Lentokenttävirkailijat, miksei koneeseen päästetä,
eli kun vaihtolento on myöhässä, vielä saman firman jolla jatkolento, sitten kun kerkeet juoksemalla portille konetta vielä lastataan sulle ja monelle muulle ilmoitetaan kuitenkin, ettei koneeseen oteta enää sisälle, vaikka vielä oli taulullakin "last call" päällä? Mannertenvälinen lento ja ei ollu edes vielä myöhässä??
Sitten vaan jouduttiin tekeen uudet matkajärjestelyt, leneteleen toisten maiden kautta, ja varmaan tuli kalliiksi yhtiölle.
Kommentit (6)
Lento oli Ranska-USA. ap
Että lentokone seisoo maassa. Siis puhutaan tuhansista euroista minuuttitasolla. Taatusti halvempaa on se, että sut buukataan toiselle lennolle kuin että kone odottaa yksittäistä matkustajaa.
Nykyisin lentoyhtiöillä on niin kova kilpailu ja pienet voitot, että raha ratkaisee. Ikävä tilanne tuo tietty matkustajalle. :(
Ei se ole niin yksinkertaista, että jos matkustajat ehtivät juosta portille niin mukaan ehtii hyvin. Matkustajaluettelo on jo lyöty lukkoon eikä sitä hetkessä muuteta. Samoin matkatavarat vievät aikansa, eikä niitä mielellään jätetä jälkeen.
Ne muutamat minuutitkin tulevat lentoyhtiölle tosi kalliiksi, ja pahimmillaan pikku myöhästyminen kumuloituu moninkertaiseksi kun minuutintarkat aikataulut menevät pieleen.
tervetulleeksi nimien kera?
Oltiin kanssa jatkolennolla eri firman koneilla ja siellä ne virkailijat lunkisti odottelivat ja kyselivät, että oletteko Niemisen perhe, tervetuloa ollan odoteltu teitä, ottakaa vaan ihan rauhallisesti. Kone lähtee kun olette istumassa? ap.
Niin kuin joku tuossa jo kirjoitti, koneeseen meno ei ole vain sitä, että matkustajat ehtivät sisään. Matkustajamäärän perusteella määräytyvän koneen painon perusteella tehdään lentosuunnitelma ja tankkaus, eikä noiden muuttaminen käy aina ihan käden käänteessä. Jos koneella on tiukka slotti, eli aika, jolloin sen pitää nousta, yhtään minuuttia ei voi myöhästyä. Jos slotin menettää, myöhästymistä voi tulla vaikka kuinka paljon, ja se voi maksaa lentoyhtiölle enemmän kuin matkustajien uudelleenreititys. Ja se on koneen kapteeni, joka tällaisissa asioissa aina sanoo viimeisen sanan, ei lentokenttävirkailija.
ja siitä on tehty jo viimeiset "paperit" jonka mukaan lento saa luvan lähteä portilta.
lento voidaan laittaa ainakin meidän yhtiöllä 10 minuuttia ennen lähtöä kiinni, jotta lento pääsee lähtemään aikataulussaan. useimmiten siitä vielä tingitään hieman, jos tiedetään että jotkut matkustajat ovat myöhässä. silloin ei voi tinkiä, jos koneessa on jo istumassa matkustajia joilla on seuraava jatkolento/miehistön maksimityöaika lähenee/"slottiaika" eli lentokentän nousuikkuna on umpeutumassa jne. tällaisessa tapauksessa mieluummin reititetään pari matkustajaa kuin koko koneellinen.
lentolipussa lukee aikataulun mukainen lähtöaika ja siitä lentoyhtiön on parasta pitää kiinni.
Että lentokone seisoo maassa. Siis puhutaan tuhansista euroista minuuttitasolla. Taatusti halvempaa on se, että sut buukataan toiselle lennolle kuin että kone odottaa yksittäistä matkustajaa.
Nykyisin lentoyhtiöillä on niin kova kilpailu ja pienet voitot, että raha ratkaisee. Ikävä tilanne tuo tietty matkustajalle. :(