Onko täällä ketään kilttiä, joka kuitenkin on varattuna mennyt ja rakastunut toiseen?

Onko teillä ollut jo jotain vipinää?

ja saan myös tunteilleni positiivista rohkaisua työkaveriltani. Tässä nyt mennään ja yritetään jatkaa töitä sähköisessä ilmapiirissä, itse ole avioliitossa, mutta mies vapaa.



En kuitenkaan halua miestäni pettää, joten odottelen että tunteet laimenesivat, mutta huonolta näyttää.



Oma mieheni petti minua muutama vuosi sitten ja jos sitä ei olisi tapahtunut, en varmaankaan olisi tässä tilanteessa nyt. Kaipaan rakkautta ja kunnioitusta, joka on avioliitostani kadonnut miehen pettämisen jälkeen.



Vaikea tilanne, oma avioliitto pitäisi saada kuntoon, mutta toisaalta haluaisin rakkautta, jota toinen mies tarjoisi.

Työkaverikin rakastui minuun. Molemmat ollaan naimisissa. Päätin jäädä mieheni luokse, sillä vaikka tuo rakastumisen tunne on huumaava, tiedän olevani naimisissa elämäni miehen kanssa. Meidän liitossa ei ole ongelmia, olemme olleet onnellisesti yhdessä yli kymmenen vuotta. Siksi onkin hölmöä miten voin rakastua toiseen. Tunteet on tosiaan hassu juttu. Nähdään töissä vähintään viikoittain ja ilmapiiri on aika sähköinen ja kiusallinen. En suostu pettämään miestäni, työkaveri olisi valmis pettämään vaimoaan. En tiedä pitääkö vaan vaihtaa työpaikkaa vai miten tämä ratkeaa. Tilanne on jatkunut näin jo kolme vuotta :(

mutta minä jäin mieheni kanssa yhteen. Rakastin kuitenkin aviomiestäni, vaikka ongelmia meillä oli ja suhde vähän väljähtänyt. Tehtiin töitä yhdessä ja tein yksin. Järjen avulla ei tunteista toista kohtaan pääse eroon, mutta aika ja muuta asiat auttoivat siinä. Kesti n. 2vuotta että pääsin tunteista irti, ja se todellakin edellytti sitä ettemme nähneet tuon toisen kanssa, tai kuulleet muutenkaan toisistamme. Pidin ratkaisuani ainoana mahdollisena oikeana ja olen siihen aidosti tyytyväinen edelleen. Tunteet ovat hassu juttu, kyllä. Mutta auttaisiko asian ajatteleminen niin että väljähtyy ne ennen pitkää tämän toisenkin kanssa, jos yhteen päädytte. Joskus elämässä on tehtävä ratkaisut järjellä ja päätöksiä tehdessä kannattaa käyttää motiivina epäitsekkyyttä.

Olen itse asiassa ollut koko ajan sitä mieltä, että jos tästä liitosta lähtisin niin varmasti katuisin joku päivä. Ymmärrän todella hyvin sen että ne tunteet väljähtyvät myös uudessa liitossa.



Siinäpä se ongelma omalla kohdallani onkin, että en pääse eroon tästä työkaverista. Edes sisäinen siirto ei onnistu. En oikein ymmärrä, miten pääsisin hänestä eroon millään tasolla, kun näen häntä koko ajan. Vaikka kuinka yritän järkeillä, tunteet elävät omaa elämäänsä. Ja omalla kohdallani niin, että en oikeastaan enää koe rakastavani miestäni juurikaan. Kaipaisin juurikin sitä, että en näkisi tätä rakkauteni kohdetta esim vuoteen, sitten ehkä voisin sanoa että mitkä ne todelliset tunteet ovat ketäkin kohtaan.

Et ehkä tunnista tunteitasi omaa miestäsi kohtaan, koska tuore rakkaus on aina niin hullaannuttavaa ja peittää alleen pitkälti kaiken muun. Ja kyllä, niistä tunteista on niin järkyttävän vaikea päästä eroon, kun ei oikein edes haluaisi... ihanaltahan se rakastuminen tuntuu. Mutta omaan ratkaisuuni olen erittäin tyytyväinen ja voin vain kannustaa sinuakin ja vakuuttaa että niistä tunteista on mahdollista päästä eroon. Työkuviosi on hankala, todella. Tsemppiä!

Jos ei,niin anna tunteiden viedä :)

Selvitä nyt mikä on avioliittosi tulevaisuus. Kannattaa myös miettiä, mikä on uuden rakkaan kanssa tulevaisuus. Itsekkäästi mietit mitä sinä haluat. Sen jälkeen mietit seuraukset ja vasta sitten toimit.

