Minä en enää jaksa, en kestä, en jaksa enää elää! MIKSI mä en voi saada lasta,

En oikein osaa sanoa mitään, mistä olisi sinulle apua. Ei taida mun sympatiasta olla sulle hyötyä. Raskaalta kuulostaa sun elämä.

niin hankkisit nyt vaikka alkuun sijoituslapsia, kasvattilapsia, mahdollisesti adoptoisit. Miksi juuri sinun geenisi olisivat niin ylivertaisia, että ne pitäisi monistaa liikakansoituksesta kärsivälle maapallolle. Nyt järki käteen, nainen: Me emme ole pelkkiä lisääntymisviettiemme varassa toimivia eläimiä.

Voimia.

Tosi kurjaa. Harkitsetteko adoptiota?

Tiedän tunteen! Mulla on 4v menny raskauksien välissä, kaverit on sillä välin ilmoitellu 2 ja kolmannesta lapsestaan, raskaana olevat naiset sai mut voimaan pahoin ja tunne miksi meille ei tule toista tai kolmatta ja kaikki muut on paksuna on todellakin tuttu.



Olen onnellisessa asemassa sillä odotan 8 lastamme, jokainen omalla tavallaan rakas ja jokainen ainutkertainen.



Mun neuvo, lakkaa yrittämästä, nauti elämästä ja pian huomaat olevasi raskaana!



Kaikkea hyvää sinulle!

Tämä on varmasti typerä neuvo, mutta näin joskus ohjelman, jossa miehille syötettiin erittäin terveellistä ravintoa. Hedelmiä, vihanneksia, pähkinöitä. Heidän hedelmällisyytensä nousi heti.



Ehdotan, että unohdat(-te) kokonaan alkoholin, kahvin jne. ja syötte mahdollisiman terveellisesti esim. puolen vuoden ajan. Toivon, että saatte haluamanne lapsen.



Minun lapsensaantihaaveeni tuhosi endometrioosi.

Kannattaisi harkita tuossa vaiheessa jo adoptioneuvontaan hakeutumista. Mitään vikaa ei teistä ole löydetty, mutta ei lääketiede tunne vielä kaikkia vikoja. Jotain vikaahan aivan selvästi on, jos on ollut neljä keskenmenoa ja kaksi kohtukuolemaa. Veikkaisin, että mahdollisen seuraavankaan raskauden ennuste ei olisi kovin hyvä. Toivottavasti jaksatte :( minullakin sattui kohtukuolema kerran aivan ennen joulua.

Hae nyt ensin apua näihin ajatuksiin. Hiukan voi helpottaa kun saa edes huutaa tuskaansa lääkärille.



Ja eihän tuo reilulta kuulosta. Toivon kaikkea hyvää sinulle!

niin hankkisit nyt vaikka alkuun sijoituslapsia, kasvattilapsia, mahdollisesti adoptoisit. Miksi juuri sinun geenisi olisivat niin ylivertaisia, että ne pitäisi monistaa liikakansoituksesta kärsivälle maapallolle. Nyt järki käteen, nainen: Me emme ole pelkkiä lisääntymisviettiemme varassa toimivia eläimiä.

mutta ei sijoitettu lapsi ole mikään ratkaisu lapsettomuuteen. Käsittääkseni on nimenomaan hyvä, että sijaisperheessä olisi vanhempia lapsia, eikä masentuneesta äidistä oikein taida olla niin rankkaan pestiin.

Mitään kasvattilapsia ei ole olemassa, eikä adoptio ole mikään läpihuutojuttu.

Kannattaa edes vähän ottaa selvää asioista, ennen kuin tarjoaa "hyviä" neuvojaan.

En osaa sanoa miksi elämä on tällaista. Siihen kun saisi vastauksen miksi pitää olla tuskaa ja surua. Mulla taas tilanne, et oon jo toista kertaa jäämässä yh:ksi, eli eroan jo toisesta liitosta. Tai siis mies vaan jätti mut ja perheen kuin mallin kalliolle. Voi sinusta tuntua oudolta, mutta minä taas tunnen katkeruutta siitä, että elämäni ainoa onni ja tarkoitus on nämä lapset - toki aivan ihanat ja rakkaat!!! Mutta ihmisenä, naisena olen täysi nolla ja hylkiö. Mitä iloa on tästä onnesta kun ei ole kumppania kenen kanssa sitä jakaa, ja nyt tuntuu entistä epätodennäköisemmältä että sitä löytyykään enää. Ja niin. Minäkin viiltelin eilen itseäni ensimmäistä kertaa. Mutta lasten takia pakko vaan jatkaa ja olla kuin ei mitään. En voi tarjota sulle muuta kuin kuuntelevaa korvaa ja keskusteluapua, jos auttaa... Jaksamista...

Kannattaa hakea apua masennukseen ennen kuin sattuu jotakin vakavampaa.

sitten olisi lapsi. Kaikkien lasten ei tarvitse olla itsethéhtyjä.

