Pääsispä joskus tästä sunnuntai-ahdistuksesta eroon... :/

en ymmärrä, miksi mua huolestuttaa ja ahdistaa aina sunnuntaisin, kun tietää että alkaa taas työviikko ja viikonloppu on kohta takana. Töissä ei oo edes mitenkään kamala olla, ihan ok työ ja ok työpaikka.



Olen silti aina sunnuntait niin ahdistunut, että olen suorastaan pillahtamaisillani itkuun koko ajan! Ihan kuin jotain tosi kamalaa olisi tulossa, jännittää, ahdistaa, huolettaa, surettaa. Ja kuitenkin järki sanoo, että ei oo mitään syytä, tuleva viikko on ihan yhtä kiva kuin aina ennenkin ja töissä on ihan mukavaa.



Mä en vaan kai haluais lähteä täältä kotoa perheen parista mihinkään. Siitäkö se sitten johtuu? Musta on jotenkin kamalaa, että meidän perhe hajoaa aina arkipäivisin, mies on töissä 50 km päässä, isompi lapsi "yksinään" yläasteella, keskimmäinen "yksistään" alakoulussa, pienin "yksistään" päiväkodissa, ja minä töissä 20 km päässä. En tajua itseäni, mutta musta on jotenkin kamalaa olla koko perhe hajallaan. Typerää, joo tiedän, mutta tältä musta vaan TUNTUU.