Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ero sielunkumppanista, jota rakastaa - miten olette päässeet asiasta yli?
14.12.2012 |
Meillä on ollut kaikin puolin hyvä, intensiivinen ja rehellnen suhde, olimme toistemme isoja rakkauksia, koimme poikkeuksellista keskinäistä ymmärrystä ja useamman vuoden tämä toimikin hankalissa olosuhteissa.
Mutta nyt - mies ei enää tiedä, mitä haluaa, ei sano rakastavansa, ei halua tavata. Soittaa kyllä ja puhutaan pitkään. Sydämeni särkyy totaalisesti, mutta enhän minä voi tehdä kai muuta kuin mätkiä kuikuilevaa toivoa vasaralla päähän ja yrittää hyväksyä että tämä loppuu.
Miten voisi päästä yli siitä, että on menettämässä jotain itselleen hyvin tärkeää - edes hyvät ystäväni eivät täytä tätä paikkaa. Kenenkään kanssa en ole voinut puhua kuten hänen. En ikinä ole tuntenut itseäni niin rakastetuksi ja toisaalta niin hylätyksi kuin hänen kanssaan. Kukaan ei ole koskenut minua niin. Miten voin ikinä enää olla onnellinen - uskon, että voin, mutta miten?
Kommentit (25)
Tätä pelkäänkin, tunne on ollut niin vahva. Oletteko olleet parisuhteessa tuon jälkeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapaillut olen, mutta kun ei kukaan ole herättänyt samanlaisa tunteita niin tapailu on väljähtynyt aika pian ja olen lopettanut sen. Nyt en ole vuoteen-pariin tapaillut ketään.
Olen siis seurustellut miehen kanssa joka tuntui alusta asti täydelliseltä juuri minulle. Molemmilla vain oli omat taakkamme ja mies pilasi kaiken. Valehteli ja petti. Miten tästä voi jatkaa kun on särkynyt ja silti tietää että kun henkilökohtaiset asiamme olisivat kunnossa niin tämä suhde olisi se oikea.
-Särkynyt
Meillä syynä tulee olemaan molemminpuolinen valtava halu olla yhdessä, halu panostaa töihin, halu olla lasten kanssa - kaikki toisensa poissulkevia pitkän etäisyyden takia. Yhteenmuutto vaatisi sellaisia asioita, joihin ei kumpikaan taida olla valmis, ja tämä taiteilu kuluttaa.
Em. hankaluuksista johtuen tunnen mahdollisen eron vuoksi myös helpotusta, mutta voi miten sattuukaan ja repii.
Jos tuo on sielunkumppani, niin minkähänlaisia tapauksia sun ei-sielunkumppanisi on olleet...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aika auttaa. Joskus tulee aika kun ei enää satu. Olen pahoillani puolestasi.
on olleet ok miehiä joihin olen ollut rakastunut paljonkin ja tuntenut halua, halunneet naimisiin ja perheen ja kaikkea. Yksi sai tahtonsa läpi mutta eihän siitä mitään tullut. Kenessäkään ei ole ollut jokainen asia - fyysinen, emotionaalinen ja älyllinen yhteys - kohdallaan niin kuin tässä. Ironista, kertoo varmaan minusta aika paljon, olen aiemmin vältellyt sitoutumista ja nyt halunnut - eikä sielunkumppanini sitten halua.
Tulen ekaa kertaa jätetyksi.
Varmaan ihan oikein mulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta sitten sain lapsen (toisen miehen kanssa siis). Se muutti tilanteen, koska ymmärsin etten edes haluaisi elää perheenä hänen kanssaan. Nyt koen että olen päässyt yli 75 prosenttisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka elämäsi on jatkunut? Miten konkreettisesti pystyy päästämään toisesta irti vaikka näkee että henkilökohtaiset ongelmansa selvittämällä toinen olisi mahtavin kumppani.
-Särkynyt
ei ole tuntenut koskaan muita miehiä kohtaan samaa vetoa kuin siihen jonka menetti.
Olen nyt suhteessa, en rakasta miestä muuten kuin tunnen kiintymystä. Seksi nyxän kanssa inhottaa. Muuten on hyvä mies eikä yksin olisi sen parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on selitetty tuossa: pitkä välimatka, omat menneisyyden taakat, kummankin lapset eri paikkakunnilla, miehellä unelmatyö joka nyt vaatisi ennätysmäärän panostusta. Minulla burnoutin oireet viime keväänä, nyt kunnossa mutta mies pahassa jamassa.
Hän taitaa olla niin syvällä, ettei näe tulevaisuutta itselleen. Vaikea tietty nähdä suhteellekaan. Lisäksi kokee suhteen epäonnistuneen, kun etäily aiheuttaa tuskaa molemmille ja minä varsinkin olisin halunnut yhteisen kodin.
Ollaan lisäksi molemmat sellaisia, että haluttaisiin vain koko ajan olla kaksin - on siis joko ikävä tai laiminlyödään velvollisuudet muilla elämänalueilla. Jossain korpimökissä kaksin oltaisiin varmaan onnellisia.
pari päivää sitten mieheni kanssa perheterapeutilla. Tilanteemme on vähän samankaltainen, oma maailma on romahtanut lyhyen ajan sisällä moneen otteeseen. On tuntunut siltä että henki menee, suunnatonta nöyryytystä tunnetasolla kun omiin tunteisiin ei vastata. Avioliittoa takana 7 vuotta.