Sijoitettu lapsi olisi kyllä ratkaisu siinä mielessä, sitten olisi lapsi. Kaikkien lasten ei tarvitse olla itsethéhtyjä.

ei ole oma lapsi. Sijoitettu lapsi voidaan palauttaa takaisin biologisille vanhemmilleen.

Että ap:n sitten pitäisi saada ihan omia biologisia lapsia, vaikka on selvästi ihmisenä epätasapainoinen? Omien lasten hoitaminenko on niin lastenleikkiä, että se käy tällaiseltakin?

Kyllä se nyt vain niin on, että aikuinen ihminen joka suhtautuu noin hysteerisesti joko tarttuu itseään niskasta kiinni ja hyväksyy tilanteen tai sitten hänen on muutenkin parempi olla lisääntymättä.

niin hankkisit nyt vaikka alkuun sijoituslapsia, kasvattilapsia, mahdollisesti adoptoisit. Miksi juuri sinun geenisi olisivat niin ylivertaisia, että ne pitäisi monistaa liikakansoituksesta kärsivälle maapallolle. Nyt järki käteen, nainen: Me emme ole pelkkiä lisääntymisviettiemme varassa toimivia eläimiä.

mutta ei sijoitettu lapsi ole mikään ratkaisu lapsettomuuteen. Käsittääkseni on nimenomaan hyvä, että sijaisperheessä olisi vanhempia lapsia, eikä masentuneesta äidistä oikein taida olla niin rankkaan pestiin.

Mitään kasvattilapsia ei ole olemassa, eikä adoptio ole mikään läpihuutojuttu.

Kannattaa edes vähän ottaa selvää asioista, ennen kuin tarjoaa "hyviä" neuvojaan.

Ja kyllä sijoitettu lapsikin on oma. Itse aiankin ajattelen lasta ihan omanani. Yhtä rakas kuin olisi biologinen lapsi. Mutta ensin täytyy olla itse kunnossa ja hoitaa mahdollinen masennus ja käydä läpi monia asioita mielessään. Mutta ehkä jossain vaiheessa voisit ajatella sijoitettua lasta tai adoptiota.....sijaisäiti....

Että ap:n sitten pitäisi saada ihan omia biologisia lapsia, vaikka on selvästi ihmisenä epätasapainoinen? Omien lasten hoitaminenko on niin lastenleikkiä, että se käy tällaiseltakin?

Kyllä se nyt vain niin on, että aikuinen ihminen joka suhtautuu noin hysteerisesti joko tarttuu itseään niskasta kiinni ja hyväksyy tilanteen tai sitten hänen on muutenkin parempi olla lisääntymättä.

niin hankkisit nyt vaikka alkuun sijoituslapsia, kasvattilapsia, mahdollisesti adoptoisit. Miksi juuri sinun geenisi olisivat niin ylivertaisia, että ne pitäisi monistaa liikakansoituksesta kärsivälle maapallolle. Nyt järki käteen, nainen: Me emme ole pelkkiä lisääntymisviettiemme varassa toimivia eläimiä.

mutta ei sijoitettu lapsi ole mikään ratkaisu lapsettomuuteen. Käsittääkseni on nimenomaan hyvä, että sijaisperheessä olisi vanhempia lapsia, eikä masentuneesta äidistä oikein taida olla niin rankkaan pestiin.

Mitään kasvattilapsia ei ole olemassa, eikä adoptio ole mikään läpihuutojuttu.

Kannattaa edes vähän ottaa selvää asioista, ennen kuin tarjoaa "hyviä" neuvojaan.

oma lapsi hieman eri asia kuin se, että perheeseen tulee traumaattisia asioita kokenut lapsi? Tiedätkö sä, miksi lapsia sijoitetaan, vai onko tämä susta vaan tosi sopiva ketju trollata idioottijutuilla?

Oletko itse kenties jättänyt lastentekemisen väliin omistautuaksesi sijaislapsille?

Suosittelen, että jos et osaa kirjoittaa asiallisesti kipeästä aiheesta, tartut itseäsi niskasta kiinni, etkä avaa enää tätä ketjua.

ap:n tilanteessa, juuri tapahtuneen kohtukuoleman jälkeen, moni olisikin erittöin tasapainoinen !

Että ap:n sitten pitäisi saada ihan omia biologisia lapsia, vaikka on selvästi ihmisenä epätasapainoinen? Omien lasten hoitaminenko on niin lastenleikkiä, että se käy tällaiseltakin?

