Yhden lapse kanssa "henkinen yhteys"

Kun yhden lapsen kanssa on vaikka mitä yhteistä, mutta toisen kanssa kaikki on vaan "ihan kivaa".



Meillä siis toinen lapsi soittaa samaa soitinta kuin minä, on hyvä koulussa, laululaa mielellään ja lukee kirjoja kuten minä. Toinen lapsi on liikunnallinen ja sosiaalinen, mitä minä en ole. En voi sanoa että toinen olisi parempi lapsi kuin toinen, mutta toista on niin paljon helpompi ymmärtää.



Mitä tästä nyt sitten sanoisi...

Mutta rakastan molempia yhtä paljon. Toisessa lapsessa tunnen itseäni. Eli luen hyvin hänen aatteitaan, ja tiedän mitä hän tuntee. Toisen aatokset on mysteeri, mut kyllähän mun mieskin on mulle jollainlailla mysteeri, vaikkakin hyvin rakas.

mutta en ole ikinä ajatellut, että olisin vanhemmilleni ollut jotenkin rakkaampi lapsi, kuin siskoni.

veli äidin poika, mutta siitä ei ollut mitään haittaa kenellekään, minäkin tulin äidin kanssa hyvin toimeen ja veli isän kanssa. Mutta jollain tavalla silloin vaan minä ja isä tulimme paremmin keskenämme toimeen ja äiti ja veli, luonteet sopivat paremmin yhteen.



Tämä kyllä muuttui jossain vaiheessa, en tarkemmin osaa sanoa milloin, mutta aikuisena olen ehkä hieman läheisempi ollut äidin kanssa ja veli taas isän. Tämä ehkä siksi, että minä en enää samalla tavalla ihaillut isiä kuten pikkutyttönä tein, ja äidin kanssa aloimme keskustella enemmän ja aloin nähdä hänessäkin ihan uusia puolia. Ja veli taas kasvaessaan rauhoittui ja vakavoitui, asettui paikoilleen ja isä alkoi häntäkin enemmän kunnioitaa, nuorempana veli oli aika villi ja teki kaiken maailman hölmöyksiä, joita äiti paremmin jakosoi ymmärtää kun isä.