Ystäväni 23 vuotias tytär seurustelee 35 vuotiaan miehen kanssa. Vanhemmat ei tee mitään.

LOPETA! Kuinka mones aloitus tämä on samasta aiheesta? Tosin nyt kyse "ystävän tyttärestä" aiemmin olet tätä jauhanut omasta tyttärestäsi. Olet ihan oikeasti hoidon tarpeessa. Mikä helvetti sua vaivaa, oikeesti? Sulla niitä ongelmia on eikä tällä miehellä tai sun tyttärellä.



Mä alan ilmottelee susta ylläpidolle. Loppuu tää skitsoilu täällä palstalla.



Usko nyt, tuollainen suhde on IHAN NORMAALI!

eikä olisi tullut kuuloonkaan, että mun vanhemmat olisi yrittäneet vaikuttaa mun elämään millään lailla. Missä ihmeen dinosaurusmaailmassa te nykyään elätte?

Kahta vuotta yli parikymppisenä tuskin edes huomaa. Itse olen 40 vuotias nainen ja en näe mitään eroa 23 ja 25 vuotiaassa.

Kahta vuotta yli parikymppisenä tuskin edes huomaa. Itse olen 40 vuotias nainen ja en näe mitään eroa 23 ja 25 vuotiaassa.

En kyllä liioittele yhtään, vaan omalla kohdallani on tapahtunut hurja ero parissa vuodessa. Kandin suorittamisen jälkeen jätin villin opiskelijaelämän taaksepäin ja aloin maisteriopintojen ohessa tekemään oman alan töitä osa-aikaisesti. Siinä samalla sitten olen todella paljon "tasaantunut" ja alkanut viettää aikaani "aikuisemmin". Henkinen kasvu on ollut ihan hurjaa. Ja väitän, että näin on kyllä tapahtunut lähes kaikkien oman ikäisten opiskelukavereidenikin kohdalla.

Kahta vuotta yli parikymppisenä tuskin edes huomaa. Itse olen 40 vuotias nainen ja en näe mitään eroa 23 ja 25 vuotiaassa.

En kyllä liioittele yhtään, vaan omalla kohdallani on tapahtunut hurja ero parissa vuodessa. Kandin suorittamisen jälkeen jätin villin opiskelijaelämän taaksepäin ja aloin maisteriopintojen ohessa tekemään oman alan töitä osa-aikaisesti. Siinä samalla sitten olen todella paljon "tasaantunut" ja alkanut viettää aikaani "aikuisemmin". Henkinen kasvu on ollut ihan hurjaa. Ja väitän, että näin on kyllä tapahtunut lähes kaikkien oman ikäisten opiskelukavereidenikin kohdalla.

aika hölmöä mennä tekemään varmoja johtopäätöksiä pelkästään oman tai kaveripiirin kokemusten perusteella...

Minä menin 19-vuotiaana naimisiin 34-vuotiaan kanssa, eikä siinä mitään sairasta ollut eikä kumminkaan puolin hyväksikäyttöä tai muuta kummallista.

Olin juuri täyttänyt 17 vuotta, kun rupesin seurustelemaan 29-vuotiaan miehen kanssa. Seurustelua kesti pari vuotta. En kertaakaan kokenut, että ikäerosta olisi ollut erityisemmin haittaa. Suhde oli hyvin rauhallinen. Jopa siinä määrin, että päätin suhteen lopulta romanttisten tunteiden kuoltua. Hänestä oli tullut kaveri eikä kumppani.



Epäilemättä on monia pareja, joissa tilanne ei ole terve. Niin toisaalta voi olla ikäeron suuruudesta riippumatta. Olen nyt 26-vuotias enkä nytkään näe silloisessa suhteessa mitään ns. kummallista.

Kahta vuotta yli parikymppisenä tuskin edes huomaa. Itse olen 40 vuotias nainen ja en näe mitään eroa 23 ja 25 vuotiaassa.

En kyllä liioittele yhtään, vaan omalla kohdallani on tapahtunut hurja ero parissa vuodessa. Kandin suorittamisen jälkeen jätin villin opiskelijaelämän taaksepäin ja aloin maisteriopintojen ohessa tekemään oman alan töitä osa-aikaisesti. Siinä samalla sitten olen todella paljon "tasaantunut" ja alkanut viettää aikaani "aikuisemmin". Henkinen kasvu on ollut ihan hurjaa. Ja väitän, että näin on kyllä tapahtunut lähes kaikkien oman ikäisten opiskelukavereidenikin kohdalla.

aika hölmöä mennä tekemään varmoja johtopäätöksiä pelkästään oman tai kaveripiirin kokemusten perusteella...

Tietenkin yksilöllisiä eroja löytyy. Siksi taisinkin ekassa viestissäni painottaa, että omalta osaltani olin 23 vuotiaana vielä todellakin kaukana aikuisesta.

Joka tapauksessa en tule luultavasti ikinä ymmärtämään todella isolla ikäerolla varustettuja pariskuntia. Elämävaihe on monesti ihan eri, välissä voi olla jopa sukupolvikuilu ja tosiaan aloitusviestissänikin mainitsema "mies kuolee muutenkin tilastollisesti naista aiemmin" häiritsisi itseäni ihan liikaa.

