Lue keskustelun säännöt.
Aloin seurustella vakavasti vasta 26-vuotiaana ja seurustelun arki tuntuu tosi raskaalta
06.12.2012 |
kun on vuosia elänyt vaan itselleen on todella vaikea ottaa toista ihmistäkin huomioon.
Ensi huuman jälkeen ja kun arki koitti tekisi mieli luovuttaa ja etsiä taas uusi rakkaus ja erota taas heti hullaantumisvaiheen jälkeen.
Kommentit (10)
Minä taas olen niin onnellinen kun olen löytänyt vierelleni rakkaan ja hyvän ihmisen, että haluan ottaa hänet huomioon joka asiassa ja tehdä kaikkeni että hän on onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomaa että on naisen kirjoittama teksti.
Mutta mikä siinä seurustelussa on raskasta? En ole itse ikinä seurustellut enkä myöskään ymmärtänyt mikä siinä on raskasta. Paitsi jos muuttaa asumaan yhteen, mikä on mielestäni tyhmää.
omissa tekemisissä. Ehkä seurustelu ei sovi minulle.
Mulla samat fiilikset. Toisaalta haluiaisin jonkun, mutta toisaalta se ois ihan kauheen työlästä.
omissa tekemisissä. Ehkä seurustelu ei sovi minulle.
...kun ystävilläsi ei enää ole perheiltään aikaa sinulle, että yksinkään ei ole hyvä olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloin seurustella vakavasti vasta 26-vuotiaana
Miksi sen seurustelun pitää olla vakavaa?
Tunnen useita pariskuntia, jotka ovat varmaan haudanvakavasti pareja, mutta asuvat eri maissa.
Jokohan Pena on muuten muuttanut Tarjan luota taas erilleen?
Mua varoitettiin juuri tuosta tilanteesta että viimeistään kolmekymppisenä on jo niin mukautunut elämään sinkkuna ettei homma toisen kanssa välttämättä onnistu.
Avioiduin 30 vuotiaana enkä ole ollenkaan varma mikä olisi ollut viisainta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aivan saman ikäiseksi, mutta nyt minusta on ihanaa kun elämässä on muutakin sisältöä kuin itseni viihdyttäminen. Voi ilahduttaa sitä toista vain olemassaolollaan ja sanoillaan, teoista puhumattakaan. Se on se elämän tarkoitus nyt.
Ja minä kuvittelin olevani itsekäs.
omissa tekemisissä. Ehkä seurustelu ei sovi minulle.
...kun ystävilläsi ei enää ole perheiltään aikaa sinulle, että yksinkään ei ole hyvä olla.
olen ollut suurimman osan elämästäni sinkku ja nyt kolmikymppisenä korostuu vielä enemmän se, kun pitää sitä toistakin ajatella. Mutta uskon, että oikean ihmisen kanssa saa itsekin hengitysilmaa.
Ongelmani ei ole ollut se, että en olisi saanut hengitysilmaa vaan se, että stressaan liikaa niistä yhteisistä kuvioista, käytännöllisistä asioista.