Itse olen ollut rakastunut samaan mieheen jo 20 vuotta. Hänen kanssa minulla ei ole lapsia, eikä hän ole mieheni. En väitä olevani ollut tuota aikaa palavasti häneen rakastunut, mutta jos hänet nään niin sydäntä viiltää. Kaverilliset viestitkin saa sydämen hakkaamaan, puhumattakaan niistä intiimeistä viesteistä. Itse olen eronnut, syy ei ollut rakkaus. Rakkauteni on edelleen naimisissa, enkä usko hänen eroavan. Meidän rakkaus ei ainakaan pääse unohdukseen, kun koko ajan näemme ja olemme yhteyksissä ja ihan omasta tahdosta. En olettanut tälläistä tarinaa meidän rakkaudesta. Tunteet vie ja järki takoo päätä seinään.

Että en enää tunnista todellisia tunteitani miestäni kohtaan, sillä kaikki peittyy tuon rakastumisen tunteen ja rakastamisen alle.



Minulla on lapsia, joten asiaa on tietty katsottava myös siltä kannalta. Toisaalta, pelkästään lasten takia jääminen ei mielestäni kannata, jos rakkautta omaa miestä kohtaan ei ole. On kuitenkin pakko olla myös itselleen rehellinen.

Parisuhteeni näytti ulkopuolisista auvoisalta. Olen hyvin toimeentuleva, kaikki oli aikalailla kohdallaan. Suhde vaan oli aikalailla arkinen. Niin vain kävi että tutustuin kivaan naiseen. Alkoi salasuhde ja rakastuin vaikka ei pitänyt. Tuota kesti vuoden ja sitten alkoi tasaantua että suhdetta saattoi tarkastella järjelläkin. Tunteiden irroittaminen kesti noin vuoden. Taas on tasaisen harmaata enkä osaa sanoa, miten jatkaisin. En keksi keinoa, millä tämän parisuhteeni saisin kukkimaan.

mutta sellaista sattuu. Jos teillä on lapsia niiden hyvinvointi on ykkösasia. Miestäsi tuskin kunnolla rakastat kun toiseen kovasti rakastuit mutta lapsiasi rakastat varmasti. Omassa aiemmassa suhteessa ihastuin muihin miehiin ja mulle se oli merkki siitä etten ollut omaan miesystävään riittävän rakastunut ja sitoutunut. Nykyistä rakastan eikä muut miehet herätä muuta tunnetta kuin että onpa mukava mies. Ei tunnu sydänalassa perhosia.

Onko hänkin naimisissa?



Kannattaako sitä ajautua suhteeseen työkaverin kanssa, varsinkin kun on noin harvinaisella alallakin? Eikö siinä työkuviotkin mene aivan sekaisin.

Ettekö osaa erottaa työtä ja työn ulkopuolista elämää toisistaan?



Säälittävää projisoida joitain omia täyttymättömiä unelmiaan johonkin työkaveriin...



Apnkin tapauksessa taitaa toinen osapuoli olla varattu, kun ei suostunut vastaamaan onko toinen vapaa vai ei.



Hanki ap. elämä.

Ja elättelet hänestä romanttisia kuvitelmia.



Taitaa tämä mielikuva "kiltteydestänne" olla ihan harhaa vain.

Kiltit ihmiset on pahimpia. Olin otsekin sellainen. Tunnen monta sellaista.



Kilttinä yrittää miellyttää kaikkia. Yrittää pitää kaikki langat käsissä ja todennäköisesti itsekin uskoo,että kun on kiva kaikille, niin asiat järjestyy ja saa kaiken ja kaikilla on hyvä olla.



Todellisuudessa asiat ei mene niin. Minä uskon kokemuksen kautta,että tie onneen löytyy terveestä itsekkyydestä ja siitä,että seisoo sanojensa takana.



Pitää uskaltaa tuottaa reilusti pettymys toisille (ja joskus itselleenkin) ja sanoa, että " kiitos, mutta ei kiitos, olen jo valintani tehnyt.." Se kirpaisee siinä vaiheessa kaikkia kaikkein vähiten. Jos asiat päästää liian pitkälle, siinä toivossa,että asiat järjestyy, niin kaikkiin sattuu..

Pettäminen on pettämistä. Jos mies "rakastuu" vieraaseen naiseen ja vähän sekstaillaankin, niin se on heti av:lla pettämistä ja mies on keskenkasvuinen ja vastuuton.



Kun nainen pettää niin otetaan tämä metafyysinen "rakastuminen" kehiin. Pettäminen ei ole pettämistä, kun rakkaus vie ja rakkaus on positiivinen voima ja onnen lähde.

Jäi vaivaamaan.

Minulla on hyvä avioliitto ja lapsia, enkä missään nimessä voi edes harkita jättäväni heitä.

Työkaverin kanssa on sähköiset välit, joten odottelen rauhassa tunteiden jäähtymistä.

Siihen saakka töissä käynti on ihan kivaa ja jännittävää. Tosin melko piinaavaa myös, varsinkin nyt kun on pitkät vapaat.



Itse pidän pettämisenä jo näitä tunteita, en hyväksyisi että mieheni olisi ihastunut otiseen naiseen.