mitä SINÄ tekisit epäreilulle ihmiselle, kun keskustelu ja asiasta puhuminen ei auta?

samalta paikkakunnalta kuin nykyiset isovanhemmat ovat. Mustasukkaisuus on kaiken a ja o ;D

Olet aikuinen nainen, voit tehdä mitä tahdot, hankkia ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa jne.



Miksi ripustaudut siihen, että pakkomielteisesti haluat isovanhempien tottelevan sinua? Mitä sillä voitat?



Se toinen perhe on todennäköisesi kiva, normaali perhe, jossa isovanhemmat kokevat olevansa hyväksyttyjä toisin kuin sinun perheessäsi, jossa koko ajan moititaan siitä, että isovanhemmat eivät ole sinun vaatimustesi tasolla.

samalta paikkakunnalta kuin nykyiset isovanhemmat ovat. Mustasukkaisuus on kaiken a ja o ;D

havaittuaan, että ap on koko ajan mittaamassa, punnitsemassa ja laskemassa, että he saavat varmasti kaikkea tarpeeksi.

jos lapsi kysyisi suoraan isovanhemmilta että "miksi te ette rakasta minua" eikä teiltä.

Ihme vastauksia täällä... Ihan ensiksi, ap, olen pahoillani puolestasi, ymmärrän tilanteesi täysin.



Kyllä isovanhempien ihan oikeasti kuuluisi olla lapsiaan ja lapsenlapsiaan kohtaan AIVAN tasapuolisia. Aina voidaan selitellä vaikka millä olosuhteilla epätasa-arvoisuutta, mutta selittelyt pois, se on väärin.



Käytännön toimia. Ehdotan, että päästät irti noista ihmisistä. Teet aivan oikein, kun kirjoitat asiasta (tämä palsta nyt vaan on niiiiin outo... mutta on muitakin!) ja työstät sitä. Voit oikeasti käydä puhumassa asiasta ammattilaisen kanssakin, jos tuntuu, ettet mitenkään pääse eteenpäin.



Noita sukulaisia et voi muuttaa, mutta asennettasi voit. Ala kiinnittää joka päivä huomiota kaikkeen siihen HYVÄÄN, mitä sinulla on. Välillä voit surra ja raivota, ymmärrän mielipahasi äitinä, mutta et voi tälle asialle muuta kuin päästää irti ja jatkaa omaa elämääsi. Älä tee mitään radikaalia, ei sinun tarvitse laittaa välejä poikki tms., vaan elä elämääsi ja jos isovanhemmat vapaaehtoisesti jättäytyvät pois, niin siten asiat menevät.



Lapsesi pärjäävät ilman isovanhempia, jos he joskus ottavat yhteyttä, niin tilanne on sitten erilainen ja mukavampi lapsillekin. Etsi muita luottoaikuisia ympäriltänne, uskalla tehdä päätös siitä, ettet enää yritä mitään. Välit voivat mennä ainiaaksi (jos isovanhempia ei kiinnosta) tai sitten ne korjaantuvat juuri näin. Mutta nykytilassa, "pakottamalla" ne eivöt muutu. TSemppiä, olet fiksu nainen ja varmasti hyvä äiti!

miten ihmeessä kaikki olettavat että tämä johtuu minusta? Siis miniästä? Että aina kaikki on naisen "vikaa"?



Tämä kuvio on ollut olemassa jo ihan ennen kuin minä olen edes suvussa ollutkaan. Eli miehelleni hänen vanhempansa ovat soittaneet kerran vuodessa, ja sisarelleen monta kertaa päivässä. En ole ollut edes kenenkään noista ihmisistä tuttavapiirissa tuolloin.



Toistan ja korostan edelleen, että miten moni teistä OIKEASTI itse hyväksyisi asian noin vaan ja pitäisi sitä ihan NORMAALINA jos teidän lapsillanne isovanhemmat tekisivät sitä samaa? Tässä ketjussa on ihan järjettömiä imbesillivastauksia tyyliin "ap vaatii ja kiukuttelee". En helvetissa vaadi enkä kiukuttele vaan toivon OIKEUDENMUKAISUUTTA. En minäkään aina elämässä pidä kaikista ihmisistä mutta silti vierailen, kyläilen, huomioin ja soitan vaikkei aina edes huvittaisi koska kyse on HUOMIOONOTTAMISESTA.



