Rupesi pelottamaan..

Ei se ole niin kamalaa. Ja ainakin minullle sairaalassa oikein tyrkytettiin kivunlievitystä. Alkuun menin ilman, mutta sitten kun rupesin kaipaamaan sain todella hyvin. Ensin kokeilemani ilokaasu ei sopinut rupesin oksentamaan. Ja pyysin ja sain epiduraalin heti kun anestesialääkäri ehti paikalle. Se oli aivan mahtavaa! Kaikki kivut lähti yli kolmeksi tunniksi ja sain jopa nukuttua! Sitten olinkin jo täysin auki ja heti kun epiduraalin vaikutus loppui sain ruveta ponnistamaan. Väliliha jouduttiin leikkaamaan, mutta siihenkin sain puudutteen jotenka sekään ei tuntunut kuin vähän inhottavalta.

Tottakai synnytys sattui varsinkin ponnistusvaiheessa huusin ja kiroilin niin pe...sti. Mutta ei sitä kannata pelätä saat kipulääkkeitä ihan sen mukaan mitä haluat ja kestät, ketään ei ainakaan pitäisi laittaa kestämään enemmän kun jaksaa. Eli jos et meinaa kipulääkkeitä saada vaikka itse haluat niin VAADI!

Otin sen kannan että etukäteen en päätä että haluan epiduraalin tai muutakaan, mutta ajattelin myös että en rupea leikkimään sankaria ja olemaan ilmankaan jos siltä tuntuu.

Sen verran vielä, että vaikka itsestänikin synnytysajat kuullosti pelottavalta, helposti jopa 20h kipua niin itsellä ainakin tuo aika meni tosi nopeasti (synnytin 13h). Tunnit vain hurahtelivat. Ja kesällä lähden kokemusta uusimaan toivon mukaan. Väliin jää vain 1v 3kk. Eli ei jäänyt traumoja.

Palkino oli siitä urakasta paras mahdollinen, voi sitä onnen tunnetta kun pienokainen nostettiin ekan kerran rinnanpäälle!





Tsemppiä! Rohkeasti vain matkaan!





-nefe

Mulla on yksi synnytys takana, ja kyllä siitä selviää! Tosin mulla oli onnistunut kivunlievitys, eli ensin ilokaasua ja sitten epiduraalipuudutus, joka vei kivun pois lukuunotamatta ponnistusvaihetta, ja synnärillä kerkesin olla 7 tuntia ja tyty jo syntyikin eli synnytyksen kesto oli 12 tuntia eli kohtuullinen.



Mene avoimin mielin synnytykseen, ja ei kannata kuunnella niitä luomusynnyttäjiä, jos sua pelottaa kovat kivut. Sairaalassa on kuitenkin osaavissa käsissä.

Synnytyskipu on niin erilaista kun muu kipu ja siitä tietää että se loppuu joskus, siksi sitä ei kannata pelätä! Mulla oli osittain onnistunut kivunlievitys mut jotenkin se kipu kaikesta kamaluudestaan huolimatta ei tuntunut kamalalta kun ajattelin lopputulosta :) Ja niin se palkinto sitten sieltä saapuikin! Loppuajasta odotusta olet niin kypsä että voisit vaikka maksaa että pääsisit synnyttämään ja jännitys tai oikeastaan pelko katoaa, usko pois niin kävi mullekin! Ei kannata liikaa miettiä synnytystä etukäteen - se sujuu omalla painollaan :)

Että tämä mielestäni kivuliaimman eli ponnistusvaiheen kestin, kun mietin miten kurja se lapselleni on. Eli mitä sitten jos minuun sattuu mutta että tämä on hoidettava että raukka pääsee ulos synnytyskanavasta. Ei varmastikkaan tepsi kaikille, ja minua helpotti vauvan tasaiset sydänäänet eli ei tarvinnut varsinaisesti olla vauvan hengestä huolissaan vaikka ponnistuvaihe oli niinkin pitkä. Yritin vain keskittyä ajattelemaan miten tärkeää asiaa olen nyt tekemässä ja tosiaan sitä että vauvaa varmasti pelottaa vielä monta kertaa minua enemmän.

