Lue keskustelun säännöt.
Millaista on asua jossain ns. "syrjäseudulla"?
13.12.2012 |
Jossain ihan maalla tai pienessä kaupungissa, joka ei ole isojen kaupunkien lähellä?
Missä ei ole Stockmannia tai sushiravintolaa eikä niin vaan lähdetä laivalla käymään vaikka Tukholmassa?
Kommentit (56)
Suomi taitaa olla Euroopan viimeinen maa missä on näitä syrjäseutuja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomi taitaa olla Euroopan viimeinen maa missä on näitä syrjäseutuja
Sinä taidatkin olla oikea asijan tuntia! :D
Suomi taitaa olla Euroopan viimeinen maa missä on näitä syrjäseutuja
Sinä taidatkin olla oikea asijan tuntia! :D
Ruotsissa lähes kaikki ihmiset on siirretty Tukholman leveysasteen eteläpuolelle, eli suunnilleen Hesan kokreudelle tai alemmas
täällä pk-seudulla. Ehkä vielä joskus päästään palaamaan pohjoiseen. Stockalla tulee käytyä 2 kertaa vuodessa ja sushia saa tehtyä itsekin vaikka hyviä paikkoja olisi lähelläkin :)
Olen netin treffipalvelun kautta tutustunut mieheen, jolla maatila aika syrjässä Pohjanmaalla. Hän on kovasti nyt sitä mieltä, että muutettaisiin yhteen ja mentäisiin kihloihin - eli käytännössä minä jättäisin työni Helsingissä ja muuttaisin sinne.
En tiedä, miten syrjäseudulla työllistyisin. Minulla on opettajan pätevyys, vaikken sitä työtä nyt teekään. Miehen mielestä mun ei tarvi työllistyä sen kummemmin, hänestä voisi perustaa oman yrityksen ja tehdä etänä sitä, mitä nyt teen - ja muuten hän elättäisi minut, jos hoidan kotityöt. Tilan töihin hän ei sen kummemmin oleta minun välttämättä osallistuvan.
Itsenäiselle naiselle kuitenkin kauhistus olla miehen työstä riippuvainen...
Mietin myös sitä, että kun se kiihkein rakastumisen huuma on ohi ja arki astuu kuvioihin, niin millä saan aikani kulumaan. Nyt käyn usein kivoissa paikoissa lounaalla, kahvilla, illalla ystävien kanssa syömässä. Minulla on kausikortit oopperaan ja musiikkitalolle. Olen kova kulttuurinharrastaja.
Toisaalta olen myös järjestöihminen. Jos maaseudulla olisi jotain mielenkiintoisia kulttuurijärjestlöjä ja tuollainen jonkun mainitsema lukupiiri, voisin olla sellaisessa innolla mukana. Jos ulkopuolista sellaiseen huolitaan.
Eläimet ei voisi vähempää kiinnostaa, varsinkaan hevoset. Olen pari kertaa kokeillut ratsastamista, ollut aikuisten ratsastusalkeisleirilläkin kaverin seurana. Ei ollut mun juttu.
Koira olisi ihan söpö, mutta en ole siinä mielessä kiinnostunut, että alkaisin koiria kouluttaa tai kasvattaa.
Kesällä viihdyn mökillä kyllä, mutta en oikein tiedä, mitä siellä tekisi talvella...
Asuntoani ja mökkiäni en suostuisi myymään. Tiedö sitten, miten siellä mökillä pääsisi kesällä käymään...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on ihanaa. Ei pakkoseurustelua naapureiden kanssa, oma piha ja oma rauha. Joulukuusen voi nyppäistä ihan tuosta omasta metsiköstä, naapuri tekee lumityöt aurallaan kun sille pikkasen maksetaan.
Ei ravaa koululuokallista kavereita kylässä, pari korkeintaan viikossa taksimatkojen takia.
Risteilylle pääsee kun lähtee, käydään 2-3 kertaa vuodessa Tukholmassa tai Tallinnassa. Teatterit ja oopperat ei kiinnosta.
Sushi- ja muita ravintoloita en kaipaa. Tykkäämme itse kasvatetusta kotiruuasta.
