Pistin 1-lk kirjekuoren postilaatikkoon joka tyhj ma klo17, ov
Olisiko kirjekuoren pitänyt olla eilen ti perillä? ainakin postin sivuilla lukee niin, mutta enpä ole saanut pyytämääni kuitausta vastaanottajalta siitä että olisi kuoren saanut:/
Odottelenko rauhassa tähän iltapäivään ja soitan perään vastaanottajalla ja kysyn koska kuoressa oli tärkeitä papereita joiss amm henkilötietoni.
Valitettavasti en uskalla sitäkään vaihtoehtoa ohittaa että vastaanottaja jättänyt vain kuittaamatta, sujuisi varmana heiltä sekin:(
Veemäistä:(
Kommentit (29)
jos laitan postia yhdelle sukulaiselleni (ei satojen kilometrien välimatkaa), menee ekaluokan postissa AINA kaksi päivää! Muualle menee päivässä sen mitä tiedän. Eli ei se nyt ihan toimivaa ole.
Ajattelinpa vain etten nyt hötkyile asian kanssa, tänään kuitenkin vasta ke ja jos saaneet kuoren eilen loppuiltapäivästä..
Tänään aion kyllä soittaa kys lafkaan jos eivät sähköpostiini mitään kuittausta laita, aikamoinen kynnys vain soitella perään kun sielläkin aikuiset ihmiset joiden olettaisi omaavan ns käytöstavat, laitoin viestiin saatelapun missä kiittäen pyysin kuittausta.
ap
98% ykkösluokan kirjeistä on perillä seuraavana päivänä, lähes kaikki loput menevät kahdessa päivässä.
Mutta kumpaan luotat enemmän, postiin, vai siihen, että vastaanottaja ilmoittaa? Itse olisin kyllä ensin ottanut vastaanottajaan yhteyttä ja kysynyt suoraan, enkä miettinyt asiaa av-palstalla...
n. 50 kirjettä. Huomasin kakkospostiuudistuksen jälkeen ettei ykkösluokka kulje yhtään sen nopeammin vaan siirryin kokonaan kakkospostiin. Ja ykkösmerkkisethän menee aina kakkosluokassa jos ei ole priority merkintää kuoressa.
ap*sekä oli tietty 1lk postimerkki ja meni 1lk laatikkoon*

silti kulje kuin harvoin yhdessä päivässä, yleensä menee 2-3 päivää kuten kakkosluokassakin
se 50 kirjettä päivässä lähettävä
Enhän muuten olisi maininnut laittaneeni sitä laatikkoon joka tyhj klo17 ma.
ap
Sehän vesittäisi sitten kokonaan ns 1-postin idean ja tarkoituksen! Tätä pitäisi kysyä ihan jostain pääpostin toimistosta tms koska siinä tapauksessahan kaikki tosiaankin tärkeät kuoret ymv pitäisi lähettää vaikka kuinka monta päivää aikaisemmin kuin mitä posti antaa nyt ymmärtää etä on edes tarpeen!
ap
ap*sekä oli tietty 1lk postimerkki ja meni 1lk laatikkoon*
n. 50 kirjettä. Huomasin kakkospostiuudistuksen jälkeen ettei ykkösluokka kulje yhtään sen nopeammin vaan siirryin kokonaan kakkospostiin. Ja ykkösmerkkisethän menee aina kakkosluokassa jos ei ole priority merkintää kuoressa.
silti kulje kuin harvoin yhdessä päivässä, yleensä menee 2-3 päivää kuten kakkosluokassakinse 50 kirjettä päivässä lähettävä

on, eikä sillä ole merkitystä laitatko ykköslaatikkoon vai kakkos. Omat kuoreni täyttää aina kakkoslaatikon ja loput laitan ykköseen eikä sillä ole merkitystä. Välillä on jotain tärkeää kun asiakas toivoo toimitettavan ykkösenä mutta päivässä ne ei koskaan mene vaikka ennen tyhjennystä vien. Toinen juttu on vielä se että ohimenokunnissa laatikko saatetaan tyhjentää esim. 20 min ennen tyhjennysaikaa.
mikä se prosentti oli, mitä 1-luokan kirjeistä on perillä seuraavana päivänä, niin täältä:http://www.itella.fi/group/media/useinkysyttya/postipalveluista.html#ot…
löytyi tieto, jonka mukaan vuonna 2010 luku oli 91%
"Viestintävirasto seuraa yleispalveluvelvoitteeseen kuuluvien postipalveluiden toteutumista muun muassa kirjeiden kulkunopeuden osalta. Vuonna 2010 yli 91 prosenttia 1. luokan kirjeistä oli perillä lähettämistä seuraavana päivänä ja 8 prosenttia viimeistään sitä seuraavana päivänä."