Niin ja huusin ja kiroilin kätilölle, joka käski minun olla hiljaa ja ponnistaa. Raivosin että ole nyt sa...na hiljaa minähän huudan jos haluan ja että vi..tu, he..tin, per...le minähän ponnistan minkä pystyn. En todellaakaan normaalisti kiroile mitenkään paljon. Jälkeenpäin oikein hävetti tuo kätilölle raivoamiseni, mutta se helpotti sain johonkin purettua kipua.

jos sua pelottaa kätilöopiston " luomuhörhöily" , niin tässä vähän lohdutusta siihen.



Synnytin siis haikaranpesässä ja huusin epiduraalia jo ulko-ovelta =)

Se tuli kyllä niin nopeasti kuin vain mahdollista. Eli kyllä siellä lievitystä saa. Olin tosi yllättynyt siitä nopeudesta, sillä kaverini joutui Jorvissa kärvistelemään monta tuntia ennenkuin anestesialääkäri saapui paikalle. Niin, olin siinä etukäteen käydyssä keskustelussa ilmoittanut haluavani epiduraalin ja kaikki muutkin mahdolliset mömmöt.



Mulla ei ikävä kyllä puudutus auttanu avautumiskipuihin, sillä ilmeisesti avautuminen oli niin nopeaa. Saattuihan se, mutta siitä kyllä selviää just siksi, että tietää sen pian loppuvan. Jälkeenpäin sain kätilöltä kuulla, miten hienosti olin " kanavoinut" kivut ääntelemällä pois (?) Ite en muista mitään (oisko ilokaasulla osuutta), mut kai mä sit olin jotenkin vaikeroinu ja äännelly. Ja kai se sitten oli jotenkin auttanu kestämään sen kivun. Se oli sit varmaan mun synnytyksen " luomuosuus" =)



Mua itteäni ärsytti suuresti kehoitukset olla ajattelematta synnytystä etukäteen ja olla suunnittelematta sitä. Mun valmistautumiseen kuului se, että otin selvää kaikista ponnistusasennoista, kivunlievityksistä... (Tätä palstaa lukiessa selvisi esim. että ne vesirakkulat on monilla auttaneet selkäpuolen supistuskipuihin. Itteäni kun koko ajatus rakkuloista ällötti päätin, niin päätin että ne otetaan, jos supistukset tuntuu selässä enkä muuten kestä)



Tietoa hain siksi, jotta voin sitten valita sillä hetkellä parhaalta tuntuvan vaihtoehdon. Kannattaa toki varautua siihen, että pallon päällä ei sitten h-hetkellä haluakaan könöttää, mutta sitten ainakin tietää muutkin vaihtoehdot. Jos olet tälläinen " tieto rauhoittaa" -ihminen, niin voisin suositella Hanna Hirvosen kirjoja. Varsinkin se Isä Syntymässä oli oikein oivallista luettavaa äidillekin. Ytimekkäästi huumorinkin avulla selvitetty asiat ilman turhia jaarituksia ja sanahelinöitä.



Avoimin mielin minäkin rohkaisen synnyttämään lähtemään, mutta tietoisena kuitenkin kaikista mahdollisuuksista ja valinnanvarasta!



T: MrsH

Itse en ole onneksi kuullut että kipuun ei ole saanut apua. ( tarinoita on kuullu mutta ei kukaan henkilökohtaisesti kertonut)no itse olin ajatellu ottavani kaiken mitä saa koska niitä apumenetelmiä on kerta tarjolla. mutta en ehtiny saada mitään kun liian myöhään menin sairaalaan. eikä jäänyt kammoa, päinvastoin odotan tätä toista synnytystä mielenkiinnolla. =) Eli kun kipu oli kauhein ja sietämättömin oli kaikki jo melkein ohi!! Se on jotenkin niin erilainen kipu mun mielestä. supistusten välillä ei tuntunut missään. muistaakseni.kaikkein kipeintä otti ennen viimeistä ponnistusta ku vauva oli melkein jo pihalla ja sitten enää yksi ponnistus ja vauva oli pihalla. ja kipu loppui siihen. ja kun muistaa, että kuuntelee kätilöä ja tekee kuten ne sanoo niin sekin jo auttaa kipuun koska ne tietää konstit ja tavat mitkä auttaa missäkin tilanteessa.

laita vaikka lapulle kaikki toiveet koska itse en siinä tilanteessa osannut/pystynyt kertomaan mitä haluan, esim ponnistusasento. lappu on helppo tyrkätä käteen, jos muistaa. =)



ja kannattaa kuunnella niitä kertomuksia millaisia enemmistö synnyttäjistä kertoo! eli apua saa kun tarvii!!



tsempiä!! toivottavasti pelko lievenee ja pystyt taas odottamaan ilolla ja jännityksellä h-hetkeä!!

