Mitä V***** yläkerran naapuri oikein tekee?! Ehdotuksia?
Kiva herätä siihen, että yläkerran naapurista alkaa kuulua yli tunnin ajan ihan saakelinmoinen kolina ja ryminä ja natina ja vikinä, niinkuin huonekaluja siirrettäisiin paikoilleen ja pois paikaltaan ja lattiaa vedettäisiin ikkunalastalla ja kolisevia tavaroita heiteltäisiin lattioille. Menee niin hermot! Kyseessä ei ole muutto sen tiedän. Jos siivoavat, niin kenellä vi™™™ menee yhden huoneen siivoamiseen yli tunti ja miten siinä pitää pitää niin jumalatonta mekkalaa. Tähän asti ovat siirtäneet varmaan kaikki huonekalunsa jo sata kertaa.
Kenelläkäään ehdotuksia, mistä voi olla kyse, en tajua!
Kommentit (86)
Mistä tuo ihme putkien ronklaus ja kolina äänet voi tulla? Taas tähän aikaan yöstä, oikein hätkähtää, kun muuten on hiljaista. Sitten kuuluu jotain puhetta samalla, eli niinkö naapuri jotain puuhaa ja juttelee kumppanilleen kelle lie, mutta mietin siis vaan, että mistä ihmeestä se saa tuon äänen aikaan.. Niinku tunkis jonkun rauta häkkyrän jonkun rautaputken sisälle???
Ainoa mikä äänen kuvauksesta tulee mieleen on se että joku kuntoilee jollain ns. kotikuntokeskuksella, mm. vetelee taljaa ja vaihtelee painoja levytankoon.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2012 klo 09:14"]
Ihan kuin mun elämää. Olenko kirjoittanut nukkuessani tänne? Onko nuo yökolisijat joku uusi ihmisrotu, vai onko ne niitä masentuneita, jotka ei saa yöllä unta. Istuisivat edes hiljaa sohvallaan...
[/quote]
LOL. Minun sivupersoonat täällä avautuvat. Ja yläkerrassa kolisee.
Se vaan on aika lyhyt aikaista ja loppuu siis kuin seinään. Sitten tulee hiljaista. Niinku että viimeisenä yöllä ennen nukkumaanmenoa hmmm käy tunkemassa piikkilankaa patterin väliin?? :D
Mitähän vittua se sinulle kuuluu? Ja jos koet, että kuuluu, mene kysymään suoraan naapuriltasi. Kerrostalossa kun kuuluu ääniä. Huhuuuuuuuu!
Mua inhottaa, asutaan ylimmässä kerroksessa, ja tiedän miten äänet täällä kaikuu. Meidän kissat saa kamalia riehumiskohtauksia aina öisin, eikä rauhotu vaikka kävis torumassa tai suihkimassa vesipullolla. Säälittää naapurit :( välillä ei saa itekään unta sen kolinan ja töminän takia! Ja muutan heti omakotitaloon kun vain siihen saan rahat
Kuulostaa joltain piripäältä joka laittaa kämppäänsä uuteen järjestykseen innoissaan :D
Sympatiseeraan ongelmaanne, hermojen päälle se käy, kun ei saa nukkua. Repesin kuitenkin tuolle rasistille. Vai että oikein tulostit kuvia jalkojen oikeasta asennosta. :D :D Mahtavat mamut (pakolaiset?) pitää hulluna.
[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 15:11"]Suomalaiset lisäävät komboon poraamista puolilta öin sekä sisälenkkeilyä, eli eteisen käytävää juostaan yöllä edestakaisin ja näin kilot karisee. Lenkkeilyyn ei tarvita puukenkiä, ainoastaan riittävän raskasta ruhoa, mikä ruho onkin syynä siihen, ettei kehdata päivänvalossa lenkkipolulle lähteä, vaan yön pimeydessä treenataan kerrostalokämpässä.
[/quote]
Mä ihmettelin tota rapuissa lenkkeilyä aamuyöllä kanssa pitkään kunnes tajusin; se on hitto vie lehdenjakaja!!! Meni hissillä aina ylimpään kerrokseen ja sitten juoksi raput läpi alas. Ei oo kyllä joo ikävä kerrostaloelämää! Meidän yläkerrassa asui aikoinaan koira joka kärsi eroahdistuksesta.. Pitkään luulin että joku vanha nainen voivottelee öisin, mutta koirahan se oli :D omistaja ilmeisesti kävi yötyössä...