2
mikä se prosentti oli, mitä 1-luokan kirjeistä on perillä seuraavana päivänä, niin täältä:<a href="http://www.itella.fi/group/media/useinkysyttya/postipalveluista.html#ot…" alt="http://www.itella.fi/group/media/useinkysyttya/postipalveluista.html#ot…">http://www.itella.fi/group/media/useinkysyttya/postipalveluista.html#ot…;
löytyi tieto, jonka mukaan vuonna 2010 luku oli 91%"Viestintävirasto seuraa yleispalveluvelvoitteeseen kuuluvien postipalveluiden toteutumista muun muassa kirjeiden kulkunopeuden osalta. Vuonna 2010 yli 91 prosenttia 1. luokan kirjeistä oli perillä lähettämistä seuraavana päivänä ja 8 prosenttia viimeistään sitä seuraavana päivänä."
2
jälkeen tuli se kakkospostiuudistus jonka tavoitteena siirtyä kokonaan kakkospostiin ja nyt jo suurinosa menee kakkosena.
jälkeen tuli se kakkospostiuudistus jonka tavoitteena siirtyä kokonaan kakkospostiin ja nyt jo suurinosa menee kakkosena.
näin on, ja tarkoitus kai oli, että ykkösposti menisi varmemmin perille seuraavaksi päiväksi, kun sitä on niin paljon vähemmän. En kuitenkaan löytänyt mitään tilastoja siitä, kuinka se on uudistuksen jälkeen onnistunut. Olisikohan prosenttiluku pienentynyt, kun posti pitää sivuillaan tuota kahden vuoden takaista tilastoa.
2
n. 50 kirjettä. Huomasin kakkospostiuudistuksen jälkeen ettei ykkösluokka kulje yhtään sen nopeammin vaan siirryin kokonaan kakkospostiin. Ja ykkösmerkkisethän menee aina kakkosluokassa jos ei ole priority merkintää kuoressa.
Totta mooses ykkösmerkkiset menee kakkosluokassa _JOS_ ei sitä prioritymerkintää ole.
Olet ihan itse lähettänyt postisi kakkosessa jättämällä merkinnän pois.
91% menee päivässä, 8% kahdessa ja pikaisella laskutoimituksella postin mukaan 1% häviää heti kättelyssä, niinkö??
91% menee päivässä, 8% kahdessa ja pikaisella laskutoimituksella postin mukaan 1% häviää heti kättelyssä, niinkö??
osa menee kolmessa tai useammassa päivässä ja osa häviää.
Soitin lafkan yhdelle vastaavalle 11 aikaan(suoraan pomosta seur) jolle meitä on ohj soittamaan jos jotain ja hän ei tiennyt asiasta, ymmärsin ottaa menee käymään tänään siellä toimistolla ja ilm onko kuori perillä.
No, eipä ole kuulunut mitään eikä ole sähköpstissanikaan kuittausta.
Alan pikkuhiljaa taipua sille kannalle että palaan takaisin kunnallisen puolen töihin..
ap
Jätin kirjeen postilaatikkoon Turussa keskiviikkona klo 15.00. Laatikko tyhjennetään klo 17.00. Kirjeessä oli ykkösluokan postimerkki ja priority merkki. Kirje ei kuitenkaan mennyt seuraavaksi päiväksi perille Raisioon, vaikka posti näin lupaa. Vaikea selittää 4 vuotiaalle lapselle miksi vaarin kirje ei tullutkaan perille, vaikka vaari näin lupasi. Lapsen mielen pahoittumistä ei posti millään ääliömäisillä selityksillään pysty korvaamaan.
Tästä eteenpäin en tule enää postin palveluita käyttämään millään tasolla, niin pitkään kun se vain on mahdollista, eli korottakaa vaan maksujanne ja huonontakaa palveluitanne, jos se vielä on mahdollista.
UP UP! Mihin minun tulisi laittaa 1 lk postipaketti kirjeen kokoinen, sisätöä 1 lk postimekin sekä sinise priority tarran. Laitanko sen oranssiin vai siniseen postilaatikkoon? ( kaupunkilla on siis niitä postin omia peltilaatikoita, jonka tyhjentää tietttyy aikaan.) eikö sininen ole pikaisesmpi? Onko väliä?
Ykkösluokan kirje ei tullut kolmessä päivässä Hämeenlinnaan Jyväskylästä...arvaa harmittiko kun tuli vielä viikonloppu väliin ja niin kirje oli matkalla 5 päivää. ja Posti sanoo voi voi...
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 08:33"]Turun postinkulussa on jotain mätää. Meidänkin ykkösluokan kirjeet kestäneet yleensä 3-4 päivää mennä perille. Kakkosluokka meneekin sitten varmaan kuukauden.
[/quote]
Ne kiertävät Helsingin postikeskuksen kautta, missä puolikielitaidottomat kesäapulaiset siirtelevät laatikoita vääriin rullakoihin. Turun lajittelukeskuksen lopetus oli virhe. T. Omin silmin nähnyt