Olen siirtynyt käyttämään Stockan Herkun sijaan
Lidliä ja sen DeLuxe-tuotteita, kun haluan kokkailla jotain todella Premiumia.
En todellakaan ihmettele, että Hans Välimäki ja Chez Dominique ovat tehneet samoin, Herkku on jotenkin ollut jatkuvassa alamäessä jo pitkään.
Kommentit (40)
Pari viikkoa sitten ostettiin lauantaina naudanlihapihvit. Kun ne maanantaina piti paistaa, ne olivat jo ihan haisevia ja limaisia. Veimme takaisin.
Kaksi vuotta sitteb jouluna ostimme tiikeriravun pyrstöjä joulupöytään. Kun jouluaamuna avasimme rasian, pilaantuneen lemu oli kaamea. Onneksi ehdimme ennen joulurauhan julistusta hakea lähikaupasta tavallisia katkarapuja!
Kun seuraavan kerran kävimme Stockan ruokaosastolla, kalatiskiin kipattiin kulhossa olevien tiikerirapujen päälle uudet ravut. Siis jätettiin ne vanhat sinne alle! Ei yhtään tiedä, millaisia vuosikertarapuja ne alimmaiset sitten on...
Samoin lohta olemme Stockalta saaneet vanhaa.
Surullista, miten sielläkin laatu alkanut mennä alaspäin. :(
Minä en niitä vielä ole onnistunut näkemään.
Lidlissä olen käynyt Suomessa ja Saksassa, mutta kummassakin maassa ovat kaupanneet lähinnä peruselintarvikkeita melko suppealla valikoimalla.
Kaikissa Lidleissä on täsmälleen sama valikoima, mikä on minusta miinus eikä plussa.
Laitan tähden niille riveille mitä tuotteita tiedän Lidlissä olleet ja kaksi tähteä jos olen ostanut itse:
tuloksetta etsineet:
- luumut **
- kiivit **
- fenkoli **
- juuriselleri
- sienet (muut kuin herkkusieni) **
- sokerittomat jogurtit **
- vuohenjuusto (pehmeä) *
- puhvelimozzarella -
- tuore kala **
- jotkin lihatuotteet (en tiedä niistä tarkemmin, mieheni heiniä)
- tofu *
- pakastesoijatuotteet - (evvk)
- sushitarpeet, mm. riisiviinietikka, levämatot -
Meillä on kahden tai kolmen kaupan taktiikka. Lidlissä käydään 2 kertaa viikossa, S-marketissa kerran ja K-market on Lidlin kanssa samassa rakennuksessä, siellä ehkä kerran viikossa myös. Kun ostaa enemmän sitä mitä saa vain Lidlistä silloin kun siellä käy ja seuraavalla kerralla ostaa maidot ja mehut S-marketista, niin samalla voi ostaa Rainbow-vichyt sun muut mitä ei Lidlistä meillä osteta (ennen ostettiin, ei enää kun eri mineraalit ja magnesiumia ja kaliumia mielummin Rainbowsta kuin Lidlin kotimaisista joista ne puuttuu).
Volyymista meillä 2/3 Lidlistä ja erikoisemmat muualta. Mutta en minä osta Prosciuttoa tai Jamonia muualta kuin Lidlistä, ei puhettakaan. Toisaalta texasilainen 100% verigreippimehu vetää minut melkein viikottain K-markettiin, S-marketissa on saman firman mehuja n. 5 lajia mutta ei verigreippiä joka on ainoa mitä niistä juon. Pakko siis joka tapauksessa käydä kaikissa kolmessa kaupassa, pitää vain osata ajoittaa omat kauppareissut ja ostokset siten, että ei tule ylimääräisiä kaupassakäyntejä vaan kaikkea on suunnilleen aina kaapissa.
Ilmeisesti kyseiset tuotteet on sitten todella hyvin piilotettu. En vain oikein ymmärrä miksi esimerkiksi vihannekset olisi laitettu jonnekin muualle kuin muiden vihannesten joukkoon.
Mutta jos todella näin on niin kiitos tiedosta, tästä rohkaistuneena lähden uudestaan listan kanssa Lidliin ehkä jo tänään.
PS. Se että joku tuote on sinulle evvk ei tarkoita ettei joku muu voisi sitä haluta ostaa, ihan tiedoksi vain. :)
Kaikissa Lidleissä on täsmälleen sama valikoima, mikä on minusta miinus eikä plussa.