Jos kaikki alkaa ajattelemaan että on ihan oikeutettua viitata kintaalla toisille ihmisille tyyliin "en käy siellä ikinä enkä huomioi heitä" niin kyllä on maailma paha paikka elää ja asua.



Olen järkyttynyt. Siis siitä että av mammojen mielestä on ihan hyväksyttävää että isovanhemmat suosii toisia lapsenlapsia törkeästi. Minusta se ei ole todellakaan ok, ei todellakaan normaalia, ei todellakaan hyväksyttävää.

Isovanhempien käytös ei ole normaalia. Tämä palsta taas on mikä on, ihmiset provosoivat jne. Etsi kaltaisiasia ihmisiä, niitä jotka pitävät oikeudenmukaisuutta tärkeänä arvona, ja anna tuon isovanhempi-asian olla. Saat hyvää energiaa ihan muualta! Olen pahoillani, mutta muuta vaihtoehtoa ei taida olla. Vika EI ole sinussa, miehessäsi tai lapsissa.

monet vanhukset haluavat elämään säpinää ja jonkun jonka luona käydä. Saattavat käydä lapsen kanssa elokuvissa yms. siis raha-automaatti se ei ole vaan omat vanhemmat maksavat lapsen kulut, mutta lapsi saa seuraa ja jonkun turvallisen ihmisen elämään. Kaikilla ei ole isovanhempia tai asuvat kaukana joten eikö ole kiva jos on joku ns. varalla

Sä olet täälläkin siitä kirjoitellut ties kuinka pitkään, ja ties kuinka monta kertaa. Mun mielestä ei kuulosta kovin hyvälle että sä olet noin pahasti jumiutunut tuohon asiaan.



Juu, epäreilua on, todella, mutta jos asia ei miksikään muutu vaikka olette yrittäneet, niin mitäpä siitä enempää mieltänsä pahoittamaan.



Lapset ei tuollaisia isovanhempia tarvitse, jotka on suoraan sanoneet ja teoin osoittaneet, että evvk.



Mun mielestä teidän pitäisi nyt keskittyä luomaan läheisiä suhteita muihin sukulaisiin ja ystäviin. Niin että niistä olisi lapsille(kin) iloa. Noiden isovanhempien suhteen olisin täysin neutraali; soittavat kun soittavat, tulevat kun tulevat. Tai sitten katkaisisin välit kokonaan. En jaksaisi märehtiä heidän epäreiluuttaan enää yhtään enempää.

monet vanhukset haluavat elämään säpinää ja jonkun jonka luona käydä. Saattavat käydä lapsen kanssa elokuvissa yms. siis raha-automaatti se ei ole vaan omat vanhemmat maksavat lapsen kulut, mutta lapsi saa seuraa ja jonkun turvallisen ihmisen elämään. Kaikilla ei ole isovanhempia tai asuvat kaukana joten eikö ole kiva jos on joku ns. varalla

Juuri näin! Ja onhan lapsilla kummeja tai muita sukulaisia? Kannattaa keskittyä heihin ja suunnata voimia ihan toisaalle, isovanhemmilla on oikeus toimia juuri niin juntisti kuin toimivat, mutta ei ap:n tarvitse sitä jäädä katsomaan. Eikö muuten miehesi voi hoitaa asiaa puolestasi, ettei sinun enää tarvitse pitää yhteyttä?

Täälä AV:llahan osa ihmisistä ajattelee, että asia on aina aloittajan vika!



Teitä ja miestäsi on kohdeltu epäreilusti, ikävästi ja tunteettomasti. Miehesi vanhemmat ovat itsekkäitä, epäkypsiä ja ajattelemattomia. Eivät osaa ajatella lastenlastensa parasta, vaan pistävät omat tunteet pienten lastenlasten edelle.





Minusta sinulla on jäljellä nuo kolme vaihtoehtoa:



Joko yrität edelleenkin voittaa isovanhempien rakkauden, tai tyydyt siihen mitä edelleenkin saatte tällähetkellä tai katkaisette välit. En oikein näe mitä muita vaihtoehtoja sinulla enää olisi näiden lisäksi.



Asian perimmäinen syy on se, että miehesi on ollut syrjitty perheessään. Vanhemmat ovat kiintyneitä tyttäreen, mutta ei poikaan. Rakastavat sitten tyttären lapsia mutta eivät poikansa lapsia. Surullista ja niin epäreilua.



