Auttaaka! Lapsen pakkoajatukset. Tarvitsen apua, neuvoja..

Mun yläkoululainen pakko-oireinen on nyt hyvässä hoitosuhteessa, kun terkkari otti tosissaan ja laittoi pyöriä pyörimään.

Lapselle on tärkeää, että hänen kokemuksensa otetaan tosissaan. Ei siis panikoiden, mutta vakavasti ja arvostaen. Ja että ajatukset ovat ajatuksia, ne eivät voi oikeasti vahingoittaa.

On hieman erikoinen..en tiedä miten suhtautuisi.. Ja pelottavaakin on jollaintavalla miten tähän suhtaudutaan.. Mutta apua Aijon hakea.

ja varaat koululääkäriin ajan.



Paljon puuhaa, liikuntaa, askaretta, kavereiden seuraa. Jotain omia keinoja päästä irti ajatusten kierteestä.



Valitettavasti en osaa käytännön neuvoja enempää antaa. Oma oli sen verran vanhempi, että keinojakin oli enemmän ja tavallaan helpompia, terapiaa ja lääkkeetkin oli tosi iso apu, vaikka ensin pelkäsin.

Yksi mitä voit kokeilla on auttaa lasta hyväksymään ajatukset ja tunne (taustallahan on pelko). Mitä enemmän yrittää olla ajattelematta, sen vahvemmin ajatus tulee mieleen. Eli kääntäen ajateltuna, mitä vähemmän yrittää ajatusta hallita, sitä vähemmän se häiritsee.



Eli voisit korostaa, että ajatukset ovat vain ajatuksia, ei totta. Eli pelottava asia ei ole nyt ajankohtainen, se on vain pelko. Ei ole helppoa, mutta pakko-ajatusten hyväksyminen on ainoa keino saada ne hallintaan.



Kerrasta poikki- niminen kirja on hyvä perusteos pakko-ajatuksista, auttaa ymmärtämään logiikkaa.

Suosittelen kyllä matalalla kynnyksellä olemaan yhteydessä perheneuvolaan lisätuen saamiseksi, varsinkin, jos ajatukset ovat päivittäisiä ja häiritsevät normaaleja toimintoja.

kannattaisiko puhua laakarille. onko kysymyksessa poika joka on vasenkatinen?

kerrasta poikki kirjan menetelmät nukkumaankäyntipelon ja siihen liittyvien tarkistamisten kanssa.



Mutta nyt murros/teini-iässä tullut juuri oksennuspelko ja ahdistus.Meni niin pahaksi että on kevyt lääkitys ja käy juttelemassa. Voi olla että teilläkin ahdistusherkkä lapsi ja näitä juttuja joutuu sitten läpi elämän käsittelemään.

Paljon puuhaa, liikuntaa, askaretta, kavereiden seuraa. Jotain omia keinoja päästä irti ajatusten kierteestä.



Auttavat aina. Kun käy harrastuksistaan, on kavereiden kanssa ym niin ajatuksia ei ole ollenkaan.



Pystyykö joku vielä arvioimaan, voiko olla vaan joku vaihe ja lapsi ei ehkä isompana näistä kärsi..? Kun sairasti vatsataudin, niin siitä alkoi tää pelko/ ajatukset :(



Ja vielä olisin kiinnostunut kuulemaan, millä tavoin perheneuvola auttaa, ? Keskustellen? Ja ilmoitetaanko sieltä esim. Kouluun th: lle että lapsi siellä käy?



Ihanaa kun olen saanut vastauksia..aiheesta ei ole paljon löytynyt vertaistukea..



Ap

Aloin kärsiä pelosta juuri 8-vuotiaana, vatsataudin sairastettuani. Eipä tuota pelkoa kukaan koskaan ottanut kauhean tosissaan. En ole käynyt terapiassa, mutta sellainen varmaan olisi aiemmin auttanut. Nykyään tuntuu että osaan elää tämän pelon kanssa suht normaalia elämää enkä siksi ole hakeutunut hoitoon. Koskaan en kuitenkaan oksenna. Viimeksi olen oksentanut n. 20 v sitten. Se ei ollutkaan niin kamalaa kuin luulin ja pääsin joksikin aikaa pelosta. Lapsi varmasti voisi päästä kokonaan eroon pelosta. Minulla ei ole ollut muita mielenterveyden ongelmia kuin tämä, toki olen herkkä ahdistumaan. Ehkä sinä voit auttaa lasta kun kerrot että moni ihminen pelkää ihan liikaa ja turhaan jotain asiaa, esim. lentämistä tai hämähäkkejä. Lapsella nyt on tämä sairauden pelko mutta hän on silti ihan tavallinen ihana ihminen.