Kaksi auto on pakko, mutta sitä se oli jo kun asuimme kaupungin keskustassa. Enpä ihan heti vaihtaisi takaisin sinne kaupungin postimerkkitontille kymmenen muun samanlaisen talon seurana missä ainut näköala olkkarin ikkunasta on naapurin terassi.
Suomi taitaa olla Euroopan viimeinen maa missä on näitä syrjäseutuja
Sinä taidatkin olla oikea asijan tuntia! :D
Ruotsissa lähes kaikki ihmiset on siirretty Tukholman leveysasteen eteläpuolelle, eli suunnilleen Hesan kokreudelle tai alemmas
No eikös se Tukholman leveysasteen pohjoispuoli ole sitä suuremmalla syyllä syrjäseutua, kun siellä ei lähes ketään asu? Sitä paitsi Eurooppaa on muuallakin kuin Suomessa ja Ruotsissa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen syrjäseudulta kotoisin ja voin valaista, että maalla nuoret juo pussikaljaa ja joku amisviiksi voi myös lähteä kuskiksi ajamaan ympyrää lähimpään kaupunkiin ja sen kyydissä voi juoda sitä pussikaljaa.
Ei sitten tule mieleen, että lapsilla voisi olla kotonakin tekemistä. Joku kirjoittikin jo heppailusta, mutta voi olla paljon muutakin.
Pussikaljaa ei voi juoda kovin määrättömästi, jos ollaan kotona, ja vanhemmat myös. Voi olla täysin vieras ajatus, että pidetään huolta lapsista ja tiedetään, missä ovat.
Mä olen syrjäseudulta kotoisin ja voin valaista, että maalla nuoret juo pussikaljaa ja joku amisviiksi voi myös lähteä kuskiksi ajamaan ympyrää lähimpään kaupunkiin ja sen kyydissä voi juoda sitä pussikaljaa.
Ei sitten tule mieleen, että lapsilla voisi olla kotonakin tekemistä. Joku kirjoittikin jo heppailusta, mutta voi olla paljon muutakin.Pussikaljaa ei voi juoda kovin määrättömästi, jos ollaan kotona, ja vanhemmat myös. Voi olla täysin vieras ajatus, että pidetään huolta lapsista ja tiedetään, missä ovat.
taas tyypillistä palstaa. Kuule mamma, joku tossa ylempänä kysyi, missä nuoret muka maalla juo, kun ei ole kuin paikallinen baari. Siihen tuo sun lainaamasi teksti oli vastaus, ei siinä väitetty, ettei lapsista voi huolehtia tai heppailla. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen syntynyt ja asunut lapsuuteni 5000 asukkaan kunnassa, jossa on vain kaksi kauppaa, kioski ja pikkuliikkeitä. Sen jälkeen muutin opiskelemaan vielä pienempään kuntaan. Nyt asun kaupungin keskustassa.
Erona on ainakin se, että kaupoissa ja erikoisliikkeissä pääsee käymään tosi vaivattomasti. Pieneltä paikkakunnalta piti lähteä autolla lähimpään kaupunkiin, jos halusi ostaa vaatteita tai muuta erikoisempaa, mitä ei pienestä marketista saa. Tai jos halusi yökerhoon, niin sekin piti suunnitella vähän etukäteen, että saa jonkun kuskiksi lähimpään kaupunkiin. Nyt mulla on kaikki houkutukset, eli roskaruokapaikat, vaatekaupat ja yökerhot vähän liiankin lähellä ja niissä tulee käytyä ehkä enemmän kuin olisi tarvis. :) Toisaalta on kiva, kun kävellen pääsee käymään erikoisliikkeissä, eikä tarvitse kauheasti etukäteen suunnitella, jos tarvitsee jotakin.
Rakastan muuten kaupungissa asumisessa sitä, että kaikki ei tunne kaikkia. Pikkukaupungissa tulee vainoharhainen olo, kun kaikki tietää vähintäänkin, että kenekä tyttö minä olen ja kennelle sukua tms. Itse en tunne sitten varmaan läheskään kaikkia niitä ihmisiä, jotka tietää minut. Se oli välillä ahdistavaa, kun tuntuu, että pitäisi miettiä, miten julkisella paikalla käyttäytyy, ettei vaan vahingossa häpäise paitsi itseään, myös sukulaisiaan.