Mieti itse kohdallasi, mitä jaksat ja mihin voimavarasi riittävät. Koska et voi muuttaa miehesi vanhempia, tulee sinun muuttaa omaa asennoitumistasi. Pystytkö kuvittelemaan tilannetta, että lakkaat toivomasta ja odottamasta parempaa isovanhemmuutta lastesi kohdalle? Jos asiat eivät nimittäin etene yrityksistäsi huolimatta, parasta itsesi kannalta on päästää irti... Kannattaa vaikka miettiä, voistiko hyvällä terapeutilla käydä juttelemassa näitä kipeitä, ja sinua todella henkisesti syöviä asioita? Pääsisist itse elämässä eteenpäin, ja pystyisit elämään tilanteen kanssa.



Lapsellesi tietenkin osattomuus isovanhemmmista on ikävä asia ja menetys, mutta vielä pahempaa heille on se, että siirrät omat pettymyksesi, katkeruutesi, ja toiveesi lapsiisi. Lapset eivät osaa niin kovasti kaivata elämäänsä sellaista mitä eivät ole kokeneet.



Itse olen kasvanut kokonaan ilman isovanhempia, koska isäni teki totaalisen välirikon ainoaan isovanhempaan. Enkä sitten lapsena osanut kaivata kuin joskus harvoin mummoa tai vaaria elämääni, kun ei sellaisesta ollut juuri kokemuksia, tai olin niin pieni (viisi vuotias) kun viimeksi olin mummoa nähnyt. Ja ihan täysipäinen minusta kasvoi.

mutta yksi asia vielä jarruttaa irti päästämistä. En oikein tiedä miten sen prosessoin, se on varmaan oma luuloni.



Luulen/uskon siis että lapset KÄRSIVÄT jos niillä ei ole isovanhempia ollenkaan.



Järjen tasolla tietenkin on niin että lapset kärsivät siitä jos niillä on epäreilut paskat isovanhemmat. Tämän ymmärrän järkiajattelulla. Mutta jotenkin on joku "pakko" sille että pitäisi olla isovanhemmat, edes tyyliin tavataan kerran vuodessa, kuin että niitä ei olisi ollenkaan.



Ehkä tämä tulee siitä kun joka hemmetin lehti toitottaa miten tärkeitä isovanhemmat ovat ja miten ainutlaatuinen on isovanhempi-lapsenlapsisuhde. En ole nähnyt yhtäkään artikkelia koskaan jossa lukisi ihan yksiselitteisesti että "lapsi pärjää ihan hyvin vaikkei omista yhtä ainutta isovanhempaa".



Eli siis jotenkin koen että teen lapsia kohtaan väärin jos nyt lakkaan viimeisenkin yhteydenpidon rippeen, lapset menettävät jotain tai jäävät jostain paitsi.



TÄMÄ on se asia minkä takia siis vielä joku säie tai naru pitää minua roikkumassa tässä asiassa.



Jos mulla ei olisi lapsia niin heivaisin nuo paskat ihmiset elämästäni heti. Sen verran paljon ovat mielipahaa ja surua aiheuttaneet (ja tulevat aiheuttamaan jatkossakin jos en saa ravistettua tätä paskakikkaretta harteiltani).

Isovanhemmat on aikuisia ihmisiä jotka päättävät itse kelle lahjansa antavat ja missä kyläilevät.

Ja meidän jokaisen on vain tämä hyväksyttävä!

