Mitä tehdä, kun lapsi alkaa raivota ostoskeskuksessa?

Yhtä hyvin, jos noin ajattelee, niin kaupan katto voi sortua, kun lapsi on kanssani siellä kaupassa ja lapsi saa kattotiilen päähänsä.

Olin poissa max sen 5 minuuttia. Jos sinä aikana joku onnistuu murtautumaan autoon viedäkseen sieltä karjuvan kaksivuotiaan, niin vassokuu.

En keksinyt, mitä muutakaan olisin tehnyt. Ostokset oli pakko tehdä. Mies ei ollut kotona, en olisi voinut lasta sinnekään viedä ja palata hakemaan tavaroita. En halunnut olla kirkuvan lapsen kanssa kaupassa. Ja kaupan vessaankaan en häntä voinut lukita.

Autossa, istuimessaan. ei voinut vahingoittaa muita eikä oikein itseäänkään. Ei se nyt sentään keksinyt silmiään päästä ruveta kaivamaan.

Yritän tuota valmistautumista. Se ei ole vaihtoehto, ettei lapsen kanssa voisi mennä julkiselle paikalle, kun on liikaa virikkeitä. Täytyy vaan keksiä keino, millä oppii niitä virikkeitä sietämään.

Siellä autossa lapsi on YKSIN! Olin itse Myyrmannissa, kun siellä räjähti pommi. Koirani oli autossa (tässähän voi todeta, että parkkihallissa ei kukaan kuollut jne). En päässyt parkkihalliin useaan tuntiin. Jos "katto sortuu kaupassa", olet sinä siellä apuna, eikö?

Yhtä yksin se lapsi on silloinkin, jos on äidin kanssa kotona kaksi ja äiti liukastuu ja taittaa niskansa. Silloin vaan ei ole edes sitä satunnaista ohikulkijaa pelastamassa.

Ja joo, en itsekään jätä lapsia autoon odottamaan pidemmiksi ajoiksi, mutta tässä kohtaa ymmärrän ap:n toiminnan täysin.

Niissä ei ole mitään noloa, paitsi ehkä jonkun lapsettoman suomalaistädin mielestä... Maailmalla melkein missä tahansa muualla on totuttu siihen, että uhmaikäisistä lähtee joskus ääntä.



Olennaista on, että et anna periksi ja/tai palkitse lasta sillä, mitä hän haluaa. Omia lapsiani en olisi vienyt pois kaupasta, koska he olisivat kokeneet sen palkinnoksi siitä uhmakohtauksesta, mutta jos tuo sinun lapsesi kohdalla toimii, niin anna palaa vaan. Konstit lapsen mukaan, siis!



Kaksivuotiaan kohdalla se ennaltaehkäisy ei oikeastaan toimi ollenkaan, isomman kohdalla jo paremminkin. Kaksivuotias ei muista, mitä on "sovittu" etukäteen ostamisista, koska hän ei muutenkaan kauheasti rationaalisesti mieti haluamisiaan ja ostamisia.



Parhainta ennaltaehkäisyä on simppelisti se, että lasta ei palkita millään tavalla kiukuttelusta eikä hän koe sitä niin muodoin kannattavaksikaan.



Ok, sekin toki on ennaltaehkäisyä, että mahdollisuuksien mukaan välttää väsyneen ja nälkäisen lapsen kanssa ostosten tekoa, mutta niinhän sinä nytkin teit.



Jos huomaa, että lapsen tekee mieli jotain, jota et voi tai halua hänelle ostaa, voi yrittää harhauttaa antamalla lapselle jotakin ikätasoista tekemistä. "Tulehan, nyt saat valita meille omenoita pussiin". "Katsopa, näetkö sinä täältä hyllystä ketsuppipulloa, kun äiti ei näe..."



Aina tuokaan ei tietysti tehoa, mutta osan kiukkukohtauksista voi välttää olemalla vähän ovela.