Se sanoi hetkeäkään miettimättä, että hanki apua. Ja että tod.näk. vaihe, mutta mitään haittaa ei ole siitä, että käytte jossain juttelemassa, niin aina varmempaa on, että ei iske ocd pahempana jonkin seuraavan kriisi-iän aikaan.

Automaattisesti ei perheneuvolasta olla yhteydessä kouluterveydenhoitajaan. Kysyvät sinulta tietojen luovutusluvan jos sellaista tarvitsee tehdä. Ja tällaista tuskin tarvitaan, ja siitä voi kieltäytyä halutessaan.

Jos th:n kautta et halua lähetettä perheneuvolaan, niin terveyskeskuslääkärin kautta sitä voi kysellä.

Perheneuvolassa apu on keskusteluapua.

Tietoa pakkoajatuksista taitaa löytyä Terveysportista, siellä on lääketieteellistä tietoa sairauksista ja hoidoista.

Pakko-oireisuus (ainakin itsellä) vaihtelee stressin määrän ja yleisen kuormittumisen mukaan. Ja toisaalta niin, että kun on paljon tekemistä, ahdistusta ja pakko-ajatuksia ei ole ja sitten kun tulee vapaata, ne vyöryvät päälle.



Perheneuvolasta ei mene mitään tietoa kouluun ilman teidän lupaanne. Siellä yleensä keskustellaan ensin koko perheen kanssa ja tarvittaessa lapselle nimetään oma työntekijä.



Jos ajatukset alkoivat heti sairastumisesta, kannatta korostaa, ette lapsi selvisi siitä, vaikka olikin ikävää. Eli toisin sanoen selviää uudestaan, mikäli sairaus iskee (eli jos kyseessä on esim. vatsatauti).

....omasta kokemuksesta. Älä hätäännyt lapsen ajatuksista, vaikka kuinka sinua huolettaakin. Ja älä väheksy, muista itse, kun äitini pienenä helposti sanoi murheilleni, että "älä nyt tollaista mieti", mikä sai aikaan, etten varmasti enää kertonut ja asiat vaan paisuivat.



Lasta voi myös tukea, ettei pelkää ajatuksia, nehän tulevat varmasti, mutta niiden kanssa selviää!!!

on kamalaa kun jää pelkoon jumiin.



Itse pelkäsin sotaa tuon ikäisenä niin etten pystynyt syömään.

Maitohappobakteerien syöminen säännöllisesti parantaa vastustuskykyä ja vähentää alttiutta sairastua oksennustautiin. Saattaisi auttaa jo ajatuksen tasolla, että taudin saaminen on huomattavasti epätodennäköisempää kun niitä syö.



Oliko lapsesi oksennustaudissa ollessaan yksin (pelko) tai liittyikö siihen jotain häpeää aiheuttavaa? Suuttuiko joku jossain, oksensiko väärään paikkaan tms.?



Olen elänyt oksennuskammon (emetofobian) kanssa koko elämäni. Nykyään pakotan itseni selviämään tilanteista kunnialla pienen poikani takia, ettei kammo periytyisi. Itsellä ainakin yhtenä laukaisijana oli se, kun 3-vuotiaana olin kipeä, heräsin yöllä ja oksensin sänkyyn. Juuri yksinhuoltajaksi jäänyt äitini hermostui täysin, ja sanoi että isäni piti tulla hakemaan sitä peittoa seuraavana päivänä - isin tyttö jäi yhdistelemään asioita itse päässään erittäin huonolla menestyksellä. Kysy siis lapseltasi edelliskertaisesta taudista, onko esim. opettaja tai joku suhtautunut ikävästi silloin.

ei tarvitse lähetettä perheneuvolaan, joka on maksutonta ja koulun ei tarvitse saada mitään tietoa asiakkuudesta, jos ei itse halua. Olen siis se kirjoittaja, joka ekana ehdotti perheneuvolaa. Terapia oli nk. supportiivista terapiaa kerran viikossa ja keskustellen, leikkien, askarrellen kävivät psykologin kanssa vaikeita ajatuksia ja asioita läpi. Meille vanhemmille oli oma työntekijä ja tapasimme säännöllisin väliajoin.