Terapeutti sanoi _minulle_ näin. "Olet kaunis ja nuori nainen, sinä ansaitset rakkautta. Miehen rakkautta".
Ja näin se on. Minä ansaitsen rakkautta kun olen sitä valmis antamaan, ja jos huono suhde vie voimat sillloin on tehtävä päätöksiä. Tällä ajatuksella jaksan huomiseen. Ja eteenpäin. Teen surutyötä menetetystä ja opettelen luopumaan, hirvittäviä asioita, mutta teen ne itseni ja lapseni vuoksi.
Voimia. Meitä tuntuu olevan monia samassa jamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia myös sinulle! Itsellä ollut viimeiset pari vuotta elämässä isoja mullistuksia ja muutoksia. Nyt vaan viimeisen puolen sisään romahti sitten tämä parisuhde... Ei meinaa vaan kestää enää tällaista tuskaa. Terapiaa mies on lupautunut harkitsemaan. En tiedä vaan hänen aikatauluaan. Ja nyt tuli tämä pettäminen...
-Särkynyt
Jos vain miehen aikataulujen mukaan mennään, sitten voi olla ettet ehdi hoitaa itseäsi ollenkaan. Auta itseäsi.
Kyllä korpeaa. Pimeääkin vielä. Mutta elettiin sitä ennenkin, siihen on uskottava.
t.19
Onneksi oma apu on tullut hoidettua jo aika päiviä sitten kuntoon. Se onkin ollut erittäin vahvistava ja kannattaleva asia. Ehkäpä siksi haluaisin myös miehen terapiaan joko yhdessä tai yksin. Mieluiten kumpikin vaihtoehto.
Kyllä elettiin sitä ennenkin ja vielä usein surua ja murhetta oli kannettavana enemmän kuin nykyihmisellä.
-Särkynyt
Kun tavattiin, molemmat tiesivät ensi näkemältä, että ollaan sielunkumppanit. Asiaan liittyi myös yliluonnollistyyppisiä juttuja, esim. aistimme 200 km välimatkan päästä toistemme ahdistuksen tai surun ja soitimme juuri kun toinen ajatteli itseä tms.
No, muutettiin yhteen ja mentiin naimisiin. Mutta miehellä oli vakavia mielenterveysongelmia, jotka lopulta kävivät liikaa voimieni päälle. Minä jätin miehen, mutta vieläkin, 10 vuotta tuon jälkeen, ollaan parhaat ystävät. Olemme myös molemmat edelleen sinkkuja ja varmaan pysytäänkin sinkkuina, sillä ei ole toista yhtä lailla sielunkumppania, eikä vähempi kiinnosta. Näin kävi, tässä elämässä me emme sopineet toisillemme aviopuolisoksi, mutta sielunkumppanuus on silti.
Olen tässä miettinyt yön yli ja tajunnut, että vaikka tässä suhteessa on ennenkokematon yhteys, juuri se tekee tästä raastavan. Ei toimi oikeassa maailmassa ja ristipaineissa.
Mies on nyt mielenterveysongelmiensa pimennossa enkä usko että on voimia nousta tästä enää pariskuntana. Minä en halua suhdetta, joka on heti veitsenterällä kun asiat menevät huonosti tai tulee ongelmia. Mutta olen kyllä kovin surullinen, olisin niin tahtonut tämän toimivan.
Luota siihen, että aika auttaa.
aika auttaa. Joskus tulee aika kun ei enää satu. Olen pahoillani puolestasi.
Alue: Aihe vapaa
Ollaan me selvitty näin pitkälle ihan helvetillisen säätämisen kanssa, eikä oltais jos ei olisi ollut sellista yhteyttä. Mies sanoo nytkin, että toisenlaisissa olosuhteissa näkisi meidät tosi onnellisina ja tavallaan se on totta. Olen muutaman kerran ajatellut itsekin, että ero olisi parempi.
Hullua tässä on se, että olosuhteet ovat olleet minusta paljon rasittavalmat kuin miehestä. Nyt kun olen sopeutunut kaikenlaiseen, mies saa kriisin samasta asiasta. Hän on kyllä ihan finaalissa henkisesti muutenkin, eli syy voi löytyä myös sieltä - hän ei vain jaksa.
Joka tapauksessa se, että joku sanoo että sielunkumppanuus oli yksipuolista ei tässä auta - _minähän_ se asian käin koen ja neuvoja pyysin.
Ja miksi tuo ei sitten kuitenkaan halua erota!!! Eikö se halua vai eikö se raaski? Ollaanko alaspäin menevällä tiellä kohti loppua, vai onko tämä näitä rankkojen olosuhteiden aiheuttamia notkahduksia jotka kuuluu kestää? Perkele, kun ei tiedä mitä ajattelisi.
Mies sanoo kyllä menevänsä lääkäriin ja sanoi että voidaan mennä terapeutille heti tammikuussa. No, ennen sitä ei nähdäkään, joten...