Pohjanmaalla asustan, eli täältähän on matkaa oikeisiin metropoleihin ainakin 300 km, Helsinkiin enemmänkin:-). Kunnassa asukkaita n. 5 000, meidän kylällä ehkä 1 000... Kylän keskustasta ei pahemmin palveluja löydy, kauppa, pankki ja koulu. Riittäähän se normaaliin elämiseen.
Naapurin valoja kyllä näkyy, en edes haluaisi asua niin syrjässä ettei niitä näkyisi! Siitäkin oli kokemusta että kyläkeskustaan oli 20 km ja se oli jo aivan liikaa. Lapsillakin oli liian pitkä koulumatka.
Huonoja puolia on just se, ettei ex tempore voi lähteä kauppoja kiertämään koska matkoihin menee liikaa aikaa. Viihdetarjonta on vähäistä jos on kiinnostunut oikeista konserteista tai teattereista.
Muita huonoja puolia on, että lapsille on tarjolla vähäinen määrä erilaisia harrastemahdollisuuksia: on vain sitä tavanomaista jalkapalloa, hiitoa, jääkiekkoa tai yleisurheilua. Musiikkia voi kyllä opiskella/harrastaa myös.
Pienet piirit on joo, voi olla vaikea löytää ystäviä. Monilla on jo ystäväpiirit ja niihin vaikea päästä sisään.
Hyviä puolia on: iso tontti jossa voi viljellä kaikenlaista. Lapsilla hyvä mahdollisuudet leikkiä vapaasti, joka mielestäni on jäänyt monella lapsella turhan paljon pois. Kaunis luonto, puhdas ilma, ei ruuhkia kun lähtee ajelemaan kaupunkiin, vähemmän stressiä (ihan selvästi).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pohjanmaalla asustan, eli täältähän on matkaa oikeisiin metropoleihin ainakin 300 km, Helsinkiin enemmänkin:-). Kunnassa asukkaita n. 5 000, meidän kylällä ehkä 1 000... Kylän keskustasta ei pahemmin palveluja löydy, kauppa, pankki ja koulu. Riittäähän se normaaliin elämiseen.
Naapurin valoja kyllä näkyy, en edes haluaisi asua niin syrjässä ettei niitä näkyisi! Siitäkin oli kokemusta että kyläkeskustaan oli 20 km ja se oli jo aivan liikaa. Lapsillakin oli liian pitkä koulumatka.
Huonoja puolia on just se, ettei ex tempore voi lähteä kauppoja kiertämään koska matkoihin menee liikaa aikaa. Viihdetarjonta on vähäistä jos on kiinnostunut oikeista konserteista tai teattereista.
Muita huonoja puolia on, että lapsille on tarjolla vähäinen määrä erilaisia harrastemahdollisuuksia: on vain sitä tavanomaista jalkapalloa, hiitoa, jääkiekkoa tai yleisurheilua. Musiikkia voi kyllä opiskella/harrastaa myös.
Pienet piirit on joo, voi olla vaikea löytää ystäviä. Monilla on jo ystäväpiirit ja niihin vaikea päästä sisään.
Hyviä puolia on: iso tontti jossa voi viljellä kaikenlaista. Lapsilla hyvä mahdollisuudet leikkiä vapaasti, joka mielestäni on jäänyt monella lapsella turhan paljon pois. Kaunis luonto, puhdas ilma, ei ruuhkia kun lähtee ajelemaan kaupunkiin, vähemmän stressiä (ihan selvästi).
...että eläinten hoito ja pihamaan hoito, joidenkin kukkien kasvatus yms. ei voisi kyllä vähempää kiinnostaa.
Eli ehkä mun täytyy miettiä tarkkaan tuota maaseudulle muuttamista.
ap
Mua ahdisti tosi paljon olla töissä kotipaikkakuntani toisessa marketissa. Tuntui, että jos vielä työtä opetellessani möhlin jotakin, niin että heti alkaa kylällä liikkumaan juorut, että "Maijan ja Riston tyttö näkyy päässeen töihin kauppaan. Ei se kyllä mitään osannut, mitenköhän se on sinne voinut päästä?" Tai muuta vastaavaa. Yipäänsä se, että jotkut minulle tuntemattomat ihmiset tietää minut nimeltä tai vähintäänkin, että kelle olen sukua. Tosi ahdistavaa. Isommassa kaupungissa voi olla enemmän oma itsensä ja se random kassaneiti, eikä "Maijan ja Riston, Joukon veljen, tyttö Liisa, joka oli ala-asteella meidän Tiinan kanss samalla luokalla". Saan olla enemmän oma yksilöllinen itseni, enkä aina vaan sen ja sen sukulainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vietin 19 ensimmäistä elinvuottani noin 7500 ihmisen kaupungissa Länsi-Suomessa. En menisi takaisin.
