miten eroon katkeruudesta, välinpitämättömät isovanhemma

Tuo 37 voisi hypää kaivoon, mitä luulee tietäänsä elämästäni ja siitä miten olen "vanhempieni elämän pilannut"? Kun asia tuntuu kiinnostavan niin kerronpa sen että olen koko ikäni ollut kiltti, miellyttänyt parhaani mukaan, tehnyt kaiken pitääkseni vanhempan tyytyväisenä. En saanut lapsenakaan rakkautta, ja ajattelin saavani sitä olemalla kiltti, pärjääväni koulussa, voittamalla harrastuskilpailussa, saamalla stipendin. Olen elämäni ponnistellut kelvatakseni. Normaalit vanhemmat olisivat saavutuksistani ylpeitä, olen tuottanut pelkkää kunniaa vanhemmilleni enkä pilannut heidän elämäänsä.



Mutta olkoon, todella vihamielistä ja unnekylmää sakkia linjoilla, ja ikävä kyllä näyttää että tulevaisuudessa moni av mamma on samanlainen tyly piittaamaton isovanhempi. Säälin lapsianne, miniöitänne ja vävyjänne. Tiedän miten murskaavan surun ja pettymyksen he kokevat.



Oman lapsen ja lastenlasten hylkääminen on törkeä teko. Olen omille vanhemmilleni vihainen aina, anopilleni en niinkään, koska hän ei ole äitini, mutta näen miten mieheni ja veljensä kärsivät, näen miten miehen veli eritoten on ihan rikki äitinsä takia. Ja anopin puolella tämä on johtanut serkusten eriytymiseen, tyttären lasten knssa eivät poikien lapset ole tekemisissä kun anopin kiila tyttären ja veljien väliin lyötynä pilasi sisarussuhteet.



Eniten olen järkyttynyt siitä miten MONI on sitä mieltä että tällaiset isovanhemmat on ok, normaalia, hyväksyttävää, tavallista. EI TODELLAKAAN OLE!!!!



Ajan henki kai on se että ketään ei auteta, kenestäkään ei piitata, keenkään takia ei nähdä vaivaa. Ei edes oman lapsen. Siis oman lapsen, herrajumala, OMAN LAPSEN!

Eli voit sääliä niitä isovanhempia että he eivät tule koskaan tuntemaan lapsiasi! Kun he ovat vanhoja ja jossain vanhaikodissa, tuskin lapsiasi kiinnostaa heidän tapailu. Lapsenlapset ovat iso rikkaus ja he eivät ota vastaan tätä rikkautta omasta tahdostaan. Varmaan harmittaa myöhemmin elämässä!

että jos isovanhemmat ovat hoitaneet lastenlapsia, ei heitä käy kukaan tapaamassa. Mutta jos ovat panostaneet ystäviin, harrastuksiin jne., niin vieraita käy tiheästi. Täällä on todella harvinaista, että noin 30v lapsenlapsi vaivautuisi paikalle, vaikka me hoitajat tiedämme, että hoitamamme vanhus on lapsenlapsia aikanaan hoitanut paljonkin.

aika moni 30v on muuttanut pois kotoaan, mummon läheltä, tuossa vaiheessa

Laki lapsen oikeudesta isovanhempiin heti voimaan!

jos tollanen laki tulee suomessa voimaan, muutan ulkomaille samantien. Siis heti. Mun hullu väkivaltainen sadistinen narsistipaska isäni haluaisi olla lastenlasten kanssa ja vähän "kasvattaa" niitä että "oppisivat kuka käskee ja määrää" (suora lainaus isältäni). Eli haluaisi hakata, pieksää, kurittaa ja pelotella seuraavankin sukupolven traumatisoituneeksi. Minua hakkasi 18 vuotta ja traumat on elinikäiset.

Ei helvetti jos tuollaisille "isovanhemmille" pitäisi antaa joku LAKISÄÄTEINEN tapaamisoikeus niin alkaa olla maailmankirjat sekaisin.

PS: aina jos lapset laittavat omiin isovanhempi-vanhempiinsa välit poikki niin siinä on joku SYY. Omiin vanhempiini välit on tasan tarkkaan poikki, nyt ja tulevaisuudessa, ja jos vähän pohditte asiaa niin ymmärrätte että miksi. Mutta en ihmettele yhtään jos paskaisäni jossain ET-nettipalstalla vinkuu että "en saa pitää lapsenlapsiini yhteyttä, yhyy miten julma tytär mulla on". Tarinalla kun on se toinen kääntöpuoli.

katkeruus on vihaa ja vihasta pääsee ainoastaan antamalla anteeksi.