Suosittelen ottamaan yhteyttä perheneuvolaan ja jos ei muuta, osaavat ohjata oikeaan osoitteeseen.

toiselta nimeltään kognitiivis-behavioraalinen terapia auttaa usein pakko-oireisiin. käsittääkseni paremmin kuin mikään muu. toimi, ettei kroonistu.

Älä mieti sitä, mitä muut ajattelevat. Lapsi tarvitsee apua.



En anna ikinä itselleni anteeksi, etten ottanut oman poikani pakkoajatuksia tarpeeksi vakavasti hänen ollessaan lapsi. Nyt hän on aikuinen ja on sairas henkisesti. Pakkoajatukset ovat muuttuneet pakkoneurooseiksi jatkuvine käsienpesuineen, tarkisteluineen jne., ihmissuhteet eivät kestä ym.



Aika ajattelematonta neuvoa ostamaan maitohappobakteeria, jos lapsella on pakkoajatuksia. Neuvoja ei ymmärrä oireiden vakavuutta. Ota yhteys tahoon, jossa asi ymmärretään, mielenterveystoimisto tms.

Aika ajattelematonta neuvoa ostamaan maitohappobakteeria, jos lapsella on pakkoajatuksia. Neuvoja ei ymmärrä oireiden vakavuutta.

Tarkoitin, että se voisi olla lapselle jotain konkreettista, millä helpottaa ajatuksia edes vähän aluksi. Ajatus siitä, että kaikki tehdään mitä voidaan, ja huoli otetaan todesta. Aikuinen näkee tämän toki vain turhana kikkailuna.

ollut pakkoajatuksia ja -toimintaa niin kauan kuin muistan. Kyllä ehdottaisin terapeutille menoa. Lääkäri en ole mutta sen voin sanoa että vihoviimeinen keino on "sanoa tiukasti" tai esim. käskeä lopettamaan, ei se niin mene. Tärkeää on muistaa ettei lapsi tee sitä tahallaan!

Itse esim. nykyään pesen isomman hädän jälkeen käsiäni 10-30 min. riippuen siitä kuinka ahdistunut olen. En todellakaan haluaisi niin tehdä mutta kun on vaan pakko. Jos joku käskisi lopettamaan tai hermostuisi olisi se yhtä tyhjän kanssa vaikka tietäisinkin hänen olevan oikeassa.

Olen huojentunut vastauksistanne, Kiitos.



Ymmärrän lapsen tarvitsevan apua. Kynnys ollut silti, vaikka itse olen myös terapiassa aikoinani käynyt. Ehkä kokemus siitä, että kaikki terapeutit eivät ole aivan asiaansa osaavia, vaikuttaa osaltaan..ja jotenkin olen miettinyt sitä suhtautumista.



Mutta olen ymmärtänyt että täysin yksin en voi auttaa. Ja ennen lapsi ei itkeskellyt ajatuksen vuoksi, nyt itku tulee herkemmin ja näen ahdistuksen. Koulupäivinä ei ajatuksia ole ja on oppinut hyvin koulussa, ei vaikuta keskittymiseen tmv. Kavereita on ja viihtyy.



Mutta jos/ kun ajatukset ottavat vallan, niin vaikeaa päästä niistä eroon:(



Nyt tuntuu helpommalta soittaa heti maanantaina perheneuvolaa, kun olen lukenut kokemuksianne. Tämä tuki tuli tarpeeseen. Hyvää joulunodotusta kaikille!

mutta kun itsellä oli parin vuoden kausi oksennustautikammoa, niin mun pelastusrenkaita oli gefilusmehut, maitohappobakteerit ja käsidesi.



Kyllä mun järki sanoi, että kaksi viikkoa sitten vatsataudin sairastanut työkaveri ei tartuta, mutta ilman 'pelastusrenkaitani' olisin ollut työkyvytön. Vakavissa pakko-oireissa nuo saattaa jopa lisätä oireilua, mutta lievissä voi olla ratkaiseva apu.



Lapsen pakko-oireiluun kysyisin kyllä apua ammattilaislta. Viipymättä.