Kotipaikkakuntani henkistä tilaa karakterisoivat parhaiten termit ankeus, negatiivisuus, kateellisuus, päihderiippuvuus, tylsyys ja kyllästyneisyys. Nuoret halusivat pois tältä työttömyyden riivaamalta entiseltä teollisuuspaikkakunnalta, itsemurhaluvut olivat maan huipputasolla. Iloisia ihmisiä ei kylällä näkynyt, kaikesta löydettiin aina jotain negatiivista väen vänkäämälläkin.
Harrastemahdollisuuksia olivat oikeastaan autourheilu, jääkiekko ja ryyppääminen. Kun mikään näistä ei oikein kiinnostanut, niin vähän hukassa olin paikkakunnan meiningeistä. Teini-ikäni olikin jatkuvaa ryyppyporukoiden välttelyä, monet ikätoverini vetivät koomakännejä ja yksi menehtyikin moiseen touhuun. Kuulemani mukaan kotikaupungistani on nyttemmin tullut oman alueensa huumerikollisuuden pesäke, valitettavasti en kyllä yhtään ihmettele.
Koetin muuttaa asioita ja olin mukana perustamassa kylälle roolipelikerhoa joskus 1990-luvun puolivälin jälkeen, siitä hyvästä jouduin naljailun kohteeksi loppuiäkseni ja sain melkein turpaani kahdesti. Ilmapiiri oli sellainen, että nuori mies ei todellakaana saanut harrastaa mitään kulttuuriin viittaavaakaan, silloin olit heti paikallisilmaisun mukaan "homo" ja tuollainen käytös piti hakata sinusta irti.
Elämäni onnellisin päivä oli se, kun armeijan jälkeen pääsin muuttamaan pois tuosta p***lävestä. Eli mitään pikkukaupunki-idylliä en itse voi omiin kokemuksiini perustuen koskaan ymmärtää. Isossa kaupungissa on teineille kaikki määrättömästi paremmin, koska nuorisolla on niin paljon enemmän tekemistä eikä tuhoisiin ryyppyporukkoihin ole pakko ajautua. Samalla myös erilaisia ihmisiä suvaitaan paremmin eikä kirjallisuutta harrastavaa välttämättä haluta vetää turpaan.
Tämä siis varoituksena teille, jotka suunnittelette muuttoa pikkupaikkakunnalle ja lasten kasvatusta siellä.
Olen asunut syrjäseudulla ja helsingissä. Helsingissäkin rauhallisella alueella. Syrjäisemmillä paikoilla ei ole hirveesti varaa valita kaveriporukoita. Lähes aina siellä viina ja tupakka pyörii nuorten keskuudessa. Kaupungissa se ei ole niin "yleistä". Helsingissä ite ainakin vaihdoin kaveriporukkaa, kun päihteet alkoi maistua muille. Lisäksi täällä pääsi nuorena itse harrastuksiin ja sai käydä vaikka joka päivä. Itse kävin tallilla 4krt/viikko. Maalla ei ollut nuorille niin paljon tekemistä, joten aikaa kulutettiin mm. Juomalla. Näin on varmaan edelleen, miehen veljen juttuja kuunnellen (18v)
Toki kylälyä löytyy sekä viinatrokari että yhteiskäyttönainen, mutta suurin osa nuorista elää ihan normaalia elämää: käy koulunsa, harrastaa vapaa-aikana ja viettää aikaa kavereitten kanssa. Sushia ei saa eiiä kirkonkylän baarissa ole baristaa, mutta netti toimii täälläkin.