TÄYTTÄ PASKAA. Onko sun ainoa perustelu tolle väitteelle tuo foliohattu-keittiöpsykologiasivu? Vihasta pääseminen anteeksiantamalla on itsesuggestiota, luovuttamista, itsepetosta, alistumista sille, että toinen on tehnyt väärin.

mulla kanssa tuollaiset piittaamattomat vanhemmat jotka ei vuosikausiin ole pitäneet yhteyksiä ja lastenlasten syntymää eivät edes noteeranneet (eivätkä ole nähneet niitä).



Olen käynyt terapiassa ja mulla oli kyllä huono terapeutti. En jatkanut enää ekan vuoden jälkeen. Nimittän terapeutti vaati koko ajan ANTEEKSIANTOA. Selitti että ei voi parantua, ei voi toipua, ei voi rakentaa elämää, ei voi tehdä mitään jos ei anna anteeksi.



Voisin antaa anteeksi paskapäille jos ne edes pyytäisi anteeksi, mutta ehei, ei ne mitään lapsuuden kaltoinkohtelua tai tylyyttä myönnä, PÄINVASTOIN, käyvät vain haukkumaan minua ja syyttämään milloin mistäkin (heidän sairaudet ovat minun syyni, hometalo on minun syyni, kurja työpaikkakin on minun syyni). Ei tuollaisten kanssa voi tulla toimeen ja keskustella.



Ihmettelen suuresti mikä helvetin mantra tämä anteeksianto on? Onhan se kiva jos niin voi tehdä mutta ei sen saisi olla _PAKKO_. Ja varsinkin jos vääryyttä tehnyt osapuoli kiistää kaiken, ei pyydä anteeksi, ja päin vastoin vaan kovemmilla kierroksilla jatkaa vääryyttään entiseen malliin eikä edes lopeta/vähennä sitä, niin miksi helvetissä sellaiselle pitäisi antaa anteeksi?



Voisko joku selittää tätä anteeksiannon logiikka? Itse en pysty antamaan anteeksi, enkä oikein enää edes haluakaan antaa anteeksi.



Onkohan terapeutilla käynyt mielessä että kaikki eivät todellakaan _ansaitse_ anteeksiantoa?

katkeruus on vihaa ja vihasta pääsee ainoastaan antamalla anteeksi.

TÄYTTÄ PASKAA. Onko sun ainoa perustelu tolle väitteelle tuo foliohattu-keittiöpsykologiasivu? Vihasta pääseminen anteeksiantamalla on itsesuggestiota, luovuttamista, itsepetosta, alistumista sille, että toinen on tehnyt väärin.

anteeksi antamisen hyväätekevässä vaikutuksessa on ihan vinha perä. Helppoahan se ei ole. Minulla viha oli ensimmäinen vaihe. Vihalla oikeastaan pääsin eroon katkeruudesta ja itsesäälissä kieriskelemisessä. Nyt pitäisi vielä osata antaa anteeksi, että voisin jättää ne paskat taakseni. Ehkä se on itsesuggestiota, en tiedä, mutta kyllähän siitä vihasta ja katkeruudesta pitää ihan oman itsen takia päästä eroon. Miksi pitäisi itse myrkyttää omaa elämäänsä sillä perusteella, että toinen on tehnyt väärin. Se se vasta alistumista onkin.

minua näissä "anna anteeksi ja luovuta" jutuissa on niin oikeustajun ja moraalin vastaista se että se PAHANTEKIJÄ ei joudu myöntämään mitään eikä edes lopeta pahan tekoaan, vaan jatkaa entistä suuremmallakin innolla. Eli siis kaltoinkohtelija ei todellakaan ole kiinnostunut toisen tunteista ja olotilasta vaan jatkaa vaan entiseen tahtiin sitä kaltoinkohteluaan.



