Isä ajoi vahingossa 2-vuotiaansa hengiltä.
Kommentit (24)
mutta on yritettävä elää. Toisekseen muistakaa että ette tiedä miten selviäisitte, teillä ei ole aavistustakaan millaista se on. Ei siis aavistustakaan. Ihmisistä löytyy myös valtavia voimia.
samalla kun siellä tehdään traktorilla töitä, ei mitään järkeä. Todella järkyttävä päätös elämälle, isä on kuullut lapsensa huudon ennen tämän kuolemaa.
lastenvaunujen päälle. Äiti oli lähdössä lenkille vaunujen kanssa ja pysähtyi juttelemaan naapurin kanssa. Vaunut oli siinä muutaman metrin päässä. Isä oli lähdössä rekalla samaan aikaan ja tumps. Siinä syytellään toisiaan urakalla. Mietin, että kuinkahan avioliittokaan selviää tuollaisesta syyllisyydestä...
Ei paljon järki päätä pakota joillakin vanhemmilla. Lapsi raukka..
miksi ihmiset eivät opi muiden tekemistä virheistä.
Pieni lapsi ja työkone samaan aikaan pihalla ei ole hyvä yhdistelmä.
Työkoneesta ei ole näkyvyyttä ja lapsi ei ollut vielä ymmärysiässä.
Lasta tästä ei voi syyttää vaan vanhempia. Aivotonta toimintaa niin kuin vastaavanlaisissa tapahtumissa aina. Ei osata ennakoida ja ymmärretä missä vaara piilee.
MIKSI pitäisi syytellä ketään?! Se ei lasta takaisin tuo, vanhemmilla varmasti jo hirveät syyllisyyden tuskat omasta takaa ja samalla hirveä suru ja murhe. Koittakaa olla armollisia, hirveä tapahtuma mutta kyseessä onnettomuus, elämässä ei koskaan tiedä milloin on hetki viimeinen. Voimia perheelle! :(
Eijeijei! Ihan kamalaa! Paljon voimia koko perheelle kamalan murhenäytelmän keskellä!
Niin...tokihan tässä on aina helppo jossitella ja miettiä, miksi on päästetty lapsi ulos. En itsekään olisi päästänyt lapsia tuolloin ulos, mutta saattaisin tehdä jonkin toisen virheen jossakin muussa tilanteessa. Joskus sitä vain on ajattelematon eikä osaa ennakoida pahinta :(
Rukoilen perheen puolesta.
Näistä tehty kampanjoita ja tutkimuksia.
koska aina näitä sattuu. Jos se kritiikki auttaisi, että tämäntyyppiset tapaturmat jatkossa vähenisi.
Maatila on lapselle turvaton paikka. Kuvitellaan, että lapset kasvaa itsekseen kaiken työnteon lomassa.
TAAS voi vain toivoa, että toiset vanhemmat ottavat tästä opikseen.
kuolla huolimattomuutenne takia. Sellaista ihmistä ei ole joka ei tekisi arviontivirheitä. Alinta paskaa ovat tuollaiset syyttelijät, tekevät maailmaan hirveästi pahaa oloa.
Ottakaa huomioon etteivät kaikki ole tuollaisia, vailla inhimillisiä tunteita olevia syyttelijöitä. Pariskunta tuskin toisian keskittyy syyttelemään vaikka toki sellainenkin vaihe surussa aina on, oliko tämä minun tai sinun vika.
Voimia perheelle. Elämä jatkuu!
on pihalla ajamassa traktoria ja lapset päästetään sinne leikkimään???
Ai niin, kun maalla on niin turvallista.
Kuoleman tuotti radiokanavan vitsi. Hiukan eri sfääreissä liikutaan kuitenkin.
Kyllähän sen järkikin sanoo, että pikkuset saattaa juosta minne sattuu. Kamala vahtiminen niissä on kun ne ei vielä tajua.
on pihalla ajamassa traktoria ja lapset päästetään sinne leikkimään???
Ai niin, kun maalla on niin turvallista.
mutta silti kuulostaa aika karmealta 2-vuotias ja lumitöitä tekevä traktori yhtä aikaa pihalla. Mutta turha sitä syyllistä tai tekemisiä on enää miettiä, järkyttävä menetys.
Eijeijei! Ihan kamalaa! Paljon voimia koko perheelle kamalan murhenäytelmän keskellä!
Niin...tokihan tässä on aina helppo jossitella ja miettiä, miksi on päästetty lapsi ulos. En itsekään olisi päästänyt lapsia tuolloin ulos, mutta saattaisin tehdä jonkin toisen virheen jossakin muussa tilanteessa. Joskus sitä vain on ajattelematon eikä osaa ennakoida pahinta :(
Rukoilen perheen puolesta.
oli fiksusti sanottu.
lastensuojelu ottaa sen toisen pojan turvaansa, jo on huolimattomat vanhemmat.
lastensuojelu ottaa sen toisen pojan turvaansa, jo on huolimattomat vanhemmat.
Ja äitinäkin olisi vaikeaa, kun samaan aikaan pitäisi lohduttaa puolisoa ja surra omaa lasta. Oikeasti tuon täytyy olla yksi ihmiselämän suurimmista painajaisista. Voimia perheelle.