Ja tosiaan: kestä nolostumatta tuollaiset kiukuttelut, se on aivan normaalia, että uhmaikäinen joskus yrittää äidin päätä kääntää ;-))

että sulla oli sentään kaupassa auto, johon lapsen laittaa.



Mulla ei vastaavassa tilanteessa ollut kuin rattaat, joissa pikkuveli (vauva) nukkumassa ja seisomalauta. Periksi en silti antanut, kannoin uhmiksen koko matkan kainalossa kotiin.

saanut tuon ikäisena kiukkuraivareita. Mä olen aina hoitanut ostokset mahdollisimman nopeaan, pakon edessä roikottanut lasta kainalossa, jos ei muuten pysy pystyssä ja lähtenyt pois. Ikinä en ole antanut periksi ja jättänyt ostoksia tekemättä ja lähtenyt huutavan mukulan kanssa pois kaupasta. Sehän olisi lapselle voitto ja sitten niitä kiukkukohtauksia tulisi joka kerta kaupassa.

Että lapselle ostetaan tavara mitä kiukkuaa.

no kakkonen on nostanut uhmaikäisen ostoskärryihin, ihan omin pikku kätösin, en oli mikään pitkä ihminen mutta kyllä sen lapsen saa sinne kammettua. Toinen vaihtoehto on ottaa lapsi kainaloon, mutta ei se kantaminen minun selälläni onnistunut.

Onneksi 3,5v lapsi on jo iloisesti ohittanut tämän uhmavaiheen, sitä seuraavaa täällä ei-niin-innolla odotellaan.

Ja miksi en jättäisi lasta parkkihalliin; koska kaikenlaisia hulluja on olemassa ja koskaan ei tiedä milloin syttyy vaikka tulipalo tai sattuu onnettomuus, etkä pääsekään sinne parkkihalliin takaisin.

Edelleen olen sitä mieltä, että ap toimi oikein, kun ei antanut lapselle periksi. Jos on sanottu ettei osteta leluja, niin ei osteta.

ja ne muut tavarat on siellä vain näytillä. Olin niin hoopo että uskoin, äiti on kertonut että pitkään meni täydestä, en tajunnut kärttää leluja tai muita houkutuksia.

Tota täytyy testata omallekin josko menis läpi=)

Minusta teit juuri oikein yllättävässä tilanteessa!! Pisteet tuli kotiin ehdottomasti. Ideaalitilanteessa (eli seuraavalla kauppareissulla kun tiedät että näin voi käydä) et jättäisi lasta autoon yksin, vaan nostaisit sen kärryyn ja maksaisit ostokset vaikka se siinä vieressä kiljuukin. Pahoittelet vaan myyjälle että nyt on taas tämmönen päivä jos tunnet tarvetta selitellä. Ihan normaalia ikään kuuluvaa kiukuttelua. Meillä tuota sanotaan sinnittelyksi.

ja ne muut tavarat on siellä vain näytillä. Olin niin hoopo että uskoin, äiti on kertonut että pitkään meni täydestä, en tajunnut kärttää leluja tai muita houkutuksia.

Täytyy muistaa tuo!

Joskus niihin pääsi ja joskus ei. Pari kertaa raivosi, itki ja potki lattialla kun ei uskonut ettei sillä kertaa saa/pääse autokärryihin. Kun ei rauhoittunut jatkoin vain tyynesti eteenpäin vaikka koko marketti raikui. Huutoa kesti ehkä 20s ja sitten tuli perässä ja sen koko luokan raivaria ei enää saanut uudestaan.



Mun neuvoni on siis antaa raivota, kyllä se menee ohi. Pahinta omasta mielestäni on lapsen tyyneyden ostaminen jollain muulla jutulla tai suostuminen mihinkään, johon on sanottu "ei". Jos kerrankin antaa periksi niin millään ei ole enää sen jälkeen mitään merkitystä / uutta uskottavuutta joutuu rakentamaan pitkään.