Tämän takia se anteeksiantaminen on ihan dilleä. Sehän on kuin lupa sille toiselle että "hakkaa vaan mua, annan kaiken anteeks, saat hakata jatkossakin ihan samaan malliin" (tää hakkaaminen oli nyt vaan siis esimerkki).



t. ketjussa aiemmin vastannut väkivaltaisen psyko isän omaava joka EI pysty antamaan anteeksi

Me isovanhempina emme saa nähdä emmekä hoitaa lapsenlapsiamme, vaikka sitä kovasti haluaisimme. Nuorimman lapsenlapsemme syntymäpäivää ei edes tiedetä, tiedämme vain, että hän on olemassa. Lapsille lähettämämme paketit tulleet takaisin ja jätetty noutamatta postista. On surullista, ettei lapsen etu toteudu.Lastesi isovahemmat tekevät todella väärin kun eivät välitä. Lapsilla ja isovanhemmilla olisi paljon annettavaa toisilleen.

Laki lapsen oikeudesta isovanhempiin heti voimaan!

varsinkin miniöiden valituksia anopeistaan, olen päättänyt, että taidan elää omaa elämää kun tulee lapsenlapsia ja pojat ottavat vaimoja. Pitää vain heille sanoa, että kantavat akoistaan itse sitten vastuun, minulle ei heidän eukkojen kannata tulla ränkyttämään paskaa.



Onneksi on tyttö, että saa nauttia lapsenlapsista sitten joskus jos tyttö innostuu joskus lapsia tekemään.

oma elämä hoitamatta. Lapsenlapset unohtaa sen mummon kuolemaan kuitenkin, vaikka mummo olis unohtanut kaiken muun elämän ja elänyt vain auttaakseen nuorta paria lasten hoidossa.

Eli voit sääliä niitä isovanhempia että he eivät tule koskaan tuntemaan lapsiasi! Kun he ovat vanhoja ja jossain vanhaikodissa, tuskin lapsiasi kiinnostaa heidän tapailu. Lapsenlapset ovat iso rikkaus ja he eivät ota vastaan tätä rikkautta omasta tahdostaan. Varmaan harmittaa myöhemmin elämässä!

että jos isovanhemmat ovat hoitaneet lastenlapsia, ei heitä käy kukaan tapaamassa. Mutta jos ovat panostaneet ystäviin, harrastuksiin jne., niin vieraita käy tiheästi. Täällä on todella harvinaista, että noin 30v lapsenlapsi vaivautuisi paikalle, vaikka me hoitajat tiedämme, että hoitamamme vanhus on lapsenlapsia aikanaan hoitanut paljonkin.

aika moni 30v on muuttanut pois kotoaan, mummon läheltä, tuossa vaiheessa

katsomassa kuolinvuoteilla tai vanhainkodeissa :)

t. vanhustenhoitaja

Eli voit sääliä niitä isovanhempia että he eivät tule koskaan tuntemaan lapsiasi! Kun he ovat vanhoja ja jossain vanhaikodissa, tuskin lapsiasi kiinnostaa heidän tapailu. Lapsenlapset ovat iso rikkaus ja he eivät ota vastaan tätä rikkautta omasta tahdostaan. Varmaan harmittaa myöhemmin elämässä!

Jos isovanhempien aika on nyt niin kallisarvoista ettei hetkeäkään voida omalle lapsenlapselle suoda, niin itse en tee elettäkään siihen suuntaan, että pakottaisin lapseni katsomaan isovnahempiaan ehdiän kuolinvuoteellaan.

Tosin enää on elossa vain yksi ukki, joka asuu 550km päässä omassa kodissaan, mutta käyn kuitenkin. Kaikkia isovanhempia olen käynyt katsomassa loppuun asti. Minut he hoitivat ja kasvattivat, vaikka olen ihan avioliitossa syntynyt ja ns.perusydinperheessä kasvanut.

Isäni on kuollut ja äitiäni ei vois vähempää kiinnostaa minun elämäni. Jopa kummini muistavat useammin minua ja perhettäni käynnein, puheluin, kortein jne.

T: seitkyt luvulla syntynyt

ap:tä todella hyvin. Meillä on ihan samanlainen tilanne paitsi meidän lapset ovat isovanhempien ainoat lapsenlapset.Lapset ovat kohta kumpikin jo murrosiässä eivätkä ole ikinä olleet esim.hoidossa mummolassa,käyneet jossain isovanhempien kanssa jne.Eivät myöskään soita lapsille koskaan.Kyllähän se katkeralta tuntuu,kun kuulee miten muut isovanhemmat osallistuvat lastenlastensa elämään,kateellisena kuuntelen.