Yle Fem: au-lapsen tarina on järkyttävää katsottavaa
Miten maailma on voinut olla noin käsittämättömän julma vain muutama vuosikymmen sitten? Katsooko kukaan tätä?
Kommentit (22)
Miten maailma on voinut olla noin käsittämättömän julma vain muutama vuosikymmen sitten? Katsooko kukaan tätä?
No, tiedätkö miten suomalaisia sotalapsia kohdeltiin Ruotsissa? Eipä ole kaunista kerrottavaa sekään.
Hänelle varmaan osui kohdalle hyvä perhe. Ruotsalainen äiti olisi jopa halunnut adoptoida pappani. Pappani äiti ei luonnollisestikkaan suostunut. Mutta pitivät kyllä yhteyttä ruotsi äidin kuolemaan saakka :)
Kyllä oli pysäyttävä tarina, pitkään aikaan ei mikään ole saanut minua miettimään ihmisesten julmuutta.
Isäni on ollut sotalapsena Ruotsissa ja valitettavasti aina kaikki ei mennyt niin kuin pitäisi mennä, mutta tämän miehen tarina oli kyllä pysäyttävä.
Tosin varmasti on tapahtunut Suomessakin tälläistä vaikka moni ei sitä haluaisi uskoa.
Tää on hei sitä ihmisyyttä. Maailmassa on paljon lapsia jotka kärsivät noin ja vielä pahemmin, tämä mies sentään sai jonkinlaisen elämän. Ja niin kuin joku sanoi, eiköhän nykyajan lastenkodeissa ja sijoituskodeissa moni kärsi lähes yhtä lailla.
Tuli just uusintana. Karmea tapaus. Ruotsalaiset hullujenhuoneet sairaita paikkoja. Kiinnitin huomiota että naispuolinen henkilökunta oli sadistista, talonmies ainoa normaali.
Elin au-lapsen todellisuutta muutama vuosikymmen sitten.
Mikä siinä oli niin järkyttävää? Siis ohjelmassa?
Miten maailma on voinut olla noin käsittämättömän julma vain muutama vuosikymmen sitten? Katsooko kukaan tätä?
No, tiedätkö miten suomalaisia sotalapsia kohdeltiin Ruotsissa? Eipä ole kaunista kerrottavaa sekään.
"Olin silloin 4-5 vuotias".
Miten voi olla, että au-lapsilla ei ollut mitään ihmisoikeuksia?? Muuten yhteiskunta alkoi olla jo suht kehittynyt ja teollistunut.
Joskus näin dokkarin Suomen huutolaislapsista, ja se oli myös niin käsittämättömän järkyttävää katsottavaa.
mutta au-poika määriteltiin noin puoli vuotiaana kehitysvammaiseksi (vaikka ei sitä ollut) ja eli kuusivuotiaaksi mielisairaala/kehitysvammalaitoksessa. Ei oppinut ajoissa puhumaan, koska hoitajilta oli kielletty "huomion antaminen". Kolmesti velliä päivässä, lopun ajan rautaisessa pinnasängyssä. Pienestä tunteiden purkauksesta pakkopaitaan jne.
Elin au-lapsen todellisuutta muutama vuosikymmen sitten.
Mikä siinä oli niin järkyttävää? Siis ohjelmassa?
"Ruotsalainen Ulf Westerblad jätettiin vauvana Keski-Ruotsissa sijaitsevan Karlskoganin lastenkotiin. Hän oli au-lapsi eli rumasti sanottuna äpärä, joka oli syntynyt avioliiton ulkopuolella. Se oli 1940-luvulla suuri häpeä. Kuuden kuukauden ikäisenä Ulf todettiin kehitysvammaiseksi, vaikka hän oli täysin terve. Lastenkodista pienen pojan tie vei mielisairaalaan."
Onneksi löytyy kuukauden ajan Areenasta.
vai miten se meni... taisi tulla ja samalla kadota Ruotsista.
Käytännössä vankeudessa. Koko ajan eri paikoissa, vailla ihmisarvoa. Välillä oli "idiot hem" hullujenhuoneella ihan muuten vain. Ankaraa kuritusta, kukaan ei puhunut hänelle, pakkopaidassa pimeässä jne.
Uskon, että Suomessa on ollut vähintään samanmoinen meno. Ja tosiaan huutolaislasten tarinoita olen seurannut ihan suomenmaalta.
Niin surullisia tarinoita monella, ja jotenkin aivan uskomatonta, että aikaa ei ole kulunut vielä edes kokonaista sukupolvea.
