Vauva 1kk ja kauhea ahdistua

Alkava synnytyksenjälk. masennus?

jokaiselle tulee jossain vaiheessa varmaan tunne, että kohtaa ajan nopeuden ja sitä kautta myös elämän katoavaisuuden. Se on varsin ahdistava tuntemus kun se konkreettisesti iskee mieleen, mutta sen läpi eläminen ihan rauhassa vaan tekee hyvää, antaa rauhan ajan kulumisen ja kuolevaisuuden kanssa.



Anna siis ahdistuksen olla vaan, ja luota että se menee siitä ajallaan ohikin. Ei siihen kuole eikä se ole vaarallista.

ololle voi mitään, mutta auttaa kartoittamaan mistä se olo johtuu.

että olet huono äiti, mutta en sano niin

noihan on normaaleja ajatuksia ihmiselämässä. vai ettekö koskaan ajattele mitään

Ei tarvitse olla aina masentunut, jotta ahdistaa. Juttele neuvolassa. Apua tuohonkin löytyy :)

Eikö se baby blues ole muutaman päivän synnytyksen jälkeen? ap

hormonaalista, mutta jos ahdistus ei tosiaan ole helpottanut ja olet huolissasi, sun kannattaa kyllä ottaa asia puheeksi neuvolassa! Soita jo huomenna!

Mullakin kuukauden ikäinen vauva ja samat tuntemukset. Ehkä se vauvan syntymän jälkeinen "hurmos" on ohi, arki on uomassaan. Ensi viikot menee pumpulissa, sitten tulee se pudotus tavalliseen elämään. Mulla luulen johtuvan jostain tällaisesta. Suren samoja asioita kuin sinä. Omaa toipumista (hassua), vauvan kasvua. Itse olen oikein koittamalla koittanut, että elän hetkessä vauvan kanssa, en hötkyile sen kanssa mihinkään. Jos sillä sais aikaa vaikka vähän hidastettua.

neuvolassa. Meillä ei ole niin luottamukselliset välit th:n kanssa. En usko itse olevani masentunut, joku ikäkriisi varmasti. ap

TH on vaitiolovelvollinen ammattilainen, joka kohtaa työssään usein baby bluesista kärsiviä äitejä ja ohjaa eteenpäin. Masennuksesta (tai jatkuvasta epämääräisestä ahdistuksesta) voi ja pitääkin kertoa että saat sitä apua mitä tarvitset jotta olosi tulisi taas paremmaksi. Jos et jostain syystä saa kerrottua neuvolassa, mene vaikka terveyskeskuslääkärille.

Ei kannata jäädä odottelemaan että paha olo menisi itsestään ohi, avun hakemisessa ei ole mitään noloa, jo se helpottaa tosi paljon kun saa kerrottua omasta olostaan.

T. Baby blues x 2 ja sen jälkeen pitkittynyt vaikea masennus

Minulla vauva 2kk, ja vähän samoja tuntemuksia. Vauva on minulle toinen ja viimeinen. Surettaa se, että tämän jälkeen tätä onnea ei enää koskaan koe. Elämä vauvan kanssa on nyt niin ihanaa, en koskaan haluaisi tämän loppuvan. Ahdistaa elämän lyhyys ja ajan nopea kulkeminen...



En kuitenkaan tunne olevani masentunut. Olen hyvin onnellinen. Näistä tuntemuksista voi kuitenkin kehittyä masennus, jos ne valtaavat mielen.



Uskon, että tämä "herkkä kausi" menee ohi pian ja keksin muuta ajateltavaa.

elämänvaihe on ohi. Ei enää raskauksia , ei vauvoja. Sulla on varmasti ikäkriisi, mulla oli 35 v komlannen lapsen kanssa tollanen paniikki. Hiljalleen sit alkoi hahmottua, mitä kaikkea elämä tarjoaa näiden isompien lasten kanssa. Ja tuo tunne meni ohi.

viimeinen raskaus ja synnytys oli ja meni. Nyt vauva on 6kk ja en enää haikaile raskautta, synnytystä tai tuoretta vauvaa.

oli esikoisen syntymän jälkeen täysin kuvailemasi kaltainen, todella ahdistava olo muutamien kuukausien ajan. Kirjoitin siitä tännekin.

