Miehen pitäisi hakea lapsi hoidosta, vaan...
..on taas ylitöissä. Aloitti uudessa paikassa hommat ja tekee yli 9h päiviä välillä. Koska henkilökunnasta neljäsosa on jonkun taudin kourissa, perehdyttäjä puuttuu ja niinpä työt tulee tehtyä mutta aika hitaanlaisesti. No, meillä on sellainen järjestely että koska minä menen töihin myöhempään, vien lapsen ja koska mies lähtee joskus jo aamuyöstä, hän hakee lapsen. Nyt soitin hänelle ja mies äksyili että ei ole vielä edes päässyt töistä. Sanoin, että sovituista hakuajoista täytyy pitää kiinni ja että ne työt odottavat kyllä huomiseenkin. Suuttui minulle, sanoi pari valittua sanaa ja löi luurin korvaan...
Kotona sitten kiukkuaa kuin pieni kakara, istuu tietokoneella eikä jaksa tehdä mitään.
Kommentit (18)
Mieheni nimittäin tekee, minä en.
Ap
mitä väliä. Tuskin ojankaivuussa kauheasti on tavoitteita ja oja saanee odottaa seuraavaankin päivään.
Pointti oli siinä, että eka vastaaja kehuskeli tekevänsä päiviä kellon ympäri eikä heillä kuulemma kiukutella. Vaan mitenköhän jaksaisi tehdä fyysistä työtä samoilla tuntimäärillä..? Kyllä minä miestäni ymmärrän, että tätä väsyttää. Silti hänen asenteensa ärsyttää.
Ap
minä teen aina kymmentuntista työpäivää, eli sitten työpäiviä kuussa on vähemmän, mies tekee 12-14 -tuntisia päiviä,
ei meillä ole tapana kakaramaisesti kiukutella, jos väsyttää, tämä tietokoneella istuminen ei varsinaisesti ketään rentouta...ylös ja ulos lasten kanssa!
En usko, että teette "kunnon työtä" koko tuon ajan. Veikkaan hommanne olevan sellaista, että olette vain aina saatavilla, mutta ne tuottavat työajat ovat tuskin puoltakaan mainitsemastasi ajasta.
Oletko ajatellut, että miehesi työ vaatii joustamista työajoista ja sinäkin voisit tukea häntä hakemalla lapsen jos hän ei kerkeä. Oma mieheni ammatissa jossa saattaa työpäivä venyä hyvinkin äkisti muuttuneiden tilanteiden vuoksi, enkä ainakaan itse koe raskaana sitä, että lapsemme hoidosta joudun silloin hakemaan. Nuo ovat vaan sovittavia asioita ja on aika hassua jos rupeat sellaisesta nalkuttamaan. Hoitoajat kannattaa laittaa hoidossa sellaiseksi, että se mahdollistaa liiukuman tuonti -ja hakuajoissa.
tekee fyysistä työtä. Näin talviaikaan auraa lisäksi lumia. Kakkosella on palveluammatti, päivät seisten, muuten siisti sisätyö.
Jep kaikilla ei ole siistiä sisätyötä, eikä työaika 8-16. Itse olen sairaanhoitaja ja mieheni poliisi, joten joustoa täytyy löytyä molemmilta lapsen hakuun ja viemiseen päiväkotiin. Vaatii myös työnantajilta ymmärryksen työvuorojen sumplaamiseen, mutta onneksi tämä onnistuu meidän kummankin kohdalla.
Mutta mies ei rohkene edes kysyä. Siksi noista hakuajoista aloin hänelle naputtamaan, koska mies ei tahdo olla hankala pomolleen. Vieläkään ei ole lapsen kanssa kotona, mutta minä teen nyt ruoan valmiiksi kuitenkin.
Ap
Mutta mies ei rohkene edes kysyä. Siksi noista hakuajoista aloin hänelle naputtamaan, koska mies ei tahdo olla hankala pomolleen. Vieläkään ei ole lapsen kanssa kotona, mutta minä teen nyt ruoan valmiiksi kuitenkin.
Ap
Mikset hakenut lasta tänään itse?
minä teen aina kymmentuntista työpäivää, eli sitten työpäiviä kuussa on vähemmän, mies tekee 12-14 -tuntisia päiviä, ei meillä ole tapana kakaramaisesti kiukutella, jos väsyttää, tämä tietokoneella istuminen ei varsinaisesti ketään rentouta...ylös ja ulos lasten kanssa!