Toivon, että sinun tarinasi ei ole ihan näin lohduton ollut.
Ap
Elin au-lapsen todellisuutta muutama vuosikymmen sitten.
Mikä siinä oli niin järkyttävää? Siis ohjelmassa?
oli tiedossa ja esti tehokkaasti tekemästä enempää niitä au-lapsia.
Mieheni sukulaisen kohtalo on sellainen, että oli kihlaparilla kolme lasta, mies jätti ja meni toisen kanssa naimisiin. Lapset olivat hylkiöitä ja niiden äitikin kuoli varhain lentävään. Vaikutti mielialoihin vielä aikuisenakin se kohtelu.
Klaus Härön elokuva Uusi ihminen, vuodelta 2007.
oli tiedossa ja esti tehokkaasti tekemästä enempää niitä au-lapsia.
Mieheni sukulaisen kohtalo on sellainen, että oli kihlaparilla kolme lasta, mies jätti ja meni toisen kanssa naimisiin. Lapset olivat hylkiöitä ja niiden äitikin kuoli varhain lentävään. Vaikutti mielialoihin vielä aikuisenakin se kohtelu.
että biologinen äiti ei vuosikymmeniä myöhemmin halunnut, että ihmiset saisivat tietää. Suostui sentään tapaamaan poikaansa, salaa. Biologinen isä teki itsemurhan, koska jäi suhteesta kiinni.
Uskomattomia kohtaloita ihmisillä.
Tekee uskomattoman pahaa ajatella pientä avutonta lasta, joka on ollut ihan hirveän peloissaan. :'(
Sattuu mahaan oikein. :(
Katsoin ohjelman loppupuolen ja väistämättä tuli mieleen, että ihminen ei oikeasti ole muuttunut mihinkään ja aina on ihmisiä, joilla on viranomaisominaisuudessa valta, muttei sydäntä eikä järkeäkään sen käyttämiseen ja tällä yhdistelmällä kohdellaan sitten toista ihmistä todella huonosti.
Mietin, millaisia tarinoita ihmiset tulevaisuudessa saavatkaan katsoa, kuunnella ja lukea.
Menneisyydestä on toinen maailmansota, mustalaisten kohtelu, australian aboriginaalien kohtelu, sotalapset, lastenkotilapset, kansakoulun opettajat ja pakkosyönti ym., tai jokunen päivä sitten katsoin pätkän dokkaria kun englannissa joskus 60-70 luvulla nuoret nousivat kapinaan koulukuritusta vastaan, siellä oli hakattu ihan kunnolla karttakepillä.
Mitä tapahtuu tänä päivänä sellaista, mistä tulevaisuudessa ihmiset kertovat?
Vastaus: sijaiskodit, lastensuojelulaitokset, lastensuojeluilmoitukset, sosiaalityöntekijöiden toiminta, asiakkuudet tukitoimineen ja sitten itse huostaanotot. Paljonko on turhia, aiheettomia.
Kukaan ei puhu nyt. Asia on kipeä, liian lähellä, ajankohtainen.
Ei sodanjälkeisessä ruotsissa kritisoitu sitä laitosta, missä itse työskenteli ja missä "hoitajat" pitivät itseään niin paljon paremmat ihmisoikeudet omaavina, että pystyivät kohtelemaan niin julmasti lasta.
Samaa kohtaloa on tänäkin päivänä. Instanssin itsensä sisällä työskentelevät ihmiset pitävät itseään paremman ihmisarvon omaavina, etteivät tajua miten huonosti ja epätasa-arvoisesti kohtelevat, miten äärimmäisen asenteellisia ovat esim. lastensuojeluilmoituksen kohteena olevan perheen suhteen.
Ilmoituksen todenperäisyyttä ei koskaan kyseenalaisteta, ja selvitys perustuu lakiin, mutta inhimillisyys puuttu vaikka lain voi hoitaa inhimillisestikin, johon se sama laki myös määrää.. mutta mutta..
kiinnitti huomiota poikaan, tajusi ettei ollut kehitysvammainen. Hänet adoptoitiin, ymmärtäväisellä opettajalla oli iso rooli kehittymisen suhteen. Pikku hiljaa oppi sosiaalisia taitoja ym. Muistaa elävästi, koska koki ensimmäisen ilon/onnen tunteensa.
Oli aikuisiällä aina ahdistunut, vihainenkin. Alkoholi lievitti, suhteet hajosivat jne. Vasta viime vuosina tasapainossa, kirjaprojekti (ja menneisyyden selvittely) auttanut.