Aivan yhtä vähän ymmärrän jos mies on 23 ja nainen 35...

Ihmisen aivot tosiaan kehittyvät noin 25 vuotiaaksi asti. Mutta asialla ei ole mitään tekemistä 23 vuotiaan ja 35 vuotiaan seurustelun kanssa.

olin valmistumassa toiveammattiini ja 24-vuotiaana aloitin ensimmäisessä työpaikassani, koulutustani vastaavassa työssä. En ollut lapsi, en nähnyt itseäni lapsena eikä onneksi kukaan muukaan. Se olisi ollut loukkaavaa, mitätöivää.

Ellei nuori nainen ole jotenkin vajaavaltainen eivät hänen lemmensuhteensa kuulu kenellekään. Hän kantaa itse vastuun kaikista teoistaan.

Minä olen nainen 35v. ja seurustellut keväästä asti 23v. miehen kanssa. Kohta täyttää 24v. Olenko kehdon ryöstäjä ja pedofiili?

Haluun näin sanoa jokaiselle täällä sössöttäjälle meidän 23-vuotiaiden NAISTEN puolesta.



Voin kertoa et viimeks mä olin tyttö alle täys-ikäsenä. 18-19vuotiaana jotain naiseuden ja tyttöyden väliltä. Ja parikymppisestä lähtien, NAINEN, kyllä nainen...



Elän myöskin elämäni parasta aikaa, olen valmistunut ammattiini jo vuosia sitten, ollut töissä, asumme ihanassa kodissa, mullon aivan ihana mies ja vauva sekä nautin täysillä äitiyslomastani. Olen myöskin hedelmällisimmässä iässä ja nautin myöskin täysin siemauksin antoisasta seksielämästä niin kuin minun ikäisen naisen kuuluukin!!



Elämä siis kaikin puolin kohdillaan, kiitos vain. :-) jos olisin sinkku ja ei olisi lasta ja baarissa kävisin niin kuulkaa ihan itse päätän nämä seksikumppanini ja kuvioni.



Ihan kun teillä vanhemmilla naisilla olisi joku pakonmieleinen tarve tehdä kiusaa nuoremmille ja ei päästää koskaan heitä nauttimaan siitä naiseudestaan!?

vika taitaa olla ihan kokonaan sinun korvien välissä.

Minä olen nainen 35v. ja seurustellut keväästä asti 23v. miehen kanssa. Kohta täyttää 24v. Olenko kehdon ryöstäjä ja pedofiili?

vai eikö mielikuvitus riitä? Käy vaan niin tylsäksi aina samat jutut

ja voin omalta kohdaltani sanoa, että todellakin on vielä tapahtunut paljon kehitystä viimeisinä parina vuotena! Ero 23 vuotiaaseen minuun on valtava!



Valmistuin vasta äsken yliopistosta ja siirryin työelämään. Vakkariduunia en ole vielä ehtinyt löytämään.



En TODELLAKAAN ollut siis aikuinen 23 vuotiaana. Nyt 25 vuotiaana ehkä jo enemmän, mutta arvelen, että kehitystä tapahtuu vielä paljon muutamana seuraavana vuonna, kun siirryn kunnolla työelämään, ostan oman asunnon jnejne...



Ja aivot tosiaan kehittyy vähintään sinne 25 ikävuoteen asti. Toisilla pidempäänkin.



Itse en voisi kuvitellakaan seurustelevani reippaasti yli 30 vuotiaan kanssa. Samoin kuin mun on vaikea kuvitella voivani seurustella alle 22 vuotiaiden kanssa, sillä nämä tuntuvat niin lapsellisilta, kun heidän kanssansa juttelee.



Eikö teitä joilla on 10-20 vuotta vanhempi mies oikeasti ahdista tuo ikäero? Ette esim. mieti, miten paljon aiemmin mies tulee luultavasti kuolemaan (kun tilastollisesti naiset elää muutenkin vanhemmiksi)? Ja muutenkin koko elämäntilanne on niin eri... Se mies on jo luultavasti kokenut monet sellaiset jutut, jotka itse haluaisin yhdessä kumppanin kanssa ekan kerran kokea ja sen kautta myös kasvaa sitten yhdessä...

Miettikää sitten kun toinen on 82 ja toinen 70, mitä siitä tulee?

ajattelee että 23-vuotias on jotenkin vanhemman partnerin armoilla kuin se joka tajuaa sen, että ne numerot eivät ole ollenkaan tärkeitä vaan se, mikä on ihmisen henkinen olotila ihan ikävuosista riippumatta. Tämän ketjun perusteella aika moni yli 23-vuotias on kuitenkin henkisesti vielä aivan lapsenkengissä...

Toki nuori verrattuna 35 vuotiaaseen. Ja todellakin AIKUINEN.

Sanoo myöskin wikipedia.



Vanheneminen taas rupeaa pikkuhiljaa tulemaan siitä 26v. lähtien.



Joten normaalia on se että tuohon väliin kuuluu tulla tuo n.3v jakso jolloin ei tapahdu ihmisessä yhtikäs mitään muutoksia. Mikä meinaa sitä että huippu on saavutettu kehityksessä.