...
Lidlissä käydään viikoittain ja ostetaan eniten, kaikki perustarpeet ja sit jotain extraa mitä sieltä löytyy. Prismassa käyn 2-3 viikon välein hakemassa niitä erikoisempia, mitä Lidlistä ei saa (meillä mm. valion proteiinijogurtit, jälkiuunileipää). Sitten viikolla pysähdyn lähisalessa tai K-marketissa hakemassa maitoa ja leipää.
Mitä Lidlin tuotteisiin tulee, niin täytyy kyllä sanoa että minustakin ne ovat todella hyvälaatuisia. Minussakin eli sitkeästi se oletus että siellä myydään halpaa sontaa mutta olen joutunut sen muuttamaan. Sekä elintarvikkeet, että muut tavarat ovat lähes poikkeuksetta olleet erinomaista laatua + halpoja.
Kerran ostin makkaraa ja oli niin rustosta että hammas lohkes.
Lidlillähän on jatkuvasti takaisinvetoja kun tuotantolaitokset fuskaa hygieniassa.
Me mennään fiiliksen mukaan siihen ruokakauppaan, mihin huvittaa. Olkoon sitten Lidl, K- tai S-kauppa tai Stockan herkku tai joku paikallisista luomuruokakaupoista.
Sieltä ostetaan se, mitä koetaan tarpeelliseksi. Jos ei ole sitä, mitä oltaisiin haluttu (S-marketissa ei esim. ole koskaan maissitortillakuoria), niin sitten käydään toisessa kaupassa tai muutetaan ruoanlaittosuunnitelmia.
Jos halutaan tehdä vaikka sushia, mennään heti sellaiseen kauppaan, josta tiedetään saavamme tarvittavat aineet. Kyllähän sitä nyt suurinpiirtein tietää, mitä minkäkin kaupan valkoimissa on.
Me ei tosin juuri koskaan mennä kauppaan ruokalistan kanssa. Ellei sitten ole tarkoitus kokeilla jotain uutta, erikoista reseptiä. Meidän ruokatalouden hoito taitaa olla vähän sellaista happy go lucky. :) Ostetaan, mikä sattuu miellyttämään sillä hetkellä.
- luumut
- kiivit
- fenkoli
Noita löytyy, hedelmissä aika usein tarjouksia, saattaa olla että ovat loppuneet. Tarjoukset ovat todella hyviä, yleensä hedelmiä riittää pitkälle, mutta jos tarjous voimassa esim. to-su, saattaa olla jo la/su loppuneet. Lidlissä on se hyvä puoli(tosin huono puoli tarjouksia ajatellen) ettei ole miljoonaa sorttia valikoimissa. Jos menee markettiin siellä on esim. samaa hedelmää monena eri versiona (pirkkaa, luomua, irtomyyntinä/pakkaukksissa jne.) joten jos vaikka luumu on tarjouksessa ja loppuu, niin siinä ei sitten vieressä ole viittä muuta luumua mitä voi ostaa.
- juuriselleri
Tätä löytyy välillä, erityisesi ns. juuresaikaan tarjouksessa usein.
- sienet (muut kuin herkkusieni)
Löytyy metsäsieniä tölkissä, välillä saa siitakesieniä tuoreena, herkusieniä lähes aina tuoreena.
- sokerittomat jogurtit
Näistä en tiedä, en käytä kun maustamatonta muutaman kerran vuodessa.
- vuohenjuusto (pehmeä)
Vuohenjuustoja on, varsinkin yksi sveitsiläinen tooodella hyvää, tosin kausituote eli ei saa jatkuvasti.
- puhvelimozzarella
Puhvelimozzarellaa on, Lidlissä on noita mozzarelleja useampaa laatua, myös aitoa löytyy.
- tuore kala
Lohta saa, samoin siikaa välillä.
- jotkin lihatuotteet (en tiedä niistä tarkemmin, mieheni heiniä)
Lihoja erilaisia, paha sanoa kun et tark. osaa sanoa mitä etsitte.
- tofu
- pakastesoijatuotteet
Noista en tiedä kun en käytä, mutta mainoksissaan joskus on mainittu pakasteessa olevia soijanakkeja olevan tarjouksessa.
- sushitarpeet, mm. riisiviinietikka, levämatot
Lidlissä on aina teemaviikkoja, kannattaa seurata mainoksia ja etsiä näitä silloin kun on aasian/japanin teemaviikot.