lyhyesti: toivoisin kommenttia mitä SINÄ tekisit seuraavassa tilanteessa. Lastemme toiset isovanhemmat suosivat todella törkeästi toisen aikuisen lapsensa perhettä ja lapsia. Tässä muutamin esimerkein mitä tämä tarkoittaa: - toisten lapsenlapsien luona käydään 1 kerta vuodessa, toisten luona vähintään 4-5 kertaa viikossa - toisille lapsenlapsille ostetaan esim 5-10 joululahjaa, toisille yhdet pienet vaatimattomat - toista perhettä autetaan vähintään 2-3 kertaa viikossa lastenhoidossa ja lapset yökylässä pari kertaa kuussa. Toista perhettä ei ole autettu SEKUNTIAKAAN koskaan. Tämä on sanottu ihan suoraan että "autamme vain toista perhettä" - toiselle aikuiselle lapselle soitetaan puhelu kerran vuodessa. Toiselle soitetaan pari kertaa _pöäivässä_ Sillä ei ole nyt merkitystä tarinan kannalta onko kyseessä appikset vai omat vanhemmat, olenko mies vai nainen jne. Lähtötilanne kuitenkin on se että ei ole mitään riitaa, ei olla oltu kenellekään ilkeitä, ei ole ollut mitään vanhoja kaunoja, kaikkien välit kunnossa noin periaattessa. Olemme puhuneet näiden isovanhempien kanssa nyt viisi (5!) kertaa tasapuolisuudesta, oikeudenmukaisuudesta, ja siitä että lasten kannalta voisi vähän useammin vierailla toisessakin perheessä. Eli ei tarvitse hoitaa, ei tarvitse ostaa lahjoja, vaan haluaisimme vain yhteistä aikaa ja kyläilyä. Yksikään näistä viidestä (5) keskustelukerrasta ei ole auttanut mitään. On kuin vesi valuisi hanhen selästä, sama meno jatkuu ja mikään ei muutu. Varsinainen kysymys: mitä tekisin nyt? Siis kun huomaat että keskustelu ei auta, sinun kohtuullisia toiveitasi ei kunnioiteta, ja sinun perheesi puolesta ei viitsitä nähdä edes sen vertaa vaivaa että käytäsiiin edes kaksi kertaa vuodessa kylässä sen entisen yhden kerran sijaan. Kerro kaksi tai kolme toiminta-agendaa miten toimisit?

Olen kovin yllättynyt että monen mielestä tällainen epäreiluus on OK. Siis että siinä ei ole mitään väärää, ei mitään epäoikeudenmukaista, ja pahimmillaan moni ajattelee vielä että itsepähän olet ansainnut epäreilun kohtelun.

---------

Esim. siihen pyyntöön, että meidän lapsille ei ihan kamalan paljon kerrottaisi ja kehuttaisi mitä muiden lasten kanssa on tehty, isovanhemmat eivät reagoineet mitenkään. Vaan meillä käydessään (siis sen kerta vuoteen) suureen ääneen kehuvat lapsillemme serkkuja, miten hienoja ovat ja viisaita ovat, miten käytiin serkkujen kanssa huvipuistossa/mökillä/retkellä, miten ostetaankin serkuille uudet polkupyörät jne jne. Minusta tämä on LASTEN KANNALTA järkyttävää ja haluan suojella lapsiani.

---------

Kyllä minulle tulee itku melkein silmään kun oma lapsi kysyy että miksi mummo ja pappa ei minun kanssa tee tuota mitä serkkujen? Eikö mummo ja pappa tykkää minusta? Miten tuossa voi sitten rakentavasti lapselle sanoa että "ei Pekka, ei ne kuule sinusta tykkää".

vaikka kuinka itkupotkuraivareita vetäisit.

Eli sinulla on kaksi vaihtoehtoa: etäännytte ja suhtaudutte appivanhempiisi kuin etäisiin pikkuserkkuihin. Tai katkot välit, mikä voi olla miehesi perinnön kannalta vähän epäviisasta (miksi sekin riesa pitäisi epäreiluuden saralta vielä ehdoin tahdoin saada niskaansa?).

Miksi sinun pitää lapsellesi muka sanoa, että isovanhemmat eivät tykkää hänestä? Miksi ihmeessä? Sen kun sanot vaan, kuten kommentissani nro 10 ehdotin, eli että se on isovanhempien valinta, joka ei liity mitenkään teihin, eikä johdu mistään riidasta ja että sinustakin se on omituista.

Tyhmää ja julmaahan se isovanhempien keekoilu toisten lastenlastensa kanssa tekemistä asioista ON, mutta sellaisia monet vanhat ihmiset tuppaavat olemaan, aika epäempaattisia ja ajattelemattomia halussaan todistella omaa hienoa isovanhemmuuttaan.

Mitä tapahtuisi, jos HETI siinä tilanteessa, siis lastenne kuullen, sanoisitte jotain tyyliin "ai että olitte huvipuistossa XX:n lapsien kanssa, koska ajattelitte viedä meidän lapset huvipuistoon? Miten niin ette vie? Miksi meidän lapset eivät kelpaa huvipuistoon, mutta XXX:n lapset kelpaavat? Selittäisittekö nyt, kun meidän Y on ihmetellyt, onko heissä joku vika, kun vain XXX:n lapset saavat tehdä kivoja juttuja isovanhempien kanssa...?"

