Onko kaikki Aspergerit vilkkaita, koheltavia ja kohtuuttomia ääliöitä?

Minulla on Asperger ja olen aikuinen nainen. Minua ahdisti ja traumatisoi aikaisempina vuosina lääkäri, joka kohteli minua kuin olisin vilkas, koheltava älykääpiö tai joku pikkupoika ville vallaton ym eikä yhtään ottanut huomioon ikääni eikä sukupuoltani. Kun kerroin esim leipovani sämpylöitä jne niin oletti ihan itsestäänselvänä asiana minun "syövän kaikki kerralla" kuin joku 12-vuotias poika ehkä tekisi. Minua loukkasi tuo asia syvästi, minut on oma mummo opettanut ruokaa tekemään ja leipomaan ja vauvaa hoitamaan ym. Minua loukkasi kun joku minua tuntematon naispuolinen henkilö sitten oletti itsestään selvyytenä minun olevan joku älytön koheltaja jonka kotona suunnilleen on oltava jääkaappi lukittu jne. Muille naispotilaille on ollut kuulemma mukava. Ja oletti ja luuli tietävänsä minusta pelkän diagnoosin nimen perusteella kaikkea.





Ja oletettiin että kaikki Aspergerit on vilkkaita ja räjähdysherkkiä kiihtyilijöitä. minä itse olen rauhallinen ja kärsivällinen ja pitkäjänteinen ym mutta ei kysytty minulta mitään luonteestani eikä haluttu minuun tutustua eikä haluttu huomioida että ei kaikki As-henkilöt ole samanlaisia ja että ikä ja sukupuoli vaikuttaa siihen. Rauhallisuuteni ja maltillisuuteni katsottiin masennukseksi ja lääkitystä nostettiin. Olen myös erittäin sosiaalinen ja minulla on paljon sosiaalisia kontakteja, olen itsenäinen, omatoiminen ja vastuuta kantava aikuinen nainen ja myös lemmikkieläimiä minulla on jotka itse hoidan.







Minut on myös kasvatettu ankarasti ja tiukasti joten mitäs luulisitte, onko tiukan ja vanhanaikaisen kotikasvatuksen saanut aikuinen nainen, olipa diagnoosi mikä vain, ylivilkas ja itseään hillitsemätön edesvastuuton pojankoltiainen? inhottaa tuo kun kohdellaan kuin 5-12-vuotiasta pikkupoikaa vaikka kyseessä on aikuinen ja elämänkokemusta omaava nainen jolle on luontaista käyttäytyä hillitysti ja pidättyväisesti. ja joka vastuullisesti toimii ja pyrkii täydellisyyteen, ei käytä lainkaan edes alkoholia.





onko minulla siis sittenkään Asperger vai onko sittenkin joku vanha psykiatri ollut oikeassa että "kyseessä on persoonallisuuden rakennehäiriö mutta asperger on diagnoosina" ja kyseenalaistettu näin koko Asperger.





Ei liene aspergerille tyypillistä olla sosiaalinen ja omata dosiaalisia kontakteja ilman minkäänlaista riitaa ja yhteentörmäystä. kykenen olemaan ja käyttäytymään niin sopuisasti että koskaan ei tule riitaa ja olen useita vuosia kyennyt suhteeni hyvinä säilyttämään. minulle tärkeää on turvallisuus, itsemääräämisoikeus ja mielekkäät harrastukset ja toimin kuulemma kuin kuka tahansa ihminen eikä minusta turvallisessa seurassa huomaa mitään poikkeavaa mutta jos on vaikea tilanne elämässä, etsin turvaa toisesta ihmisestä. olen täysin eri sfääreissä kuin esimerkiksi vilkas 12-vuotias asperger-poika.





minulle on psyykkiseen oireiluun mietitty terapeutin kanssa perhehoitoa hoitovaihtoehdoksi. viihdyn maalla, tykkään ruumiillisesta työstä, en ole erityisen älykäs siinä määrin että esim yliopistossa pärjäisin, juuri ja juuri sain erityisammattikoulun läpi mukautetuin tavoittein ja tyypillisin arvosanani oli mukautetussakin opetuksessa vain tyydyttävä.





olenko siis pikemminkin tavallinen heikkolahjainen kadun tallaaja jolla ei ole mitään aspergeria vaan ehkä vain piirteitä siitä? itsehillintä ja kohtuus on hyvin kuulemma hallussa arjen toiminnoissa ja minulle sopii rutiininomaiset ja yksinkertaiset siivoukseen ja ruuanlaittoon, eläinten hoitoon jne liittyvät askareet. Perhehoito maalla sopisi minulle hyvin.