Hauskaa on se, kun moni sanoo ettei löydä sitä/tätä ns. "erikoisempaa" Lidlistä, sillä suurin osa maahanmuuttajista käy nimenomaan Lidlissä. Ja syynä ei ole hinta, vaan se että siellä myydään esim. erikoisempia paprikoita joita ei muista kaupoista juurikaan saa ym.
Kerran ostin makkaraa ja oli niin rustosta että hammas lohkes.
Lidlillähän on jatkuvasti takaisinvetoja kun tuotantolaitokset fuskaa hygieniassa.
Laitas tähän alle linkkejä noista takaisinvedoista. Kai ne netistä jostain löytyy?
ja toisaalta tuotteiden nopea loppuminen varmaan on vaikuttanutkin osaltaan siihen, että meillä on (näköjään) käynyt huono tuuri kun kyseisiä tuotteita olemme etsineet. Toisaalta arvostan kyllä suuresti nimenomaan sitä, että jos jotain tarvitsen voin kävellä kauppaan ja luottaa sen sieltä hyvin suurella todennäköisyydellä löytäväni. Siinä mielessä Lidl ei siis näköjään edelleenkään vastaa meidän perheen tarpeisiin.
Mutta aion silti tästä ketjusta rohkaistuneena lähteä pitkän listan kanssa Lidliin tutkimaan, josko jotain tarvitsemaani olisi hyllylle saatu.
- se listan tehnyt
Sitten alkoi mozzarellakin kelpaamaan, kun heselle tuli kana-mozzarella hampurilainen.
Suorastaan hillitön väite :)
Ei ilmseiusti ole mitään ammattilylpeyttä sitten loppupeleissä.
Silmät auki, että on muitakin kauppoja kuin k- ja s-mafia!
Lidl tekee vaan hyvää suomalaiselle ruokakulttuurille. Kuten Välimäkikin.
niitä tuotteita mitä tarvitsen ja monet maksavat enemmän kuin Prismassa, vaikka kuinka kaikki väittävät Lidlin olevan halpaa.
Kesällä käytiin paljon Lidlissä lomareissulla, kun se oli melkein naapurissa. Isot pakastepitsat ovat tosi huonoa tasoa, roiskeläppäpitsa valikoima tosi pieni, muutenkin valmisruuat minimissään, salaatit aina valmiiksi nuhjuisen näköisiä. Ainoat tuotteet mistä tykättiin olivat pahemmanluokan mässyä: mansikkavalkosuklaa, paistopisteen hillomunkit ja jäätee.
Ja se haju... Mä olin aina aamuisin liikenteessä, kun oli kiire rannalle jne. Tuntui että kaikki kerran viikossa suihkussa käyvät mummot ja laitapuolen kulkijat kävivät siellä. Ei tuollaisia hajuja missään Cittarissa koskaan ole. Joskus joku yksittäinen ihminen haisee, mutta tuolla tuntui, että hajupommeja oli enemmän kuin hajuttomia tai hyvältätuoksuvia ihmisiä eli selvästikin sieltä saa jotain halpaa tai sitten ne on vain sijoitettu sellaisille paikoille, että tietynlaiset ihmiset käyvät siellä usein.
Se on ainoa paikka, josta saa oikein leikattua lihaa, heviosastolla pääsee melkein itku - kaikki on siististi ja kauniisti esillä, tuoretta ja virheetöntä. Ikinä emme ole saaneet sieltä huonoa, vanhaa tai pilaantunutta.
Lidlistä saa esimerkiksi erinomaisia leipiä ja sämpylöitä, croissantteja ja kebaplihaa, mutta ainakin minulla kestää aikansa ennen kuin opin tuntemaan vieraan valikoiman tuotteet.
Koska Stocka on työmatkan varrella, käyn mieluiten siellä. Ehkä viikonloppuisin voisi ruveta harjoittelemaan Lidlin valikoimiin tutustumista.
Anoppi on aivan Lidl-uskovainen, mutta hänen "löytönsä" eivät ole vakuuttaneet minua. Meillä on erilainen maku.
Ei ilmseiusti ole mitään ammattilylpeyttä sitten loppupeleissä.
Silmät auki, että on muitakin kauppoja kuin k- ja s-mafia! Lidl tekee vaan hyvää suomalaiselle ruokakulttuurille. Kuten Välimäkikin.
