Miksi 25-vuotias nainen haluaa olla 45-vuotiaan miehen kanssa?
Tunnen kolme tapausta. En voi millään käsittää. En kuitenkaan ihmettele heille ääneen. Ehkä joku tällä palstalla osaa selittää?
Kommentit (50)
analysoida, miksi parikymppinen mies haluaa olla 35 vuotiaan naisen kanssa?
syistä, mitä edellä on mainittu: raha, seksi, elämänkokemus ja -näkemys, rakkaus, äitikompleksi.
Miksi te pienet ihmiset otatte ongelman jostain sellaisesta, mikä ei edes liity teihin mitenkään :D Tuskin nämä suuren ikäeron pariskunnat huudattavat itsestään kovinkaan paljon. Ei meillä ainakaan ole ollut mitään pakkomiellettä huudella ikiämme tuolla kaupungilla. Eikä mieheni ystävät, joihin pikkuhiljaa olen tutustunut, ole olleet mitenkään erityisen varautuneita minun nuoreen olemukseeni. He luottavat siihen, että välitämme oikeasti toisistamme, kun kummallakaan ei oikeastaan ole mitään materialistista syytä olla toisen kanssa. Omat ikätoverini taas ovat olleet hyvinkin varautuneita, mutta ovat myös ajan myötä rentoutuneet, kun ovat tottuneet.
Toki maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, joka hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa. Hämmästelkää te siellä ihan rauhassa, mä menen kauppaan, jotta saan tuolle "vanhalle ukonrahjukselle" pötyä pöytään, kun se pääsee töistä kotiin :)
analysoida, miksi parikymppinen mies haluaa olla 35 vuotiaan naisen kanssa?
Oma kokemus on sellainen, että täysin sattumalta tapasin nuoren miehen, joka paljastuikin ihan ja täysin sielunkumppaniksi. Ulkoisesesti "ihan liian nuoren näköinen", "väärän tyylinen" ja vaikka mitä. Ja varmasti ollaankin ulkosesti jotenkin hullunkurinen pari, mutta kun sillä ei ole merkitystä, vaan sillä, että kemiat toimii niin hyvin ja toisen kanssa on vaan käsittämättömän hyvä ja helppo olla.
koska sain erittäin hyvää seksiä ja hyvänä pitämistä. Mies todella tiesi miten nainen pidetään tyytyväisenä.
joka tänä päivänä hakee kumppanin sukupolvea nuoremmasta naisesta, ei ole omassa seksuaalisuudessa kaikki kohdillaan.
Miesnarsisti hakee aina myös huomattavasti nuorempaa naista. (vrt. yllä)
Eli tästä voimme vetää johtopäätöksen, että puumanainen on myös aina narsisti kun metsästää raukkoja nuorempia miehiä. On täällä joka alan erikoisasiantuntijaa :))
vaan ja ainoastaan seksin takia joka oli mahtavaa.
vaikka kuten meillä. Ne eivät katso ikäeroa. Tiesimme molemmat heti ensinäkemältä että tuossa se on, minun puolisoni. Siinä ei olisi ollut väliä vaikka toinen olisi 20 ja toinen 70.
oo ainakaan ikinä saanut niin hyvää seksiä kuin 47-vuotiaan kanssa. Ite oon REILUSTI nuorempi.
Taju lähti kun oli niin taitava. Siis todella.
onhan niitä perverssejä naisiakin. Eikös lehdessä mainittu se yksi luurankojen nussija?
Ei 45v ole ihan luuranko, mutta onhan se lähempänä luurankoa, kuin 25v.
T: 11cm mies
onhan niitä perverssejä naisiakin. Eikös lehdessä mainittu se yksi luurankojen nussija?
Ei 45v ole ihan luuranko, mutta onhan se lähempänä luurankoa, kuin 25v.
T: 11cm mies
Mulla oli nuorempana melkein 30 v. vanhempi mies. Kiihotti tosi paljon, kun se oli karvainen läskimahainen äijä, joka haisi hieltä ja nahalta. Ehkä se on yleisemminkin syynä? Mä en tosin kehdannut kenellekään kertoa, että tapailin tollasta. Rumia miehiä mulla on ollut muitakin, jotenkin kiihottavaa. Perheen perustin tietysti normaalin miehen kanssa.
toiset luurangoista ja osa vähän nuoremmista.
Sitten on terveitä ihmisiä, jotka solmivat suhteita saman ikäisistä.
Sitten on terveitä ihmisiä, jotka solmivat suhteita saman ikäisistä.
Onhan se sängyssä mukavampi puristella kiinteitä tisuja ja saada tiukempaa pillua kuin vanhemmilta naisilta. Nuoret naiset toisaalta eivät vaadi omaa elämää ja itsenäisyyttä. Kun on rahaa tarpeeksi, saa tehdä nuorelle naiselle, mitä haluaa.
jotkut eivät sitä ikää niinkään tuijottele....
just tasan siks et satun rakastaa sitä miestä! annanko sulle vielä vähä lisää mietittävää, mun kaveri 25v. seurustelee 58v. miehen kans! että kukin tyylillään ja sillee, eikö?
Joku isäkompleksi? Koska tuolla ikäerolla mieshän voisi mennä isästä tuolle naiselle... Ties vaikka naisen oikea isä olisi puolisoa jopa nuorempi.
Mua on joskus tullut iskeen jokunen nelikymppinen, mutta aika kylmästi suhtaudun näihin. Mies joka on kiinnostunut naisesta, joka voisi olla oma tytär, ei anna itsestää mitenkään fiksua kuvaa...
t. 25 vuotias nainen
mies oli älykäs alfa, erittäin hyvännäköinen ja nuorekas, loistava keskustelija, taitava kuuntelija. Pomoni.
Joten ymmärrän aivan hyvin tällaisissa tapauksissa, ei mitään ongelmaa.
Joku isäkompleksi? Koska tuolla ikäerolla mieshän voisi mennä isästä tuolle naiselle... Ties vaikka naisen oikea isä olisi puolisoa jopa nuorempi.
Mua on joskus tullut iskeen jokunen nelikymppinen, mutta aika kylmästi suhtaudun näihin. Mies joka on kiinnostunut naisesta, joka voisi olla oma tytär, ei anna itsestää mitenkään fiksua kuvaa...
t. 25 vuotias nainen
Kuullostat katkeralta, ei hyvä!

Miksi ihmeessä olisin katkera? En vaan siis ihan rehellisesti ymmärrä noin isoa ikäeroa. 25 vuotias ja 45 vuotias ovat ihan eri elämänvaiheessa (jollei mies sitten ole ikiteini, mikä ei mun mielestä myöskään ole hyvä).
Ei siis mitään katkeruutta vaan ymmärtämättömyys. Ihan yhtä vähän ymmärtäisin, jos nainen olisi 45 ja mies 25.
niin se vaan on.