Juu, tuo on julmaa, mutta voisi ehkä herättää edes jotain nolouden tunnetta niissä isovanhemmissa.

HE saattavat toki loukkaantuakin, mutta huom - te ette edelleenkään olisi itse aktiivisesti sanomassa, että ette halua pitää heihin yhteyttä.

-10-

joten surisin tilanteen pois vaivaamasta. Hyväksyisin ettemme ole jostain syystä mitä he haluavat. On olemassa paljon yksinäisiä isovanhempia. Jos kovasti haluaisin vanhemman ihmisen tuomaa elämänkokemusta lasteni elämään niin yrittäisin löytää tällaisen ihmisen jonkin mummo-palvelun tai vastaavan kautta.



Kun saisin itseni sellaiseen tilaan että tulipa sieltä mitä tahansa, kestän sen, ottaisin yhteyden tähän siskoon tai veljeen jonka perhettä isovanhemmat hyysäävät. Kertoisin heille ihan suoraan miten pahalta tilanne minusta/miehestä tuntuu ja pyytäisin heiltä apua. Voisivatko he jotenkin pehmeästi suostutella isovanhempia pitämään yhteyttä meihin/lapsiimme enemmän. Olen monesti huomannut ihmisten käytöksen muuttuvan parempaan, lempeämpään suuntaan kun kertoo omasta surusta tai syvästä tunteesta. He voisivat haluta auttaa. Mahdollista on ettei näin käy. Siihen olisin varautunut suremalla suruni etukäteen.

Jos mikään ei kaikesta yrityksestä huolimatta auttaisi, toteaisin että ihan sama, eivät tiedä mitä menettivät koska eivät ole koskaan edes antanut mahdollisuutta.

että lisäksi tietenkin jäin perinnönjaosta osattomaksi. Mutta ei se kirvellyt, koska tämä henkilö (mummo) ei kuulunut elämääni, joten en niitä rahojakaan osanut kaivata.



En sitten myöskään mennyt hänen hautajaisiinsa.



Asiasta on minulle täysi rauha. Miksi murehtisin tuntemattoman henkilön asioita, suhteita, tai rahaa?



Katkera olisin ollut jos olisin sivusta seurannut vuosikausien osattomattomaksi jäämistä, toisten sukulaisten suosimista ja lopulta sitten siihen peinnönjaon "epäoikeudenmukaisuuttakin".



Niin sitä usein ihminen kuolee kuin elääkin, eli voit nyt jo olla varma, että perheen tytär lapsineen perii kaiken mahdollisen, miehesi sitten vain pakollisen lakiosan. Tämä jo etukäteen nähtävissä. Ole Ap realisti.

Oikeasti ne lapset eivät osaa kaivata isovanhempiaan kuin harvoin, koska heille ei ole syntynyt tunnesiteitä isovanhempiin.



Saattavat ehkä kavereiden puheiden perusteella joskus kysyä, että miksei minulla ole mummo tai vaaria, tai missä he ovat ja missä asuvat jne.



Ja kyllä ottaisin varamummo tai varavaari-yhdistykseen yhteyttä (katso netistä). Ja vaikka alkaisin jonkun paikkakunnan varamummon kanssa kahvittelemaan ja vierailemaan. Siitä se yksinäinen mummokin saa virkistystä. Laita vaikka lappu kaupan seinään, tai aluelehteen ilmoitus nimimerkillä, tai vaikka ilmoitus ET-lehteen paikkakuntatiedon kera, että varamummoa tai vaaria kaivataan!



Tsemppiä AP.

Sanoisin vielä, että vaikka asia voi tuottaa lapsille surua, niin irtiotto taitaa silti olla tarpeen. Surua epätasa-arvoinen kohtelukin tuottaa!

Et voi pakottaa ketään pitämään yhteyttä enkä itse edes haluaisi pakotettua yhteydenpitoa.

Meidän perhe on samassa asemassa kuin omasi ja minä olen antanut asian olla. Toiset isovanhemmat ovat kuin vieraita ihmisiä meidän lapsillemme.

Antaisin asian olla (viisi kertaa jankkaus on kyllä liioittelua). Aikuiset ihmiset päättävät, kenen kanssa ovat tekemisissä.