- luumut - kiivit - fenkoli Noita löytyy, hedelmissä aika usein tarjouksia, saattaa olla että ovat loppuneet. Tarjoukset ovat todella hyviä, yleensä hedelmiä riittää pitkälle, mutta jos tarjous voimassa esim. to-su, saattaa olla jo la/su loppuneet. Lidlissä on se hyvä puoli(tosin huono puoli tarjouksia ajatellen) ettei ole miljoonaa sorttia valikoimissa. Jos menee markettiin siellä on esim. samaa hedelmää monena eri versiona (pirkkaa, luomua, irtomyyntinä/pakkaukksissa jne.) joten jos vaikka luumu on tarjouksessa ja loppuu, niin siinä ei sitten vieressä ole viittä muuta luumua mitä voi ostaa. - juuriselleri Tätä löytyy välillä, erityisesi ns. juuresaikaan tarjouksessa usein. - sienet (muut kuin herkkusieni) Löytyy metsäsieniä tölkissä, välillä saa siitakesieniä tuoreena, herkusieniä lähes aina tuoreena. - sokerittomat jogurtit Näistä en tiedä, en käytä kun maustamatonta muutaman kerran vuodessa. - vuohenjuusto (pehmeä) Vuohenjuustoja on, varsinkin yksi sveitsiläinen tooodella hyvää, tosin kausituote eli ei saa jatkuvasti. - puhvelimozzarella Puhvelimozzarellaa on, Lidlissä on noita mozzarelleja useampaa laatua, myös aitoa löytyy. - tuore kala Lohta saa, samoin siikaa välillä. - jotkin lihatuotteet (en tiedä niistä tarkemmin, mieheni heiniä) Lihoja erilaisia, paha sanoa kun et tark. osaa sanoa mitä etsitte. - tofu - pakastesoijatuotteet Noista en tiedä kun en käytä, mutta mainoksissaan joskus on mainittu pakasteessa olevia soijanakkeja olevan tarjouksessa. - sushitarpeet, mm. riisiviinietikka, levämatot Lidlissä on aina teemaviikkoja, kannattaa seurata mainoksia ja etsiä näitä silloin kun on aasian/japanin teemaviikot. Hauskaa on se, kun moni sanoo ettei löydä sitä/tätä ns. "erikoisempaa" Lidlistä, sillä suurin osa maahanmuuttajista käy nimenomaan Lidlissä. Ja syynä ei ole hinta, vaan se että siellä myydään esim. erikoisempia paprikoita joita ei muista kaupoista juurikaan saa ym.
näkyy Lidlissä käyvän paljon Turkkilaisia, samoin Aldissa (Lidlin kilpailija).
Onkohan jossakin päin Suomea joku erikois-deluxe-Lidl, kun itse olen nähnyt vain semmoisia jotka häviävät valikoimissa ja laadussa Valintatalolle.
Ainoa 'erikoinen' tuote mitä olen Lidlistä löytänyt, ovat bratwurst-makkarat. Niitä löytyy Suomesta muualta heikosti. En silti osaa niitä mitenkään erikoisen hienoina tuotteina pitää :)
Lågpriskedjan Lidl säljer färskt kött som inte längre är kött. Genom att tillsätta bland annat salt, socker, soja och citronsyra förvandlar Lidl köttet till köttberedning.
Höga krav på kött
Kraven på färskt kött är höga. Den som producerar köttet måste kunna visa upp intyg på att köttet är fritt från salmonella. Ursprungslandet måste anges, liksom var det styckats och förpackats.
Allt detta slipper man om varan i stället är en köttberedning, vilket det blir om man tillsätter mer än en procent av andra ämnen.
Köttet säljs av Lidl för 89 kronor kilot och köttfärsen för 39:80 per kilo. Även om det står "Tyskt kvalitetskött" på paketet finns det inga garantier för att köttet verkligen kommer från Tyskland.
Det kan komma var som helst ifrån men har slutbehandlats med tillsatser i Tyskland.
Enligt Barbro Ljung, veterinärinstruktör på Livsmedelsverket, är detta något helt nytt.
Kan vara kamouflage
-Jag har aldrig hört talas om detta tidigare. Om jag ska spekulera över varför skulle jag säga att man dels kan kamouflera dåligt kött med hjälp av salt och kryddor, dels slipper man ifrån salmonellagarantin.
På Svensk Köttinformation blir dietisten Karin Fransson först stum, när hon hör om köttbehandlingen.