En usko, että teette "kunnon työtä" koko tuon ajan. Veikkaan hommanne olevan sellaista, että olette vain aina saatavilla, mutta ne tuottavat työajat ovat tuskin puoltakaan mainitsemastasi ajasta.
En ole tuo vastaaja, jota kommentoit - enkä hänen laillaan alkaisi kommentoida ap:n miestä alentuvasti.
Mutta sinäkin olet hölmö, jos kuvittelet, että pitkät työpäivät ovat ilman muuta vain pelkkää "saatavilla oloa".
Esim. monet lääkärit, lentäjät, junankuljettajat tekevät pitkiä vuoroja, ja saavat tietysti sitten vastineeksi arkivapaita paljon. Itse olen tv-toimittaja, ja teen 12-tuntisia päiviä - ja kyllä, kiirettä pitää kun heiluu kuvausryhmän kanssa kaupungilla ja editoi deadline paukkuen lähetyksiin juttuja... Vapaata on vastineeksi sitten myös, keskimääräinen viikkotyöaika on normaali.
AP ei itse hae lastaan vaan kiukuttelee kotona ja kirjoittelee vauva palstalle. Mistä näitä naisia sikiää jotka luulee et IHAN KAIKEN pitää mennä tasan, vaikka lapsi kärsii.
Toivottavasti AP,een mies vaihtaa parempaan.
ja mies on silloin lasten kanssa. eipä ole kertaakaan naputtanut, kun mun päivät venyy.
Jos mulle joku sanois noin kuin sä, niin mäkin löisin luurin korvaan.
"kiukuttelee kotona"? Hänhän sanoo tuossa ihan selvästi, että menee myöhemmin töihin eli todennäköisesti myös pääsee myöhemmin. Eikä sano olevansa nyt kotona.
Mutta mies ei rohkene edes kysyä. Siksi noista hakuajoista aloin hänelle naputtamaan, koska mies ei tahdo olla hankala pomolleen. Vieläkään ei ole lapsen kanssa kotona, mutta minä teen nyt ruoan valmiiksi kuitenkin.
Ap
Ei kai hän työpaikallaan tekisi ruokaa valmiiksi?
Ap vaan kiukuttelee kun hänen miehensä yrittää pitää vastasaadun työpaikkansa. Se kun on ap:n mielestä asennepngelma. Provo on kyllä oikeastaan aika kiva, osuu sopivasti white trash kliseisiin.
MISTÄ te olette saaneet päähänne, että ap pääsi aikaisemmin ja "kiukuttelee kotona"? Hänhän sanoo tuossa ihan selvästi, että menee myöhemmin töihin eli todennäköisesti myös pääsee myöhemmin. Eikä sano olevansa nyt kotona.
tuossa aikaisemmin sanoi, että mies ja lapsi ei ole vieläkään kotona, mutta hän alkaa tehdä ruokaa nyt.
Mutta mies ei rohkene edes kysyä. Siksi noista hakuajoista aloin hänelle naputtamaan, koska mies ei tahdo olla hankala pomolleen. Vieläkään ei ole lapsen kanssa kotona, mutta minä teen nyt ruoan valmiiksi kuitenkin. Ap
Ei kai hän työpaikallaan tekisi ruokaa valmiiksi? Ap vaan kiukuttelee kun hänen miehensä yrittää pitää vastasaadun työpaikkansa. Se kun on ap:n mielestä asennepngelma. Provo on kyllä oikeastaan aika kiva, osuu sopivasti white trash kliseisiin.
Ymmärrän kyllä hänen vitutuksensa, miksi hänen pitäisi lähteä päiväkodille vielä, kenties julkisilla kulkuvälineillä, jos auto on miehellä?
Eli ap:nko tuossa pitäisi jatkuvasti joustaa, mies tekee mitä huvittaa, viis sopimuksista?
No JUU EI.
minä teen aina kymmentuntista työpäivää, eli sitten työpäiviä kuussa on vähemmän, mies tekee 12-14 -tuntisia päiviä,
ei meillä ole tapana kakaramaisesti kiukutella, jos väsyttää, tämä tietokoneella istuminen ei varsinaisesti ketään rentouta...ylös ja ulos lasten kanssa!