ISO KIITOS kaikille vastanneille, saitte palautettua mielenrauhani. Tänään ensimmäinen mammalomapäivä, virallinen oisollu viikon päästä, mut ei enää töissä pystyny olee. Nyt aloitan rauhallisen odottelun :)

tsemppiä mammiaiselle! :)



tee niin kuin itse parhaaksi koet - kenenkään toisen kertomaa synnytystä tuskin tulet matkimaan yksityiskohtaisesti, joten avoimin mielin kannattaa lähteä synnyttämään.



Esikoista odottaessani pelkäsin synnytystä todella paljon, ja minäkin valvoin öitä (onneks silloin Englannissa oli juuri menossa BigBrother ja pystyin sitä yölläkin katsomaan ;D ). Mutta kun supistukset viimein alkoivat, en pelännyt ollenkaan. Jotenkin sitä vaan keskittyi siihen hetkeen niin täysin, etten edes osannut ajatella eteenpäin siihen tilanteeseen, kun vauva viimein syntyisi.



Ja kivunlievitys varsinkin on todella henkilökohtainen juttu. Minua aina korpeaa tuo " luomuhörhöksi" nimittely, ja termi " sankaria leikkiminen" . Ei siinä mitään sankarimaista mielestäni ole, jos pärjää ilman epiduraalia. Eikä kenenkään tarvitse mielestäni puolustella epiduraalin ottamista. Synnytys on niin henkilökohtainen juttu, että ihmisen pitäisi pystyä olemaan arvostelematta toisen valintoja, mutta varsinkin näillä nettipalstoilla se näyttää olevan mahdotonta.



Joka tapauksessa oikein paljon tsemppiä synnytykseen, kaikki menee varmasti hyvin - kunhan jaksat uskoa itseesi! :)



terveisin yksi ilmeisesti sankaria leikkinyt luomuhörhöäiti :-/

En tarkoittanut että kaikki ilman epiduraalia synnyttävät " leikkivät sankaria" kirjoitin että en etukäteen päättänyt ottaa tai päättänyt olla ottamatta. Eli jos siltä tuntuu otan enkä rupea mielestäni turhaan kestämään sellaisia synnytyskipuja mitkä tuntuvat liian kovilta minun kestettävikseni. Tarkoitin omalla kohdallani tuolla " sankari" termillä sitä etten halunnut nimen omaan kestää näitä kipuja ihan vain sen takia että haluan ns. luomusynnytyksen. Ja epiduraalin päädyinkin.

Ymmärrän hyvin että synnytykset ovat erilaisia ja synnyttäjät ovat erilaisia ja kaikki eivät kivunlievitystä tarvitse. Olisin miellelläni kuulunut heihin.

Näissä asioissa herkästi tulkitsee asiat omalla tavallaan.



Joten kiitos Nefe oikaisusta :-)

positiivisia juttuja ( kuten pian meidän vauva on täällä, minkäsnäköinen se mahtaisi olla ja pian saan vauvamme syliin jne ) synnytyksen aikana. Se ainakin auttoi minua muuten helposti tulee pikki-paniikki mikä nyt on ihan turhaa. Ja kyllä kätilön senkin huomaa jos olet erittäin huolissaan. Siihenkin löytyy apua sekä psykologiista puhetta että lääkkeitä jos ei muuta auta. Joten älä ole huolissaan!



Sitten yritin vielä katsoa koko synnytyksen vauvan näkökulmasta minkälaista hänellä oli siellä. Et ole yksin. Vauvannekin tekee kova töitä " siellä alhaalla" .



Yritin itsekin etukäteen kuvitella minkälainen se synnytys tule olemaan ei se niin kuitenkaan ollut.



Fia, Becka 1v & pikku2 ( 29+1 )