Vietin 19 ensimmäistä elinvuottani noin 7500 ihmisen kaupungissa Länsi-Suomessa. En menisi takaisin. Kotipaikkakuntani henkistä tilaa karakterisoivat parhaiten termit ankeus, negatiivisuus, kateellisuus, päihderiippuvuus, tylsyys ja kyllästyneisyys. Nuoret halusivat pois tältä työttömyyden riivaamalta entiseltä teollisuuspaikkakunnalta, itsemurhaluvut olivat maan huipputasolla. Iloisia ihmisiä ei kylällä näkynyt, kaikesta löydettiin aina jotain negatiivista väen vänkäämälläkin. Harrastemahdollisuuksia olivat oikeastaan autourheilu, jääkiekko ja ryyppääminen. Kun mikään näistä ei oikein kiinnostanut, niin vähän hukassa olin paikkakunnan meiningeistä. Teini-ikäni olikin jatkuvaa ryyppyporukoiden välttelyä, monet ikätoverini vetivät koomakännejä ja yksi menehtyikin moiseen touhuun. Kuulemani mukaan kotikaupungistani on nyttemmin tullut oman alueensa huumerikollisuuden pesäke, valitettavasti en kyllä yhtään ihmettele. Koetin muuttaa asioita ja olin mukana perustamassa kylälle roolipelikerhoa joskus 1990-luvun puolivälin jälkeen, siitä hyvästä jouduin naljailun kohteeksi loppuiäkseni ja sain melkein turpaani kahdesti. Ilmapiiri oli sellainen, että nuori mies ei todellakaana saanut harrastaa mitään kulttuuriin viittaavaakaan, silloin olit heti paikallisilmaisun mukaan "homo" ja tuollainen käytös piti hakata sinusta irti. Elämäni onnellisin päivä oli se, kun armeijan jälkeen pääsin muuttamaan pois tuosta p***lävestä. Eli mitään pikkukaupunki-idylliä en itse voi omiin kokemuksiini perustuen koskaan ymmärtää. Isossa kaupungissa on teineille kaikki määrättömästi paremmin, koska nuorisolla on niin paljon enemmän tekemistä eikä tuhoisiin ryyppyporukkoihin ole pakko ajautua. Samalla myös erilaisia ihmisiä suvaitaan paremmin eikä kirjallisuutta harrastavaa välttämättä haluta vetää turpaan. Tämä siis varoituksena teille, jotka suunnittelette muuttoa pikkupaikkakunnalle ja lasten kasvatusta siellä.
Meidän pikkupaikkkaunnalla on teatterikerho, jossa on mukana myös poikia, ja paljon. Eiköhän tuo kertomasi ole enemmänkin omaa alhaisen itsetunnon tuomaa kokemusta eikä niinkään todellisuutta.
... että täällä maalla monella nuorella ei ole halua tai mahdollisuutta harrastaa mitään ja sitten lähdetään just jonkun 18-vuotiaan matkaan, haetaan viinaa ja juodaan sitä jossain...:(. Lisäksi monet vanhemmat eivät tunnu välittävän?? Mielestäni ehkä kaupungeissa on enemmän mahdollisuuksia tehdä muita juttuja.
Me asumme maalla ja poikamme on enemmän kiinnostunut toisinlaisista harrastuksista. Tykkää luonnosta, perhosista ja linnuista. Ei ole yhtään liikunnallinen. Ei täällä hänelle mitään mahdollisuuksia ole mihinkään. Pitäisi sitten viedä johonkin naapurikuntaan...
Meidän pikkupaikkkaunnalla on teatterikerho, jossa on mukana myös poikia, ja paljon. Eiköhän tuo kertomasi ole enemmänkin omaa alhaisen itsetunnon tuomaa kokemusta eikä niinkään todellisuutta.
En liioitellut viestissäni pätkääkään. Olen nykyään iloinen ja sosiaalinen nuori mies, mikä johtuu paljolti siitä, että asun isossa kaupungissa ja saan olla juuri sellainen kuin olen: saan harrastaa mitä tykkään, opiskelen yliopistossa viimeisiä opintopisteitä ja minulla on ihana tyttöystävä. Elämä on ollut pelkkää iloa sen jälkeen, kun pääsin pois kotipaikkakunnaltani.