-I Sverige får man inte göra så här. Nötfärs är 100 procent färs från nötkött.
"Svårt att se nyttan"
Inte heller på Scan har man hört talas om behandlad köttfärs eller lövbiff som inte är 100 procent kött.
- Det är svårt att se någon nytta med tillsatserna, säger Pia Larsson, kvalitetschef på Scan.
Aftonbladet har frågat Lidl varför man tillsatt andra ämnen till köttfärsen och lövbiffen, utan att få något svar.
etteivät he osaa käydä lidlissä. Kun tottuu tiettyyn tuotteeseen, haluaa juuri sitä samaa, Lidlin vastaavaa ei välttämättä osaa ostaa.
Lisäksi Lidlissä on erilainen kauppatapa mitä marketeissa, siellä on pienempi valikoima tuotteita koska on pienempi mitä Citymarket/Prisma. Jos menee sillä mielellä että pitää olla sen seitsemää sorttia valikoimissa, varmasti pettyy. Tuokin joka tuolla itkee kun oli "niin pieni roiskeläppä pitsa valikoima Lidlissä" on varmaan tottunut siihen että noita on hyllymetreittäin tarjolla...
Jos osaa tehdä ruokaa alusta saakka itse, Lidlistä löytää lähes kaiken tarvittavan. Erikoisempia juttuja toki pitää hakea Kauppahallista tmv. mutta perusruokaan saa materiaalit hyvin Lidlistä.
Lisäksi nuo teemaviikot asia mitä moni ei ymmärrä. Lidlin valikoimasta osa vaihtuu toiseen joka viikko. Teemaviikot toistuvat, eli tietyn viikon juttuja saa jatkossakin, mutta ei koko ajan vaan ko. teemaviikon aikana. Joillekin tuo ei sovi, koska haluaa ostaa juuri tiettyjä juttuja tiettynä hetkenä. Itse taas pidän siitä, että ne ns. perusjutut löytyy ja sitten joka viikko voi katsella mitä kivaa tällä viikolla on tarjolla, ja kokeilla aina vähän jotain uutta.
Käyn Lidlissä ja muissa kaupoissa niin, että joka toinen kerta Lidli ja joka toinen kerta joku muu kauppa (usein isompi marketti) ja kerran pari kuussa kauppahallissa.
lomareissusta. Meillä ainakin silloin panostetaan vähän ruuanlaittoon. Joko syödään valmisruokia tai sitten ravintolassa.
Pitkän linjan kotiäitinä mä tykkään arkena ja viikonloppuina tehdä hyvää ruokaa ja teenkin sitä itse paljon, kuten myös leivon. Silti en pysty ostamaan niitä perusjuttuja Lidlistä huonon laadun takia tai sitten korkean hinnan tai sitten niitä tuotteita ei yksinkertaisesti löydy.
Ja monesti olen ostanut Lidlistä jotain mikä onkin paljastunut aivan uskomattomaksi kuraksi. Viimeisin kamala ostos oli ilmakuivattu kinkku, sitä ei syönyt meillä kukaan. Koirakin haisteli pitkän aikaa ennenkuin varovasti alkoi syömään sitä. Toinen oli Ben & Jerrysin kaltaiset jäätelöt, muiden kauppojen halpajätskitkin voittavat ne mennen tullen. Ehkä me ollaan vain totuttu eri makuihin, mutta musta tuskin tulee koskaan Lidlin vakioasiakasta.
tuloksetta etsineet:
- luumut
- kiivit
- fenkoli
- juuriselleri
- sienet (muut kuin herkkusieni)
- sokerittomat jogurtit
- vuohenjuusto (pehmeä)
- puhvelimozzarella
- tuore kala
- jotkin lihatuotteet (en tiedä niistä tarkemmin, mieheni heiniä)
- tofu
- pakastesoijatuotteet
- sushitarpeet, mm. riisiviinietikka, levämatot
- ja paljon muutakin, nuo nyt tulivat etsimättä mieleen
Näitä voi siis varmaan joistain Lidleistä löytyäkin, mutta ainakaan meidän käyttämissämme (3kpl Helsingin kantakaupungissa) ei ole ollut silloin kun olemme etsineet. Osa listalta voi olla jonkun mielestä hieman erikoisempaa mutta väitän että aika monelle kuitenkin nämä ovat ihan arkiruokia, meille ainakin.