Kyllä se nyt vain niin on, että aikuinen ihminen joka suhtautuu noin hysteerisesti joko tarttuu itseään niskasta kiinni ja hyväksyy tilanteen tai sitten hänen on muutenkin parempi olla lisääntymättä.

niin hankkisit nyt vaikka alkuun sijoituslapsia, kasvattilapsia, mahdollisesti adoptoisit. Miksi juuri sinun geenisi olisivat niin ylivertaisia, että ne pitäisi monistaa liikakansoituksesta kärsivälle maapallolle. Nyt järki käteen, nainen: Me emme ole pelkkiä lisääntymisviettiemme varassa toimivia eläimiä.

mutta ei sijoitettu lapsi ole mikään ratkaisu lapsettomuuteen. Käsittääkseni on nimenomaan hyvä, että sijaisperheessä olisi vanhempia lapsia, eikä masentuneesta äidistä oikein taida olla niin rankkaan pestiin.

Mitään kasvattilapsia ei ole olemassa, eikä adoptio ole mikään läpihuutojuttu.

Kannattaa edes vähän ottaa selvää asioista, ennen kuin tarjoaa "hyviä" neuvojaan.

niin hankkisit nyt vaikka alkuun sijoituslapsia, kasvattilapsia, mahdollisesti adoptoisit. Miksi juuri sinun geenisi olisivat niin ylivertaisia, että ne pitäisi monistaa liikakansoituksesta kärsivälle maapallolle. Nyt järki käteen, nainen: Me emme ole pelkkiä lisääntymisviettiemme varassa toimivia eläimiä.

Kyllä se oman vauvan saaminen vaan on todella voimakas tarve, ilman sitä ei olisi ihmislajia. Miksi jonkun toisen pitäisi se tuosta vaan dumpata mutta toiselle sen toteuttainen on ihan ok?? Kerro, jätithän itse järki kädessä lisääntymättä?

EDES YHTÄ??? Samaan aikaan ympärillä tutut tehtailee abortteja ja toiset ilmoittelee ihania uutisia jo neljännestä vauvasta kun "sattui vahinko".

Meidät on miehen kans tutkittu, ei mitän vikaa kummassakaan havaittu. Takana 11 yhteistä vuotta, 4 alkuraskauden keskenmenoa,ja 2 kohtukuolemaa, joista jälkimmäinen nyt pari vkoa sitten rv 38. Nyt mä oikeesti vaan haluisin kuolla.

Oon niin saatanan vihainen , kateellinen ja katkera etten tiedä pystynkö enää jatkamaan tästä mitenkään. Oon lastensuojelussa työssä itse, ja siellä näen asioita jotka saa heikkohermoisemman oksentamaan. Miten roskana voidaankaan lapsia , ainutkertaisia ihmeellisiäihmisiä kohdella.

Ja me ei saada edes sitä yhtä omaa, vaikka kaikkemme annettais sille!!!

Viime yönä säikähdin itseäni, vedin kännit ja viiltelin itseni nilkoista, kyljistä, eka kertaa elämässäni - mies pelästyi ja oli vähällä ettei soittanu ambulanssia.

Mä oon sekoamassa, enkö olekin????? :(((((((

sä taas olet kokenut VAUVAN KUOLEMAN, joka on aivan hirveä suru, pettymys, kriisi. Sun täytyy saada apua, ehkä tuo suru on liian raskas kantaa. Olen seurannut läheisen raskasta kamppailua samassa tilanteessa, sydämeni on särkynyt hänen vuokseen monet kerrat, tekisin mitä vain jos voisin auttaa häntä. Elämä on itsessään julma, epäreilu ja siihen päälle vielä tämänkin ketjun vittumaiset ihmiset, niin joskus on vaikeaa todellakin jaksaa. Voimia, vihaa, sure ja hae itsellesi apua. Joudut kokemaan todella kurjia asioista!

Mutta nyt oon tajunnu, että tais mennä kuppi nurin mun kohdalla, tän viimeisimmän kohtukuoleman jälkeen. Pidin täydellistä tytärtäni sylissäni, suutelin otsaa, itkin sen hiukset märäksi ja pyysin miestäni ottamaan meistä yhteiskuvia, MÄ HYMYILIN NIISSÄ, ihan kuin oisin vittu muka onnellinen vastasynnyttänyt äiti.



Joskus aiemmin mietin adoptiota, mä oisin ollut valmis siihen, mies ei, sillä on adoptoitu veli, ja heitä kohdeltiin niin eriarvoisesti aina, ettei edes halua miettiä koko asiaa enää. Adoptoitu veli teki itsarin varhaisaikuisuudessa.



Ja just nyt mä oon niin paskana, ettei mulle/meille taatusti mitään lasta annettais, ei sijoitukseen tai muutenkaan.Töistäkin oon sairaslomalla, en vielä tiedä miten pitkään.



Mutta tuo itsetuhoisuus. Mulla ei oo ikinä ollut mitään sellasta, ei ennen tätä. Join tosi paljon eilen illalla/viime yönä, jossain vaiheessa havahduin siihen, että mies huutaa ja ravistelee mua ja tuijotan itteeni peilistä ja mä valun verta, tosi paljon, kyljistä, nilkoista.



Mun mies väittää, etten muka ole sekoamassa koska kuulemma se joka oikeasti on, ei sitä itse tajua. En usko. Oma itseni en ainakaan ole. ap