Omaan kotikuntaani vaikutti varmasti se, että paikkakunnalta oli lähtenyt pois suurin piirtein kaikki isot työnantajat (etupäässä metalliteollisuutta) 1990-luvun laman myötä, joten työttömyyttä oli ihan helkkarin paljon. Omilla vanhemmillani kävi hyvin ja saivat pitää työnsä, mutta monilla kavereillani oli molemmat vanhemmat työttöminä.
Sellainen vaikuttaa ihan hitosti myös nuorien maailmankuvaan. Kun tämä vielä yhdistetään päihteiden rankkaan käyttöön sekä yleiseen lohduttomuuden tunteeseen, niin voidaan sanoa että aika huonosti meidän sukupolvella meni kotipaikkakunnalla. Mietimme äskettäin kaverini kanssa, että muistamme nuoruusvuosiltamme yksitoista pojan tai nuoren miehen itsemurhaa - se on aika paljon pikkukaupungissa.
On hienoa, että teillä on tuollainen draamakerho, jossa on myös poikia mukana! Meilläpäin 1990-luvulla teatterikerholaisia olisi vedetty lujaa turpaan koulussa.
En nyt sano tässä kotikuntani nimeä suoraan, koska en halua tuottaa mielipahaa siellä nykyään asuville. Voihan nimittäin toki olla, että ilmapiiri on pikku hiljaa alkanut parantuakin. Mutta siitä olen varma, että minkäänlaista kotiseutunostalgiaa tai -ylpeyttä minulla ei ole: teini-ikä tuossa pikkukaupungissa oli kaltaiselleni nuorelle hyvin, hyvin ahdistava kokemus.
T. Se aikaisemmin 7500 asukkaan pikkukaupungista kirjoitellut
Meidän pikkupaikkkaunnalla on teatterikerho, jossa on mukana myös poikia, ja paljon. Eiköhän tuo kertomasi ole enemmänkin omaa alhaisen itsetunnon tuomaa kokemusta eikä niinkään todellisuutta.
En liioitellut viestissäni pätkääkään. Olen nykyään iloinen ja sosiaalinen nuori mies, mikä johtuu paljolti siitä, että asun isossa kaupungissa ja saan olla juuri sellainen kuin olen: saan harrastaa mitä tykkään, opiskelen yliopistossa viimeisiä opintopisteitä ja minulla on ihana tyttöystävä. Elämä on ollut pelkkää iloa sen jälkeen, kun pääsin pois kotipaikkakunnaltani. Omaan kotikuntaani vaikutti varmasti se, että paikkakunnalta oli lähtenyt pois suurin piirtein kaikki isot työnantajat (etupäässä metalliteollisuutta) 1990-luvun laman myötä, joten työttömyyttä oli ihan helkkarin paljon. Omilla vanhemmillani kävi hyvin ja saivat pitää työnsä, mutta monilla kavereillani oli molemmat vanhemmat työttöminä. Sellainen vaikuttaa ihan hitosti myös nuorien maailmankuvaan. Kun tämä vielä yhdistetään päihteiden rankkaan käyttöön sekä yleiseen lohduttomuuden tunteeseen, niin voidaan sanoa että aika huonosti meidän sukupolvella meni kotipaikkakunnalla. Mietimme äskettäin kaverini kanssa, että muistamme nuoruusvuosiltamme yksitoista pojan tai nuoren miehen itsemurhaa - se on aika paljon pikkukaupungissa. On hienoa, että teillä on tuollainen draamakerho, jossa on myös poikia mukana! Meilläpäin 1990-luvulla teatterikerholaisia olisi vedetty lujaa turpaan koulussa. En nyt sano tässä kotikuntani nimeä suoraan, koska en halua tuottaa mielipahaa siellä nykyään asuville. Voihan nimittäin toki olla, että ilmapiiri on pikku hiljaa alkanut parantuakin. Mutta siitä olen varma, että minkäänlaista kotiseutunostalgiaa tai -ylpeyttä minulla ei ole: teini-ikä tuossa pikkukaupungissa oli kaltaiselleni nuorelle hyvin, hyvin ahdistava kokemus. T. Se aikaisemmin 7500 asukkaan pikkukaupungista kirjoitellut
Sushi unohtui, sitä saa tuosta 5 km päässä olevasta kaupungista. Mun mielestä sushi on tosin jo out, eikä todellakaan mittari yhtään millekään.