[quote author="Vierailija" time="26.11.2012 klo 10:17"]
Mullakin on tuollainen yläkerran naapuri! Kolina alkaa aina keskiyön jälkeen, tosiaan vaikuttaisi että huonekaluja siirrettäisiin joka yö paikasta toiseen. Ja jos ei sitä niin sitten lauletaan kovaan ääneen joululauluja.
Monta kertaa tehnyt mieli mennä keskellä yötä sanomaan, että jotkut ihmiset elävät normaalia päivärytmiä mutta ei ole ollut vielä pokkaa.
[/quote]
Älä viitti nipottaa. Jotkut tekevät jatkuvaa yövuoroa, eikä rytmiä ole järkeä siirtää parin vapaapäivän takia.
Mulle on naapurit valittaneet kun käyn yöllä töiden jälkeen suihkussa.... Ihmisiä löytyy kyllä joka lähtöön.
Mua ei kenenkään äänet häiritse niinkään vaikka kaikenlaista pauketta ja kolinaa tämä riemunkirjava joukko tässä rapussa välillä saa aikaan mutta vähän aikaa sitten mietittiin pitkään sellasta ihme naputusta joka kuulu yläkerrasta. Joskus päivällä, joskus yöllä, sellanen tasanen naputus vaan kesti vaikka kuinka pitkään, ja kuukausia varmaan epäsäännöllisesti mutta useimmiten aina samoihin aikoihin illalla alko. Mietittiin jopa että onko se kahlinnu jonkun patteriin mutta tässä talossa kuuluis kyllä paljon paremmin sellaset äänet :D enemmän kuulosti niinku joku hitaassa tahdissa nakuttelis vasaralla jotain lankunpätkää lattialla. En oo kehdannut kysyä että mistä se ääni tulee, lähinnä häiritsi kun ei tajua että mistä se vois olla :D Tuo kuntoilu oli kyllä hyvä veikkaus moneen näistä tässä ketjussa mutta kuvittelisin että se ääni olis "kolisevampi" kun meillä oli aika kumea naputus.
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 00:42"]
Mistä tuo ihme putkien ronklaus ja kolina äänet voi tulla? Taas tähän aikaan yöstä, oikein hätkähtää, kun muuten on hiljaista. Sitten kuuluu jotain puhetta samalla, eli niinkö naapuri jotain puuhaa ja juttelee kumppanilleen kelle lie, mutta mietin siis vaan, että mistä ihmeestä se saa tuon äänen aikaan.. Niinku tunkis jonkun rauta häkkyrän jonkun rautaputken sisälle???
[/quote]
Heillä voi olla nuo putket vaikka sänkyä vasten, meillä menee valitettavasti putkisto suoraan toisessa makkarissa siinä kohtaa missä on sänky. Ei paljoa tarvitse sänkyä liikuttaa (hiljainen seksikin riittää) tai kädellä unissaan kolhaista kun kuuluu hirveä räminä.
Unissaan kävelee ja siirtelee tavaroita ?
Meillä alakerran kakara ronklaa mainokset äänekkäästi luukusta kolmen aikaan yöllä.
Olen yökukkuja ja alan joskus siivota, kun en saa unta. Täällä tosin on ihan hyvä äänieristys ja yritän olla hiljaa, en tiedä, miten äänet kuuluvat alaspäin. En siirtele huonekaluja melkein yhtään. Joskus olen yöllä aiheuttanut sellaista rautamaista ääntä, jota kuvailtiin, koska lavuaari piti purkaa. Toisen kerran, kun kokosin metallirunkoista sänkyä.
Ainiin ja saatan kävellä kämpässä, kun kuuntelen musiikkia.
[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 15:40"]Minun yläkertalaisella on sänky huonosti joka ilta. Siirtää sitä keskiyöllä aina jompaan kumpaan suuntaan ja kuuluu laahausääni vaan railakkaasti muuten hipihiljaisessa tönössä :D En ole jaksanut ärsyyntyä, kun tosiaan menee alle minuutti ja sänky on siirretty. Oletan sängyksi, koska katsoin yläkerran asunnon pohjapiirroksen ja se on identtinen omaani nähden.
[/quote]
Täytyy myöntää, että itsekin syyllistyn tähän välillä... Siirto tosin kestää korkeintaan 2 sekuntia. Sänkyni on seinää vasten ja seinässä pistorasia. Joskus minun täytyy laittaa puhelin yöksi lataukseen ja sänkyä on siirrettävä kymmenisen senttimetriä, että laturi mahtuu seinään.