman suvun, miehen suvun, ja ystävien sukujen muutamia luurankoja:

- itsemurha

- itsemurha

- insesti

- lasten hakkaaminen vyöllä ym.

- isän tuurijuoppous

- juopporeissuista johtuneet tapaturmat

- isä ampui äitiä, äiti halvaantui, lapset huostaan

- huumeiden käyttö

- talon polttaminen huumehörhöissä, nuoret kuolivat siinä

Listaa voin tarvittaessa jatkaa. Nämä siis muutaman eri suvun luurankoja, eli kyseessä ei ole mikään yksi ongelmasuku. Ja sekä minä, mieheni että ystäväni ollaan ihan tavallisia, keskiluokkaisia ihmisiä. Ehkä kukaan ei uskoisi päälle päin, mitä taustalla on. Mikä näistä asioista voisi olla meidän itsemme aiheuttamia? Kun emme ole näistä mitään itse tehneet, emmekä lapsena mitenkään voineet asioiden kulkuun vaikuttaa. Siis kun olet sitä mieltä, tttä olemme mokanneet itse elämämme, kun sanomme, että jokaisesta suvusta löytyy luurankoja.

Ja lopputuloksena menetät poikasi ja tulevat lapsenlapsesikin ja siitäkin tulet syyttämään miniää.

t. 24

omaan elämääsi ap tyytyväinen, ei vanheneminenkaan ahdista tms?

Jos joku mamma kysyisi täällä neuvoa uudesta miehestä ja kertoisi tuon saman, niin kaikki kehottaisi hommautumaan äkkiä eroon. Samoin, jos kyse olisi vävykandidaatista. Mutta nyt av-mammoille kolahtaa liian lähelle, kun arvostelu voisi kohdistua heihin itseensä...



Ap, älä sano mitään. Olet kuin tähänkin asti. Ymmärrän sinua hyvin. Nuoruus voi olla mitä vaan, mutta jos edelleenkään melkein 30v. ei ole saanut koulutusta hommattua ja töistäkin saa jatkuvasti fudut, niin kertoo lyhytjänteisyydestä ja elämänhallinnan puutteesta. Toivottavasti poikasi ei ala heti tehdä lasta, koska tällaiset naiset ovat tuuliviirejä. Kun lapsi on 1v., niin nostetaankin kytkintä, kun tuli jotain muuta kiinnostavaa näköpiiriin. Lisäksi on parisuhteessa rasite, jos toinen on päämäärätön.



Eli anna olla ja katsele sivusta. Toivottavasti nainen joko siisuuntuu hommaamaan ammatin tai sitten suhde kaatuu. Valitettavasti et voi puuttua suoraan, koska siitä tulee vaan riita. Voi, kun vanhemmat saisikin veto-oikeuden lastensa liitoihin... Moni liitto olisi paljon onnellisempi, kun vanhempien viisaus elämästä olisi käytössä.

Kannattaisi vähän keskustella pojan kanssa kahden kesken ja kertoa nätisti kaikessa ystävyydessä, että kovin erilainen tausta asettaa paljon vaatimuksia parisuhteelle. Jos ei poika keskustelusta huolimatta tule työn suhteen toisiin ajatuksiin, et voi muuta kuin alkaa vaan sulatella.

Mutta lähes varmaa on, että vaikeuksia voi olla tiedossa. Rikkinäisen perheen lapsi on rikkinäisen perheen aikuinen, eikä paljon siitä muuksi muutu.

jota ei kehtaisi sanoa ääneen. on alkoholisteja ja työttömiä, mutta mitään sen pahempaa ei ole.

Enkä puolustele tai tiedä tuosta ap:n tai miniäkokelaan tapauksesta mitään. Ap antoi niin vähän tietoa, että eipä siihen juuri mitään voi sanoa. Ei tietty kuulosta hyvältä huostaanotot ja huumeongelmat, mutta nehän voi olla taaksejäänyttä elämää ja "sattuu sitä paremmissakin piireissä". Irtisanoutumiset ja irtisanomiset töistä voi olla ongelma tai sitten ei. Jos ei ole koulutusta, niin pätkätöitähän ne on matalapalkka-alalla, ehkä vuokratyöfirmojen kautta. Irtisanotaan ja irtisanoudutaan vähän väliä. Ei se silti tarkoita että pelkästään työntekijässä olisi vikaa.



Mua ei tuollaiset asiat oikeastaan niin paljon itseäni häiritse ihmisissä, enkä luokittelisi "wt:ksi" tai miksikään muuksikaan tuon perusteella. Se häiritsee ja luokittelen mielessäni "huonommuudeksi", jos aikuiset ihmiset ei osaa lapsilleen olla aikuisia ja pitää lapsistaan huolta. Voi olla huono ja tasapainoton vanhempi, oli perhetausta mikä hyvänsä ja näytti elämä miltä hyvänsä päälle päin... Ap sanoi että "Pojan tyttöystävä vaikuttaa tasapainoiselta, kivalta ihmiseltä." Ei mun mielestä kuulosta ihan katastrofilta.

