Isovanhemmat eivät koskaan tee aloitetta pyytää lapsenlapset kylään, saati hoitoon
Kommentit (27)
Eli isovanhemmat eivät pyytäneet, eivätkä juurikaan kyselleet lapsenlapsistaan. Oitn asian puheeksi vanhempieni kasnsa, ja he kertoivat etteivät halunneet sotkeutua miedän elämään. Kokivat jotenkin tuppautumisena sen, että olisivat kysyneet minulta esim. tarvinko apua lasten kanssa, tai ottavatko lapsia hoitoon jne. Ymmärrän täysin tässä tilanteessa heitä, koska olen aika itsenäinen ja tod. näk olisin kokenut kyselyt ahdistavina siinä suhteessa ,että ajattelisin vanhempieni ajattelevan etten jaksa.
Nyt soittelevat lapsenlaspille, ja tapaavatkin suht usein.
tein selväksi, että jos hoitoapua tavitsen, sitä ei tarvitse tuputtaa vaan pyydän itse.
Meillä siis 3 lasta, pojat 7v ja 3v & tyttö 1v.
Mun vanhemmille nuo kaikki 3 ovat kaikki kaikessa. Käyvät kylässä lähes päivittäin, äitini tulee usein ja sanoo, että voi olla pari tuntia muksujen kans, käy vaikka kaupassa jne. Isäni hakee poikia mökkeilemään koko viikonlopuksi ja nyt on tekemässä mökille tytölle omaa kasvi/mansikkamaata, että "enskesänä sitten Ronjan kans tutustutaan mökkielämään".
Appivanhemmat hakevat myös poikia yökylään sillointällöin ja varsinki anoppi ostelee pojille kaikenlaista. Mutta tyttö onki sitten ihan out kaikesta. Ei oo saanu mitään. Joululahjoja oli pojille anoppilasta 7 molemmille, tyttö sai yhden. Syksyllä pojat saivat synttärilahjaksi isot paketit, tytölle anoppi toi sukkahousut. Kun käyvät kylässä, poikien kans touhutaan kyllä, mutta tyttö ei pääse edes syliin :( Ja kaikenhuippu oli, kun anoppi oli sanonut miehen siskolle, että "oliskai niille ne kaks tervettä poikaa pitäny riittää, miksihän sen xxx (minun) piti se tyttö vielä saada".
MUTTA, anopin riemuksi meillä on neljäs lapsi tilauksessa, saapas nähdä kumpaa sorttia tulee. Melkein voisin toivoa tyttöä, ihan anopin kiusaksi ;)
Meillä ainakin pyydetään isovanhempia apuun kun tarvitaan, ja kyllä aina on apua saatu.
Meillä ainakin pyydetään isovanhempia apuun kun tarvitaan, ja kyllä aina on apua saatu.
-- et kun mä äidiltä apua kyselen niin hän on aina hirveen vaivautuneen oloinen. Että ikäänkuin vaivaisin häntä liikaa. Jos esim. kyselen että "voitko hoitaa x:aa maanantaina" niin vastaus voi olla "no katotaan nyt onko meillä silloin mahdollisuutta/aikaa!" Siis tämä ihmiseltä joka on kotona joka päivä, joka ei harrasta mitään, tv:a katselee jatkuvasti tosin.
Et tuon takia mä en jaksa enää hirveesti kysellä kuin vain hätätapauksessa.
Meidän isä kyllä hoitaisi varmaan useamminkin, mutta kun äiti päättää asioista siinä perheessä niin isäkään ei sitten tarjoudu. Ja on vähän avuton ihan pienten lasten kanssa vaikka muuten kyllä leikkii lasten kanssa.
Sekin mua ärsyttää että mun äidille TV on tärkeämpi kuin me. Usein me ei olla saatu kyläänkään iltaisin tulla koska tulee esim. Salkkarit... Niitä se töllöttää aina vaikka mekin oltaisi paikalla. Vaikka niillä on videot ja ne vois ne sarjat tallentaa! Eikä ne tule enää koskaan iltaisin käymäänkään. Ovat sanoneet suoraan että silloin ei tulla koska TV:a tulee se ja se ohjelma.
apua ei heru, hekö lapsenvahdiksi? Se on heille joku loukkaus ja arvonalennus, lapsenvahtihan on heidän mielestään jokin nuori tyttönen, jolle maksetaan palkkaa. Ei kuulu isovanhempien tehtäviin heidän mielestään ollenkaan. Kovasti kyllä kertovat ystävistään, jotka viettävät aikaa omien lapsenlasten kanssa. Pitävät tällaisia ihmisiä nössöinä, joilla ei ole kanttia sanoa ei, vaan heidät vain on narutettu hommaan vasten tahtoaan. Hiukan ovat iän myötä pehmenneet ja saattavat joskus jo nykyisin ihan pieneksi hetkeksi tullakinkerran vuoteen, mutta se on tosi vaikeaa kaikille, kun jo etukäteen valittavat kaikenlaista ja tv heillekin on tosi tärkeää.
Vanhemmiten ovat jotenkin pahasti mökkiytyneet ja kaikki pyörii vain siinä kodin ympärillä. Eivät kai jotenkin jaksa pieniä aktiivisia lapsenlapsiaan.
tai halua seurustella heidän kanssaan. Kumman vanhemmat ovat kyseessä? Kyllähän sinä tunnet hyvin omat vanhempasi, ja miehesi omansa, niin että on kai selvää, mistä on kysymys jos heitä ei huvita. Omat vanhempani ovat kuolleet ja appivanhemmat asuvat 500 km päässä, ja silloin kun käydään siellä, tai he ovat meillä, anoppi ei millään halua olla lastemme kanssa edes yhden kauppareissun vertaa, appi kyllä haluaisi, mutta ei osaa vaihtaa vaippoja/antaa tuttipulloa. Silti ollaan pärjätty, vaikka mukavaahan se olisi, jos olisi vaikka hoitoapua joskus. Anoppi nyt vaan on sellainen, täysin vieraantunut lapsista.
Terveisin nimim. Perhe ilman turvaverkostoa