Olin niin onnellinen että halusin pysäyttää ajan, ja pelkäsin kaiken sen kauniin ja ihanan ja täydellisen murenevan.

Kriisi meni aikanaan ohi, mutta edelleen pysähdyn välillä haikeana miettimään elämän rajallisuutta.

Nyt minulla on myös kuukauden ikäinen vauva, eikä ainakaan vielä ole tullut kovin pahana tuo. Ekoina päivinä itkeskelin, mutta nyt uusi arki on pitänyt sen verta kiireisenä ettei kai ole sen vuoksi ehtinyt vajota siihen samaan ahdistukseen.

Kai sitä on vaan niin onnellinen että pelottaa, tuntuu ettei kukaan ansaitse elää näin ihanaa elämää, sitä ikäänkuin odottaa "kostoa" tästä onnesta joka on kestänyt jo liian pitkään.

Oloni on juuri samanlainen kuin monella tänne sitä kuvailleella. Yritän myös olla säntäilemättä, jotta aika kuluisi hitaammin. Tämä lapseni on kolmas, ja meillä nyt esikoinen kovassa vatsataudissa. Keskimmäinen mukavassa uhmaiässä. Joten touhua riittää. Minulla tekee tämä kotona lasten kanssa pyöriminen myös tätä ahdistusta. Olo helpottuu kun lähtee ihmisten ilmoille. Onko muilla samanlaista? Mieskin on pitkät päivät pois, ja kun näitä haikeuksia miten univelkaisena itsekseni asiat saavat kauheat mittasuhteet. ap

neuvolassa. Meillä ei ole niin luottamukselliset välit th:n kanssa. En usko itse olevani masentunut, joku ikäkriisi varmasti. ap

Missään tapauksessa en olisi useampaa lasta enää jaksanut ja minulle tehtinkin sterilisaatio synnytyksen jälkeen. Olin aina pitänyt lapsia ja vauvan saamista elämän ihanimpana asiana ja juuri tuossa vaiheessa kuin sinä nyt rupesin sitten käymään samalla tavalla elämän ja ajan, tietyn elämänvaiheen loppumista käymään läpi. Minulla oli aika sama, en kokenut olevani masentunut, mutta useita vuosia kului asian työstämiseen. Tiesin, että asiat olivat hyvin, mutta aina uuteen elämänvaiheeseen siirtymiseen kuuluu luopumista ja oman ikääntymisen hyväksymistä. Voimia sinulle ap asian käsittelyyn ja mielestäni tunteesi ovat normaaleja, mutta jos suru ja alakulo on jatkuvaa hae jutteluapua, halaukset:)

Missään tapauksessa en olisi useampaa lasta enää jaksanut ja minulle tehtinkin sterilisaatio synnytyksen jälkeen. Olin aina pitänyt lapsia ja vauvan saamista elämän ihanimpana asiana ja juuri tuossa vaiheessa kuin sinä nyt rupesin sitten käymään samalla tavalla elämän ja ajan, tietyn elämänvaiheen loppumista käymään läpi. Minulla oli aika sama, en kokenut olevani masentunut, mutta useita vuosia kului asian työstämiseen. Tiesin, että asiat olivat hyvin, mutta aina uuteen elämänvaiheeseen siirtymiseen kuuluu luopumista ja oman ikääntymisen hyväksymistä. Voimia sinulle ap asian käsittelyyn ja mielestäni tunteesi ovat normaaleja, mutta jos suru ja alakulo on jatkuvaa hae jutteluapua, halaukset:)

on niin erilailla kuin ennen. Olen kauhean iloinen lapsestani, mutta olen jotenkin vain ahdistunut. Ja se kun en tiedä miksi ahdistaa, lisää tuskaa. Ja sitten harmittaa se kun pitää olla tällainen olo. Miksi ei voisi vain nauttia? Miksi pitää vanheta? Miksi kaikki aina muuttuu niini nopeasti? Eli hyvin vellova on oloni nyt. ap

mulla oli just tuommoinen, kun lapseni oli alle puolivuotias. Mutta ehkä olen niin tottunut masennukseen ja ahdistukseen, etten kauheasti kyseenalaistanut sitä oloa.