Kannattaisi vähän keskustella pojan kanssa kahden kesken ja kertoa nätisti kaikessa ystävyydessä, että kovin erilainen tausta asettaa paljon vaatimuksia parisuhteelle. Jos ei poika keskustelusta huolimatta tule työn suhteen toisiin ajatuksiin, et voi muuta kuin alkaa vaan sulatella.

Mutta lähes varmaa on, että vaikeuksia voi olla tiedossa. Rikkinäisen perheen lapsi on rikkinäisen perheen aikuinen, eikä paljon siitä muuksi muutu.

eikä kyllä ystäväpiirikään. Ihan ollaan koulutettuja, tavallisia, keskiluokkaisia ihmisiä. Eli ei täällä mitkään wt:t puolustele nyt miniää.



Itse asiassa tavatessani mieheni, appiukko ei meinannut hyväksyä minua millään, koska tunsi isäni ja sitä kautta osan menneisyyttäni. Mille minä en mitään voi. Oli miehelleni puhunut, että minkä ihmeen takia sun pitää kaikista tytöistä tuo valita. Mies oli pitänyt päänsä, sanonut isälleen, että nyt hän on löytänyt tulevan vaimonsa, olit sinä mitä mieltä tahansa.



Mies onneksi kertoi tämän vasta sitten, kun oltiin jo naimisissa, vaikka kyllä huomasin ja vaistosin, että minua ei hyväksytä sukuun. Appiukko on itse jälkeenpäin minulta pyytänyt anteeksi käytöstään, ja sanonut, että hyvän vaimon poikansa sai. Ja myönsi tökeryytensä, kukaan kun ei menneisyydelle, omille vanhemmilleen ja lähtökohdilleen mitään voi.



Ja huvittavaa tässä asiassa on se, että olen vuosien myötä huomannut näitä luurankoja sekä miehen isän, että äidin suvussa. Silti meidän suvun luurankojen takia minua ei oltu valmiita hyväksymään, edes tuntematta minua.

vielä sittenkin kun poikani on aikuinen, joten oletan, että ap:nkin tapauksessa aikuisen pojan kanssa voi asioista keskustella. Onhan hän miniäkandidaatin kuitenkin ap:lle esitellyt.

Niin tää "poikakin" varmaan on kuitenkin kolmikymppinen jo?

Kannattaisi vähän keskustella pojan kanssa kahden kesken ja kertoa nätisti kaikessa ystävyydessä, että kovin erilainen tausta asettaa paljon vaatimuksia parisuhteelle. Jos ei poika keskustelusta huolimatta tule työn suhteen toisiin ajatuksiin, et voi muuta kuin alkaa vaan sulatella.

Mutta lähes varmaa on, että vaikeuksia voi olla tiedossa. Rikkinäisen perheen lapsi on rikkinäisen perheen aikuinen, eikä paljon siitä muuksi muutu.

Mä toivon, että jos ja kun mun miehellä aikojen varrella on asioita, jotka hänen mieltään painavat, hän uskaltaa puhua niistä läheisilleen, joihin kuulun minä ja hänen vanhempansa ja sisaruksensa. Vaikka ne liittyisivät minuunkin. Uskon vakaasti, että tukiverkon kanssa meill ätulee pitkällä tähtäimellä menemään paremmin ja vakaammin kuin ilman. Uskon, että läpi puhuttuina nuo asiat haittaavat ja ahdistavat häntä vähemmän kuin ne ahdistaisivat, jos niitä vain hautoisi itsekseen. Mulla on toki tähän varaa, sillä tiedän hänen olevan joka tapauksessa sitoutunut minun ja meidän lapsiin ja käyttävän näitä muita tuki-ihmisiä vain meidän hyväksemme - ei koskaan meitä vastaan.

Ap:lle sanoisin, että menneisyys on menneisyyttä ja sen kannattaa antaa pysyä siellä. Sen sijaan kannattaa keskittyä nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Ihminen, joka erilaisten ympäristökeijöiden paineessa ei nuorena ole onnistunut rounhoittumaan, voi pystyä siihen nyt kun olot ovat ihan toiset ja vaikka hän ei nuorena pystynyt opiskelemaan, sekin voi onnistua jälkeenpäin. Mutta älä tuputa äläkä painosta - ne asiat ovat tämän naisen ja miehesi välisiä. Sinä voit vain kuunnella ja auttaa siinä missä pyydetään.

Mulla on vielä pahempi menneisyys kun mitä kirjoitat tuossa ja anoppini on maailman ihanin ihminen,onneksi et ole sinä.Menneisyys on menneisyys ja jos jotakin niin osaa likka ainakin katsoa elämää eri silmin kun on kovan koulun käynyt ja varmasti arvostaa yksinkertaisiakin asioita.Älä sinä puutu siihen,tuhoat vaan välis poikaan.Niele ja kestä,ei ole sinun elämäsi.